Helmikuussa 2017 jysähtää - vai jysähtääkö?

Helmikuussa 2017 jysähtää – vai jysähtääkö?

Helmikuussa 2017, siis ensi kuussa, voi tapahtua merkittäviä asioita Suomessa ja maailmassa.

Olen julkaissut jo aikaisemmin kaksi profetiaa, joiden mukaan Venäjä miehittäisi osittain Suomen helmikuussa 2017.

Ensimmäinen on Juha Saaren 17.3.2016 näkemä näky, kun hän näki näyssä päivämäärän 17.2.2017. Saari koki hengessään, että asia koskee Venäjän suorittamaa Pohjois-Norjan miehitystä, ja sitä seuraa Venäjän Suomeen tunkeutuminen heti sen jälkeen.

Toinen on Juha Gabelin aamulla 28.02.2015 kuulemat sanat: "Kaksi vuotta tästä päivästä ja rauha otetaan pois maasta."

Molemmat sanomat viittaavat siis helmikuun 2017 loppuun.

Huomasin myös juuri äsken, että Teemu Vehkala on kirjoittanut sivullaan ”Havaintoja uudesta maailmanjärjestyksestä” seuraavan tiedon: ”Yhdysvaltain avaruushallinto NASA pelottelee nyt ihmisiä tiedolla, että asteroidi (WF9) saattaisi iskeytyä maahan 17. helmikuuta 2017 ja aiheuttaa tuhoisan tsunamin.”

Siis sekä Juha Saaren näyssä että NASAn ilmoituksessa on sama päivämäärä eli 17.2.2017.

Tuon nämä asiat julki tiedoksi ja koettelemista varten. Reagoikoon jokainen, kuten oikeaksi näkee. Minulla ei ole tietoa näistä päivämääristä, joten en tiedä, tapahtuuko helmikuussa 2017 tällaisia asioita. Olen toiminut vain viestien välittäjänä.

Sen tiedän, että jossain vaiheessa Venäjä tulee miehittämään osan Suomesta eli Itä- ja Pohjois-Suomen, mutta tarkoista ajoista minulla ei ole mitään varmuutta. Monissa profetioissa on kuitenkin ollut sellainen ilmoitus, että tuleva miehitys tapahtuisi loppukesän tai alkusyksyn aikana.

Ajat ovat Herran kädessä ja hän voi muuttaakin tuomioita ja niiden aikoja, jos kansassa on riittävästi rukousta ja parannuksentekoa.

43

1042

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sieltä-se-tulee

      Nibiru heittelee roskiaan maapallolle, jossain vaiheessa itse Nibiru ohittaa maapallon ja silloin onki vähän suuremmat jytkyt menossa.

    • Aploredas

      Jos asteroidi jysähtää Pohjanmereen, pyyhkii tuo tsunami laskelmien mukaan kolmanneksen ihmiskunnasta. Olettaen että on kokoa riittävästi. Väite perustuu lukemaani tutkimukseen, jossa tutkittiin vaihtoehtoja sille, että mikä voisi tuhota kolmanneksen ihmiskunnasta. Päädyttiin yhteen. Ydinpommi Pohjanmereen. Tsunami yltäisi peittämään tuon määrän ihmisiä.
      Itse olen vakuuttunut, että Jumala valmistaa tietä herätykselle. Pyhähenki herättelee valittuja parannukseen ja siirtelee kurittomia pois valtaistuimiltaan. Paljon on hengen liikehdintä lisääntynyt aivan viime aikoina, ja laajalla rintamalla.
      Minulla on vahva usko siihen, että ne jotka ovat haaleita uskossaan, eivätkä tee parannusta vielä rauhan aikana, vaikka henki kehoittaa, joutuvat kulkemaan kärsimyksen kautta voittoon. Tämän päivän kurittomuus uskovien keskuudessa on Jumalalle iso ärsyke. Minkä arvoisena me Häntä pidämme? Jumalan pelko on lähes kokonaan kadonnut. Edes uskovaiset eivät kunnioita luojaansa. Kokoonnutaan yhdessä iloitsemaan kaiken hyvän antajaa, ollaan valmiita jo siunaamaan Jeesuksen nimessä vaikka mitä. Hän odottaa meiltä kunnioitusta ja kuuliaisuutta. Ei Hän tarvitse meidän viisaita sanojamme tai taitavia rukouksiamme, ei edes avustus organisaatioitamme, Hän tahtoo meiltä ainoastaan sydämen. Jos Jumala saa omistaa meidän sydämemme kokonaan, se palvelee Häntä enemmän kuin meidän kaikki maallinen viisautemme yhteensä. Ihmiset touhuavat paljon, mutta kuuntelevat vähän. Herätys alkaa sinusta ja minusta.

      • Ilmestys89

        Ilmestyskirjan 8. luku, jakeet 8-9 kuvaavat selkokielellä asteroidin iskeytymisen mereen: "Toinen enkeli puhalsi torveensa. Silloin syöksyi mereen jokin, mikä oli suuri kuin vuori ja liekehti tulta. Kolmannes merestä muuttui vereksi, 9 kolmannes meressä elävistä eläimistä kuoli ja kolmannes laivoista tuhoutui."

        Johanneksella ei taatusti ollut mitään käsitystä, miltä tällainen ilmiö näyttäisi, ellei hän ollut nähnyt elinaikanaan vastaavaa pienemmässä mittakaavassa, mikä tuntuu kyllä aika kaukaa haetulta. Tietysti tämä voidaan aina kuitata ns. vapaa-ajattelijoiden toimesta hourailuksi .


    • Hieman-rauhoitusta

      Komeettamainen asteroidi 2016 WF9 on lähimmillään Maan rataa helmikuun 25. päivä ja etäisyyttä on silloin yli 50 miljoonaa kilometriä, eli yli kymmenkertaisesti Kuun etäisyys; mikä tarkoittaa: ei mitään vaaraa!

      Yhdysvaltain avaruushallinto NASA ei pelottele, vaan kertoo uudesta infrapunahavaintosatelliitista, joka pystyy havaitsemaan asteroideja ja komeettoja entistä kauempaa.
      http://www.jpl.nasa.gov/news/news.php?feature=6712

      Ja profeettoihin ja profetiohinkin on syytä suhtautua asianmukaisella kriittisyydellä.
      Juha Saaren 17.3.2016 näkemä näky, kun hän näki näyssä päivämäärän 17.2.2017 ja Juha Gabelin aamulla 28.02.2015 kuulemat sanat: "Kaksi vuotta tästä päivästä ja rauha otetaan pois maasta." ovat ensinnäkin täsmällisinä aikamääreinä epäilyttäviä ja siten Jeesuksen ohjeistuksen vastaisia ja joihin ei lisäksi ole taivaallista täsmennystä, vaan lähinnä tulkintaa.

      • pitkäänhellari

        Jos puhutaan profetioiden päivämääristä ettei niitä pidä asettaa ja niitä ei anneta ihmisten tietoon, niin eikö silloin viitata Jeesuksen tulemukseen, tempaukseen. Kyllähän Vanassa liitossa profeetoille annettiin hyvinkin tarkkoja aikamääriä, mm, Niiniveen tuhon suhteen.
        En tarkoita että meidän täytyy nyt odottaa käsi sydämellä 15.2. päivää.

        Minulle on annettu vain tämä hetki ja päivä. Tulee olla valmiina täältä lähtemään.


      • 1234567---
        pitkäänhellari kirjoitti:

        Jos puhutaan profetioiden päivämääristä ettei niitä pidä asettaa ja niitä ei anneta ihmisten tietoon, niin eikö silloin viitata Jeesuksen tulemukseen, tempaukseen. Kyllähän Vanassa liitossa profeetoille annettiin hyvinkin tarkkoja aikamääriä, mm, Niiniveen tuhon suhteen.
        En tarkoita että meidän täytyy nyt odottaa käsi sydämellä 15.2. päivää.

        Minulle on annettu vain tämä hetki ja päivä. Tulee olla valmiina täältä lähtemään.

        Ennen tempausta, joka tapahtuu Jeesuksen toisessa tulemisessa, niin ennen sitä Ilmestyskirjan peto saa vallan ja voiman yhdeksi hetkeksi. Näissä vainoissa tulevat viimeiset marttyyrit, ennen Jeesuksen toista tulemista.


    • nvnvnvb

      Millainen tsunami on jos meri on jäässä?

      • Merijää ei tsunamia ainakaan pidättele, vaan se vain murtuu lautoiksi myötäilläkseen aaltoa, antaen tsunamin olla juuri sellainen kuin se jäättömänäkin aikana olisi.


    • lyhytkommentti

      Jos valtava järkäle mereen iskee tai voimakas maanjärsitys, niin ei siinä kevyet jääriitat pidättele. Syntyy valtava painevoima ja aalto.
      Se on sitten eri asia tulee sellaista lähiviikkoina?

    • filade

      Suomessa siirrytään maaliskuussa lainasetuksella Raamatun vastaiseen samaa sukupuolta olevien avioliittomahdollisuuteen.
      Niinpä, Herra tahtoo varoittaa jo ennen laittomuuden alkamista, tuomioilla jotka ajallaan kohtaavat kun kansakunnan peruspylväitä murretaan. https://www.gotquestions.org/Suomi/homoavioliitto.html

      Vihanajalla varoitetaan myös Hengen maailmoista suurella äänellä kumartamasta petoa ja sen kuvaa ja ottamasta sen merkkiä otsaansa tai käteensä (Ilm.14:9).

      • 1234567---

        Laittomia tekoja. Sunnuntai muutettiin viikonseitsemänneksi päiväksi v.1973. . Monet julistajat julistavatkin, että sapatti ei enää kuulu Uudenliiton kristityille.

        Naisista tehtiin Raamatun vastaisesti pappeja. .Nyt ollaan hyväksymässä homo ja lesboliitot. Tämä on kauhistus Jumalalle.

        Kolmannen enkelin varoitussanoma pedosta ja merkistä. . Pedonmerkki on sunnuntai, ihmiskäsky pyhäksi.
        Jumalan merkki on sapatti MUISTA.


      • ghijyyjyyjj
        1234567--- kirjoitti:

        Laittomia tekoja. Sunnuntai muutettiin viikonseitsemänneksi päiväksi v.1973. . Monet julistajat julistavatkin, että sapatti ei enää kuulu Uudenliiton kristityille.

        Naisista tehtiin Raamatun vastaisesti pappeja. .Nyt ollaan hyväksymässä homo ja lesboliitot. Tämä on kauhistus Jumalalle.

        Kolmannen enkelin varoitussanoma pedosta ja merkistä. . Pedonmerkki on sunnuntai, ihmiskäsky pyhäksi.
        Jumalan merkki on sapatti MUISTA.

        Heh! heiltä on muisti mennyt jo aikoja sitten. Rullaa uudet aikataulut.


    • Hepnadsbyrån

      1.3.2017 astuu voimaan tasa-arvoinen avioliittolaki. Tässä on 4 viikkoa aikaa.

    • ennu777aja

      Tein anagrammihaun sanoilla Jouko Piho helmikuussa jysähtää. Sain tulkinnan profetialle. Se on:

      loimijoessa jos hypähtää hukkuu

      Joka on varoitus Jumalalta. Pysykää poissa heikoilta jäiltä.

    • Itärajanasukas

      Hyvät ennustajat! Olen vuosia seurannut eräiden läheisteni puheita tällä palstalla esiintyvistä henkilöistä. Maailmanlopulla peloittelun takia useat kymmenet ihmiset elävät pelon alla ja monet heistä kärsivät näiden ennustajien joutavan päiväisten satujen takia mielenterveysongelmista. Eikö ennustajilla ole yhtään selkärankaa? Jos ennustaa useita kertoja pieleen vuosien kuluessa, pitäisi lopettaa ennusteiden julkituominen, sillä kerran jokainen meistä on Isän Jumalan edessä vastaamassa omista teoista, sanoista ja tekemättä jättämisestä. Koettakaa hyvät "ennustajat" ottaa huomioon nämä henkisesti heikot kanssakulkijat!

    • Aploredas

      On totta, että profetia käsitteenä on hämärtynyt. Valtava joukko ihmisiä kirjoittaa ajatuksia Jumalan antamina. "Profeetat" ja tulkitsijat ovat usein uskonnollisia, jotka eivät elä pyhänhengen johdatuksessa. Jumala käyttää pääsääntöisesti niitä, jotka kulkevat kuuliaisina ja nöyrinä Hänen edessään. Monet paisuvat ja tulevat suureksi, mutta jatkavat roolissaan vaikka Henki on jo väistynyt. Tämä vaatii varovaisuutta kuulijoissa. On tärkeää tuntea profeetan elämä ja hengen hedelmät. Emme voi juuri arvioida tuntemattoman kirjoittajan sanoja. Jumala antaa kyllä Hengen kautta varmuuden niistä sanoista, jotka Hän on puhunut. Uskon vahvasti, että hengestä syntynyt on hengessä vastaanotettava ja vain henki voi avata sen minkä on lähettänyt. Nää jutut eivät ole tarkoitettukaan koko kansan huviksi, vaan Jeesuksen omille. Raamatun mukaan Jumala ilmoittaa omillensa, eihän jumalaton voisi sitä kuullakaan.
      Pilkkaajia tälläkin sivustolla riittää, mutta jokainen eräänä päivänä tulee polvistumaan Herran edessä. Pyydän, että te jotka olette uskossa, alatte rukoilemaan näiden pilkkaajien pelastumiseksi. Ei ole oikein provosoitua vaan siunataan pilkkaajia.
      Ilmestyskirjan profetiat tulevat joka tapauksessa toteutumaan, tahdot tai et. Me tulemme saamaan myös tietoa ennen asioiden tapahtumista. Kannattaa muuten lukea Raamattua jos haluaa väitellä sen sisällöstä. En minäkään kinastele tähtitieteestä.

    • pitkäänhellari

      Raamatullisissa profetioissa on aina Jumalan antama lohtu uskossa oleville ja myös uskomattomille lupaus ettei mitään kestämätöntä tapahdu Herran omille. Turhaan uskovainen pelkää, mutta oma luku on mielenterveysongelmaiset.

    • MissäMaailmassaElät

      Eikö Jouko sinun mielestäsi Venäjän pitänyt miehittää Pohjois-Suomi jo 2013?
      Luulisi jo turhauttavan, kun profetia toisensa jälkeen on osoittautunut ankaksi.

      • Aploredas

        Oliko kysymys Joukon omasta, vaiko hänen sivustollaan julkaistusta profetiasta? Pidän näitä alkuperäisiä miehitys profetioita aitoina, mutta päivämäärät ovat aina kyseenalaisia.
        Kun arvostellaan ja pilkataan julkisesti ihmistä, pitää osoittaa myös perusteita väitteelle. Ihminen on vajavainen, vaikka sanoma olisikin aito. Kuulijan pitää koetella profetia. Jumalalla on tuomionsa niille, jotka vääriä profetioita julistavat . Aina on niitä, jotka pyrkivät osallisiksi Jumalan valtakunnan lahjoihin, mutta ilman jäsenyyttä ei niihin ole osallisuutta.
        Jouko tekee mielestäni arvokasta työtä. Hän kokoaa sivustollaan kaikkien nähtäväksi sen mitä yksittäiset ihmiset jakavat. Hän varmasti poistaa selvästi väärät sepitykset. Vaikka Jouko olisikin jossain kohtaa erehtynyt, ei se vielä tee kenestäkään väärää profeettaa. Ja vaikka Jouko osoittautuisi jopa vääräksi profeetaksi, ei se tarkoita sitä että hänen sivullaan ei voisi olla aitoja profetioita. Väärä profeettakin voi vielä tehdä parannuksen ja pelastua Jumalan käyttöön.
        Katsokaa Jeesukseen niin ette eksy. Liian moni uskova tänäkin päivänä ammentaa opetusta ihmisiltä, kun pitäisi oppia raamatusta. Sieltä löytyy vastaus tähänkin ongelmaan.
        Varma tie totuuden tuntemiseen on antaa Jeesuksen pelastaa. Hän kääntää ihmisen kohtalon ja antaa uuden näkökulman elämään. Ja tietysti IANKAIKKISEN ELÄMÄN.


      • filade

        Näin on, vain Raamatun päivämääräprofetiat, kuten Jeesuksen, Danielin, ja tulevat Ilm. kirjan ovat luotettavia.


      • En ollut sitä mieltä, että Venäjä miehittää Pohjois-Suomen kesäkuussa 2013. Julkaisin sivuillani tuollaisen profetian, mutta laitoin perään kommenttini, että en itse tiedä, tapahtuuko kesäkuussa 2013 mitään merkittävää.


      • Jos.noin.päin
        JoukoPiho kirjoitti:

        En ollut sitä mieltä, että Venäjä miehittää Pohjois-Suomen kesäkuussa 2013. Julkaisin sivuillani tuollaisen profetian, mutta laitoin perään kommenttini, että en itse tiedä, tapahtuuko kesäkuussa 2013 mitään merkittävää.

        Mitäs sinä sitten tiedät?


    • Näkökulmaa1

      En odota mitään hyvää tulevaksi tulevaisuudessa,en ole odotellutkaan moniin vuosiin,ja oikeassa olen siinä ollut että asiat ovat vain pahemmiksi menneet.
      Jollei sitten jo alkaneet vitsaukset ole hyviä asioita.?Niistä vaan tulee kärsimään aivan jokainen,erottelematta kuinka hyvä tai paha on ollut,mukaanlukien uskovat .Pian laitetaan autoihin seurantalaatikko,jonkinmoinen ajotietokone,jossa on seurantajärjestelmä.
      Tämän jälkeen on vuorossa mikrosiru,joka istutetaan ihmisiin,jolloin myös siirrytään rahattomaan aikaan,sillä maksaminen tapahtuu tämän ihonalaisen sirun avulla.Kaikesta päätellen on vain vähän aikaa,ja on mahdollista tai todennäköistä,ettemme selviä tulevasta hengissä.Nälkäkuolema kun ei ole naurun asia.
      Mieluummin giljotiini tai luoti.Usassa ja saksassa on jo giljotiinit sekä ruumisarkut rakennetuilla vankileireillä odottamassa kaikkia toisinajattelevia.
      Toisaalta ihmettelen Jumalan kärsivällisyyttä,sillä maailma on ollut pahan vallassa jo pitkään.Suomessa kokonaiset seurakunnat ovat täysin ja totaalisesti lähteneet seuraamaan saatanaa,kuten seinäjoella on tapahtunut eräässä seurakunnassa.
      Ei ole ollut salaisuus,että vihaan menestysteologiaa.ja sen levittäjiä.Olen ottanut heidän kanssaan aikoinani yhteen ja olen nähnyt miten paljon pahaa se saatanallinen oppi on saanut aikaan,eikä vähiten siksi,että se on täysin päinvastaista opetusta kuin Kristus ja apostolit opettivat.No,eipä sen pitäisi minua enään liikuttaa,sillä olen tehnyt selkeän pesäeron kaikista kirkoista,vaikken Kristuksesta,mutta näiden pahojen palvelijoiden tähden joudumme jokainen kärsimään tuomioiden ,tai kuritusten tullessa,jotka tosin ovat jo alkaneet,mutta se on vasta alkua.Toisaalta onkin hyvä,että tuomio kohtaa ensin kristittyjä,ja sitten vasta on vuorossa maailma.Näiden jälkeen maailma on asuinkelvoton kaikkialla,ja kaikille.
      Sivusin asiaa,siis jysähtääkö helmikuussa,mistäpä sen voisi tietää,varmaa on vain se,että kaikki menee päin helvettiä yhä nopeammassa tahdissa,sen kai voi kukin itsekin huomata jo tapahtuneen ja alkaneen.
      Tuomiot kovenevat loppuaan kohden,ja aikaerot niiden välillä pienenevät,sen tulee tämä sukupolvi pian näkemään,ja kokemaan.Kokemuksia he ovat etsineetkin,eivät Kristusta.

      • 1234567---

        Siru hyvä oikein käytettynä, samoin lemmikeillä, niitä jo sirutetaankin. Siru ollut jo kauan sirukortissa.

        Ilmestyskirjan pedon merkki on sunnuntai, ollut merkkinä jo 300-luvulta lähtien. . . Jumalanmerkki on sapatti.


      • filade

        Jerusalemissa ei ole vielä temppeliä jossa päivittäisiä uhripalvelua 220 päivää ylöstempauksen jälkeen alkaa yhteensä 2300 päivää kestävä temppelipalvelu ja sen poisto Dan.8:13-14.
        Ja seurakunta on nyt vielä maan päällä, on siis turha pelätä pedon merkkiä.


      • 1234567---
        filade kirjoitti:

        Jerusalemissa ei ole vielä temppeliä jossa päivittäisiä uhripalvelua 220 päivää ylöstempauksen jälkeen alkaa yhteensä 2300 päivää kestävä temppelipalvelu ja sen poisto Dan.8:13-14.
        Ja seurakunta on nyt vielä maan päällä, on siis turha pelätä pedon merkkiä.

        Seurakunta on vielä maan päällä ja pysyy tiukasti maan päällä, ja kumartaa täysin rinnoin petoa, aina 300-luvulta lähtien.


    • onko-tarkoitus-käydä

      Jos näin käy että jysähtää,niin silloinhan sen on tarkoituskin jysähtää,minkä me sille mahdamme?

    • meteorologiviikunapää
    • KTS--

      Helmikuussa jysähdyspäivät Piholandiassa.

      • Jysäri.jälkeenpäin

        Ja sitten jälkeenpäin on jysäri. Eikö voisi ajatella, että on profetiakrapula sen jälkeen, kun on hurmassa profetioitu, mutta profetia on mennyt taas kerran pieleen? Samanlainen efekti siis kuin ryyppäämisessä kuulemma on; kovasti hurmoksessa ilakoidaan, mutta sitten se kostautuu ja jälkeenpäin harmittaa.


    • pihonsivulta

      30.12.2016

      Juha Romppasen profetia herätyksestä

      Juha Romppanen profetoi 29.12.2016: "Vuonna 2017 alkaa Suomessa suuri hengellinen herätys, joka leviää koko maailmaan."

    • Woi weljet ihmizen typeryyddä!

      Eikö olisi aika jo pistää joukopihot tilille ja tiilenpäitä lukemaan?

    • o-o-

      ._.

    • 5678u

      Pyhä jysäys!

    • niikaivaa

      Helmikuussa 2017 ei jysähtänytkään. Pyydämme aloittajan anteeksipyyntöä väärästä profetiasta!

    • Kirjakääröt

      Sak.13:4 Biblia (1776). Sillä silloin pitää tapahtuman, että prophetat näkynsä kanssa tulevat häpiään, kuin he ennustavat; ja ei heidän pidä enää yllensä pukeman karvavaatteita, joilla he viettelevät.

    • Jobinpostia
      8.8.2017 21:40

      Ilm.16:11. Biblia (1776). Ja pilkkasivat taivaan Jumalaa kipuinsa ja haavainsa tähden, ja ei tehneet parannusta töistänsä. Olisi, kiva tietää tämän erään nimi?

      --------------------------------------------------------------------------------------

      "...ei tehneet parannusta töistänsä. Olisi, kiva tietää tämän erään nimi? "

      ........

      Herran rauhaa ja armoa !
      ...................................................

      Johanneksen ilmestys 16

      10. Ja viides enkeli vuodatti maljansa pedon valtaistuimelle, ja sen valtakunta pimeni; ja he pureskelivat kielensä rikki tuskissansa
      11. ja pilkkasivat taivaan Jumalaa tuskiensa ja paiseittensa tähden, mutta eivät tehneet parannusta teoistansa.

      ........

      JUMALA VAATII PARANNUSTA - SILLÄ - JOS EI PARANNUSTA TAPAHDU - NIIN...

      ONNETTOMUUS KOHTAA - NIITÄ PENSEITÄ - JOTKA ITSE ITSENSÄ KOROTTANEET...

      SAMAT - Raamatun - SÄÄNNÖT KAIKILLE...

      ........

      JEREMIA 23

      30. Katso, sentähden minä käyn niiden profeettain kimppuun, sanoo Herra, jotka varastavat minun sanani toinen toiseltansa.
      31. Katso, minä käyn niiden profeettain kimppuun, sanoo Herra, jotka ottavat sanansa omalta kieleltään, mutta sanovat: 'Se on Herran sana'.
      32. Katso, minä käyn niiden kimppuun, jotka ennustavat valheunia, sanoo Herra, ja kertovat niitä ja eksyttävät minun kansaani valheillansa ja kerskumisellansa, vaikka minä en ole heitä lähettänyt enkä käskenyt ja vaikka heistä ei ole mitään hyötyä tälle kansalle, sanoo Herra.

    • Anonyymi

      19.11.2008

      Erään amerikkalaisen naisen uni 21.10.2008

      Unen välitti minulle David Bush.

      Erään jo edesmenneen saarnaajan tytär näki unta noin kaksi viikkoa ennen Amerikan presidentinvaaleja 4.11.2008.

      Me keskustelimme unesta ja kerroimme muillekin ihmisille toivoen että kyseessä on vain kauhea uni eikä muuta. Toivomme vieläkin samaa.

      Unessa nainen oli kuin korkealla USAn mantereen yläpuolella samalla tavalla kuin näkee TV:ssä sääkarttoja. Sitten näkyi elämää suurempi Barack Obaman ylös taivaisiin katsova kasvokuva kansakunnan yläpuolella. Obama voitti vaalit, ja välittömästi sen jälkeen lähestyi paksu, pimeä ja ruma pilvi joltain suunnalta. Koko maa oli tämän vaarallisen sumun peittämä.

      Sitten nainen näki suuren kalenterin sivun, joka oli auki joulukuun 2008 kohdalta. Kuukauden noin kahden ensimmäisen viikon numerot näkyivät täysin selvinä ja mustina.

      Mutta kuukauden loppuosan numerot näyttivät heikoilta ja poispyyhkiytyneiltä kuin tietokoneen näytöltä, mikä ei ole vielä täysin latautunut.

      Nainen ei väitä näiden unien välttämättä tarkoittavan mitään ja hän toivoo, että ne ovat vain unia.

      ------------

      Nimimerkin "Karhunen" näky kesäkuussa 2010

      Ajattelin maailman tulevaisuutta ja kaikenlaisia asioita, kun näin aikajanan, joka oli tämä vuosi (2010).

      Kesän lopulla tai syksyn alusta keskelle janaa ilmestyi musta viiva. Sitten niitä tuli 3, sitten 6 eli viiva paksuni joulukuuhun mentäessä, kunnes se täytti melkein koko janan.

      Tämän jälkeen näin kuinka ihmiset ikään kuin leijailivat ilmassa niin pelästyneinä tai häkeltyneinä, etteivät uskaltaneet tai osanneet tehdä mitään.

      ----------

      http://www.kolumbus.fi/jouko.piho/sivu10.htm

    • Anonyymi

      Ari Dysterin saama sanoma keväällä 2010

      Näin sanoo Herra Israelin Jumala,

      minä annan tulla tänä vuonna tähän maahan suuren maanjäristyksen,

      koska tämä kansa on hyljännyt minut ja on kääntänyt selkänsä minulle. Minä otan pois teiltä teidän turvanne, johon te turvaatte, tämän hyvinvoinnin, ja silloin te käännytte etsimään minua, sanoo Herra Israelin Jumala. Ja nyt te minun omat lampaani, kerätkää neljän viikon kuivamuonatarpeet kukin kotiinsa, sillä hetkessä kaupat tyhjätään, mutta minä pidän teistä huolen sanoo Herra. Älkää peljätkö, minä olen teidän kanssanne ja varjelen teidät, sanoo Herra Israelin Jumala. Koska tämä kansa ei tahdo kääntyä minun puoleeni hyvinä aikoina, niin minä Herra laitan sen polvilleen, jotta minä voisin pelastaa teitä te Suomen kansa. Tämän saman asian on Jumala puhunut minulle kolmen kuukauden ajan.

      Jouko Pihon kommentti 11.5.2010

      Ari Dysterin saama sanoma Suomessa tapahtuvasta maanjäristyksestä on samankaltainen kuin Jukka T. Niemisen saama profetia Kouvolan keskuskirkossa 7.2.1990, joka on Profetioita-osiossa, mutta josta laitan tähän sen maanjäristysosan.

      "Ja katsokaa Minä taivutan tätä maata, niin kuin talon emäntä taivuttaa leipää. Ja te tulette näkemään murtuman yhdessä kohden tätä maata. Ja se alkaa Nastolan eteläpuolitse. Se ohittaa Kouvolan. Se ohittaa Luumäen etelästä. Se menee Lappeenrannan lähelle. Kääntyy 90 astetta oikealle ja menee läpi Ylämaan. Jatkaa idän puolelle matkaa. Ja tuon repeämän, niin kuin suuren vaon, leveys on yksi vakomitta

      (192 m) ja rajan toisella puolella sen leveys kolminkertaistuu.
      Minä suojelen teidät, Minä suojelen omani. Ja katsokaa, Minä rankaisen tällä tavalla tätä kansaa."

