Obaman vaivoin koossa pitämä maailmanjärjestys on viikossa saatu tutisemaan. Trump möhlinyt suhteet Eurooppaan ja Meksikoon sekä saanut Kiinan sekä Iranin suorastaan sotajalalle.
Kohta tän homman vaihtoehdot ovat sillä avalla että joko Trump tai maailma.
Maailmantilanne on nyt vaarallinen
49
423
Vastaukset
- ortodoksi
Onko tilanne vaarallinen muillekin kuin luterilaisille vai niille erikoisen vaarallinen?
- pitkäänuskossa
Kun on turva Jumalassa, turvassa on paremmassa... vakuuttaa vanha hengellinen laulu. Maailma muuttuu, ihmiset syntyvät ja vuosikymmenet vierivät nopeasti. Kun elämä on ankkuroitunut Kristukseen, niin on turvallista olla: elämme tai kuolemme - olemme Herran.
Saattaa olla että nämä aallot ovat jo ensimaininkeja lopunajan myrskyille, joista Ilmestyskirja puhuu.
Kannattaisi nyt kääntää katsee sinne, missä apu on, Ikiaikojen Jumalassa. - jeesusfani1
Kuinka niin vaarallinen?
Odotettavissa on uusi maailmanjärjestys Kiinan siivittämänä.
http://yle.fi/aihe/artikkeli/2017/01/23/ulkolinja-kiinalainen-maailmanvalloitusKiitos vinkistä. Katsoin tuon eilen. Kiina saattaa olla uusi talousjätti, joka jyrää Yhdysvaltojen valta-aseman maailmassa. Heille Trumpin tuoma mahdollinen talousromahdus olisi lottovoitto.
- kiiskivastarannalta
mummomuori kirjoitti:
Kiitos vinkistä. Katsoin tuon eilen. Kiina saattaa olla uusi talousjätti, joka jyrää Yhdysvaltojen valta-aseman maailmassa. Heille Trumpin tuoma mahdollinen talousromahdus olisi lottovoitto.
Mistä päättelet, että Trump on syynä siihen, että maailman talous romahtaa? Olisi mukava kuulla perustelusi. Nimittäin eikö Trump enemmänkin pyri suojelemaan kotimaansa markkinoita?
Eiköpä syynä liene ympäri maailmaa jo vuosia ollut trendi, jossa yritykset ovat siirtäneet tuotantoaan halpoihin maihin esim. Kiinaan ja Intiaan, ja näin vahvistaneet Kiinan ja Intian taloutta? Kiinalaiset ja jossakin määrin intialaiset ovat kaikessa hiljaisuudessa sitten sijoittaneet ja hankkineet kansainvälisten ja heitä kiinnostavien yritysten osakkeita. Ja huisäisäi!
Globalisaatio, maitten ja yritysten rajattomuus ovat mielestäni ne syyt, jotka aiheuttavat talousromahduksen. kiiskivastarannalta kirjoitti:
Mistä päättelet, että Trump on syynä siihen, että maailman talous romahtaa? Olisi mukava kuulla perustelusi. Nimittäin eikö Trump enemmänkin pyri suojelemaan kotimaansa markkinoita?
Eiköpä syynä liene ympäri maailmaa jo vuosia ollut trendi, jossa yritykset ovat siirtäneet tuotantoaan halpoihin maihin esim. Kiinaan ja Intiaan, ja näin vahvistaneet Kiinan ja Intian taloutta? Kiinalaiset ja jossakin määrin intialaiset ovat kaikessa hiljaisuudessa sitten sijoittaneet ja hankkineet kansainvälisten ja heitä kiinnostavien yritysten osakkeita. Ja huisäisäi!
Globalisaatio, maitten ja yritysten rajattomuus ovat mielestäni ne syyt, jotka aiheuttavat talousromahduksen.Aihe on hyvin laaja ja yritän tässä koota kaikenlaista tietoa.
”Globalisaatio, maitten ja yritysten rajattomuus ovat mielestäni ne syyt, jotka aiheuttavat talousromahduksen.”
JO tuo lause osoittaa, miten paljon pitää ensin olla taustatietoa, jotta voi asiasta keskustella tarkemmin.
