Länsimaissa terroristeilla on kissanpäivät! Media ja monet poliitikot kutsuvat heitä pakolaisiksi ja turvapaikanhakijoiksi, joille pitää osoittaa suvaitsevasuutta.
Jos joku haluaa vastustaa terrorismia konkreettisesti, kuten USA:n uusi presidentti Trump, nousevat ihmisoikeusjärjestöt takajaloilleen. Terrorismin vastustaminen nähdään loukkauksena ihmisoikeuksia vastaan ja kansainvälisten sopimusten vastaisena.
Suomessakin on jo jaettu sakkoja henkilöille, jotka ovat julkisesti uskaltaneet vaatia rajoituksia, joilla terrorismia voitaisiin ehkäistä. Sellainen toiminta on luokiteltu vihapuheeksi ja rasismiksi. Eli terrorismin vastustaminen on päättäjien ja median mielestä rasismia ja vihapuhetta. Näin luodaan pohjaa seuraaville terroriteoille, missä ne sitten tapahtunevatkin.
Vääristelevä media edistää terrorismia
4
274
Vastaukset
- näin.on
Aloittelijan kommentti on totta!
- EuroopanTerrorituki
Näin asia valitettavasti on.
Ainakin sillä kriteerillä, että terrori-iskun tekijän etnisyyttä ei tuoda esille jos se on lähtöisin jostain muslimimaasta. Mutta sitten kaikessa mahdollisessa tilaisuudessa, vaikka sille ei ole kansainvälisien päätösten ja oikeusasteiden mukaan mitään pohjaa, Israeliin ja/tai juutalaisiin kohdistetaan kaikki mahdollinen mustamaalaaminen.
Voidaan myös kysyä miksi EU ja monet järjestöt länsimaailmassa ovat legitimisoineet terrorilla kasvaneen järjestön jota nykyisin kutsitaan hämäävästi erään sopimuksen mukaisesti PA:ksi. Tämän järjestön muista yhteyksistä ja siinä olevista järjestöistä ei pukahdeta sanaakaan, vaikka juuri nuo järjestöt ovat ylläpitäneet terrorismia kaikissa laittomissa muodoissaan. Eikä eräistä terrorilla ylläpidettyjä järjestöjä edes EU aseta terroristijärjestöjen listalle, puhumattakaan niiden perimmäisistä tavoitteista.
Melkoista takinkääntämistä likaisen politiikan nimissä.
Suomen media on monessa uutisessa "kunnostautunut" pimittämällä asian juuret ja siihen liittyvät kansainväliset voimassa olevat päätökset ja oikeudet.
Tässä mielessä media edesauttaa ja tukee sellaisia terroristijärjestöjä kuten Fatah, Hamas, Hizbollah, Islamilainen Jihad jne., juuri niitä järjestöjä joiden tavoite on vain ja ainoastaan tuhota yksi ei-muslimivaltio Lähi-idästä.
Tästä Suomen mediasta ja sen piiloantisemitistisestä asenteesta voisi joku kirjoittaa jopa kirjan, on se niin silmään pistävää kaikessa yksioikoisuudessaan ja asioihin perehtymättömyyttään. - notliar
Mitä pitempään suvaitsemme tällaista ja päättäjämme ja media elävät valheessa, niin sen pahemmaksi tilanne menee aikaa myöten? Tällainen yhteiskunta kasvattaa lapsistamme kieroja valehtelijoita? Ennen lapsille sanottiin, että pitää olla rehellinen ja kertoa heti totuus jos oli jotain sattunut, opetammeko lapsemme valehtelemaan loppuun asti ja senkin jälkeen vielä kiistämään kaiken?
- muhasenmatti
ALOITTAJA TÄYSIN OIKEASSA.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1831536
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall1961367Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä431119Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad43823- 14720
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä30701Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21700- 36681
Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .20640Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46617