Tänään oli Ajantasassa keskustelua kuuntelijoiden kanssa kaiken maailman oppaista joilla ihmiset yrittävät saada elämäänsä tolkkua, parempaa järjestystä, paitsi tavaroiden suhteen niin varsdinkin korvien väliinsä. Ja totta kai kyse on suuresta bisneksestä. Asianatuntijana joku uskontotieteilijä.
Kovasti puhuttiin tosiaan siitä että kyse suuresta bisneksestä ja asiantuntija oli huolissaan että jos näistä oppaista ja kursseista tulee suorittamista niin se vain lisää stressiä, ahdistusta riittämättömyyden tunnetta.
Se on kumma että nämä sudenkuopat, mm. kaupallisuus ja stressaava suorittaminen, liitetään kyllä, ja ihan syystäkin, noihin muihin, mutta ei uskontoon. Uskonnoissahan nuo sudenkuopat ovat vähintään yhtä suuri ongelma. Kyseenalainen rahanteko uskonnolla ihmisten (henkisellä) hädällä ja vaikkapa pakkomielteinen rukoileminen, x kertaa päivässä, kenties määrämuotoisena, tiettyyn suuntaan kumarellen...
Yksi soittaja sanoi että nämä muut elämänhallinnan keinot eivät toimi, mutta jumalusko toimii. Hänen mukaansa siksi että nuo muut tekniikat ovat sellaisia joissa ihminen yrittää itse muokata itseään ja elämäänsä, mutta se ei onnistu, pitää olla joku ulkopuolinen, jumala, joka pystyy muuttamaan ihmisen. Lopuksi hän kysyi, kuinka monta ihmistä tiedätte joka on onnistunut muuttumaan, muutamaan elämäänsä parempaan omin voimin. Rivien välistä saattoi kuulla, että hänen mielestään tuskin kukaan.
Juontaja sanoi että emme mene siihen sen enempää.
Sain ahaa-elämyksen, että noinhan se uskovaisen näkövinkkelistä on, koska uskovaiset ovat juurikin niitä ihmisiä, jotka eivät itse kykene muokkaamaan elämäänsä parempaan suuntaan, eivät pärjää itselleen, ja sen takia turvautuvat mielikuvitusolennon, jumalan, apuun.
No itsehän he näinkin loppujen lopuksi itseään auttavat, tai ainakin uskovat auttavansa, auttaneensa - vilkkaalla mielikuvituksellaan, sen luomalla olemattomalla apurillaan.
Toki jos se heidän oloaan helpottaa niin voi sanoa että hyvä niin. Mutta helpottaako se jumalusko lopulta sitä uskovaisen oloa? Toki ulospäin uskovaiset aina kertovat uskostaan vain positiivisia asioita. Mutta kyllä se ahdistustakin aiheuttaa uskovaisessa itsessään ja negatiivisia vaikutuksia yhteiskunnassa ja muissa ihmisissä - sekä toisissa uskovaisissa että uskomattomissa, kun kukin uskovainen alkaa mestaroimaan omilla uskomuksillaan.
Loppukaneetti: Uskovaisista, oman kokemuksensa perusteella, tuntuu mahdottomalta ajatukselta, että joku muu voisi pärjätä itselleen, kun heillä itsellään on vahva kokemus siitä, että eivät pärjää itselleen, vaan tarvitsevat avukseen mielikuvitusolennon, jumalan, tarjoamaan keppiä ja porkkanaa kannustimiksi.
Kovasti puhuttiin tosiaan siitä että kyse suuresta bisneksestä ja asiantuntija oli huolissaan että jos näistä oppaista ja kursseista tulee suorittamista niin se vain lisää stressiä, ahdistusta riittämättömyyden tunnetta.
Se on kumma että nämä sudenkuopat, mm. kaupallisuus ja stressaava suorittaminen, liitetään kyllä, ja ihan syystäkin, noihin muihin, mutta ei uskontoon. Uskonnoissahan nuo sudenkuopat ovat vähintään yhtä suuri ongelma. Kyseenalainen rahanteko uskonnolla ihmisten (henkisellä) hädällä ja vaikkapa pakkomielteinen rukoileminen, x kertaa päivässä, kenties määrämuotoisena, tiettyyn suuntaan kumarellen...
Yksi soittaja sanoi että nämä muut elämänhallinnan keinot eivät toimi, mutta jumalusko toimii. Hänen mukaansa siksi että nuo muut tekniikat ovat sellaisia joissa ihminen yrittää itse muokata itseään ja elämäänsä, mutta se ei onnistu, pitää olla joku ulkopuolinen, jumala, joka pystyy muuttamaan ihmisen. Lopuksi hän kysyi, kuinka monta ihmistä tiedätte joka on onnistunut muuttumaan, muutamaan elämäänsä parempaan omin voimin. Rivien välistä saattoi kuulla, että hänen mielestään tuskin kukaan.
Juontaja sanoi että emme mene siihen sen enempää.
Sain ahaa-elämyksen, että noinhan se uskovaisen näkövinkkelistä on, koska uskovaiset ovat juurikin niitä ihmisiä, jotka eivät itse kykene muokkaamaan elämäänsä parempaan suuntaan, eivät pärjää itselleen, ja sen takia turvautuvat mielikuvitusolennon, jumalan, apuun.
No itsehän he näinkin loppujen lopuksi itseään auttavat, tai ainakin uskovat auttavansa, auttaneensa - vilkkaalla mielikuvituksellaan, sen luomalla olemattomalla apurillaan.
Toki jos se heidän oloaan helpottaa niin voi sanoa että hyvä niin. Mutta helpottaako se jumalusko lopulta sitä uskovaisen oloa? Toki ulospäin uskovaiset aina kertovat uskostaan vain positiivisia asioita. Mutta kyllä se ahdistustakin aiheuttaa uskovaisessa itsessään ja negatiivisia vaikutuksia yhteiskunnassa ja muissa ihmisissä - sekä toisissa uskovaisissa että uskomattomissa, kun kukin uskovainen alkaa mestaroimaan omilla uskomuksillaan.
Loppukaneetti: Uskovaisista, oman kokemuksensa perusteella, tuntuu mahdottomalta ajatukselta, että joku muu voisi pärjätä itselleen, kun heillä itsellään on vahva kokemus siitä, että eivät pärjää itselleen, vaan tarvitsevat avukseen mielikuvitusolennon, jumalan, tarjoamaan keppiä ja porkkanaa kannustimiksi.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Termi "mielikuvitusolento" kertoo valitettavan heikosti integroituneesta representaatiosta toisista, sydämenuskossa olevista ihmisistä. Tällähän pyritään luomaan vähintäinkin kaoottinen ihmiskuva ja mielikuva myös Jumalan olemassaolosta ihmismielessä jonkinasteisena harhana.... tilastoja tällaisen harhan olemassaolosta on, kun katsellaan eri uskontojen ja jumaltietoisuuden levinneisyyttä maapallolla. Sen jälkeen voi käyttää jo todennäköisyys laskentaa...
lainaus:
>>Mutta kyllä se ahdistustakin aiheuttaa uskovaisessa itsessään ja negatiivisia vaikutuksia yhteiskunnassa ja muissa ihmisissä<<
Draaman luominen sellaisista asioista jotka eivät ole lähellä sydäntä, on
tietysti kevyt nakki helpottaa omaa tuskaa. Ateismissa ja uskovissa, meissä on samaa vikaa, mutta lähtököhtaisesti uskovien olisi ohitettava tämä vaihe, jos Jumalan vaikutusta on havaittavissa.
Täydentävät hoitomuodot kuten ´mindfullness´, jooga, jne. ovat tehokkaita vasta, jos perusasiat, eli mieli ja sielu on suurin piirteinkään radallaan, eli vastaanottavaisessa kunnossa "hienosäätöön".
Suurta bisnestä niistä tehdään houkuttelemalla mieleltään sairastuneita
tai esim. alkoholisteja.. mukaan "ihmeparantumaan", jolloin kuva muuttuu väkisinkin vastuuttomaksi ja negatiiviseksi.