Kidutus systemaattista!

Human Right Watch paljasti joulun alla, että sen käsiin saamien asiakirjojen mukaan mr puska on itse allekirjoittanut asiakirjat, joiden nojalla Irakissa, Afganistanissa ja Quantanamossa tapahtuva vankien kiduttaminen on systemaattista ja laajaa toimintaa. Saman asianhan vahvisti jo aiemmin kansainvälinen Punainen Risti, jonka selvitysten mukaan 90% Irakissa vangituista on pidätetty ilman syytä tai minkäänlaista näyttöä syyllisyydestä ja että kidutukset ovat systemaattisia ja laajoja. USA:n tyrannihallintohan vastasi näihin paljastuksiin kieltämällä kamerakännyköiden käytön ja tehostamalla julmuuksien peittelyä, sekä estämällä median vapaan toiminnan Irakissa.

http://www.helsinginsanomat.fi/tuoreet/artikkeli/1101978354736

Human Right Watch raportoi, että irakilaiset kärsivät samanlaisesta tyranniasta, mitä Saddamin aikanakin.

Erojakin Saddamin aikaiseen hallintoon löytyy. Nykyisen hallinnon aikana reilussa vuodessa on tapettu yli 100.000 irakilaista enemmän, mitä Saddamin hallinnon aikana kuoli ihmisiä (näistä valtaosa luonnollisesti). Saddam oli raaka diktaattori, sitä ei käy kiistäminen. Kuitenkin faktaa on, että nykyinen miehittäjä ja se käsikassarana toimiva nukkehallinto on monin verroin julmempi hallitsija, tappane jopa kymmeniä kertoja enemmän ihmisiä kuin Saddamin hallinto samana aikana.

Näinhän todistavat myös kadun miehet aina, kun heitä haastatellaan. He kertovat, etteivät edes Saddamin turvallisuusjoukot olleet niin julmia ja summittaisia väkivallassaan, kuin nykyisen hallinnon ja USA:n joukot.
10350
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Jos impperialistien rahoittamien "turvallisuuspalveluiden" STASI-kakkosen tappamat ihmiset laskettaisiin yhteen pelkästään takapihalla, ei 100 000 riitä alkuunkaan.

Huvittavaa on, kuinka näissä asioissa LÄPEENSÄ SUOMETTUNUT media on ikäänkuin UUTENA ASIANA nostanut esiin impperialistien todelliset toimintatavat.

Tappaminen ja kiduttaminen ovat CIA:n ja Pentagonin perustoimintatapoja. Tässä suhteessa ei siis mitään uutta.

Paitsi monille se, kuinka SUOMETTUNUT media on suhteessa impperialisteihin.

Äänestä
  • tuomitsevat kidutuksen. Näin ei toimita sivistymättömissä valtioissa.

    Äänestä

  • sentään kirjoitti:

    tuomitsevat kidutuksen. Näin ei toimita sivistymättömissä valtioissa.

    toimitaan. Propagandaahan mahtuu, eikö totta.

    Äänestä

Aika hurjia väitteitä esität. Yhden erittäin pieneen otantaan perustuvan tutkimuksen mukaan "sodassa" on kuollut 18 ensimmäisen kuukauden aikana (ei siis vuodessa) noin 100 000 irakilaista, kaikkien muiden arviot ovat huomattavasti pienemmät. Jos kuitenkin uskomme tätä tutkimusta niin miehityksen aikana vuodessa on kuollut n 70 000 irakilaista. Iraqbodycountin mukaan luku olisi noin 12 000.

Saddamin aikaisia kuolemia on paljon hankalampi laskea. Lasketaanko Irak-Iran sodan uhrit mukaan jne. Arviot vaihtelevat 250 000 (ei sotia) 2 miljoonaan (sodat mukana).

Ihmisoikeusjärjestöt ovat arvioineet luvuksi noin 500 000, joihin ei siis ole laskettu sodan uhreja. Silloin Saddamin hallinnon aikana vuosittain kuoli 22 000 irakilaista. Jos mukaan otetaan sodassa menehtyneet luku nousee 87 000.

Joka tapauksessa "kymmeniä kertoja enemmän kuin Saddamin hallinto" on täysin tuulesta temmattu väite.

Muuten olen kanssasi samoilla linjoilla. Varmistamalla väitteensä on helpompi saada toiset puolelleen.

Äänestä
  • Ampuivat tykillä viikon sadantuhannen asukkaan kaupunkia , ja olisko pari kissaa kuollu.
    Ei ainakaan ne terroristit , joita siellä piti olla.

    Niin , että ei se tykki terroristiin tehoa.

    Äänestä

  • Otetaan yksittäinen tapaus. Fallujahin valtaus marraskuussa. USA ilmoittaa hyökkäävänsä kaupunkiin, joka muutoin olisikin yksi Irakin turvallisimpia paikkoja, siis ilman USA:n harjoittamaa väkivaltaa.

    USA käskee ihmisiä pakenemaan kodeistaan. Kuitenkaan se ei salli 14-64 vuotiaiden miesten poistua vapaasti kaupungista, vaan näitä uhkaa suurella todennäköisyydellä vangitseminen ja kidutukset. Näin kertoivat paikalliset ihmiset. Kaupunkiin jää arvioiden mukaan 100.000 ihmistä, edellämainitusta syystä tai uskoen ja luullen epäerealistisesti, että oman maan ja oman kylän pojat kykenevät pitämään puoliaan toiselta puolelta maapalloa tullutta hirmuvaltaa vastaan. Kaupungissa arvioidaan olevan muutamia tuhansia vastarintataistelijoita, heistäkin suuren osan paettua kaupungista, jos vain ovat onnistuneet tuon mainitun "miesratsian" läpi.

    Miten USA toimii? Sotilaskohteita ei juurikaan ole, koska sotilastukikohdat, tykistöpatterit ja muu raskas aseistus on tuhottu jo aikaa sitten varsinaisen sodan aikana. Vastassa on vain ehkä pari-kolme tuhatta kevyin asein varustautunutta, jalkaisin ja autoilla pienissä ryhmissä liikkuvaa taistelijaa. USA pommittaa kaupunkia viikon verran napalmilla, rypälepommeilla, tykistöllä, ilmakeskityksillä. Pommittaa mitä? Sotilaskohteita ei ole, joten pommituksin raivataan tietä selväksi maajoukkojen etenemistä varten. Eli tuhotaa kaupunkia tuusan nuuskaksi siltä osin, minne aiotaan kiilata maavoimin. Viikon ajan raskain asein kaupunkia, jossa on 100.000 siviiliä ja muutama tuhat taistelijaa. Oliko USA:lla tykinkuulina vaahtomuovia? Oliko napalmi kermavaahtoa? Oliko rypälepommit viinirypäleitä? Ei ollut. Koittakaapa kuvitella, millaista jälkeä syntyisi Helsingissä, jos maailman tehokkain sotakone keskittäisi sinne viikon aikana tuhansia ilmapommeja, rypälepommeja, moukaroisi tykistöllä. Eihän siinä siviilejä kuolisi, ei kaupunki raunioituisi?

    Sitten meni maajoukot sisään. Paikalliset ihmiset onnistuivat raportoimaan lähinnä arabimedian kautta ja soittamalla länsimedioihin, kuinka ruumiita lojui kaduilla, lapsia, naisia jne. Punainen risti päästettiin kaupunkiin vasta paljon myöhemmin, kun paikkoja oli siivottu. Ei kai kukaan voi olla niin tyhmä, että kuvittelee, että isoa kaupunkia voidaan pommittaa viikko raskain asein ilman valtavaa tuhoa ja ruumiiden röykkiöitä?

    Tämä vain yksi operaatio. Ja jokainen järjissään oleva tajuaa, että 100.000 ihmisestä tuhansia makaa nyt USA:n tekemissä joukkohaudoissa, puskutraktorin työnnettyä hiekkaa pari metriä päälle. Yhdessä operaatiossa. Eikä ole ainoa. Koko USA:n sotastrategia, toimintapa Irakissa on sellainen, että melko vähäiseenkin vastarintaan vastataan tilaamalla paikalle ilmatuki eli raskaat pommitukset. Siinä syntyy ruumiita, eikä vain vastustajien vaan pääosin syyttömien siviilien. Ja jos jossain epäillään olevan vastarintajohtajan, voidaan kokonaisia taloja tai kortteleita pistää maan tasalle, jälleen raskain asein.

    Kyllä jokainen sen käsittää, että sellaisella toimintatavalla syntyy kasapäin ruumiita. Koittakaapa itse joskus tappaa haulikolla yksi muurahainen pesästä. Vain ihminen, joka ei uskalla katsoa totuutta silmiin, sulkee ymmärryksensä siltä, millaista jälkeä tuolla tavalla syntyy, uskoen lapsellisen yksinkertaiseen propagandaan muutamista tuhansista tai jostain kymmenestä tuhannesta uhrista.

    Äänestä

Niin. Hesarissa kirjoiteltiin taannoin viime vuonna, että USA on pyrkinyt ottamaan Irakin tiedottamisen täydelliseen kontrolliinsa. Kentälle pääsee enää vain sellaisten uutistoimistojen henkilökunta, jotka kirjoittavat täysin USA:n tahdon mukaisesti eivätkä tuo mitään USA:n kannalta negatiivista esille.

