Iltalehti verkossa kertoo hupaisasti kuinka joku ”kokoomuspetteri” on äitynyt reuhtomaan maakuntien kehitysavusta. Petterin mukaan kukin saa asua missä haluaa kunhan tekee sen omilla rahoillaan. Kitinän pääviesti näkyy olevan se, että pääkaupunkiseutu maksaa. Kasvava nuori näkyy ikään kuin omineen koko Etelä-Suomen rahat ja pitää niitä ominaan. Muutenhan rahasta luopuminen tuskin kuvatun kaltaista tuskaa aiheuttaa. Petteri –nimitystä käytetään tässä vertauskuvallisesti, koska allekirjoittaneelle kaikki nuoret porvarit ovat toistaiseksi pettereitä, mielestäni riittää hyvin, että tuntee yhden porvarin nimeltäkin.
Iltalehden jutussa puhutaan peräti ryöstöstä, vaikka ryöstön tunnusmerkit eivät edes täyty. Sen sijaan ryöstöstä voidaan perustellusti puhua nykyisen hallituspolitiikan tapauksessa. Politiikkahan suorastaan suokuokalla pyrkii korottamaan kapitalististen yritysten tuottoja ja siinä ohessahan mukavasti pullistuvat poliittisten päättäjienkin portfoliot. Mustat osakekassit. Mustat sikäli, ettei pusseissa oleva jauho ole kovin puhdasta.
Iltalehti on otsikoinut juttunsa kokoomusnuorten kuntavaalipamfletiksi. Ilmeisesti kysymyksessä ei siten ole asiajulkaisu, vaan jokin kaunokirjallinen tekele, koska tuollaisia apusanoja tarvitaan. Muistaakseni pamfletti tarkoittaa suunnilleen häväistyskirjoitusta, tai ainakin sellaista tekstiä, jota sylki kulloinkin sattuu suuhun roiskaisemaan, joten tässä suhteessa juttu täyttänee jopa vihapuheen tunnusmerkit. Herkkäsieluisemman uskonrauhakin on koetuksella. Ainakin tulevaisuuden uskon. Pamfletiksi kutsuttu tekele lietsoo myös VASTAKKAINASETTELUA, jonka ajan pitäisi johtavan porvarin mukaan olla jo ohi. Näyttää siltä, että porvarit istuvat tukevasti useammalla tuolilla samaan aikaan.
Maakuntien kehitysapujärjestelmän tuhoamisen sijasta kriittiseen tarkasteluun pitää ottaa porvarillinen, yhteiskuntaa vinouttava nykypolitiikka, joka epätasa-arvoistaa, riistää ja mielivaltaistaa yhteiskuntaa. Siksi porvarit tekevät isänmaallisen teon häviämällä kuntavaalit tai aivan vapaaehtoisesti suksimalla valtuustoista ja hallituksesta mahdollisimman kauas.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/201701302200062280_uu.shtml
Porvarit suksittelemaan
0
<50
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va731959Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä
Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai3661229- 1411018
Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?
Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu241003- 90714
Päälle hautaus?
Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa109686- 44675
Voisit nainen joskus vastata minulle
Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.63652- 59645
- 58590