Täysin vapaa markkinatalous (joka on kapitalismin eräs suunta) haluaa purkaa valtioiden kontrollia kaupankäynniltä. Se tarkoittaa siis globaalia mallia, jossa kauppaa käydään ilman valtioita ja antaa mahdollisuuden pääoman liikkumiselle mahdollisimman vapaasti. Eli valtioiden rajat voidaan lopulta poistaa ja markkinavoimat toimivat näin itsenäisesti ja vapaasti.
Tätä mallia ovat vastustaneet etenkin anarkistit ja vasemmisto (sosialistit). Trump siis on heidän kanssaan samalla linjalla, tosin tavoite on erilainen – ilmeisen sekava ja hämärä.
Nyt Trump siis avaa toisessa suunnassa finanssimarkkinoita ja vapauttaa niitä vastuista valtioille (lue kansalle) ja samalla sulkee talouden mahdollisuuksia toimia vapaasti. Tähän ovat yrityksen reagoineet vahvasti.
Trump on suuttunut siitä, kun kaverit eivät saa lainaa: ”Minulla on ystäviä, joilla on hyviä yrityksiä, jotka eivät saa lainoja pankeista, koska Dodd-Frankissa on niin paljon byrokratiaa…” ja alkoi purkutalkoot.
Toisella asetuksella Trump tähtää tekemään tyhjäksi lainsäädännön, jolla velvoitetaan eläkesijoitusneuvojia toimimaan asiakkaidensa parhaaksi.
Vastustajat varoittavat, että sääntelyn purku lisää riskejä ja jättää kuluttajat alttiiksi hyväksikäytölle.
http://www.aamulehti.fi/maailma/trump-ystavani-eivat-saa-lainaa-firmoilleen-nyt-presidentti-repii-pankkien-saantelyn-alas-24253700/
Miten nämä vaikuttavat suomessa?
Eräs yritys joka vie paljon tuotteitaan:
”… yli 90 prosenttia on luvattu toimittaa pääosin maailmalle. Planmeca vie Pohjois-Amerikkaan tuotannostaan noin neljänneksen.”
”Suomalaisen vientiteollisuuden kannalta olisi mielestäni erittäin surullista, jos vapaakauppa-alue lähtee purkautumaan. Suomi on sen avulla rikastunut ja varoilla on rakennettu yhteiskuntaamme. Jos vienti vaikeutuu etenkin Pohjois-Amerikan osalta, se on meidän kannaltamme huono asia”
http://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005075445.html
Sama juttu on Kiinalla jne.
Sitten pitää tietää miten finanssimaailma toimii, eri rahoituslaitosten toimintaa sekä rahan arvon määräytymistä. Erittäin vaikea kokonaisuus.
Vääntö käydään globaalien rahoituslaisten kesken. Kun länsimaisilla laitoksilla alkaa menemään huonosti (WTO, IMF, Maailmanpankki) on Kiina perustanut omia rahoituslaitoksiaan, kuten infrastruktuuri- ja investointipankin AIIB:n. Sen varallisuus on jo suurempi kuin noiden laitosten.
Moni valutta on sidottu dollariin, ja jos dollarin arvo laskee, se aiheuttaa dominonappuloiden kaltaisen vyöryn yli maailman. Kukaan ei tiedä, mitä siitä seuraa.
Hyvä artikkeli perusjutuista, vaikka se onkin vanha, silti aivan samat asiat ovat yhä ajakohtaisia:
”Kiina on suurin yksittäinen Yhdysvaltojen ulkomainen lainoittaja, joka kattaa tällä hetkellä noin kymmenen prosenttia Yhdysvaltain jatkuvasti kasvavasta valtionvelasta.”
”Yhdysvallat ei ole koskaan aikaisemmin ollut näin syvästi riippuvainen ulkopuolelta tulevasta taloudellisesta tuesta. On paradoksaalista, että kommunistisen puolueen johtama Kiina tukee maailman voimakkainta demokratiaa, Yhdysvaltoja.”
Ulkopolitiikka julkaisi 3/2009 artikkkeli ”Yhdysvaltojen riippuvuus Kiinasta syvenee”
Ja nyt Trumpin tekemät päätökset vaikuttavat markkinamekanismeihin tavalla tai toisella.