Toki silti tietoa tihkuu julmuuksista, murhista, kidutuksista ja suurista siviiliuhrimääristä maailmalle, irakilaisten ihmisten kertomusten kautta, mutta nämä eivät välity maailmalle suoraan länsimedian kautta, koska yllämainittu käytäntö estää sen. Ja negatiivinen viestintä USA:n toimista tulee sitten ihmisoikeusjärjestöjen ja arabimedian kautta, jotka sitten systemaattisesti torpedoidaan "propagandana" ja epäluotettavina tietolähteinä.

Lyhyesti sanoen siis. Länsimedia ei pääse itse katsomaan tilannetta, jollei suostu julkaisemaan vain USA:n määräämää propagandaa. Ja irakilaisten kertomukset leimataan propagandaksi, samoin kuin arabiuutislähteet.

Jos USA:lla ei olisi mitään salattavaa Irakissa, se päästäisi kaikkien halukkaiden medioiden reportterit seuraamaan tilannetta Irakissa.

Äänestä

Kidutusta?
Ei päästetä vessaan.
Joutuu pidättelemään.
Jessus, nää on terroristeja. Valmiina tappamaan
kaikki mikä liikkuu.
Niitä kuuluukin kiduttaa.
Ja vähän rankemmin kuin että taas maksalaatikkoa!!!

Äänestä
  • Onko nämä niitä samoja terroristeja jotka roudattiin Afganistanista Quantanamoon, pidettiin siellä muutama vuosi ja todettiin että ettehän te olekaan tehneet mitään, menkää kotiin, sori...?

    Kuinka moni muistaa sen valituksen jonka amerikkalainen media päästi kun pidätettyjen jenkkisotilaiden kuvia tuli julkisuuteen? Kuvien julkaiseminen oli kuulemma Geneven sopimuksen vastaista. Vankien kiduttamisessa taas ei ole mitään väärää, kunhan vain viholliset julistetaan etukäteen laittomia taistelijoiksi ja terroristeiksi.

    Äänestä

-ovat he tietysti sitä mieltä, että Saddamin diktatuuri oli auvoista aikaa Irakin kansalle...

Surullista on vain se, että muutama suomalainenkin on mennyt retkuun tuon juonikuvion mukana.

Vielä surullisempaa on, että yksi retkuun menijöistä on minun nikkiäni käyttävä feikkaaja-Hitman, joka pilaa ansiokkaan nikin typerillä yksipuolisilla jutuillaan...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hitman kirjoitti:

Human Right Watch paljasti joulun alla, että sen käsiin saamien asiakirjojen mukaan mr puska on itse allekirjoittanut asiakirjat, joiden nojalla Irakissa, Afganistanissa ja Quantanamossa tapahtuva vankien kiduttaminen on systemaattista ja laajaa toimintaa. Saman asianhan vahvisti jo aiemmin kansainvälinen Punainen Risti, jonka selvitysten mukaan 90% Irakissa vangituista on pidätetty ilman syytä tai minkäänlaista näyttöä syyllisyydestä ja että kidutukset ovat systemaattisia ja laajoja. USA:n tyrannihallintohan vastasi näihin paljastuksiin kieltämällä kamerakännyköiden käytön ja tehostamalla julmuuksien peittelyä, sekä estämällä median vapaan toiminnan Irakissa.

http://www.helsinginsanomat.fi/tuoreet/artikkeli/1101978354736

Human Right Watch raportoi, että irakilaiset kärsivät samanlaisesta tyranniasta, mitä Saddamin aikanakin.

Erojakin Saddamin aikaiseen hallintoon löytyy. Nykyisen hallinnon aikana reilussa vuodessa on tapettu yli 100.000 irakilaista enemmän, mitä Saddamin hallinnon aikana kuoli ihmisiä (näistä valtaosa luonnollisesti). Saddam oli raaka diktaattori, sitä ei käy kiistäminen. Kuitenkin faktaa on, että nykyinen miehittäjä ja se käsikassarana toimiva nukkehallinto on monin verroin julmempi hallitsija, tappane jopa kymmeniä kertoja enemmän ihmisiä kuin Saddamin hallinto samana aikana.

Näinhän todistavat myös kadun miehet aina, kun heitä haastatellaan. He kertovat, etteivät edes Saddamin turvallisuusjoukot olleet niin julmia ja summittaisia väkivallassaan, kuin nykyisen hallinnon ja USA:n joukot.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu