israelin ystävät

äläuskomitään

Israelin ystävät, joiden kaulassa killuu daavidin tähti tai kultainen risti, ovat joutumassa uhittelun kohteeksi. Ei kannata uskoa lihakoukku-juttuja, vaan yrittää ystävystyä Irakin, Iranin ja Syyrian pakolaisten kanssa. Olemme yhteisessä maassa, jossa kaikilla on samat lait, joita pitää noudattaa, mutta kehoitan varovaisuuteen uskon tunnusten käytössä julkisella paikalla. Näitä "nostetaan lihakoukkuun tähden tai ristin kantamisen ja israelin ystävyyden vuoksi"-juttuja levitetään, mutta niitä ei kannata säikähtää, kunhan katsoo eteensä.

54

425

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • MItä sellainen ystävyys on, jota ei uskalla näyttää.

      • Etkö_tiedä

        salaisesta ystävyydestä. Lue Raamatusta Josefuksesta ja Nikodeemuksesta.

    • uskontunnusjaystävyys

      Ymmärrän kantasi, mutta esimerkiksi minä elän talossa, jossa aiemmin asui juuri viime vuonna suomeen tulleita tietojeni mukaan Irakin tai Syyrian pakolaisia, miehiä. Juttu lihakoukkuun nostettavasta naisesta uskon tunnuksineen liikkuu jossain baarissa tai pubissa luultavasti miesten keskuudessa. Siksi että en itse ärsyttäisi läheisissä taloyhtiöissä asuvia naapureita, enkä muun maalaisia, joita kaupungin osassamme on paljon, kannan omaa uskoni tunnusta kaulassa puseron alla. Tiedän itse tunnukseni ja sen, mihin uskon, mutta pysyttelen väleissä myös naapurieni kanssa.

      • Minä otan taskuun valokuvan holokaustin luurangoista ja näytän sitä syyksi miksi minulla on Daavidin tähti ja kuinka toivon, että hekin ymmärtävän tämän ystävyyteni ja yhtyvät siihen, koska holokausti on myös syy, miksi heitä kohdellaan täällä hyvin.

      • fari.g kirjoitti:

        Minä otan taskuun valokuvan holokaustin luurangoista ja näytän sitä syyksi miksi minulla on Daavidin tähti ja kuinka toivon, että hekin ymmärtävän tämän ystävyyteni ja yhtyvät siihen, koska holokausti on myös syy, miksi heitä kohdellaan täällä hyvin.

        Että juutalaiset eivät ole hirviö, vaan me olemme, mutta emme halua enää olla. Holokaustin jälkeen on siirrytty puhumaan ihmisoikeuksista ja viime aikoina myös uskonnonvapaudesta.

      • Historiasta_näemme

        juutalaisia kohtaan vihamielisyyttä ollut islamilaisissa maissa ja kristityissä maissa ennenkaikkea, ja tietysti näilläkin alueilla on asunut Jumalalle mieleisiä ihmisiä, jotka tahtoneet auttaa juutalaisia pahojen ihmisten vihaa vastaan.

        Jeesus antanut sen parhaimman opetuksen jokaiselle ihmisille kuinka hyvä rakastaa juutalaisia ja kaikkia ihmisiä myös samoin. Jeesus myös opetuksen lisäksi itse eli hyvässä Pyhän Hengen rakkaudessa juutalaisia ja kaikkia ihmisiä kohtaan ja elää myös tänään, sillä tahtoo pelastaa ihmisiä valtakuntaansa hyvää hedelmää tuottamaan juutalaisista ja islamilaisista ja kristityistä ja kaikista muistakin ihmisistä, sillä Jumala on hyvä ja vastustajansa Saatana on paha.

    • Ostoboikottiin

      Boikotoidaa Israelia ja sen tuotteita. Älä osta mitään Israelilaista päivä on joka päivä.

      • Ostakaa_Israelin

        Ostakaa Israelin tuotteita, sillä joutuvat maailman ihmisten vihan kohteeksi nykyään todella paljon ja siitä myös kertoo boikottiyritykset ja valheet heitä kohtaan heidän omassa luvatussa maassa asuessaan ja pyrkimykset tuhota Israel kokonaan, kuten Iranissa ja Egyptissä esitetään ja Jerusalemin valtaamista islamilaisten taholta esitetään avoimesti.

        Tuetaan Israelia kaikin mahdollisin keinoin ja rukous ja anominen Jeesuksen nimessä Pyhässä Hengessä tärkeintä varmuudella, sillä tätä Jumala opettaa Raamatussa ja Israelin siunaajat myös siunauksen perivät varmuudella, sillä Jumala pitää huolta omista sanoistaan ja niiden toteutumisesta, toki Jumalaa rakastavat joutuvat tässä maailmassa vainoituiksi, sillä niin paljon on Saatanan seuraajia maailmassa ja vähemmistönä Jeesuksen seuraajat.

      • Marionov

        Miksi ihmeessa Israelilaisia tuotteita ei saisi ostaa? Ne on yhta hyvia kuin muutkin.

      • Eiiiiiiiiiiiii
        Ostakaa_Israelin kirjoitti:

        Eiiiiiiiiiii....ei 20 vuoteen enää ostettu eikä osteta!
        Ihmisoikeuksien polkija ja vihamielinen kansa, sen osoittaa Gazaan hyökkäys ja lasten tappaminen. Se on pahinta mitä voi kuvitella.