- Peace.on.earth
Jos ajattelee sitä, että Yhdysvallat vihdoinkin lopettaisi (Obama-Clinton politiikan) terroristien aseistamisen Syyriassa ja laittaisi pakolaisleirit kuntoon lähi-idässä niin Eurooppakin pelastuisi. Suunta on juurikin oikea ja ainoat vaaratekijät ovat nämä vasemmisto-globalisti-islamisti öyhöttäjät, jotka pyrkivät vallankumoukseen.
- KTS--
Keitä terroristeja USA on aseistanut Syyriassa?
- Herättelevä
No se petaa vain sille uudelle, antikristilliselle, maailman uskonnot ja eri krist. kunnat yhdistävälle maailman järjestykselle. Joka edellyttää kolmatta maailman sotaa päästäkseen vähäksi aikaa siihen tuomiokseen (hirmuiseksi, maailman valtojen LOPUKSI) = viimeiseksi saatanalliseksi maailman vallaksi.
Valkeudeksi / Herätykseksi Totuutta.- kun.flaksi.ei.käy
No ei taida nyt tästäkään sitä mualimanloppua tulla vaikka kuinka sitä ootat.
- Herätyys
kun.flaksi.ei.käy kirjoitti:
No ei taida nyt tästäkään sitä mualimanloppua tulla vaikka kuinka sitä ootat.
Joka päivä se kuitenkin jo nytkin tuee suuren määrän ihmisista, kohdalle!
Kautta maailman ihaan päivittäinhän niistä, niitä aihettavista, vain joistakin, hirveyksistä uutisoidaan. Joka on vasta vain pientä "jäävuren huippua" niistä kaikista.
Jeesuksen nimessä... musituttaen ja tiedoksi valistaen. Jos on jäänyt huomaamatta tai kuulematta.
Vähäinen, Totuudessa pysyvä ja mukaisesti elävä ja toimiva, Hänen kirkkaudeksi ja kunniaksi apostolisia seurakuntiaan / sitä pelastukseksi Krist. vaihtoehtoa rakentavaan Krist. yhteyteen ja yhteistyöhön kutsuttu / armoitettu palvelijansa ja seuraajansa Kun katsoo siitä näkökulmasta, että uskoo loppuaikojen ennustuksiin, niin todellakin Trumpin pitäisi olla nyt se antikristus, joka tulee ensin. Eikä mikään messias.
- jeesusfani1
mummomuori kirjoitti:
Kun katsoo siitä näkökulmasta, että uskoo loppuaikojen ennustuksiin, niin todellakin Trumpin pitäisi olla nyt se antikristus, joka tulee ensin. Eikä mikään messias.
Toisin uskoo 1661 miljoonainen (v. 2014) muslimiväestö uskoen Muhammadin sanoin:
"Profeetta, Allahin lähettiläs sanoi Al-Mahdi on yksi meistä, yksi Fatiman (Muhammadin tytär) lapsista. Hän on minun taloudestani Ahlul Bayt`ista. Me, Abd al-Muttalibin (Muhammadin isoisä) lapset olemme taivaan asukkaiden johtajia (Masters). Minä itse, Hamza, Ali, Jaafar, Hasan, Hussain ja Al-Mahdi.
Maailma ei tuhoudu ennenkuin ilmaantuu mies arabien joukosta, joka kantaa nimeäni. Al-Mahdi ilmaantuu minun ummastani. Hänen aikansa on seitsemän tai yhdeksän vuotta."
Kun Mahdin aikakausi kestää islamin mukaan seitsemän vuotta, niin näinhän toteaa Jumalan sanakin koskien Antikristusta.
Kun Antikristus näyttää olevan miehestä ja naisesta syntynyttä arabi-sukujuurta, niin maailman tilanteen huomioonottaen hän lienee jo syntynyt. jeesusfani1 kirjoitti:
Toisin uskoo 1661 miljoonainen (v. 2014) muslimiväestö uskoen Muhammadin sanoin:
"Profeetta, Allahin lähettiläs sanoi Al-Mahdi on yksi meistä, yksi Fatiman (Muhammadin tytär) lapsista. Hän on minun taloudestani Ahlul Bayt`ista. Me, Abd al-Muttalibin (Muhammadin isoisä) lapset olemme taivaan asukkaiden johtajia (Masters). Minä itse, Hamza, Ali, Jaafar, Hasan, Hussain ja Al-Mahdi.
Maailma ei tuhoudu ennenkuin ilmaantuu mies arabien joukosta, joka kantaa nimeäni. Al-Mahdi ilmaantuu minun ummastani. Hänen aikansa on seitsemän tai yhdeksän vuotta."
Kun Mahdin aikakausi kestää islamin mukaan seitsemän vuotta, niin näinhän toteaa Jumalan sanakin koskien Antikristusta.
Kun Antikristus näyttää olevan miehestä ja naisesta syntynyttä arabi-sukujuurta, niin maailman tilanteen huomioonottaen hän lienee jo syntynyt.Ahaa, nyt antikristuksen pitääkin olla arabi...
- KTS--
Itä-Ukrainan taistelut ovat kiihtyneet. Kymmenen kuollutta kolmessa päivässä.
- Red.Sea
Yhdysvallat on antanut Iranille varoituksen.
Red.Sea kirjoitti:
Yhdysvallat on antanut Iranille varoituksen.
Ja peloikkammat pelkäävät nyt sotaa.
- Herätyys
Hiljaiseksi alkaa väki täällä mnemään.
Ei edes kukaan kysele sen pelastukseksi Krist. vaihtoehto, mahdollisuuuden perään
Jeesukseen nimessä... ihmettelevä.
vähäinen, Totuudessa pysyvä ja siihen pitäytyvästi elävä ja toimiva, Hänen kirkkaudeksi ja kunniaksi apostolisia seurakuntiaan / sitä pelastukseksi Krist . vaihtoehtoa rakentavaan Krist. yhteyteen ja yhteistyöhön kutsuttu, siihen näyllä armoitettu, palvelijansa ja seuraajansa.
Niitä muita etsivä / peräänkuulutteleva.
"Löytäneekö"... - TässäFaktaa
Tässä faktaa ketjun aloittajasta:
http://keskustelu.suomi24.fi/t/14704298/nimimerkki-kts-on-fanaattinen-muslimimamu Pahalta näyttää, mutta pahempaa taitaa olla tulossa.
Voisihan tässä alkaa kauhukuvia maalailemaan, mutta muistaen ettei siihen vielä ole riittävästi asiatietoa. Aina voi spekuloida.
mummomuori kirjoitti:
Voisihan tässä alkaa kauhukuvia maalailemaan, mutta muistaen ettei siihen vielä ole riittävästi asiatietoa. Aina voi spekuloida.
Joo eli kippistä vaan sanoi Titanicin kapu kun merelle lähti.
Eli tästä jokin kauppasota tai muu isompi härdelli syntyy, niin se yllättää meidät kuin lokakuinen ensilumi autoilijat.
Toivotaan ettei synny, enkä itsekään pidä kauppasotaa tai muuta isompaa kriisiä kovinkaan vakavasti otettavana uhkana. Mutta toisaalta, kukapa tuosta psykosta tietää, mitä se seuraavaksi keksii.- KTS--
qwertyilija kirjoitti:
Joo eli kippistä vaan sanoi Titanicin kapu kun merelle lähti.
Eli tästä jokin kauppasota tai muu isompi härdelli syntyy, niin se yllättää meidät kuin lokakuinen ensilumi autoilijat.
Toivotaan ettei synny, enkä itsekään pidä kauppasotaa tai muuta isompaa kriisiä kovinkaan vakavasti otettavana uhkana. Mutta toisaalta, kukapa tuosta psykosta tietää, mitä se seuraavaksi keksii.Sanoi haluavansa yhteistyötä ja "diilejä" kaikkien kanssa. Meno ei siltä vaikuta.
- KTS--
KTS-- kirjoitti:
Sanoi haluavansa yhteistyötä ja "diilejä" kaikkien kanssa. Meno ei siltä vaikuta.
TAI sitten hänen taktiikkanaan on ensin vetää ruuvia kireälle ja sitten hellittää ja voidella diili. Mutta jos hänen roolinsa on ns. "paha poliisi", kuka on se ministeriön liennyttävämpi osapuoli. Ulkoministeri Rex Tillersonille ei sovi se rooli. Hän sanoi suhtautuvansa Venäjän toimiin Ukrainassa vielä Obamaakin tiukemmin.

Onhan se tietenkin mahdollista, että trumppi väsyttää ensin kaikki henkihieveriin ja sitten rauhoittuu, mutta... pahaa pelkään ettei.
Nälkä kun tuppaa kasvamaan syödessä ja varsinkin vallannälkä.
Toivottavasti olen väärässä.qwertyilija kirjoitti:
Onhan se tietenkin mahdollista, että trumppi väsyttää ensin kaikki henkihieveriin ja sitten rauhoittuu, mutta... pahaa pelkään ettei.
Nälkä kun tuppaa kasvamaan syödessä ja varsinkin vallannälkä.
Toivottavasti olen väärässä.Ainkain Soini yritti rauhoitella tuohon suuntaan.
mummomuori kirjoitti:
Ainkain Soini yritti rauhoitella tuohon suuntaan.
Niin, mutta uskooko Soini vielä siihen samaan kuin moni vaalien aikaan, eli että trumppi vetäisi roolia.
Pisti puhelut poikki Australian pääministerin kanssa kesken kaiken, varoittelee P-Koreaa ydiniskulla, pistää välit poikki Meksikon kanssa jne.
Psykopaatti se on eikä sen rauhoittumisesta näytä olevan pienintäkään toivoa.
ja uutta matskuahan tulee koko ajan, joka päivä joku uusi typerä twiittaus, uhkaus, uhoaminen, tai muu.
No, ainakin EU vahvistuu, kun porukka huomaa, että omillaan täytyy pärjätä, USA voi vaihtaa vaikka leiriä aina presidentin vaihtuessa. Ja kohta USA voi olla huomattavasti pienempi sekä taloudellisesti, että vallalla mitattuna. Eristäytyminen kun ei lisää valtaa vaan vähentää sitä.qwertyilija kirjoitti:
Niin, mutta uskooko Soini vielä siihen samaan kuin moni vaalien aikaan, eli että trumppi vetäisi roolia.
Pisti puhelut poikki Australian pääministerin kanssa kesken kaiken, varoittelee P-Koreaa ydiniskulla, pistää välit poikki Meksikon kanssa jne.
Psykopaatti se on eikä sen rauhoittumisesta näytä olevan pienintäkään toivoa.
ja uutta matskuahan tulee koko ajan, joka päivä joku uusi typerä twiittaus, uhkaus, uhoaminen, tai muu.
No, ainakin EU vahvistuu, kun porukka huomaa, että omillaan täytyy pärjätä, USA voi vaihtaa vaikka leiriä aina presidentin vaihtuessa. Ja kohta USA voi olla huomattavasti pienempi sekä taloudellisesti, että vallalla mitattuna. Eristäytyminen kun ei lisää valtaa vaan vähentää sitä.Enemmän pelkään sitä, miten dollarin tulee käymään ja jos sen arvo lähtee laskemaan, pian USA on entinen "suuri" valtio.
mummomuori kirjoitti:
Enemmän pelkään sitä, miten dollarin tulee käymään ja jos sen arvo lähtee laskemaan, pian USA on entinen "suuri" valtio.
Mutta asian valoisa puoli on siinä, että kun USA katkoo kauppasuhteita, niin muille avautuu uusia kauppapoliittisia mahdollisuuksia. (Kuten Meksiko ja Turkki paraikaa keskenään tekevät) ja toiseksi, onko se paha, jos USA, maa missä kuka tahansa mielipuoli voi päätyä vallankahvaan, heikkenee.
Ajatuskin Trumpin vetämästä USA:sta ohjaamassa esim. EU:n ja Kiinan kauppapoliittisia välejä ei hirvittävästi innosta.
No, enpä minä noista juurikas mitään ymmärrä, mutta ainakin sen, ettei minun mielipiteellä ole noihin asioihin mitään merkitystä. Plus sen, että nykymenon lopputulosta ei taida tietää kukaan.qwertyilija kirjoitti:
Mutta asian valoisa puoli on siinä, että kun USA katkoo kauppasuhteita, niin muille avautuu uusia kauppapoliittisia mahdollisuuksia. (Kuten Meksiko ja Turkki paraikaa keskenään tekevät) ja toiseksi, onko se paha, jos USA, maa missä kuka tahansa mielipuoli voi päätyä vallankahvaan, heikkenee.
Ajatuskin Trumpin vetämästä USA:sta ohjaamassa esim. EU:n ja Kiinan kauppapoliittisia välejä ei hirvittävästi innosta.
No, enpä minä noista juurikas mitään ymmärrä, mutta ainakin sen, ettei minun mielipiteellä ole noihin asioihin mitään merkitystä. Plus sen, että nykymenon lopputulosta ei taida tietää kukaan.Yritän seurata asiaa sen mukaan, mitä itse niistä nyt ymmärrän.
qwertyilija kirjoitti:
Mutta asian valoisa puoli on siinä, että kun USA katkoo kauppasuhteita, niin muille avautuu uusia kauppapoliittisia mahdollisuuksia. (Kuten Meksiko ja Turkki paraikaa keskenään tekevät) ja toiseksi, onko se paha, jos USA, maa missä kuka tahansa mielipuoli voi päätyä vallankahvaan, heikkenee.
Ajatuskin Trumpin vetämästä USA:sta ohjaamassa esim. EU:n ja Kiinan kauppapoliittisia välejä ei hirvittävästi innosta.
No, enpä minä noista juurikas mitään ymmärrä, mutta ainakin sen, ettei minun mielipiteellä ole noihin asioihin mitään merkitystä. Plus sen, että nykymenon lopputulosta ei taida tietää kukaan.Tässä yksi varoittava uutinen:
”Osakkeiden halpeneminen Yhdysvalloissa jatkui tiistaina toista päivää, koska presidentti Donald Trumpin määräämä maahantulokielto aiheuttaa epävarmuutta ja yhtiöt osavuosikatsauksen ovat olleet ennakko-odotuksia huonompi.”
”Useat suuryhtiöt ovat arvostelleet ankarasti presidentin Trumpin päätöstä. Maanantaina kolme merkittävintä yhdysvaltalaista osakeindeksiä heikkenivät liki prosentin.”
Ja miten käy kun vanhat sopimukset puretaan mutta uusia ei ole edes tarjolla?
”Huolta aiheuttaa etenkin sen, että markkinoilla pelätään kauppasotaa, joka saattaisi kärjistyä presidentti Trumpin protektionistisen talouspolitiikan takia.”
http://www.hs.fi/talous/art-2000005068707.htmlmummomuori kirjoitti:
Tässä yksi varoittava uutinen:
”Osakkeiden halpeneminen Yhdysvalloissa jatkui tiistaina toista päivää, koska presidentti Donald Trumpin määräämä maahantulokielto aiheuttaa epävarmuutta ja yhtiöt osavuosikatsauksen ovat olleet ennakko-odotuksia huonompi.”
”Useat suuryhtiöt ovat arvostelleet ankarasti presidentin Trumpin päätöstä. Maanantaina kolme merkittävintä yhdysvaltalaista osakeindeksiä heikkenivät liki prosentin.”
Ja miten käy kun vanhat sopimukset puretaan mutta uusia ei ole edes tarjolla?
”Huolta aiheuttaa etenkin sen, että markkinoilla pelätään kauppasotaa, joka saattaisi kärjistyä presidentti Trumpin protektionistisen talouspolitiikan takia.”
http://www.hs.fi/talous/art-2000005068707.htmlNoita trump-uutisia riittää ja pahaa pelkään, että lisää on luvassa.
qwertyilija kirjoitti:
Noita trump-uutisia riittää ja pahaa pelkään, että lisää on luvassa.
Luin tässä mielenkiintoisen artikkelin siitä, keitä alunperin olivat globalismin vastustajat (anarkisteja) ja miten populistit ottivat termit käyttöönsä omaa etuaan ajaakseen.
Kun Trump vastustaa "globalsimsia" hän samalla vastustaa vapaata markkinataloutta (ennen sitä vastusti anarksitit ja kommunistit) ja yritysmaailman varmaan pitää kiinni siitä siinä määrin, ettei alistu Trumpin häiritään.mummomuori kirjoitti:
Luin tässä mielenkiintoisen artikkelin siitä, keitä alunperin olivat globalismin vastustajat (anarkisteja) ja miten populistit ottivat termit käyttöönsä omaa etuaan ajaakseen.
