Kretubiologiaa: Kaaoshirviöt (Behemot, Leviatan)

Koska kretuilla on vaikeuksia uskoa/hyväksyä edes reaalimaailman biologian perusteita, on syytä tarkastella minkälaista biologiaa kretut sen sijaan uskovat.

Aloitan kretubiologiaa-sarjan kaaoshirviöistä, koska jotkut raamattudenialistit kretut näyttävät edelleen sotkevan ne johonkin dinosauruksiin, joista Raamatussa ei ole mitään mainintoja. Josta syystä on sitäkin kummallisempaa, että nykykretut tuntuvat kuvittelevan Kivisiä ja Sorasia dinosauruksineen joksikin dokumentiksi, vaikkei Raamattukaan sellaisia väitä.

Eenokin kirja tekee jo harvinaisen selväksi että Leviathan ja Behemoth olivat kaksi kaaoshirviöyksilöä:

"Ja tuona päivänä erotettiin kaksi hirviötä, naarashirviö nimeltään Leviathan, kulkemaan meren syvyyksiin, vesien lähteiden ylle. Mutta uros on nimeltään Behemoth, joka asutti autiota erämaata nimeltä Duidain, itään puutarhasta, jossa valitut ja vanhurskaat vaeltavat, ja josta minun isoisäni otettiin ylös, seitsemäs Aadamista, ensimmäisestä Herran luomasta ihmisestä. Ja minä pyysin toista enkeliä, että hän näyttäisi minulle näiden hirviöiden mahtavuuden, ja kuinka ne erotettiin yhtenä päivänä ja heitettiin, yksi meren syvyyksiin ja toinen erämaan kuivuuteen." (1)

Kaaoshirviöistä Leviathan elää siis meresssä, Behemoth kuivalla maalla, ja lisäksi Raamatun alkuperäisistä teksteistä löytyy vielä ilmassa lentelevä hirviö Ziz psalmeista 50 ja 80, mutta tuo on tyypillisesti hukattu käännöksissä (2).

Leviatan pohjautuu selvästi kanaanilaisen mytologian Lotan-merihirviöön, merijumala Yammun palvelijaan, ja on ilmeisesti sananakin sen käännös. Lotan vuorostaan näyttää perustuvan syyrialaisiin teksteihin Têmtum-merikäärmeestä, jonka myrskyjumala Hadad tappoi (3,4). Nuo tekstit ovat noin tuhat vuotta Raamatun tekstejä vanhempia.

Härkämäiseksi mainittu Behemoth perustuu ilmeisesti vastaavasti kanaanilaisen mytologian Raamatustakin tutun ylijumalan El:n vasikkaan nimeltä Atik, jossa se on myös esitetty seitsenpäisen merihirviön parina (8). Ziz vuorostaan perustunee joko persialaiseen Simurghiin, sumerilaiseen Anzuun tai kreikkalaiseen Feenikseen (2).

Leviatan mainitaan noista Raamatussa useimmin, ja esim. psalmeissa kerrotaan miten Leviatan on merihirviö ja ilmeisen monipäinen (yleensä vastaavissa myyteissä seitsenpäinen):

"Sinä ruhjoit rikki Leviatanin päät, sinä annoit hänet ruuaksi erämaan eläinten laumalle." (Psalmi 74)
"Siellä kulkevat laivat, siellä on Leviatan, merihirviö, jonka loit telmimään siellä." (Psalmi 104)

Vastaavat merihirviöt ja niitä vastaan taistelevat jumalat ovat yleisiä elementtejä tuon seudun muinaisissa myyteissä, ja tuollainen taistelu yhdistettiin usein luomismyytteihin. Raamattua vanhempi mesopotamialaisten Enuma Elish kertoo miten myrskyjumala Marduk jakoi merikäärme-jumalatar Tiamatin kahtia, luoden siten "taivaan ja maan" eli siis jakoi vedet kuvun ala- ja yläpuolisiiin, vastaavasti kuin Raamatun ensimmäisessä luomismyytissäkin (5,6).