      • Marionov kirjoitti:

        Miksi ihmeessa Israelilaisia tuotteita ei saisi ostaa? Ne on yhta hyvia kuin muutkin.

        Jep, ja on oikeastaan mahdotonta välttää koska nykyisin oikeastaan jokaisessa tietokoneessa ja kännykässä on Israelissa kehitettyä tekniikkaa :)

        Huvittavaa kyllä että yleensä Israelin boikotoijat keskittyvät tyyliin soodakoneen tai vihannesten boikotointiin :D

      • sekinRiittää

        väistelen aina zionin fasistien verisiä tuotteita...

    • Esesezezez

      Suomessa pitää alkaa julkisesti riemuitsemaan, kun muslimi kuolee, kuten maahan tunkeneet muslimit iloitsevat juutalaisen kuollessa.

      • Suomessa_kannattaa

        Suomessa kannattaa iloita kun muslimi uudestisyntyy Jeesuksen uuteen liittoon, sillä saa syntinsä anteeksi ja voi Pyhän Hengen kasteen kautta uudistua hyvään Jumalan rakkauteen ja armoon ja sitä kautta myös voi alkaa evankeliumia levittämään omien kansalaisten keskuuteen.

      • Suomessa_kannattaa kirjoitti:

        Suomessa kannattaa iloita kun muslimi uudestisyntyy Jeesuksen uuteen liittoon, sillä saa syntinsä anteeksi ja voi Pyhän Hengen kasteen kautta uudistua hyvään Jumalan rakkauteen ja armoon ja sitä kautta myös voi alkaa evankeliumia levittämään omien kansalaisten keskuuteen.

        Ja on hyva pitaa mielessa ettei Jumalan Valtakuntaan paase yksikaan muslimi, hindu, budhis, hellari, katollinen vaan ainoastaan ne jotka ovat valkaisseet vaatteensa Karitsan Veressa.

        Jeesus sanoi: Mina olen Tie, Totuus ja Elama, ei kukaan tule Isan luokse muutoin kuin Minun kauttani.

        Han maksoi hirvittavan hinnan sinun ja minun syntivelasta ja etta saamme Hanen Verensa kautta syntimme anteeksi ja saamme olla vapaita Jumalan lapsia ja Taivaanmaan kansalaisia Jumalan Armosta, Rakkaudesta ja Uskollisuudesta.

        Mutta voi sita joka hylkaa, ylen katsoo ja tallaa jalkoihinsa Jumalan Armon ja Rakkauden ja Jeesuksen Kristuksen mittaamattoman kalliin Veren, sellaisen osa on kauhistava.

        Kuoltuaan taman ensimmaisen kerran eli poistuen ruumiistaan, han menee Manalaan, siella ei mato kuole eika tuli sammu, sinne odottamaan Viimeista Tuomiota.

        Sinulla ei ole osaa ensimmaisessa ylosnousemuksessa, joka on Elaman Ylosnousemus, jossa kaikki Jeesuksen Kristuksen omistamat ihmiset nousevat kuolleista, he saavat samankaltaisen ruumiin kuin Herrallammekin on, kun Han nousi kuolleista 2000 vuotta sitten Israelissa. Muut kuolleet eivat virkoa ennen kuin se 1000 vuotta on kulunut, silloin Saatana paasee vahaksi aikaa vankeudestaan, han lahtee valittomasti villitsemaan Googia ja Maagogia sotaan Israeliin, mutta tuli lankeaa Taivaasta ja tuhoaa kaikki sotajoukot ja maailma tuhoutuu tuleen.

        Saatana menee Helvettiin, jonka Jumala on hanta varten luonu. Taman jalkeen tulee se Tuomio Paiva, Kuolema ja Tuonela eli Manala luovuttavat kaikki ne sielut jotka niissa ovat ja meri antaa sinne kuolleiden sielut, Kuolema ja Manala heitetaan Helvettiin viimeisina Vihollisista,

        Tama on Kuoleman Ylosnousemus, kaikki ihmiset saavat tasmalleen saman ruumiin kuin heilla oli kuollessaan ensimmaisen kerran. Kirjat avataan, jokaisen on tultava ja polvistuttava Jeesuksen Kristuksen eteen ja tunnustettava Hanet Herraksi, sen jalkeen hanen elama nakyy kaikille, kuin elokuvissa.

        Kaikki ihmisen salaisimmatkin teot paljastuu ja ihmiset tuomitaan sen mukaan kuin Kirjoissa on kirjoitettuna, ja Avataan toinen Kirja, joka on Karitsan Elaman Kirja. josta viela katsotaan onko ko. ihmisen nimi siella, jos ei ole nimea siella, niin se oli viimeinen pysakki ennen Tulijarvea, sinun viimeinen osoitteesi on Helvetti, lopullisesti.

        Se ei paaty koskaan, siella on hirvittava kuumuus, ihosi palaa karrelle ja hilseilee mustina hiutaleina punaisena hohkaavaan maahan, siella ei ole vetta, sinulla on polttava, kurkkua korventava jano, jos sinussa olisi vetta, niin olisit umpijaassa, mutta olet vain kohmeessa ja palelet epainhimillisessa tuskassa.

        Happea ei siella ole, sinun on hengitettava polttavan kuumaa toksista kaasuseosta epatoivoisesti, suussasi, nielussasi ja keuhkoissasi polttavaa tuskaa tuottaen. Tuskaasi ei kehity toleranssia. ei hetkenkaan lepoa, raahaudut loputonta ympyraa yksin kauhusi, tuskasi kanssa.

        Helvetin lieskojen humina, kohina ja miljardien kadotettujen ihmisten loputon epainhimillisessa kauhussa ja tuskassa kirkuminen. Madot jaytavat sisalmyksiasi, varpaista paalakeen ja tunnet niiden kiemurtelut sisallasi kauheana tuskana. Kerran eletysta elamastasi et saa takaisin sekuntiakaan, kadut kaikkea mita teit elaessasi ja ivasit Jeesusta Kristusta.

        Mutta katumisesi on turhaa, siihen ei tule koskaan Armoa ja Anteeksiantamusta.
        Se on ohi. Lopullisesi ohi, olet valintasi tehnyt.

        Tanaan on Armon paiva, tee parannus, valinta, se on Jumalan Tahto. Ala mene ohi, et tieda aikaasi milloin elamasi paattyy. Tunnusta siis kaikki syntisi Jeesukselle Kristukselle ja hylkaa ne, niin saat Armon ja Jeesuksen Kristuksen Veri pyyhkii ne pois eika niita enaa ole. Jumalan Armosta Uudestisynnyt Jumalan lapseksi Taivaan kansalaiseksi ja nimesi on Karitsan Elamankirjassa.

        Toisella kuolemalla ei ole mitaan tekemista sinun kanssa. Ajattomuudessa ei kelloilla, kalentereilla ole kayttoa, se ei paaty koskaan. Uudesti syntymassa saat Pyhan Hengen, Han on mittaamattoman kallis Aarre saviastiassa, sinussa. Han auttaa, neuvoo, nuhtelee, muistuttaa ja huolehtii ja varjelee sinua kaikin tavoin, et ole koskaan yksin, Han on kanssasi elamassa ja kuolemassa.

        Tunnusta Jeesus Kristus ihmisten ja enkelien edessa todistukseksi ja olet pelastamassa ihmisia Saatanan kynsista ja Helvetin tuomiolta, Jumalan tahto on etta kaikki ihmiset pelastuisivat.

        Jumalan Armo, Rauha ja Rakkaus olkoon teidan kaikkien kanssa.

      • KunnonTuomiot

        WT-tornien sortuessa juutalaiset riemuitsivat, osa käytti arabiasuja, mutta jäivät poliisin huostaan. 60 juutalaista pidätettiin vakoilusta epäiltynä ja Wt-tornien tuhoon liittyen. Rahaa oli sukissa runsaasti piilossa ja varastetuilla passeilla matkustivat!!! Hälyttävää! Muun maalaiset olisivat kyllä saaneet kunnon tuomion.

      • KunnonTuomiot kirjoitti:

        Todennäköisesti tuomion saamiseen olisi auttanut jos edes yksi mainitsemistasi asioista olisi ollut totta :)

      • roskaavain
        KunnonTuomiot kirjoitti:

        WT-tornien sortuessa juutalaiset riemuitsivat, osa käytti arabiasuja, mutta jäivät poliisin huostaan. 60 juutalaista pidätettiin vakoilusta epäiltynä ja Wt-tornien tuhoon liittyen. Rahaa oli sukissa runsaasti piilossa ja varastetuilla passeilla matkustivat!!! Hälyttävää! Muun maalaiset olisivat kyllä saaneet kunnon tuomion.

        Olet sairas, jos uskot moista roskaa

      • Jisbi kirjoitti:

        Ja on hyva pitaa mielessa ettei Jumalan Valtakuntaan paase yksikaan muslimi, hindu, budhis, hellari, katollinen vaan ainoastaan ne jotka ovat valkaisseet vaatteensa Karitsan Veressa.

        Jeesus sanoi: Mina olen Tie, Totuus ja Elama, ei kukaan tule Isan luokse muutoin kuin Minun kauttani.

        Han maksoi hirvittavan hinnan sinun ja minun syntivelasta ja etta saamme Hanen Verensa kautta syntimme anteeksi ja saamme olla vapaita Jumalan lapsia ja Taivaanmaan kansalaisia Jumalan Armosta, Rakkaudesta ja Uskollisuudesta.

        Mutta voi sita joka hylkaa, ylen katsoo ja tallaa jalkoihinsa Jumalan Armon ja Rakkauden ja Jeesuksen Kristuksen mittaamattoman kalliin Veren, sellaisen osa on kauhistava.

        Kuoltuaan taman ensimmaisen kerran eli poistuen ruumiistaan, han menee Manalaan, siella ei mato kuole eika tuli sammu, sinne odottamaan Viimeista Tuomiota.

        Sinulla ei ole osaa ensimmaisessa ylosnousemuksessa, joka on Elaman Ylosnousemus, jossa kaikki Jeesuksen Kristuksen omistamat ihmiset nousevat kuolleista, he saavat samankaltaisen ruumiin kuin Herrallammekin on, kun Han nousi kuolleista 2000 vuotta sitten Israelissa. Muut kuolleet eivat virkoa ennen kuin se 1000 vuotta on kulunut, silloin Saatana paasee vahaksi aikaa vankeudestaan, han lahtee valittomasti villitsemaan Googia ja Maagogia sotaan Israeliin, mutta tuli lankeaa Taivaasta ja tuhoaa kaikki sotajoukot ja maailma tuhoutuu tuleen.