Kun Trump vastustaa "globalsimsia" hän samalla vastustaa vapaata markkinataloutta (ennen sitä vastusti anarksitit ja kommunistit) ja yritysmaailman varmaan pitää kiinni siitä siinä määrin, ettei alistu Trumpin häiritään.Juu, taisin lukea saman jutun. Siitä Saksan ja USA:n mahdollisesti kriisiytyvästä kauppasuhteesta oli netissä pitkä juttu muistaakseni taloussanomissa, mutta jonnekin hukkasin sen. Oli siinä paljon muutakin, mutta ne Saksan USA-viennin ylijäämät ja jo Obaman vastavetoon tekemät paperit siinä mainittiin.
Vaikea uskoa, että trumppi malttaisi olla pistämättä niitä tulleja ja siten aloittavan mahdollisen kauppasodan ja talouden alamäen. Katsotaan, mitä se keksii.qwertyilija kirjoitti:
Juu, taisin lukea saman jutun. Siitä Saksan ja USA:n mahdollisesti kriisiytyvästä kauppasuhteesta oli netissä pitkä juttu muistaakseni taloussanomissa, mutta jonnekin hukkasin sen. Oli siinä paljon muutakin, mutta ne Saksan USA-viennin ylijäämät ja jo Obaman vastavetoon tekemät paperit siinä mainittiin.
Vaikea uskoa, että trumppi malttaisi olla pistämättä niitä tulleja ja siten aloittavan mahdollisen kauppasodan ja talouden alamäen. Katsotaan, mitä se keksii.Saksan kauppa on ylijäämäistä lähes kaikkien muiden maiden kanssa. Saksa on maailman suurin/toiseksi suurin viejämaa Kiinan kanssa yhdessä.
YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:
Saksan kauppa on ylijäämäistä lähes kaikkien muiden maiden kanssa. Saksa on maailman suurin/toiseksi suurin viejämaa Kiinan kanssa yhdessä.
Totta. Niistä jo Obaman allekirjoittamista vastatoimista sen verran, että rajoja ylijäämäviennille USA:han oli:
1. Vienti USA:han vähintään 50miljardia (Saksa noin 170 miljardia)
2. Viennin ylijäämä vähintään 20 miljardia (Saksalla taisi olla 55 miljardia)
3. Kyseinen maa manipuloin valuuttansa arvoa alaspäin (sekin ehto täyttyy Saksan kohdalla, Saksan oma valuutta olisi nyt noin 30% korkeampi, sen jutun mukaan)
4. Siinä oli vielä yksi ehto, jota en nyt muista, mutta sekin ehto sen toimittajan mukaan täyttyisi.
Taisi olla taloussanomissa, luin sen tänäaamuna netistä.
Eli USA on jo jonkin aikaa seurannut Saksan ja etenkin Kiinan ylijäämäistä tuontia. Tekeekö Trump trumpit ja iskee paperit pöytää eli aloittaisi kauppasodan. Meksiko, vai Kiinan kanssa, vai tekeekö koeajon ensin Saksan kanssa.
Ainakin USA:ssa pörssikurssit on laskussa ja Norden ekonomisti sanoi tänään toisessa jutussa, että pahalta näyttää, pelottaa.
Odotellaan ja katsotaan kun ei muutakaan voida.qwertyilija kirjoitti:

Odotellaan ja katsotaan kun ei muutakaan voida.Niin, odotellaan vain nyt mitä tuleman pitää. Antaako Yhdysvaltain elinkeinoelämä Trumpin häärätä mitä vain.
- ainaskii
obama on keränny pölyä maton alle niin paljon ettei se enää pysy piilossa,,,,,, kiina senkun laajentaa reviiriään jatkuvasti eikä kukaan uskalla tehdä mitään,,,,,, pohjoiskorean ohjuksista tulisi tehdä loppu mitä pikimmin jne jne
- Raitista
Netissä liikkuu nyt tällainen Taivas Sanomat:
"Asiaa ajankohtaisista asoista uudessa uutiskirjeessämme, jonka jokainen voi tilata tästä linkistä. Saamme sen lähetyskuntoon alkuviikosta. Uutiskirje on maksuton eikä velvoita mihinkään:
http://Jeesus-on-Herra.com/uutiskirjeet/ "
Luin sivustoa vähän. Selvältä vaikuttaa. - Kiittäjä
Linkissä oli hyvää tekstiä.
