Saksan poliisi: tuhosimme islamistisen terrorisolun – 1100 poliisia ratsasi yli 50 rakennusta.
Solun epäillään valmistelleen suurta terrori-iskua Saksan valtiota vastaan
Tänään keskiviikkoaamuna tehtyyn operaatioon otti osaa 1 100 poliisia. He tekivät ratsioita yli 50 rakennukseen, joiden joukossa oli yksityisasuntoja, kauppoja ja moskeijoita. Kohteet sijaitsivat Frankfurtin, Offenbachin, Darmstadtin ja Wiesbadenin kaupungeissa.
Tämän lisäksi tiistaina otettiin Berliinissä kiinni kolme epäiltyä.
Hessenin osavaltion sisäministeri Peter Beuth kertoo, että operaatiossa murskattiin laajalle levittäytynyt salafistinen verkosto.
Poliisi otti kiinni 36-vuotiaan tunisialaismiehen, jota pidetään terrorisolun keskushenkilönä. Hänen epäillään toimineen vuoden 2015 elokuusta lähtien Isis-terrorijärjestön värvääjänä ja salakuljettajana. Pidätys tapahtui ilman vastarintaa.
Poliisi tutkii lisäksi 16 muun henkilön toimia. He ovat iältään 16 - 46-vuotiaita.
Joukkiolla kerrotaan olleen tiiviit yhteydet Syyrian ja Irakin Isis-järjestöön.
Solun tavoitteena oli poliisin mukaan terrori-iskun tekeminen jossain päin Saksaa. Solun jäljille päästiin kuitenkin aikaisessa vaiheessa, joten iskusuunnitelma ei ollut ehtinyt vielä pitkälle, eikä kohdetta vielä oltu valittu.

Vastaukset 17
Vanhimmat
Tuostahan sitä voi laskea paljonko poliiseja tarvitaan, jos 16 henkilön pidättämiseen tarvitaan 1100 kappaletta. Toivottavasti riittävät.
matuilla työllistävä vaikutus. tahtoo lisää!
Emme tiedä pidätetyistä vielä mitään mutta sen tiedämme, että heillä on ollut mielenterveyden ongelmia, heitä on kiusattu ja heidän on nähty jopa juovan olutta ja vierailevan homobaareissa.
Ei vaan Trump on ollut hyvin, hyvin tuhma!
Suomalaisten rasistien vika ihan selvästi...
Tilanne on kammottava ja siitä ei saisi olla olla peloissaan, eikä reagoida "vihapuhumalla".
Sensuroikaa, sensuroikaa, ihmisten tunteita, ette silti voi sensuroida HÄHÄHÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Kiva kun toiset haluavat auttaa, antavat yösijan, rahaa ja kaikki mitä muuta hyvän turvallisen elämän alkuun tarvitaan, ja sitten autettavat alkavatkin rötöstellä ja suunnitella miten tappaa ja kurjistaa auttajiaan! ...
Vielä perään meinataan antaa työpaikat ja maan kansalaisuus, että onko nyt mieltä enää missään?? Kysyn vaan.
Sehän oli onni onnettomuudessa, että sattui Saksassa. Suomessahan ei 1100 poliisia saa samaan paikkaan kuin Kekkonen 1975 Etyk-kokoukseen kun siitä ilmoitetaan vuosi etukäteen.
joojoo!
YLE kertoi jo asiasta.
Kahdessa lauseessa kerrottiin kaikki oleellinen.
YLE osaa.
Lopettakaa te muut uutisten kertominen.
Hävetkää, muka toimittajia.
Vain YLE osaa.
MattiNäsäViisas ei ole ehtinyt vielä tälle palstalle iskemään verbaalisella terrori-iskullaan, joten kommentoidaan hänen puolestaan, tai oikeastaan suoraan sanottuna en pysty tekemään sitä hänen puolestaan, koska "There can be only one!"
Ei siellä saksassa mitään terroristoja tai poliiseja ole! Mitä te housupetterit täällä öyhötätte tyhjää!
Minä olen henkilökohtaisesti ollut Saksassa töissä 97 vuotta ja noista vuosista 37 Imaamina moskeijassa ja voin vakuuttaa, ettei saksassa ole yhtään terroristoa tai poliisia! Housupettereiden huuhaata tuollainen!
Nähkää matkustakaa opiskelkaa ja kiertäkää kaikki maailman ja naapuriplaneettojen rotankolot, niinkuin minä, niin ette löysäruuviset housupetterit enää pelkää!
Pelko lähtee Mars matkailulla!
Niin ja sanoinko jo, että olen käynyt myös Tiibetissä munkkina 58 vuotta? Se se vasta oli seikkailu! Mukanani oli yli 100 vuotias tataariystäväni Järvenpäästä!
Ihan aitoa Mattia. Sitä ihteään!
Toivottavasti saksalaiset poliisit eivät ole käyttäneet etnistä profilointia valitessaan näitä ratsian kohteita. Voipi tulla syytökset syrjinnästä operaatiota johtaneelle polliisimiehelle.
Samaa huolta olen raskaana kantanut heti tuon uutisen luettuani. Ratsattiinko myös evankelisluterilaiset tai katoliset kirkot? Tasapuolisuuden vuoksi niin olisi ilman muuta pitänyt tehdä.
Tämmöistä tapahtuu pienemmässä skaalassa tuolla edistyneemmä Euroopassa melkein jatkuvasti. Epäonnistunut terrorismi vaan ei ylitä niin herkästi uutiskynnystä.
Melko pienellä poliisijoukolla näistä ongelmista selvitään. Onneksi siirtolaisia ei tule enää ja jäljelle jäävä loppujoukko kotoutuu verkkaisesti ja sulautuu yhteiskuntaan.