VAROITUS Oikeasti ihmisille. Olen näköjään niin kaikenlaisen turhan, teoreettisen ja eksperimentaalisen koe-kaniini-toiminnan UHRI ja Kohde, Jumalien,Valtiaiden ja lastensa TAHOLTA. Jumalat, Valtiaat lapsineen (siis myös Jeesukset, Mariat, IHAN kaikki) tulevat ihmisiin kiinni, sisäämme ja asuvat siellä VAIKKA kuinka kauan. Vievät siellä sisällämme, luonamme ollessaan meiltä lihaa, soluja, plasmaa ja Henkeämme. Ja sitten, kun He lähtevät meistä, YHTÄÄN loitommalle, niin He ovat vieneet meiltä IHAN kaiken.
Ihmisillä EI ole niin vajaa oma olemus, Henki ja Elämä, olemassaolo, VAAN Noi Kaikki mainitut viettävät Elävät lois-elämäänsä KOKO planeetalla. Heidän kaikki ruokavaranto ja muukin hyödynnettävä, hyväksikäytettäväkseen oleva minkälainen vaan varanto, ovat ihmiset, mitä enemmässä määrin. Eivät sitten voi näköjään mennä esim. Isoihin, lihaviin eläimiin, esim. isoihin valaisiin tai virtahepoihin, ja niiltä viedä, mutta EI TOSIAANKAAN liikaa niiltäkään, keltäkään. Käytännössä katsoen Herrat Valtiaat lapsineen OVAT ihmissyöjiä, kannibaaleja, hyväksikäyttäjiä monellakin asialla. Ja Jumalauta ELÄVÄLTÄ ihmisiä, liikkuviakin ihmisiä syövät ja vievät hetkessä KAiken.
VANNON, että kaikki MITÄ olen kirjoittanut, sanonut tai huutanut on ABSOLUUTTISESTI TOTTA, TOSIASIA. Ja Herroja EI KIINNOSTA antaa takaisin, palauttaa viemäänsä (EIVÄT TOSIAANKAAN voi lainatakaan) meille ihmisille, elintärkeitä, vähintään perusolemuksemme, solumme, Henkemme ja palsmamme.
Noi kaikki Valtiaat lapsineen OVAT kaiken Alzheimerin-, Parkinsonismin-, dementian- ja MS-taudin takana ja aiheuttajat. KAIKENLAINEN minkävaanlainen lihas- tai Henkirappeuma on Heidän aikaansaamaansa, viemällä, syömällä ihmisen olemusta. VANNON, että Herrat Jeesuksineen tulivat 2015 keväällä TÄYSIN viemään, VARASTAMAAN minun lihani, KOKONAAN selästä. SIIS IHAN Oikeasti ja pitkään, useita tunteja YHTÄ soittoa KEHTASIVAT tolla kaikella tavalla ja asialla KIUSATA ja KIDUTTAA minua hengiltä, JA IHAN HUPIIN, ILMAN Mitään Oikeutta tai syytä tai perusteita.
TÄTÄ kaikkea enimmäkseen ja IHAN vaivihkaa salakavalasti tekevät siis VALTIAAT lapsineen. KUN JOS toi tollainen JATKUU ja/tai saavat OLLA OLEMASSA, niin saavat pakotettua muutkin noi Henkimaailman olennot VÄKISIN mukaan tollaiseen aktiviteettiin. SIIS eläimetkin kyllä aina tapetaan, ENNEN kuin Kukaan niitä alkaa syömään, MUTTA tällaista kaikkea, EIKÄ TÄSSÄ EDES vielä kaikki, Tällaista kaikkea LOIS-VALTIAAT Antikristus-lapsineen täällä HARRASTAVAT, elostelevat.
Ihmissyöjä-kannibaalit Jumalat & kumpp.
IHMISSYÖJÄTkannibaalit
0
136
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava
Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I1553950Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa
Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk853363Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa
Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva852805Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista
Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro442699Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?722669Kyllä nämä nyky autonakut ja autotki on heikloja
Vuoden vanha akku, eikä inahdakaan.... Pistin vara-akun just lataukseen ja lähen sillä antamaan apuvirtaa Jos ei toimi,242411Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?
Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä1402342Mikä aate kaiken pahan takana?
Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.1522225Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!
Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville402074Muistan vuosikymmenten takaa
Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.121966