Oikeusoppineet povaavat Trumpille lyhyttä virkakautta.
http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/professori-arvioi-trumpille-virkasyyte-ja-ero-vuoden-sisalla-hallinnossa-mukana-erittain-pimeita-voimia/6299008
Elämme (turhankin) jännittäviä aikoja.
Aika kaamea vaihtoehtohan äärivanhoillinen kreationisti Pencekin on, mutta maailmanrauhan ja -talouden sekä Suomen kannalta todennäköisesti kuin "twistin ylivoimaa".- KTS--
Ehdottomasti. Ilman Trumpia en minä eikä moni muukaan hehkuttelisi että "Pence for President".
Mike taatusti jo valmistautuu henkisesti tähän vaihtoehtoon. KTS-- kirjoitti:
Ehdottomasti. Ilman Trumpia en minä eikä moni muukaan hehkuttelisi että "Pence for President".
Mike taatusti jo valmistautuu henkisesti tähän vaihtoehtoon.Penni-Mikko on saattanut valmistautua jo siitä saakka kun tuli valituksi Trumpin aisapariksi.
Tietysti on hyvin vaikea arvioida 6000 vuotta vanhaan maailmaan uskovan ihmisen mielenliikkeitä, kun ei siellä nuppelissa kaikki kuitenkaan mene niin kuin Strömsöössä.
Lopunaikauskoville tekisi mieli heittää viehe: Mitäpä jos Pence onkin Antikristus? Eikö Saatana kaikessa perkeleellisyydessään punoisikin juuri tällaisen juonen?RepeRuutikallo kirjoitti:
Penni-Mikko on saattanut valmistautua jo siitä saakka kun tuli valituksi Trumpin aisapariksi.
Tietysti on hyvin vaikea arvioida 6000 vuotta vanhaan maailmaan uskovan ihmisen mielenliikkeitä, kun ei siellä nuppelissa kaikki kuitenkaan mene niin kuin Strömsöössä.
Lopunaikauskoville tekisi mieli heittää viehe: Mitäpä jos Pence onkin Antikristus? Eikö Saatana kaikessa perkeleellisyydessään punoisikin juuri tällaisen juonen?Oletan että koska näitä ennustelijoita on niin paljon, että osa jo kehittelee tuollaisia. Sitten siitä alkaa hillitön riita...
- KTS--
Laitalössin foliokekkalointi USA:ssa just kohtsillään alkavasta - tai jo alkaneesta - mikrosirutuksesta ovat Trumpin ohella loppuneet kuin seinään.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Toiselle puolikkaalleni
Sinulla ei taida olla kaikki nyt ihan hyvin? Minua itketti eilen kauheasti, sinunko itkuja itkin? Kyllä kaikki selviää j492288- 262033
Katu täyttyy askelista...
Hyvää sunnuntaita ja hyvää jatkoa jos näin...Vettä sataa, mutta hyvä vaan, ainakin kasveille.271485Näin susta unta
Teit siinä temppuja ja kurkit huomaanko. Niinkuin sun tarttis sitä epäillä. Öitä tuimalle!161424- 1211361
- 181055
Tiedätkö nainen sen tunteen
Kun toinen tulee jossain vastaan. Naama leviää hymyyn kuin hangonkeksi. Mulla on susta semmonen,tunne.71954Kauniit ihmiset ei ole sinkkuja, se on karu fakta
Ihmisessä on lähes poikkeuksetta aina jotain vikaa jos hän pysyy sinkkuna pitkään. Sori kun sanon tän näin suoraan, mut107904Mikset päästä irti ja hae apua
Mt ongelmiisi. En vaan voi ikinä enää luottaa sinuun, pelkään sinua ja toivon löytäväni jonkun muun. Rahaa sulla on saad78886Kristinusko - epätoivoinen yritys pelastaa ihmiset jumalalta
Ei ole mitään sellaista, mitä pitää "pelastua". Lukuun ottamatta tietysti ”jumalan” (sen ei jumalan, joka väittää oleva333863