      -----


      Nimimerkin "Mies itärajan läheisyydestä" uni maanjäristyksestä v. 2008

      Näin samanlaisen unen kuin Ari Dyster noin kaksi vuotta sitten. Tosin mitään paikkakuntia en nähnyt, ainoastaan että valtava maanjäristys läpäisi koko Etelä-Suomen ja meni itärajan ohi.
      Tuosta Niemisen sanomasta en ollut aiemmin kuullut.

      Jouko Pihon kommentti 12.5.2010

      Tutkin äsken Profetioita-osiotani erään muun asian takia, niin silmiini osui kolme Suomea koskevaa maanjäristysprofetiaa, jotka laitan tähän. Voi olla, jos tarkemmin menisi kaikkia profetioita läpi, että maanjäristysprofetioita löytyisi useampiakin, mutta tällä hetkellä niitä on ainakin kuusi, eli Ari Dysterin, Jukka T. Niemisen, nimimerkin "Mies itärajan läheisyydestä", Reetta Santalan, Mirka Nurkan ja Anne Colling-Rautiaisen.

      Seuraavassa otteita vanhemmista profetioista.

      3.2.2009

      Reetta Santalan uni muutama vuosi sitten

      Luin profetioita äsken. Siellä oli joku nähnyt unen maajäristyksestä Suomessa. Jokin vuosi sitten näin myös unessa, miten Suomeen tuli suuri maanjäristys ja katkaisi Helsinki-Joensuun pahasti Suomessa.

      ----------

      6.1.2009

      Mirka Nurkan unisanoma 25.12.2008

      Luin aamulla sivujasi ja huomioni kiinnittyi uuteen ilmoitukseen, Ken Petersin uneen englanninkielisellä sivullasi.

      Lukiessani noita pääkohtia, todella hätkähdin nähdessäni lauseen "Worldwide Earthquake kills millions of people” (maailmanlaajuinen maanjäristys surmaa miljoonia ihmisiä).

      Sain 25.12.2008 Herralta jotain, joka vahvistaa ainakin minulle tuon lauseen. Niin järisyttävää kuin se onkin. En voinut sitä aiemmin ilmoittaa. Nyt koen saaneeni siihen selvän vahvistuksen.

      Illalla olin rukouksessa ennen nukkumaanmenoani ja sain sanan: kartta. Jäin ihmettelemään, mikä ihmeen kartta?

      Pyysin Herraa antamaan tähän selityksen. Silloin en kuitenkaan saanut mitään ja kävin nukkumaan.

      Havahduin tietoisuuteen, vaikka olin, niin uskon, täydessä unessa. Tämä asia, jonka Herra näytti, oli selkeä, kuin olisin ollut hereillä näkemässä ja keskustelemassa jonkun kanssa. Se tuli aivan kesken unieni. Se kesti vain hetken, mutta vieläkin voin nähdä sen sieluni silmin: Maailman kartta taulukehyksissä; ei yksittäisiä maita, vaan monia maita, niin kuin niillä ei olisi ollut rajojakaan.

      Minulle sanottiin: "Tulee suuri maanjäristys, joka koskettaa Suomeakin." Sitten näin numerot 24.11. Siis ajankohta tuolle tapahtumalle? Näin käsitän. Ei mitään vuosilukua kuitenkaan.

      -------

      Anne Colling-Rautiaisen unia, ilmestyksiä ja sanomia

      2.1.2005 näin unen, jossa Suomessa tapahtui jokin valtaisa maajäristystä muistuttava katastrofi. Kaaos oli valtava, ihmiset olivat hysteerisiä ja suuretkin rakennukset olivat kärsineet valtavia vaurioita.

      ----------

      7.6.2010

      Heikin uni v. 2009 maanjäristyksistä Kaliforniassa ja Suomessa

      Luen aina mielenkiinnolla sivustoasi. Itsekin todella havahduin noista maanjäristysprofetioista, koska olen nähnyt vastaavan unen. Näin unessa, että San Andreaksen siirroksessa tapahtui aivan valtava maanjäristys. Maa järisee myös Suomessa. Olin sillä hetkellä Turkuhallissa. En keksi muuta ajankohtaa, jolloin olisin Turkuhallissa kuin Maata Näkyvissä Festari (19.-21.11.2010). Näin myös, että maanjäristyksessä syntyi suuria tsunameja.

      • Anonyymi

        http://www.kolumbus.fi/jouko.piho/sivu10.htm

        15.12.2010

        KD:n uni toukokuussa 2010

        Uneni tämän vuoden (2010) toukokuulta: Olin Lahdessa erään ystäväni (tunnettu evankelista ja profeetta)

        kanssa pitämässä kokousta jossain suuressa hallissa ja kuulijoita oli todella paljon. Sanomamme oli yksinkertainen -

        varoitimme tulossa olevasta maanjäristyksestä.


    • Anonyymi

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/nato-pitaa-valtavan-sotaharjoituksen-jossa-simuloidaan-sotimista-venajan-johtamaa-koalitiota-vastaan/8775934#gs.50o02x

      Nato pitää valtavan sotaharjoituksen – vastustaja on Venäjä

      JULKAISTU 11.09.2023 08:43

      Puolustusliitto Nato järjestää suurimman taisteluharjoituksensa sitten kylmän sodan.

      Asiasta kertoo muun muassa brittilehti Financial Times (FT).

      Taisteluharjoitus järjestetään helmi-maaliskuussa
      Saksassa, Puolassa ja Baltian maissa.
      Harjoitukseen on osallistumassa yli 40 000 sotilasta ja yli 50 laivaa. Sen aikana tullaan tekemään 500–700 taistelulentoharjoitusta, FT listaa.

      Financial Timesin mukaan taisteluharjoituksessa simuloidaan sotimista Venäjän johtamaa koalitiota vastaan.

      Taisteluharjoituksilla Nato haluaa osoittaa Venäjälle, että puolustusliitto on valmis taistelemaan, Naton viranomaiset sanovat FT:n mukaan.

      Myös Ruotsin on ilmoitettu osallistuvan Nato-harjoitukseen, vaikka Turkki ja Unkari eivät ole vielä maan jäsenyyttä ratifioineetkaan.

      Uusi strategia, enemmän sotilaita

      Sotaharjoitus on osa Naton uutta strategiaa, jossa suuria taisteluharjoituksia järjestetään vuosittain kaksi yhden sijaan.

      Nato on vahvistanut ja lisännyt toimintaansa erityisesti Itä-Euroopassa sen jälkeen, kun Venäjä aloitti suurhyökkäyksensä Ukrainaan helmikuussa 2022.

      Kesäkuussa Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg sanoi, että puolustusliitto kasvattaa korkean valmiusluokan joukkojensa määrän 40 000 sotilaasta yli 300 000 taistelijaan.

    • Anonyymi

      Huru-ukoilla menee todella lujaa.!
      Vuodesta toiseen samaa paskaa palstalle tauotta.
      Voi hyvänen aika sentään!

    Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Metsäkoneen kuljettaja huuteli tutkijalle

      "voisit kyllä ottaa rintaliivit pois ennen kuin tulet minulle juttelemaan, hän sanoo." https://yle.fi/a/74-20106446 On
      Suomussalmi
      704
      10300
    2. Suomi on täysin sekaisin

      Jo ties monettako päivää hirveä itku ja poru jostain helvetin nilviäisistä. https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010
      Maailman menoa
      421
      4563
    3. Kaikki ei vieläkään usko luontokatoon.

      Suomussalmen Hukkajoella foliohattu metsäkoneen kuljettaja tuhosi tuhansia harvinaisia jokihelmisimpukoita eli raakkuja
      Kajaani
      92
      3104
    4. Sano vain suoraan, että nyt riittää

      ettei kiinnosta. Sano, että lopeta! En ihmettelisi, jos olet saanut tarpeeksesi ja toivot minun ymmärtävän lopettaa. Eh
      Ikävä
      43
      2875
    5. Ohhoh! Ex-pääministeri Sanna Marinin Joni-rakas paljasti ilouutisen: "Tässä kuussa..."

      Sanna Marin on ollut naimisissa Markus Räikkösen kanssa. Nyt hänen seurassaan on usein julkkishiusmuotoilija Joni Willb
      Kotimaiset julkkisjuorut
      55
      2714
    6. Mari Rantanen asettaa sairaan lapsen edun oman uransa edelle - (tekikö Marin samaa)

      Noin toimii kunnon vastuuntuntoinen äiti, mutta siitäkin nämä mt-ongelmaiset vasemmistolaiset häntä täällä haukkuvat. "
      Maailman menoa
      230
      2698
    7. Mitä ajattelet aina

      Kun hän tulee näköpiiriin?
      Ikävä
      154
      1889
    8. Luokatonta toimintaa

      Tyrmistyttävää toimintaa Stora Enson korjuu yrittäjältä Hukkajoella. Täyttä piittaamattomuutta laeista ja luontoarvoista
      Suomussalmi
      73
      1748
    9. Ensimmäisestä kohtaamisesta saakka

      minulla on ollut hämmentynyt olo. Miten voit tuntua siltä, että olisin tuntenut sinut aina? Sinun kanssasi on yhtä aikaa
      Ikävä
      14
      1640
    10. Maailmankuulu homopingviini on kuollut

      Minä niin toivoin että pariskunta olisi saatu kunniavieraiksi ensi kesän Prideen. 💔 "Maailmankuulu homopingviini on k
      Lapua
      6
      1443
    Aihe