tänäpäivänä

Katsoin TV:stä ohjelman, jossa keskustelivat ministeri,kotipalvelun vastuuhenkilö, muita asianosaisia. Kova näyttää olevan kiista varoista; käyttökohdennuksista,asioista joista on tehty "paketti",ulkoistamisesta. Näyttää olevan niin paljon näkemys eroja eri sektoreiden välillä,jotta koko vanhukset henkilöinä unohdetaan, heidän jokapäiväinen "leipänsä". He ovat aikanaan meille saaneet tämän päivän yltäkylläisyyden aikaan, miksi valtiovallan/kaikkien muiden,siitä vastuussa olevien vaikea laittaa varojen suhteen nyt,mm,
heille kuuluvat tuet/eläkkeet reaaliaikaan, eihän
työikäiset henkilötkään,-laidasta laitaan "tyydy"
näkemiinsä epäkohtiin;palkasta pois - malliin,tai poisteta meille niin tärkeitä tulomuotoja,mitä ne itsekullakin ovat. Perustuuko lakiin ja asetuksiin
jo heille annetut(-80luvulla)jokapäiväiseen
hoivaan sisältyvät/kuuluvat palvelut, ottaa ne nyt
pois ja jättää heidät oman onnensa nojaan,
kotiinsa,joiltain osin,josta on ollut viimeaikoina näyttöjä erilaisissa ohjelmissa.
Mitkä lain kohdat edellyttävät tätä käytäntöä,
kuinka paljon edistävät iäkkäämpien henkilöiden
hyvinvointia. Sukulaiset voivat auttaa asioita
jonkun verran, asia kuuluu valt.valta ym tähän
kuuluvat sektorit. Ministerit,valiokunnat,ym
ketjuun osalliset toimimaan paikan päälle,
tekemään muistiinpanoja arkipäivästä, komitea
rehellisesti tiedottamaan heidän asioistaan,laatia , toteuttaa samat palvelut takaisin kuin mitkä olivat olemassa. Jää
kuva, onko valtiovalta sallinut jonkun sortin
rikoksen, pyyhkäistyään, jokaislle ihmisoikeuksiin kuuluvan hoiva osan pois.
2252
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Hyvä kirjoitus!!! Niin juuri, miksi vanhuksista ei kukaan välitä,sillä kaikkihan me vanhenemme!!!!

Äänestä

Vanhuksia ja muita puolustuskyvyttömiä kohtaan tehdään niin paljon ihmisoikeusrikoksia valtion ja kunnan taholta kuin vain pystytään, koska sillälaillahan ne ministerit ja virkamiehet voivat käyttää vanhuksille kuuluvat rahat omien palkkojensa korottamiseen ja oman valtansa pönkittämiseen.

Niillä omaisilla jotka yrittävät vanhustensa oikeuksia valvoa on uuvuttava työ edessään.

Olisi jo aika kiinnittää huomioita myös omaisten oikeuksiin näissä asioissa.
Olisi tärkeää että vanhus nimeäisi kirjallisesti henkilön jonka tahtoo asioitaan ja hoitoon kuuluvia asioitaan hoitavan ennenkujin dementia iskee.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kotipalvelua kirjoitti:

Katsoin TV:stä ohjelman, jossa keskustelivat ministeri,kotipalvelun vastuuhenkilö, muita asianosaisia. Kova näyttää olevan kiista varoista; käyttökohdennuksista,asioista joista on tehty "paketti",ulkoistamisesta. Näyttää olevan niin paljon näkemys eroja eri sektoreiden välillä,jotta koko vanhukset henkilöinä unohdetaan, heidän jokapäiväinen "leipänsä". He ovat aikanaan meille saaneet tämän päivän yltäkylläisyyden aikaan, miksi valtiovallan/kaikkien muiden,siitä vastuussa olevien vaikea laittaa varojen suhteen nyt,mm,
heille kuuluvat tuet/eläkkeet reaaliaikaan, eihän
työikäiset henkilötkään,-laidasta laitaan "tyydy"
näkemiinsä epäkohtiin;palkasta pois - malliin,tai poisteta meille niin tärkeitä tulomuotoja,mitä ne itsekullakin ovat. Perustuuko lakiin ja asetuksiin
jo heille annetut(-80luvulla)jokapäiväiseen
hoivaan sisältyvät/kuuluvat palvelut, ottaa ne nyt
pois ja jättää heidät oman onnensa nojaan,
kotiinsa,joiltain osin,josta on ollut viimeaikoina näyttöjä erilaisissa ohjelmissa.
Mitkä lain kohdat edellyttävät tätä käytäntöä,
kuinka paljon edistävät iäkkäämpien henkilöiden
hyvinvointia. Sukulaiset voivat auttaa asioita
jonkun verran, asia kuuluu valt.valta ym tähän
kuuluvat sektorit. Ministerit,valiokunnat,ym
ketjuun osalliset toimimaan paikan päälle,
tekemään muistiinpanoja arkipäivästä, komitea
rehellisesti tiedottamaan heidän asioistaan,laatia , toteuttaa samat palvelut takaisin kuin mitkä olivat olemassa. Jää
kuva, onko valtiovalta sallinut jonkun sortin
rikoksen, pyyhkäistyään, jokaislle ihmisoikeuksiin kuuluvan hoiva osan pois.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu