Hullaantuvat helluntalaiset

Islam = harhaoppi, väärä profeetta, epäjumalan palvonta.

Raamattu ===> harhaoppista karta, valheveljet, sudet lampaiden vaatteisssa, tuomio alkaa ensin Jumalan huoneesta, varokaa eksytyksiä
583
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Demografia, ei demokratia ratkaisee lähi-Idän kriisin ja mamuja kohdellaan kuninkaallisina ja Suomikin saa olla lähi-idän sosiaalitoimistona. Periaatteena on että kaikki annetaan ilmaiseksi.

Demografinen tosiasia on, että läntinen maailma abortoi itsensä olemattomiin muutaman sukupolven saatossa, sillä kuolleisuus ylittää syntyvyyden. Tämä tapahtui ensimmäistä kertaa myös Suomen historiassa vuonna 2016. Liberaalit toimittajat ovat tuhonneet juutalaiskristillisen perhekäsityksen ja lapsia syntyy pariskuntaa kohden vain 1,5. Muslimeilla syntyvyys on 6 lasta. Ei tarvitse olla erinomainen matematiikassa, jotta käsittää seuraukset pitkällä tähtäimellä.

Äänestä
  • Pekka Reinikainen kirjoitti tuon yllä olevan. Hän kirjoitti myös: Suurten massojen kulloisestakin mielipiteestä päättää maailmassa puolensadan merkittävän länsimaalaisen toimittajan lauma. Kyseessä ei tietenkään ole mikään salaliitto, vaan tämän reportterirodun maailmakatsomus, johon he vihkivät kuulijansa. Nämä reportterit eivät edusta keskivertoihmisiä, vaan ovat enimmäkseen ateistisia naturalisteja, feministejä, humanisteja, huumeiden laillistajia, aborttia ja eutanasiaa kannattavia ja perinteistä perhekäsitystä vastustavia seksuaalisen vallankumouksen ajajia.

    Äänestä

  • >>Demografia, ei demokratia ratkaisee lähi-Idän kriisin ja mamuja kohdellaan kuninkaallisina ja Suomikin saa olla lähi-idän sosiaalitoimistona. Periaatteena on että kaikki annetaan ilmaiseksi.>>

    Jaa-a! No, vuosisatojahan tuo on ollut niin päin, että juutalais-kristillisen kulttuurin omaavat länsimaat ovat ottaneet kaiken ilmaiseksi paremman ja tehokkaamman teknologiansa ja aseistuksensa avulla.

    Äänestä

  • Faktana+voin+kertoa+että+Suomi+ei+ole+riistänyt+arabimaita+ollenkaan+vaan+vienyt+sinne+teknologiaa.+Mitään+sotatoimia+arabimaissa+Suomi+ei+ole+suorittanut.++Öljyäkään+ei+olla+riistetty+arabimailta+sillä+90%+raakaöljystä+on+tuotu+Venäjältä.Muslimien+ja+suurvaltojen+tappeluihin+ei+kannata+osallistua.Antakoon+rikas+Saudi-Arabia+irakilaisille+ja+syyriailaisille+turvapaikan+mutta+miksi+ei+edes+tilapäistä?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


TotuusEksytyksistä kirjoitti:

Islam = harhaoppi, väärä profeetta, epäjumalan palvonta.

Raamattu ===> harhaoppista karta, valheveljet, sudet lampaiden vaatteisssa, tuomio alkaa ensin Jumalan huoneesta, varokaa eksytyksiä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu