natsisaksan historiasta on joskus kirjoitettu "kolmannen valtakunnan nousu ja tuho." EU- ja Nato-asioita käsiteltäessä tulisi ottaa huomioon että Suomen tulevaisuudessa jatkuvan "itsenäisyyden" kannalta olisi toivottavaa että EU:sta kirjoitetaan joskus samanlainen kirja. Aivan oikein. EU:n on hajottava.
Kirjoitan nyt tähän uudestaan asiani joka käsittämättömästi alle viikossa hävisi viimeksi tuolta anarkia-forumista.
Tulevaisuuden Kauhuskenaario
On elelty 2000 lukua pitkälle, vaan ei tarpeeksi pitkälle eteenpäin. EU on saanut kusetettua entistä enemmän maita mukaan tuohon kansat tuhoon ajavaan kelkkaan. Itäblokin maita on peloteltu Venäjällä, vastahakoisia maita on houkuteltu mukaan mato-koukku-periaatteella.
EU on nyt tarpeeksi vahva kyykyttämään kaikki sen sisältämät kansat. Perustetaan liittovaltio.
United States of Europa. (USE).
EU:n suurvaltaa johtaa EU:n presidentti sekä hallitus. Hallituksessa istuu ihmisiä jokaisesta jäsenmaasta.
Suomen tulevaisuus on mennyt. Sotaveteraanit ovat kuolleet sukupuuttoon eikä kukaan osaa nähdä eteensä. Suomella ei ole itsenäisyyttä.
Ei riitä että EU:n liittovaltio päättää asioista. Sillä Amerikka määrää mitä EU tekee. Herra Bush on saavuttanut tavoitteensa. Diktatuuri.
Mitä amerikka edellä, sitä EU perässä.
Bush päättää tuhota lisää kansoja ja lisää ihmisiä, lisää siviilejä. EU myötäilee. Eihän EU:n liittovaltion yksikään jäsenmaa voi nyt esittää eriäviä mielipiteitä Amerikan mallista, kuten teki Ranska ja Espanja esim. Irakin sodassa.
Liitetään Suomi vielä Natoon. Juu, ne laittavat sitten Nato joukkonsa Suomeen(kin) mukamas valmiustiloihin ja harjoitusleireille. Tosiasiassa Nato-joukot valvovat että Suomi pysyy otteessa eikä kansan keskuudessa leviä epäilyjä.
Nyt jo poliitikkomme, lehdistömme, media, on valjastettu pelaamaan pallot Amerikan pussiin.
Suomen tulisi siis ehdottomasti näyttää esimerkkiä muille EU maille ja irrottautua EU:sta mahdollisimman pian. Hitler pääsi pitkälle kun hänet uskottiin pystyttävän pitämään aisoissa. Kuukauden päästä nämä uskojat oli jo teloitettu. Miten siis Bush, jos häntä ei yritetäkään hillitä?
Jos maailma pääsee tilaan, jossa on Amerikka, EU, Venäjä, Kiina, Japani, Koreat (ehkä) ja Australia syttyy lopulta maailmansota. Venäjä ja Kiina loput itsenäiset valtiot apunaan vastaan maailmangestapo USA ja sen liittolaiset.
Vaihtoehdot ovat siis: EU ja maailmanloppu tai itsenäisyys ja kehitys.
Amerikka on likainen asiakas joka ostaa sutenööriltä (EU:lta) huoran (Suomen tai kenet milloinkin tahtoo.).
Loppupelistä Suomi on EU:n ja USA:n yhteinen huora jota raiskataan kaikkiin reikkiin eikä Suomi-Neitomme saa korvausta saati nautintoa.
Mihinkähän tuomioistuimeen pitäisi valittaa jos raiskattu neitokainen onkin kokonainen maa?
Ei EU! Ei Nato! Ei Bush! Ei USA!
Vaikka jope ruonansuu aika hassu onkin niin hänellä on tosi-cd:llään osuva biisi.
Aatteleppa ite.
Biisistä lainatakseni:
"kohta ei saa tehdä edes lasta ellei se malli tuu amerikasta."