Raamatussahan on vielä jäänteet kolmannesta luomismyytistäkin, eli tuollaisesta vastaavasta kaaoshirviöiden kanssa taisteluun perustuvasta luomisesta, edellämainitussa Psalmissa 74 ja tässä:

"Sinähän iskit hengiltä Rahabin, lävistit syvyyden hirviön. Sinähän kuivasit meren, suuren syvyyden vedet." (Jesaja 51)

Tuossa kaaosmerihirviö tosin on vaihtunut Leviathanista Rahab-nimiseen hirviöön (7), kuten tässäkin:

"Sinä iskit hengiltä Rahabin, syvyyksien pedon, löit väkevällä kädelläsi viholliset hajalle." (Psalmi 89)

Nuo hirviöt identifioidaan myös selvästi yksittäisiksi massiivisen kokoisiksi yksilöiksi myöhemmissä juutalaisissa kirjoituksissa (9).

Joten tämä asia on harvinaisen selvä. Raamatussa ei sanota sanaakaan dinosauruksista, mutta sen sijaan kretubiologiassa pitää uskoa useisiin massiivisiin kaaoshirviöihin.

26

1650

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kreationismi_on_sairaus

      On ne huvittavia nämä kretupellejen uskomukset - hyvää viihdettä.

      • Eivätkö olekin :).

        Pitänee jatkaa Kretubiologiaa-sarjaa seuraavaksi jättiläisillä (niillä 1.5km korkeilla, joiden fossiileita kretututkijat eivät ole jostain syystä vieläkään löytäneet), ja sitten varmaan demoneilla, koska nuokin yllättäin kytkeytyvät toisiinsa.

      • Varaudun panemaan popcornit paukkumaan ja korkkaamaan colapullon.

      • onnoityhmii

        Evoille se on viihdettä he istuvat Raamatun ääreen ja tekevät kaikkensa etteivät ymmärtäisi siitä sanaakaan, heheeh.

      • Kurjapaimen
        utti kirjoitti:

        Eivätkö olekin :).

        Pitänee jatkaa Kretubiologiaa-sarjaa seuraavaksi jättiläisillä (niillä 1.5km korkeilla, joiden fossiileita kretututkijat eivät ole jostain syystä vieläkään löytäneet), ja sitten varmaan demoneilla, koska nuokin yllättäin kytkeytyvät toisiinsa.

        Äläkä unohda Raamatun lampaanjalostuskohtaa , missä risuja uuhen eteen asetettaessa saadaan kirjavia karitsoita. Perusbiologiaa.

      • Sokeitanioevot
        Kurjapaimen kirjoitti:

        Äläkä unohda Raamatun lampaanjalostuskohtaa , missä risuja uuhen eteen asetettaessa saadaan kirjavia karitsoita. Perusbiologiaa.

        Mitäs vaikeutta näet tuossakin asiassa? TYHMÄ.

        Ei kai sille joka osaa tehdä elottomasta elämää ja savesta Aatamin ja maan aineksista muutkin eliöt tieteen vahvistamasti lman evoluutiohistoriaa jota ei fossiilistosta löydy, ole mikään temppu tehdä kirjavia pikku jipolla?

      • Kurjapaimen kirjoitti:

        Äläkä unohda Raamatun lampaanjalostuskohtaa , missä risuja uuhen eteen asetettaessa saadaan kirjavia karitsoita. Perusbiologiaa.

        "Äläkä unohda Raamatun lampaanjalostuskohtaa , missä risuja uuhen eteen asetettaessa saadaan kirjavia karitsoita. Perusbiologiaa."

        Niin ja sitä Raamatun "perusbiologiaa", jossa partajeesus leipoo naisen, raaka-aineenaan miehen kylkiluu.

      • Anonyymi
        bg-ope kirjoitti:

        Tai vaihtoehtoisesti leipoi sen naisen savesta.

    • Aikahauskaatuokielitiede

      Höh, johan näki höhlä paljon vaivaa Raamattuun kuulumattoman Eenokin kirjansa kanssa, ehhehe.

      Mutta tosiaankin, Raamattu käyttää monistakin eläimistä eri sanoja kuin me nykyihmiset. Sen verran tuosta höpinästä voi ottaa ihan asiaakin irti. Ei yhtään enenpää.

      Suomalainenkin Raamattu on ottanut monille Raamatun sanoille vastineita aika hauskasti, kuten mm. Kalevalasta jossa hauta väännettiin milloin tuonelaksi ja milloin manalaksi ja korpista tuli Kaarne ja leijonasta jalopeura ja lepakosta öinen syöjätär jne. heheeheh.

      • VähänOikaisua

        Sekä kaarne, että jalopeura ovat noista eläimistä yleisesti käytettyjä vanhoja suomen kielen termejä. Mikael Agrikola lanseerasi jalopeura nimityksen äidinkieleemme jo keskiajalla.
        Jehovantodistajien väännös "hauta" on väärä käännös.
        Väite, että öinen syöjätär olisi lepakko, on myös kestämättömällä pohjalla. Kyseessä on juutalaisen taruston Lilith.
        Wiki: "Juutalaisessa perinteessä Lilithin uskottiin olevan siivekäs, pitkähiuksinen, viekoitteleva nainen, jolle oli alistettu 480 demonin sotaväki. Lilith liikkui öisin ja saattoi olla vaaraksi yksin nukkuville."

        Bible Isaiah 3;14: "And there shall the beasts of the desert meet with the jackals, and the wild goat shall cry to his fellow; the lilith also shall settle there, and find for herself a place of rest."

        Ruotsalainen käännös 1917: "Schakaler bo där tillsammans med andra ökendjur, och gastar ropa där till varandra; ja, där kan Lilit få ro, där kan hon finna en vilostad."

      • Hjhyujhyjh
        VähänOikaisua kirjoitti:

        Tyhmä, mistä tuon Lilithin tuonne nappasit syöjättäreksi? Ihanko omasta päästäsi vaiko jonkun toisen pääatä? Hehe.

      • LisääOikaisua
        Hjhyujhyjh kirjoitti:

        Tyhmä, mistä tuon Lilithin tuonne nappasit syöjättäreksi? Ihanko omasta päästäsi vaiko jonkun toisen pääatä? Hehe.

        Ei, vaan wikipediasta ja ruotsalaisesta ja englantilaisesta Raamatunkäännöksestä. Etkö osaa lukea?
        Otetaan tähän vielä uusin suomenkielinen käännös:
        "Villikoirat ja sakaalit siellä kohtaavat,
        villivuohi villivuohta kutsuu.
        Siellä lepäilee Lilit, öinen velhotar,
        sieltä hän löytää rauhallisen sijan."

        Esikristillinen juutalainen tarusto ja kolme eri raamatunkäännöstä luulisi riittävän paksupäisemmänkin vakuuttamiseen. Mutt sinulle sellainen tieto taitaa olla liian vaikeaa omaksua.

      • LisääOikaisua kirjoitti:

        Sinänsä huvittavaa, että jos noiden tekstien valinnoissa ja käännöksissä olisi aikanaan tehty vain hieman erilaisia ratkaisuja, tämänkin keskustelun asetelma voisi olla käänteinen kretujen puolustaessa Lilithin todellisuutta. Nyt nuo sen sijaan joutuvat esittämään (tai olemaan) lukutaidottomia.

      • VähänOikaisua kirjoitti:

        Sekä kaarne, että jalopeura ovat noista eläimistä yleisesti käytettyjä vanhoja suomen kielen termejä. Mikael Agrikola lanseerasi jalopeura nimityksen äidinkieleemme jo keskiajalla.
        Jehovantodistajien väännös "hauta" on väärä käännös.
        Väite, että öinen syöjätär olisi lepakko, on myös kestämättömällä pohjalla. Kyseessä on juutalaisen taruston Lilith.
        Wiki: "Juutalaisessa perinteessä Lilithin uskottiin olevan siivekäs, pitkähiuksinen, viekoitteleva nainen, jolle oli alistettu 480 demonin sotaväki. Lilith liikkui öisin ja saattoi olla vaaraksi yksin nukkuville."

        Bible Isaiah 3;14: "And there shall the beasts of the desert meet with the jackals, and the wild goat shall cry to his fellow; the lilith also shall settle there, and find for herself a place of rest."

        Ruotsalainen käännös 1917: "Schakaler bo där tillsammans med andra ökendjur, och gastar ropa där till varandra; ja, där kan Lilit få ro, där kan hon finna en vilostad."