        Saatana menee Helvettiin, jonka Jumala on hanta varten luonu. Taman jalkeen tulee se Tuomio Paiva, Kuolema ja Tuonela eli Manala luovuttavat kaikki ne sielut jotka niissa ovat ja meri antaa sinne kuolleiden sielut, Kuolema ja Manala heitetaan Helvettiin viimeisina Vihollisista,

        Tama on Kuoleman Ylosnousemus, kaikki ihmiset saavat tasmalleen saman ruumiin kuin heilla oli kuollessaan ensimmaisen kerran. Kirjat avataan, jokaisen on tultava ja polvistuttava Jeesuksen Kristuksen eteen ja tunnustettava Hanet Herraksi, sen jalkeen hanen elama nakyy kaikille, kuin elokuvissa.

        Kaikki ihmisen salaisimmatkin teot paljastuu ja ihmiset tuomitaan sen mukaan kuin Kirjoissa on kirjoitettuna, ja Avataan toinen Kirja, joka on Karitsan Elaman Kirja. josta viela katsotaan onko ko. ihmisen nimi siella, jos ei ole nimea siella, niin se oli viimeinen pysakki ennen Tulijarvea, sinun viimeinen osoitteesi on Helvetti, lopullisesti.

        Se ei paaty koskaan, siella on hirvittava kuumuus, ihosi palaa karrelle ja hilseilee mustina hiutaleina punaisena hohkaavaan maahan, siella ei ole vetta, sinulla on polttava, kurkkua korventava jano, jos sinussa olisi vetta, niin olisit umpijaassa, mutta olet vain kohmeessa ja palelet epainhimillisessa tuskassa.

        Happea ei siella ole, sinun on hengitettava polttavan kuumaa toksista kaasuseosta epatoivoisesti, suussasi, nielussasi ja keuhkoissasi polttavaa tuskaa tuottaen. Tuskaasi ei kehity toleranssia. ei hetkenkaan lepoa, raahaudut loputonta ympyraa yksin kauhusi, tuskasi kanssa.

        Helvetin lieskojen humina, kohina ja miljardien kadotettujen ihmisten loputon epainhimillisessa kauhussa ja tuskassa kirkuminen. Madot jaytavat sisalmyksiasi, varpaista paalakeen ja tunnet niiden kiemurtelut sisallasi kauheana tuskana. Kerran eletysta elamastasi et saa takaisin sekuntiakaan, kadut kaikkea mita teit elaessasi ja ivasit Jeesusta Kristusta.

        Mutta katumisesi on turhaa, siihen ei tule koskaan Armoa ja Anteeksiantamusta.
        Se on ohi. Lopullisesi ohi, olet valintasi tehnyt.

        Tanaan on Armon paiva, tee parannus, valinta, se on Jumalan Tahto. Ala mene ohi, et tieda aikaasi milloin elamasi paattyy. Tunnusta siis kaikki syntisi Jeesukselle Kristukselle ja hylkaa ne, niin saat Armon ja Jeesuksen Kristuksen Veri pyyhkii ne pois eika niita enaa ole. Jumalan Armosta Uudestisynnyt Jumalan lapseksi Taivaan kansalaiseksi ja nimesi on Karitsan Elamankirjassa.

        Toisella kuolemalla ei ole mitaan tekemista sinun kanssa. Ajattomuudessa ei kelloilla, kalentereilla ole kayttoa, se ei paaty koskaan. Uudesti syntymassa saat Pyhan Hengen, Han on mittaamattoman kallis Aarre saviastiassa, sinussa. Han auttaa, neuvoo, nuhtelee, muistuttaa ja huolehtii ja varjelee sinua kaikin tavoin, et ole koskaan yksin, Han on kanssasi elamassa ja kuolemassa.

        Tunnusta Jeesus Kristus ihmisten ja enkelien edessa todistukseksi ja olet pelastamassa ihmisia Saatanan kynsista ja Helvetin tuomiolta, Jumalan tahto on etta kaikki ihmiset pelastuisivat.

        Jumalan Armo, Rauha ja Rakkaus olkoon teidan kaikkien kanssa.

        Tämä on mielenkiintoinen kohta Johanneksessa.

        Jeesus lähettää Juudaksen ilmoittamaan että hän menee Getsemaneen odottamaan noutajia. Sitten hän sanoo toisille:

        "Totisesti minä sanon teille, joka ottaa vastaan sen, jonka minä lähetän, se ottaa vastaan minut, ja joka ottaa vastaan minut, ottaa vastaan hänet, joka on minut lähettänyt. "

        Tämän mukaan Jeesus ja Juudas ovat sama asia, joka taas selittää lauseen; Pelastus on Juudasta.

      • Ihan_selvästi
        Jisbi kirjoitti:

        Ja on hyva pitaa mielessa ettei Jumalan Valtakuntaan paase yksikaan muslimi, hindu, budhis, hellari, katollinen vaan ainoastaan ne jotka ovat valkaisseet vaatteensa Karitsan Veressa.

        Jeesus sanoi: Mina olen Tie, Totuus ja Elama, ei kukaan tule Isan luokse muutoin kuin Minun kauttani.

        Han maksoi hirvittavan hinnan sinun ja minun syntivelasta ja etta saamme Hanen Verensa kautta syntimme anteeksi ja saamme olla vapaita Jumalan lapsia ja Taivaanmaan kansalaisia Jumalan Armosta, Rakkaudesta ja Uskollisuudesta.