Vastaukset 5
Vanhimmat
Tuo on aika kaukaa haettua. Toki pelottaa EU:n heikkous, koska se mahdollistaisi ulkopuolisen maan (Amerikka) pompotelun. Tosin EU:ssa on maita kuten Ranska ja Saksa, jotka eivät varmasti tykkäisi siitä että Amerikka yrittäisi ohjailla tekemisiä.
Mitä tulee EU:n hajoamiseen. En tiedä, onko se suotavaa, mutta ainakin se on hyvin todennäköistä. Jopa EU:n virkamiehetkin ovat tunnustaneet kahvipöytäkeskusteluissa, että EU on tulossa tiensä päähän. Välttämätön laajeneminen kaataa lopulta EU:n ja se voi tapahtua hyvinkin nopeasti. Moni itä-Euroopan maa on liittynyt EU:hun rahan toivossa, valitettavasti rahaa ei tule itsestään, vaan se on aina pois joltakin. Lopulta EU hajoaa, toivotaan että se tapahtuu rauhallisesti eikä aiheuta mitään levottomuuksia.
Suomen itsenäisyydestä olisin minäkin huolissani, mutta se onkin jo toinen tarina. :)
Juu. Tuo kolmas valtakunta on täysin antikristuksen valtakunta. Kaikki uskovat joutuvat antikristuksen = väärän messiaan valtakuntaan. Hän tekeytyy valheella valkeudeksi, eksyttäen näin jopa valitutkin.
Mutta uskovat temmataan kesken vihan aikaa Kristusta vastaan taivaaseen.
Tuo antikristuksen henki on jo olemassa ja vaikuttamassa.
Onpa törkeää kommarityyppistä huuhaata. Sinä et näytä tietävän mitään länsimaiden demokraattisista ja moniarvoisista perinteistä. Suomettuneitten pölhöjen tyyliin sinäkin vannot menneiden aikojen nimeen.
Miten ihmeessä Bush voisi määräillä EU:ta kun unionin suuret jäsenmaat ovat koko ajan täysin eri linjoilla USA:n kanssa. Mieleen nousee esimerkiksi Irakin sota jonka yhteydessä Ranska oli valmis kaatamaan YK:n turvaneuvostossa voimankäytön sallivan päätöslauselman.
Bushin vertailu Hitleriin ontuu yhtä pahasti. Mies on ollut neljä vuotta vallassa eikä USA ole tänä aikana muuttunut diktatuuriksi kuten natsisaksa aikanaan välittömästi Hitlerin valtaannousun jälkeen. USA on kaikkien mittarien mukaan edelleen vakiintunut demokratia. Tästä esimerkkinä ETY-j:n vaalitarkkailijat totesivat äskeiset presidentinvaalit rehellisiksi.
Parin verisen tyrannin kaataminen Afganistanissa (Mullah Omar) ja Irakissa (Saddam Hussein) ei muuta tätä perusasetelmaa.
Et taida tietää mitään Venäjän tai Kiinan tilanteesta jos uskot näiden edustavan demokratiaa tai ihmisoikeuksia. Venäjähän on aivan naapurissa. Kuka vaan suomalainen voi käydä siellä katsomassa miten korruptio, mafia ja militarismi jylläävät. En kyllä käsitä kuinka joku voi olla NOIN sokea. Äärinationalistinen suurvalta-aseman palauttamista tavoitteleva Venäjähän Suomelle on pahin uhka, ei kaukana valtameren takana sijaitseva USA.
Ja lopuksi... Kumma kyllä tähän mainostamaasi kauheuksien unioniin on koko ajan liittymässä uusia jäseniä, mistäköhän syystä?
1. en ole kommunisti
2. en kannata demokratiaa
3. en ihaile venäjää enkä kiinaa
4. kai herra bush nyt sen verran ymmärtää, ettei diktatuuria perusteta niin kuin ennen, vaan se on tehtävä salaa ja pikkuhiljaa.
5. koska eu:n jäsenmaista osa niin aktiivisesti kritisoi yhdysvaltojen politiikkaa, on eu saatava yksiin ja kuriin.
joo, lapsellista on, mutta netin käyttäminen ei vaadi mitään. Ei tuon mielipiteen kirjoittaja voi mitään elämässä tehdä. Joku tapatyötön joka syyttää kaikkia muita kun itseään epäonnistumisestaan...