        Myöhässä mutta kuitenkin - jalopeura-nimitys on ilmeisesti Agricolaa vanhempi ja tarkoitti alun alkaen sitä tähtikuviota joka latinaksi on Leo.

        https://www.tiede.fi/artikkeli/kysy/miksi_leijonaa_kutsutaan_jalopeuraksi

    • pikkuisenajattelua

      Höh, Behemothan on ilmiselvä Jordanin virtahepo.

      Häntäkin on kuin setri.

      • V.Irtahepo

      • Niin ja Jeesus oli kana. Väitteiden teko on helppoa, jos ei välitä pätkääkään siitä mitä teksteissä lukee.

      • Anonyymi

        Tuskin oli dino, vaan kuviteltu taruhirviö. Enintään kerrottaessa parantunut tarina joistakin ihmisten siihen aikaan tuntemista suurista eläimistä.

    • Kristityt ei usko Eenokin kirjaan, joten turha sitä lainata.

      Dinosauruksia tuskin on ollut olemassa, vaan niillä yritettiin selittää pois jättiläiset joista Raamattu puhuu. Museoissa on vain muovikopioita dinosaurusluurangoista, mitään aitoja luurankoja ei ole siellä, kysy itse museosta jos et usko.

      • Vai ei dinosauruksia ole ollut olemassa? No tuollainen aivopieru ei ole yllätys jeesuksenmorsiammelta joka uskoo litteään maahan.

      • Harvoinpa dinoista luurankoja jää. Kyllä ne ovat suurimmalta osin kivettymiä, joissa alkuperäinen aines on korvautunut mineraaleilla.
        Totta on sekin, ettei ainakaan harvinaisimpia fossiileja aseteta yleisiin museoihin näytille, vaan niiden tarkat kopiot. Alkuperäiset ovat tutkijoiden käytössä.

        Jos taas tarkoitat, ettei dinofossiileja ole oikeasti olemassakaan, olet vielä pahemmin sekaisin, kuin olin luullut.

      • Olisiko lohikärmeiden esikuvana krokodiili?

      • Anonyymi
        salmiakkisaluki kirjoitti:

        Olisiko lohikärmeiden esikuvana krokodiili?

        Ehkä joissakin paikoissa, mutta muitakin taitaa olla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ehkä joissakin paikoissa, mutta muitakin taitaa olla.

        Niilinkrokotiili (Crocodylus niloticus) ainakin näyttää eläneen Raamatun mailla vielä Raamatun aikoina.

        "Historiallisina aikoina laji on hävinnyt Komoreilta ja Välimeren lähiympäristöstä, jossa sitä tavattiin Algeriassa, Niilinjoen suistossa sekä nykyisten Israelin ja Jordanian alueilta."

        - Ilkimyksen uutisvahti

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia

      Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell
      Maailman menoa
      328
      7121
    2. Kysymys muille miehille

      Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss
      Ikävä
      71
      4338
    3. Sinä eräs, pyydän......

      AUTA mua ole kiltti. Ei mun takia vaan.... Miten saan sut kiinni?
      Ikävä
      208
      3165
    4. Kohta katson sun kuvaasi

      ja päästän ajatukseni liitämään. Jo kuvasi näkeminen rauhoittaa, ja pistää hyrräämään vähän muutakin. Ihanan kaunista sa
      Ikävä
      24
      2967
    5. Nimikirjaimet

      Kuka kaipaa ketä 🥰
      Ikävä
      74
      1952
    6. VOI TÄTÄ ILON

      JA ONNEN PÄIVÄÄ 😂
      Tuusniemi
      149
      1800
    7. Ahneus iski Fazeriin, suklaalevy kutistuu 180 grammaan

      Kun mikään ei riitä. Shrinkflaatio. Mitä isot (Marabou) edellä, sitä pienet (Fazer) perässä. Pienikin voi siis olla a
      Maailman menoa
      212
      1746
    8. Jos kaivattusi on perääntynyt lähestyessäsi

      jossain tilanteessa, ymmärrätkö miksi hän saattoi tehdä sen?
      Ikävä
      166
      1577
    9. Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?

      Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?
      Ikävä
      120
      1548
    10. Mies, ajattelemmekohan toisiamme juuri nyt?

      Olet mielessäni, vanhempi mies
      Ikävä
      89
      1438
    Aihe