        Mutta voi sita joka hylkaa, ylen katsoo ja tallaa jalkoihinsa Jumalan Armon ja Rakkauden ja Jeesuksen Kristuksen mittaamattoman kalliin Veren, sellaisen osa on kauhistava.

        Kuoltuaan taman ensimmaisen kerran eli poistuen ruumiistaan, han menee Manalaan, siella ei mato kuole eika tuli sammu, sinne odottamaan Viimeista Tuomiota.

        Sinulla ei ole osaa ensimmaisessa ylosnousemuksessa, joka on Elaman Ylosnousemus, jossa kaikki Jeesuksen Kristuksen omistamat ihmiset nousevat kuolleista, he saavat samankaltaisen ruumiin kuin Herrallammekin on, kun Han nousi kuolleista 2000 vuotta sitten Israelissa. Muut kuolleet eivat virkoa ennen kuin se 1000 vuotta on kulunut, silloin Saatana paasee vahaksi aikaa vankeudestaan, han lahtee valittomasti villitsemaan Googia ja Maagogia sotaan Israeliin, mutta tuli lankeaa Taivaasta ja tuhoaa kaikki sotajoukot ja maailma tuhoutuu tuleen.

        Saatana menee Helvettiin, jonka Jumala on hanta varten luonu. Taman jalkeen tulee se Tuomio Paiva, Kuolema ja Tuonela eli Manala luovuttavat kaikki ne sielut jotka niissa ovat ja meri antaa sinne kuolleiden sielut, Kuolema ja Manala heitetaan Helvettiin viimeisina Vihollisista,

        Tama on Kuoleman Ylosnousemus, kaikki ihmiset saavat tasmalleen saman ruumiin kuin heilla oli kuollessaan ensimmaisen kerran. Kirjat avataan, jokaisen on tultava ja polvistuttava Jeesuksen Kristuksen eteen ja tunnustettava Hanet Herraksi, sen jalkeen hanen elama nakyy kaikille, kuin elokuvissa.

        Kaikki ihmisen salaisimmatkin teot paljastuu ja ihmiset tuomitaan sen mukaan kuin Kirjoissa on kirjoitettuna, ja Avataan toinen Kirja, joka on Karitsan Elaman Kirja. josta viela katsotaan onko ko. ihmisen nimi siella, jos ei ole nimea siella, niin se oli viimeinen pysakki ennen Tulijarvea, sinun viimeinen osoitteesi on Helvetti, lopullisesti.

        Se ei paaty koskaan, siella on hirvittava kuumuus, ihosi palaa karrelle ja hilseilee mustina hiutaleina punaisena hohkaavaan maahan, siella ei ole vetta, sinulla on polttava, kurkkua korventava jano, jos sinussa olisi vetta, niin olisit umpijaassa, mutta olet vain kohmeessa ja palelet epainhimillisessa tuskassa.

        Happea ei siella ole, sinun on hengitettava polttavan kuumaa toksista kaasuseosta epatoivoisesti, suussasi, nielussasi ja keuhkoissasi polttavaa tuskaa tuottaen. Tuskaasi ei kehity toleranssia. ei hetkenkaan lepoa, raahaudut loputonta ympyraa yksin kauhusi, tuskasi kanssa.

        Helvetin lieskojen humina, kohina ja miljardien kadotettujen ihmisten loputon epainhimillisessa kauhussa ja tuskassa kirkuminen. Madot jaytavat sisalmyksiasi, varpaista paalakeen ja tunnet niiden kiemurtelut sisallasi kauheana tuskana. Kerran eletysta elamastasi et saa takaisin sekuntiakaan, kadut kaikkea mita teit elaessasi ja ivasit Jeesusta Kristusta.

        Mutta katumisesi on turhaa, siihen ei tule koskaan Armoa ja Anteeksiantamusta.
        Se on ohi. Lopullisesi ohi, olet valintasi tehnyt.

        Tanaan on Armon paiva, tee parannus, valinta, se on Jumalan Tahto. Ala mene ohi, et tieda aikaasi milloin elamasi paattyy. Tunnusta siis kaikki syntisi Jeesukselle Kristukselle ja hylkaa ne, niin saat Armon ja Jeesuksen Kristuksen Veri pyyhkii ne pois eika niita enaa ole. Jumalan Armosta Uudestisynnyt Jumalan lapseksi Taivaan kansalaiseksi ja nimesi on Karitsan Elamankirjassa.

        Toisella kuolemalla ei ole mitaan tekemista sinun kanssa. Ajattomuudessa ei kelloilla, kalentereilla ole kayttoa, se ei paaty koskaan. Uudesti syntymassa saat Pyhan Hengen, Han on mittaamattoman kallis Aarre saviastiassa, sinussa. Han auttaa, neuvoo, nuhtelee, muistuttaa ja huolehtii ja varjelee sinua kaikin tavoin, et ole koskaan yksin, Han on kanssasi elamassa ja kuolemassa.

        Tunnusta Jeesus Kristus ihmisten ja enkelien edessa todistukseksi ja olet pelastamassa ihmisia Saatanan kynsista ja Helvetin tuomiolta, Jumalan tahto on etta kaikki ihmiset pelastuisivat.

        Jumalan Armo, Rauha ja Rakkaus olkoon teidan kaikkien kanssa.

        Jisbi on oikeaoppinen fariseus.

      • Rakastaa...EiRakasta

        Vihapuhetta! Tappamista ei saa ihannoida, kuten teet nyt!
        Meitä oksetti 560 lapsen täsmätappaminen israelilaisten toimesta, elämme ns. avaruusaikaa eikä tappajia saada kuriin. Raha ja vallanhimo jyllää!
        Rakkautta ei siionisteista juuri hehku muuta kuin itserakkaus, sanoisin.

      • Jubba
        Rakastaa...EiRakasta kirjoitti:

        Vihapuhetta! Tappamista ei saa ihannoida, kuten teet nyt!
        Meitä oksetti 560 lapsen täsmätappaminen israelilaisten toimesta, elämme ns. avaruusaikaa eikä tappajia saada kuriin. Raha ja vallanhimo jyllää!
        Rakkautta ei siionisteista juuri hehku muuta kuin itserakkaus, sanoisin.

        Onko sinulla esittää jotain tekstiä, jonka perusteella olet tuon mielikuvan onnistunut itsellesi luomaan 560 kuolleesta lapsesta?

    • Usko_Jeesukseen

      Ano Israelin Herran nimessä Jumalan Hengen vuodatusta ja siunausta näin Israelille ja samoin itsellesi sen kautta, sillä Jumalan toimii armolahjojensa ja hyvän hedelmän kautta ja rakkaus keskeistä ja Jeesus opettanut tekemään toisille kuten tahtoo itselleen tehtävän ja tässä on hyvä opetus jokaiselle varmuudella.

      Tietysti hyvä myös ymmärtää tämän maailman pahuus moninaisesti, sillä täällä toimii valheen ja vihan isänä Saatana ja tämän maailman ruhtinaasta Raamatussa kerrottu ja mammonan herrasta ja ilmavallan hallitsijasta ja Perkeleestä ja myös muita nimiä on Jumalan ja Jeesuksen vastustajasta annettu Raamatussa.

      Voita paha hyvällä on Raamatun opetus ja toki ei aina ihminen voi tässä onnistua tietenkään koska pahat kokevat olevansa oikeassa ja jopa Jumalan palvelijoita ja niin myös hyviä ja pahimmat itsemurhaiskijät uskoneet valheet siitä että pääsevät Paratiisiin noita kauhistuttavia tekojaan tehtyään ja nähdään tästä miten väkevää valhetta ja eksytystä Saatana tässä maailmassa käyttää eksyttäessään pimeyteen ja vihaan ihmisiä.

      Hedelmistään puut aina tunnetaan ja ahneus on epäjumalanpalvelusta ja rahan halu myös pahan alku ja juuri, kuten natsien aikaan myös juutalaisten kavaltajille antoi natsihallinto rahaa palkkioina ja Raamatussa selvästi kuin Saatana jakaa rahaa ja maata omilleen myös palkaksi tässä maailmassa ja ryöstösaalista pahat halajaa moninaisesti ja petollisesti eksyneet pimeyteensä.

      • Mutta Juudas ei saanut kolmekymmentä hopearahaa, vaan Sakarja, joka ei huolinut, oli liian vähän ja hän nakkasi ne herran huoneeseen savenvalajalle.

        Te olette tuottaneet valheen hedelmiä Juudaksesta.

      • Lakkaa_valheista
        fari.g kirjoitti:

        Mutta Juudas ei saanut kolmekymmentä hopearahaa, vaan Sakarja, joka ei huolinut, oli liian vähän ja hän nakkasi ne herran huoneeseen savenvalajalle.

        Te olette tuottaneet valheen hedelmiä Juudaksesta.

        fari.g ja samoin tietysti kaikille muillekkin valheita levittäville sopii oli asemansa mikä tahansa yhteiskunnassa ja valitettavasti suurimmissa asemissa olevat valhettelijat saavat eniten pahaa aikaan aina yhteiskunnissa kuten nähdään historiasta ja nykyisyydessä myös voidaan havaita.

      • Viha_Jeesusta_kohtaan

        pahinta yhteiskunnan suurimmissa asemissa olevien taholta ja myös petollisinta samoin, sillä pelkäsivät oman asemansa ja mammonansa puolesta, ja tietysti pahuuden henkivallat saivat aikaan vihan Jeesusta kohtaan.

      • Tietysti_Jumalassa

        ihmisillä aina vastustetaan pahuuden henkivaltoja eikä eksytettyjä pahoja ihmisiä vastaan, sillä Jumalan tahto pelastaa kaikki ihmiset, jotka eksyneet valheisiin ja vihaan Jeesusta ja Raamatun ilmoitusta ja Jumalan pyhiä kohtaan. Tämä viha pahuuden henkivaltojen vaikuttamana nähdään nimenomaan Israel-vastaisuutena ja vihana juutalaisia kohtaan ja Raamatussa tästä selvästi esitetty kuten myös pedoista. Tietysti myös juutalaisten omassa keskuudessa voidaan vihata Jumalaa vaikka samalla vihaaja luulee rakastavansa Jumalaa ja olevansa jopa parempi fariseus kuin publikaanit tai syntiset, kuten myös Jeesusta syytettiin juomariksi ja syntisten ystäväksi fariseusten taholta.

      • Lakkaa_valheista kirjoitti:

        fari.g ja samoin tietysti kaikille muillekkin valheita levittäville sopii oli asemansa mikä tahansa yhteiskunnassa ja valitettavasti suurimmissa asemissa olevat valhettelijat saavat eniten pahaa aikaan aina yhteiskunnissa kuten nähdään historiasta ja nykyisyydessä myös voidaan havaita.

        Juudas sanoi; 'En kai se minä ole'. Jeesus sanoi; 'sinäpä sen sanoit. ' Eli vastaus oli, et ole.

    • Jeesus_opettaa

      seuraajilleen olemaan viisaita kuin käärmeet ja viattomia kuin kyyhkyset.

      • Sinä voisit rukoilla näin sanoen:

        Rakas paavi, emmekö me kaikki ole jumalan lapsia ? Miksi sitten kukaan ei leiki minun kanssani ?

      • Sinä_voisit_rukoilla
        fari.g kirjoitti:

        Sinä voisit rukoilla näin sanoen:

        Rakas paavi, emmekö me kaikki ole jumalan lapsia ? Miksi sitten kukaan ei leiki minun kanssani ?

        Jeesus, muuta minut.

      • Hyvä_ymmärtää

        mikä ero on uskonnollisuudella ja uskolla! Samoin valheella ja totuudella.

      • Tietysti_aikamme

        on koko ihmisen historian kannalta se selkeistä pahin ja vaikein ja Jeesus myös opettanut "mahtaneeko löytää uskoa maan päältä kun palaa" ja tietysti hyvä ymmärtää että parhaimmat ihmiset tullaan vielä surmaamaan ennen Jeesuksen paluuta, sillä hävityksen kauhistus kestää sen 3,5 vuotta ennen Herran päivää. Pahan myös tekoja tehdessään luulevat palvelevansa Jumalaa mutta palvelevat Saatanaa, joka on valheen ja murhan isä ja hedelmänsä nähdään erittäin selvästi jo tässä ajassa vaikka on vielä kuin pien hitunen sen lähitulevaisuuden jumalattoman suuren pahuuden sijaan. Raamatussa kerrottu hyvin selvästi kaikesta siitä mikä maanpiiriä kohtaa lähitulevaisuudessa ja minkälaisiin mittasuhteisiin asiat etenee, ja Jumalan tuomioista on silloin myös kyse, ja kannattaa jälleen jokaisen ihmisen lukea Jumalan Mooseksen kautta antamat asiat omalle Israelin kansalle kun siunaukset ja kiroukset esitetään ja Jeesus myös opettanut pelkäämään Jumalaa ja antamaan kunnian hänelle luotujen sijaan.

    • Israelin_ystävänä

      ensimmäinen ja tärkein asia on rakastaa Israelin Herraa Jeesusta Pyhässä Hengessä ja näin voi myös rakastaa lähimmäisiään ja vihamiehiä ja niitä ihmisiä, jotka itselleen tahtovat pahaa ja juutalaiset jos ketkä ovat saaneet tähän tilaisuutta eläessään maanpaossa omasta luvatusta maastaan ja nyt sinne Jumalan heidät johdattaneena, saavat sitä vihaa ympäröivien ihmisten taholta samoin kuin maanpaossa ja tämä kaikki osoittaa sen, kuinka pilkkopimeässä ajassa elämme ja valheet ja viha menestyvät ei vain juutalaisia kohtaan vaan myös lähimmäisiä kohtaan ja omia kansalaisia kohtaan ja nähdään nyt USA:ssa näiden kahden puolueen toimissa ja samoin Euroopassa ja Syyriassa monien eri tahojen taistellessa keskenään, ja tämä kaikki osoittaa selvästi sen vihan suuren määrän.

    • Tässä_ajassa

      Tässä ajassa toimii paljon petollisia ihmisiä heidän itsensä siitä mitään tietämättä.

    • miesoliarabi

      Nyt oli kyse arabista, joka heilui tietojen mukaan, joita en voi vahvistaa, lihakoukun kanssa ja uhkasi itä-suomalaisen naisen henkeä ja terveyttä. Ei juutalaisista ollut kyse.

      • hebronissa

        zionistit nostaa lapsia lihakoukkuun...

      • OnkoVaiEi
        hebronissa kirjoitti:

        zionistit nostaa lapsia lihakoukkuun...

        Tiedä lieko tuo totta, mutta Toora-kirjassa tuosta kerrotaan olevan asiaa...pitää ostaa jos löytyy, käännökset voivat kyllä valehdella.

    • keksittyjuttu

      Kiitollisena ilmoitan, että juttu lähti aloittajan päästä ja tuntui niin todelliselta, että itse vähän aikaa uskoin siihen. Anteeksi pyyntöni kaikille, se oli vain tarina. Keksikää parempi.

      • fdgdh

        Sairasta. Mikä dignoosi sulla?

    • kulkeemukana

      Mikä vain. Mikäs sulla diagnoosina kulkee.

      • Aloittajalle_tässä

        Jeesus auttaa kun anot sitä häneltä ja kiitollista mieltä hyvä olla myös, ainakin jälkeenpäin, kun olet avun saanut.

    • Jeesus opettaa.

      "Minä olen elämän leipä, joka syö tätä leipää elää ikuisesti."

      "Joka minun leipääni syö, on nostanut kantapäänsä minua vastaan. "

      Onko tämä jotain jekkua ?

      • Katukaa_sionistit

        Ei ole jekkua, mta tuo lainaus on hieman epätarka.

        Oikeasti se kuuluu näin:
        "Joka minun leipääni syö, on nostanut kannikkansa minua vastaan. ", eli pyllistää Jeesukselle. Perskannikoiden ja -silmän näyttäminen Jeesukselle ei ole kiitos, vaan rivo ja halveksiva ele. Kun sionistit palvovat kultaista daavidin tähteä, he ikäänkuin pyllistävät Jeesukselle samalla.

        Mitä se on?
        Selkokielellä: Daavidin tähden palvominen on väärä suunta! Sionismi on paholaisesta - Isosta Perkeleestä.

      • Katukaa_sionistit kirjoitti:

        Kysymys oli leivästä, ruumisleivästä ja siitä kuka sitä syö.

    • Kultainen_vasikka

      Israelin ystävävien, joiden kaulassa killuu daavidin tähti (kultainen vasikka) ei tarvitse pelätä. Ilmastosopimus takaa nimittäin sen, ettei lämmityskattilan uuneissa polteta enää paskaa. Trump saattaa tosin olla uhka tuolle daavidin tähettömän uunin unelmalle, koska vastustaa ilmastosopimusta ja haluaa paskan poltetavaksi uuneissa.

      kultaisten, hopeisten, tinaisten tai puisten ristien kantajat voivat kuitenkin syystä katsoa, etteivät joudu kiihkoilevien daavidin tähteä ja "kultaista vasikkaa" palvovien sionisti hörhöjen murhaamiksi.

      Jumala on monasti joutunut rankaisemaan juuri tuota "kultaista vasikkaa" palvovaa paskasakkia ja komentanut ne erämaavaellukselle, josta ovat saatanat omin luvin palanneet rosvoamaan Palestiinalaisten ja muiden Samarialaisten maat.

      Jumalan kosto on nyt tulossa. Eikä ihme. Tuollaista niskoittelua ja sikailua ei katselisi pirukaan.

      • "Kaiken minkä olette tehneet yhdellekin näistä minun veljistäni, sen te olette tehneet minulle. Jeesus

      • Selvyyden vuoksi mainittakoon, että Jeesuksen veri-veljiä ovat juutalaiset.

      • suurisuu

        Ihmisiä ne olivat ghettojen ja keskitysleireillä uuneihin joutuneet ihmisetkin, olivat mitä rotua tahansa. Jos tuomitset ihmisen juutalaisena paskasakkiin kuuluvaksi, niin mikä rotu-unelma sinä luulet olevasi. Pidä suuri suusi pienemmällä, sillä näitä sivuja valvoo nettipoliisi, jolle näistä kirjoituksista voi kirjoittaa ja puhua. Ja ainakin minä puhun, jos tarvetta esiintyy.

    • koruni

      Olen pohjois-karjalainen ja löysin kultajousesta safiiri-tähden, joka luultavimmin on daavidin tähti tai jotain sinne päin. Pidän tähteä kaulassani, koska uskon raamattuun ja jumalaan ja koska koru on kultaisena kaunis. Jos se sinua häiritsee, osta oma, niin ei häiritse enää.

    • kirkonjalka

      Kyse alkuaan oli arabimiehestä, joka uhkaili tappavansa lihakoukulla itä-suomalaisen naisen. Ja koska kyse oli vain tarinasta, niin voinemme puhua hyvää israelin ystävistä. Minä kävin nuorena kibutsilla ja oli oikein mukavaa. Jonnekin vanhuudessani vielä lähden käymään. Sieltä muistoksi on ostettu menora-koru ja hopeinen daavidin tähti, jota minäkin joskus olen kantanut. Kannatan israelin ystäviä. Lisäksi ostin ev.lut.kirkon seitsen haaraisen kynttilän jalan.

    • Jeesus_auttaa

      jokaista nimessään apuaan anovaa. Olkaa rehellisiä ja janotkaa hyvää.

    • israel

      Minä olen hyvä paimen. Minä tunnen omani ja minun omani tuntevat minut. Niin kuin isä tuntee minut ja minä tunnen isän. Minä annan henkeni lampaiden edestä. Minulla on myös muita lampaita, jotka eivät ole tästä lammastarhasta. Niitäkin minun tulee johdattaa ja ne kuulevat minun ääneni ja on oleva yksi lauma ja yksi paimen.
      Ev. Johannes
      Näin jeesus puhui raamatussa.

    • Lennu44

      Ei ainakaan israelissa taida löytyä ainakaan johtajissa ja siionisteissa hyviä paimenia lainkaan.
      Sodan lietsojia..näin toteaa mm.

      Scott Bennett, entinen Yhdysvaltain armeijan psykologista sodankäyntiä johtanut upseeri uskoo, että Israelin hyökkäys Mezzeh lentotukikohtaan on "sodanjulistus" ja Tel Avivin järjestelmä yrittää provosoida vastausta Damaskoksesta luodakseen ristiriidan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      209
      3269
    2. Pilasit mun

      Elämän. Sitäkö halusit?
      Ikävä
      120
      2063
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      61
      1692
    4. Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...

      Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi
      Maailman menoa
      197
      1660
    5. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      174
      1548
    6. Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin

      Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin
      Maailman menoa
      184
      1452
    7. Lasse Peltonen on kunnanjohtaja

      18/21 ääntä 1 Stoor ja 2 Vauhkonen
      Sysmä
      52
      1288
    8. Olet tärkeä

      mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.
      Ikävä
      75
      1241
    9. Syntymäpäivä

      Milloin on kaipaamasi henkilön syntymäpäivä!? Hänellä miehellä on tammikuussa.
      Ikävä
      59
      1218
    10. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      119
      1131
    Aihe