Kuuntelevalle kirkolle

Suomen evankelis-luterilainen kirkko (myöhemmin "Kirkko") on historiassa systemaattisesti vastustanut sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöön kuuluvien tasa-arvoisempaa kohtelua. Kirkko vastusti homoseksuaalisuuden dekriminalisointia (tapahtui muistaakseni 1971), homoseksuaalisuuden sairausluokituksen poistamista (olisiko ollut 1980-lukua), puolusti ns. kehotuskiellon säätämistä ja vastusti vuonna 2002 voimaan tullutta lakia rekisteröidyistä parisuhteista. Kirkko myös vastusti tasa-arvoista avioliittolakia virallisessa kannanotossaan lakivaliokunnalle kansalaisaloitteen asiantuntijalausunnossaan (Tahdon 2013 -aloite).

Vastustus on siis ollut historiallisesti täysin systemaattista. Nyt kun tasa-arvoinen avioliittolaki on tulossa voimaan n. kuukauden päästä, Kirkon virallinen kanta on että samaa sukupuolta olevia pareja ei voida vihkiä kirkollisesti avioliittoon eikä edes siunata. Kirkko on jo vuosia siunannut eläimiä Senaatintorilla jouluisin. Vihkimisen ja siunaamisen sijaan Kirkko on päätynyt "kompromissiin", jossa pappi saa "rukoilla samaa sukupuolta olevan parin kanssa tai puolesta". Voiko nöyryyttävämpää sanamuotoa keksiä?

Kaikesta tästä vuosikymmeniä jatkuneesta nöyryytyksestä huolimatta Kirkko ei ole saanut aikaiseksi tehdä asiasta päätöstä päättävässä elimessään Kirkolliskokouksessa, vaikka tasa-arvoinen avioliittolaki säädettiin yli 2 vuotta sitten. 1.3.2017 ei siis tule Kirkolle yllätyksenä.

Henki onkin nyt tämä: jotkut "kapinapapit" tulevat vihkimään samaa sukupuolta olevia pareja 1.3.2017 jälkeen. Mutta Kirkon virallinen kanta on jättänyt ovet avoimiksi ja avaimet käteen niille papeille, jotka yhä haluavat kyykyttää ja nöyryyttää kirkon vuosikymmeniä kestäneen tradition mukaisesti homoja ja lesboja.

Kirkko tietääkseni pohtii vihkioikeudesta luopumista ratkaisuksi tilanteeseen. Tulisiko sittenkin pohtia Kirkon ja valtion oikeaa ja lopullista eroa? Vai onko ratkaisu sittenkin siinä, että Kirkko lopettaa sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen kyykyttämisen ja nöyryyttämisen?
13127
6Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

"Kirkko myös vastusti tasa-arvoista avioliittolakia virallisessa kannanotossaan lakivaliokunnalle kansalaisaloitteen asiantuntijalausunnossaan"

Haluaisin tässä vielä muistuttaa, että Kirkko vastusti tällä kannanotollaan nimenomaan siviilivihkimisiä maistraatissa eikä pelkästään ns. "kirkkohäitä".

1Äänestä

Ja joskus kirkko on vastustanut naisten koulunkäyntiäkin.

Kaikki myönnytykset kirkko on tehnyt pakon edessä ja sama jatkuu.
Se osoittaa kaikkien kirkon myönnytyksien olevan pelkkää teatteria, sen ollessa oikeasti ihan eri mieltä.

2Äänestä

On liian provokatiivista ja tarkoitushakuista puhua kirkon tapauksessa "tasa-arvoisuuden vastustamisesta". Lisäksi se on epäoikeudenmukaista, sillä varmaankaan se ei ole koskaan ollut kirkon intentio asian suhteen, vaan pitää ymmärtää että kirkko lähtee itseymmärryksessään liikkeelle JUMALAN SANASTA ja sitä oikein selittävistä Tunnustuskirjoista.

Kirkko on siis aatteellinen yhteisö, kuten joku viisaasti sanoi. Ei kirkon tehtävä ole pyrkiä toteuttamaan muuttuvan yhteiskunnan sekulaareja intohimoja vaan pysyä uskollisena omalle Tunnustukselleen aikojen vaihtumossa.

Eikö kirkon voisi vihdoin antaa olla kirkko kun kerran kirkon arvomaailmaan ei kuulu, eikä sen järjestyskään salli ns. spn- lain seuraamista vihkikäytänteissä? Saahan homoseksuaalit vihkimyksensä joka tapauksessa yhteiskunnassa hoidetuksi joten kyse ei ole siitä.

Ymmärtäisin että kyse lienee enemmänkin siitä että joidenkin tahojen on vaikeaa elää "suvaitsevaa" elämäänsä tiedostaen samalla että kirkko tunnustaa vain miehen ja naisen välisen avioliiton, Raamatuun perustuen.

Tämä asia on ja pysyy niin kauan kunnes kirkolliskokous toisin päättää. Sellaista ei liene näköpiirissä ainakaan vielä meidän elinaikanamme. Kapinapapit tultaneen laittamaan kyllä ruotuun joten kapinahengestä on odotettavissa vain ohimenevä kananlento.

1Äänestä
  • "Kapinapapit tultaneen laittamaan kyllä ruotuun joten kapinahengestä on odotettavissa vain ohimenevä kananlento. "

    Aika vitsikkäällä päällä, tai et ole yhtään seurannut maailman kehitystä.

    Äänestä

  • kuulolla10 kirjoitti:

    "Kapinapapit tultaneen laittamaan kyllä ruotuun joten kapinahengestä on odotettavissa vain ohimenevä kananlento. "

    Aika vitsikkäällä päällä, tai et ole yhtään seurannut maailman kehitystä.

    "Aika vitsikkäällä päällä, tai et ole yhtään seurannut maailman kehitystä."

    >>> Olen kyllä pyrkinyt seuraamaan. Tällä palstalla voi saada aika vääristyneen kuvan asiasta, mutta jos nyt vaikka aluksi vertaat noita suunnilleen tiedossa olevia kapinapappeja kirkon kaikkien pappien lukumäärään ja suhteutat asian vielä kirkolliskokouksen voimasuhteisiin, voit helposti päätellä että kapinahengessä on kyse varsin marginaalisesta ilmiöstä.

    Esim. naispappeuden vastustaminen oli 80 -luvulla sentään huomatava virtaus kirkon sisällä vaikka nykyään kuulummekin pieneen marginaaliin, siis me jotka emme ainoastaan vastusta naispappeutta, vaan myös käytännössä väistämme heitä. Tähänkin , aikansa "kapinahenkeen" verrattuna spn-kapinapapistossa on kyse hyvin pienestä joukosta.

    Kukapa sitä nyt laipänsä pistäisi likoon tällaisen asian puolesta?

    No; -ehkä kaikkein heikoimmin pappeuteensa sitoutuneet nuoret individualistit...

    Äänestä

  • Minusta Bibelnin kommentti kuulosti lähinnä siltä että hän ei joko ollut jaksanut lukea alkuperäistä viestiäni kokonaan tai sitten ei ymmärtänyt siitä puoliakaan.

    Ei sillä niin väliä: itse lähinnä toivoisin saavani tähän vastauksen "kuuntelevalta kirkolta". Ihan tosissani viestin kirjoitin ja kommentista olisin kiitollinen.

    Äänestä

  • UPDATE_11475261 kirjoitti:

    Minusta Bibelnin kommentti kuulosti lähinnä siltä että hän ei joko ollut jaksanut lukea alkuperäistä viestiäni kokonaan tai sitten ei ymmärtänyt siitä puoliakaan.

    Ei sillä niin väliä: itse lähinnä toivoisin saavani tähän vastauksen "kuuntelevalta kirkolta". Ihan tosissani viestin kirjoitin ja kommentista olisin kiitollinen.

    Kirjoitit hyvin ja totuudenmukaisesti, mutta tuskin saat mitään vastausta "kuuntelevalta kirkolta". Eivät papit ole kovin innostuneita työnantajaansa arvostelemaan vaikka syytäkin olisi.

    1Äänestä

  • UPDATE_11475261 kirjoitti:

    Minusta Bibelnin kommentti kuulosti lähinnä siltä että hän ei joko ollut jaksanut lukea alkuperäistä viestiäni kokonaan tai sitten ei ymmärtänyt siitä puoliakaan.

    Ei sillä niin väliä: itse lähinnä toivoisin saavani tähän vastauksen "kuuntelevalta kirkolta". Ihan tosissani viestin kirjoitin ja kommentista olisin kiitollinen.

    "Minusta Bibelnin kommentti kuulosti lähinnä siltä että hän ei joko ollut jaksanut lukea alkuperäistä viestiäni kokonaan tai sitten ei ymmärtänyt siitä puoliakaan."

    >>> Oletko siis sitä mieltä että kaikki jotka eivät yhdy käsityksiisi, eivät joko ymmärrä mitä sanot tai eivät ole kuunneelleet puoliakaan?

    Tämäkö on sitten se paljon kehuttu "suvaitsevainen" ja moniarvoinen tapa argumentoida? Mitätöidä toista mieltä olevan arvostelukyky?

    Minusta sinä asetit jo lähtökohdat väärin, eli aloituksessasi on mainitsemani kaltainen peruserehdys, valuvika. Syytät kirkkoa siitä että se haluaa olla kirkko.

    Äänestä

  • Bibeln kirjoitti:

    "Aika vitsikkäällä päällä, tai et ole yhtään seurannut maailman kehitystä."

    >>> Olen kyllä pyrkinyt seuraamaan. Tällä palstalla voi saada aika vääristyneen kuvan asiasta, mutta jos nyt vaikka aluksi vertaat noita suunnilleen tiedossa olevia kapinapappeja kirkon kaikkien pappien lukumäärään ja suhteutat asian vielä kirkolliskokouksen voimasuhteisiin, voit helposti päätellä että kapinahengessä on kyse varsin marginaalisesta ilmiöstä.

    Esim. naispappeuden vastustaminen oli 80 -luvulla sentään huomatava virtaus kirkon sisällä vaikka nykyään kuulummekin pieneen marginaaliin, siis me jotka emme ainoastaan vastusta naispappeutta, vaan myös käytännössä väistämme heitä. Tähänkin , aikansa "kapinahenkeen" verrattuna spn-kapinapapistossa on kyse hyvin pienestä joukosta.

    Kukapa sitä nyt laipänsä pistäisi likoon tällaisen asian puolesta?

    No; -ehkä kaikkein heikoimmin pappeuteensa sitoutuneet nuoret individualistit...

    "siis me jotka emme ainoastaan vastusta naispappeutta, vaan myös käytännössä väistämme heitä. "

    Bibeln siis kapinoi kirkin virallista linjaa vastaan.

    Ei siis kannata arvostella muita (tasa-arvoisen avioliittolain kannattajia kirkon sisällä) jos on itse kapinallinen.

    Äänestä

  • Bibeln kirjoitti:

    "Minusta Bibelnin kommentti kuulosti lähinnä siltä että hän ei joko ollut jaksanut lukea alkuperäistä viestiäni kokonaan tai sitten ei ymmärtänyt siitä puoliakaan."

    >>> Oletko siis sitä mieltä että kaikki jotka eivät yhdy käsityksiisi, eivät joko ymmärrä mitä sanot tai eivät ole kuunneelleet puoliakaan?

    Tämäkö on sitten se paljon kehuttu "suvaitsevainen" ja moniarvoinen tapa argumentoida? Mitätöidä toista mieltä olevan arvostelukyky?

    Minusta sinä asetit jo lähtökohdat väärin, eli aloituksessasi on mainitsemani kaltainen peruserehdys, valuvika. Syytät kirkkoa siitä että se haluaa olla kirkko.

    "Syytät kirkkoa siitä että se haluaa olla kirkko. "

    Ei tällaista syytöstä missään ole esitetty.

    Äänestä

Pappien nalkutusääni kuuluu selvästi ja myös tärinä on ongelma, vaihdekeppini tärisee.

Kirkko on sisätiloiltaan hieman pienempi kuin Mercedes-Benz, mutta erot ovat pieniä.

Kirkon suoja, ohjaus on hidas ja tahmea eikä se palauta kunnolla eronneita ruotuun - ohjaustehostinta ei ole, ei edes lisävarusteena harhaillaan miten sattuu. Kytkin on kova, Jumala on armoton

. Granada Diesel ei ollut yhtä laadukas kuin luokkansa laadukkaimmat kirkot.

Kirkolla ja autojen käyttöohje-kirjoilla ei ole kovinkaan suurta eroa: Luoja tai PYhä Insinööri on ne luonut ILOKSEMME käyttöohjekirjasta tai Raamatusta ei valtaosa lukeineista tajua edes hihhulin pallihien vertaa

Äänestä

Uskon ja toivon vielä, että kuunteleva kirkko kommentoi tätä.

Äänestä

Syytät kirkkoa siitä, että se toimii vahvasti konservatiivisena instituutiona? Mielestäni kirkkoon tarvitaan molemmat, niin vanhoista tavoista kiinni pitäjät kuin uudistajatkin. Vaikka se tarkoittaa, ettei kirkko niin nopeasti käännyt uusien muutosten suhteen. Toisinaan on hyväkin, että muutos tapahtuu ajan kanssa. Muutosta joka tapauksessa aina tapahtuu.

”Tulisiko sittenkin pohtia Kirkon ja valtion oikeaa ja lopullista eroa?”

En tiedä mitä tuolla hait, mutta katsotko että luterilaisten on lakattava seuraamasta maallista lainkäyttöä ja siirtyä vanhojen kirkkojen (katolinen, ortodoksi jne.) tapaan ihan omaan järjestelmään?

” Vai onko ratkaisu sittenkin siinä, että Kirkko lopettaa sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen kyykyttämisen ja nöyryyttämisen?”

Näin rivijäsenen näkökulmasta ei mitään ”kyykyttämistä” ole ”oikeassa elämässä”. Onhan pappeinakin sukupuoli. ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvia. Suurin osa luterilaisista hyväksyy nämä asiat, vain osa enemmän fundamentalismiin taipuvista vastustaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ticotiko kirjoitti:

Suomen evankelis-luterilainen kirkko (myöhemmin "Kirkko") on historiassa systemaattisesti vastustanut sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöön kuuluvien tasa-arvoisempaa kohtelua. Kirkko vastusti homoseksuaalisuuden dekriminalisointia (tapahtui muistaakseni 1971), homoseksuaalisuuden sairausluokituksen poistamista (olisiko ollut 1980-lukua), puolusti ns. kehotuskiellon säätämistä ja vastusti vuonna 2002 voimaan tullutta lakia rekisteröidyistä parisuhteista. Kirkko myös vastusti tasa-arvoista avioliittolakia virallisessa kannanotossaan lakivaliokunnalle kansalaisaloitteen asiantuntijalausunnossaan (Tahdon 2013 -aloite).

Vastustus on siis ollut historiallisesti täysin systemaattista. Nyt kun tasa-arvoinen avioliittolaki on tulossa voimaan n. kuukauden päästä, Kirkon virallinen kanta on että samaa sukupuolta olevia pareja ei voida vihkiä kirkollisesti avioliittoon eikä edes siunata. Kirkko on jo vuosia siunannut eläimiä Senaatintorilla jouluisin. Vihkimisen ja siunaamisen sijaan Kirkko on päätynyt "kompromissiin", jossa pappi saa "rukoilla samaa sukupuolta olevan parin kanssa tai puolesta". Voiko nöyryyttävämpää sanamuotoa keksiä?

Kaikesta tästä vuosikymmeniä jatkuneesta nöyryytyksestä huolimatta Kirkko ei ole saanut aikaiseksi tehdä asiasta päätöstä päättävässä elimessään Kirkolliskokouksessa, vaikka tasa-arvoinen avioliittolaki säädettiin yli 2 vuotta sitten. 1.3.2017 ei siis tule Kirkolle yllätyksenä.

Henki onkin nyt tämä: jotkut "kapinapapit" tulevat vihkimään samaa sukupuolta olevia pareja 1.3.2017 jälkeen. Mutta Kirkon virallinen kanta on jättänyt ovet avoimiksi ja avaimet käteen niille papeille, jotka yhä haluavat kyykyttää ja nöyryyttää kirkon vuosikymmeniä kestäneen tradition mukaisesti homoja ja lesboja.

Kirkko tietääkseni pohtii vihkioikeudesta luopumista ratkaisuksi tilanteeseen. Tulisiko sittenkin pohtia Kirkon ja valtion oikeaa ja lopullista eroa? Vai onko ratkaisu sittenkin siinä, että Kirkko lopettaa sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen kyykyttämisen ja nöyryyttämisen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu