Pitkäjänteinen kestävyys tulisi kasvis- veganiuden mukana.
Voisiko uskovaiset elää terveellisemmin, että voisi julistaa kestävyydenkin kanssa evankeliumia ja voisi auttaa fyysisesti lähimmäisiä.
Voisiko uskovaiset elää terveellisemmin, että voisi julistaa kestävyydenkin kanssa evankeliumia ja voisi auttaa fyysisesti lähimmäisiä.
Vastaukset 42
Vanhimmat
Kiitos hyvästä avauksesta Olen jo pitkään ollut vege-raakaravinto linjalla.
Oletko muuten tutustunut Karpalo projektiin netistä voi lukea lisää.
Voihan sitä, jos haluaa olla vegetaristi. Mutta jos asiasta tekee opinkappaleen, muuttuu se vaaralliseksi. Raamatussa sanotaan, että syökää kaikkea, mitä lihakaupassa myydään. Se sopii minulle. Verta en tietenkään syö.
Muutenkin meidän kannattaisi aina miettiä mitä Raamattu mistäkin sanoo. Siellä käy ilmi, että tulee Herran kasvojen edessä rukoilla ja lukea Jumalan Sanaa. Silloin voi olla avuksi muille. Evankeliumissa on kyse itsensäkieltämisestä ja Herran Jeesuksen seuraamisesta, eikä mistään hyvinvointioppaasta ja siitä kuinka voi elää parempaa elämää. Tulee kieltää joka päivä itsensä, ottaa ristinsä ja seurata Jeesusta Herraansa. Ja siihen kyllä kuuluu paastoaminenkin. Joten se on ruumiillekin terveellistä.
18. Ja Johanneksen opetuslapset ja fariseukset pitivät paastoa. Niin tultiin ja sanottiin hänelle: "Johanneksen opetuslapset ja fariseusten opetuslapset paastoavat; miksi sinun opetuslapsesi eivät paastoa?"
19. Jeesus sanoi heille: "Eiväthän häävieraat voi paastota silloin, kun ylkä on heidän kanssaan? Niin kauan kuin heillä on ylkä seurassaan, eivät he voi paastota.
20. Mutta päivät tulevat, jolloin ylkä otetaan heiltä pois, ja silloin, sinä päivänä, he paastoavat.
Tässä kohtaa raamattu on selkeästi väärässä ja vanhoillinen. Nykyajan tosiuskova tietää, että eläimet ovat ystäviä ja ystäviä EI syödä. Jumalan liha riittää meille.
Aika röyhkeää nostaa itsensä Jumalan Sanan yläpuolelle. Jeesuskin söi kalaa ja lammasta. Ja Raamattu on ainoa auktoriteetti, jota tulee noudattaa. Pyhä Henki ei ole koskaan ristiriidassa sen kanssa.
"Jeesuskin söi kalaa ja lammasta"
Meidän ei tarvitse käyttää eläimiä ravinnoksi, vaikka jonkun uskonnon merkkihenkilö niin olisi tehnyt. Järki käteen!
Kuten jo aiemmin mainitsin, niin minun puolestani saa olla kasvissyöjä. Ei siitä kuitenkaan mitään sääntöä kenellekään pitäisi tehdä. Jos haluaa seurata Jeesusta, niin hän ei ole silloin mikään uskonnon perustaja, vaan oman elämän Herra.
Nykyajan ihmisistä suurin osa syö tehotuotettua lihaa, eivätkä ne eläimet elä kovin inhimillisissä oloissa. Eri asia jos on vaikka itsellä tai lähipiirissä on joku pientila ja eläimillä siellä hyvät tilat ja muutenkin hyvät oltavat ja teurastuskin suoritetaan mahdollisimman kivuttomasti ja valvotusti.. mutta ei sellaisen lihan syönti useimmilta jatkuvasti onnistuisi. Nykyisin pitäisi syödä huomattavasti vähemmän lihaa, jättää vaikka juhlapäiviin.
Ihmisiä on niin paljon enemmän nykyään kuin Raamatun kirjoituksen aikoihin ja lihantuotanto ihan eri mittasuhteissa verrattuna niihin aikoihin. Pientilat ovat vaihtuneet suurin tehotuotantotiloihin ja luonto/ilmasto kärsii yhä enemmän kasvavasta lihantuotannosta.
Niin no sirkkojahan syötiin myös Raamatun aikoihin ja niiden eli ötököiden kasvatus/ syönti olisi kuulemma ekologisinta lihantuotannon. Kuulemma ratkaisu lihantuotannon tuomiin päästöihin. Kaupoissa hän on ainakin tuota Sirkka jauhoihin tehtyä leipää ja jotain pihvejä ja oliko jauhiaisia tai ainakin jotain kuivatettuja matoja on Suomessa sallittu.
Mutta tottakai kaikki aiheuttaa päästöjä ja kuluttaa energiavaroja myös kasvisruokavalio.
Vegetarismi ja jooga johtavat suoraan harhaoppeihin. Kannattaa nostaa katse omasta vatsasta ympärillä oleviin ihmisiin.
Tuon tämän kokemuksen jaettavaksi tänne. Tuli olo, että pitää keventää ruokavaliota. Mietin miten sen teen, sillä mikään ei ole ennenkään toiminut ja sitä sortuu heti herkkuihin ja aina kokee olevansa nälässä.
Sitten, sain ajatuksen, pari viikkoa sitten, lauantaina, kun olin menossa laittamaan puita uuniin. En tee sitä itselleni enkä edes miestäni mielyttäkseni, vaan TODELLAKIN, teen sen Jeesuksen tähden. Kevennän ruokailuani, salaattia, keittoja ja tummaa leipää, sekä hedelmiä ... Jeesuksen tähden. Ilmoitin sen Herralle ja lupasin sen hänelle, aivan kuin lahjana ojensin tämän hänelle. Ja kun jotain lupaa Herralle on sitä paha rikkoa.
Mutta sen tein ja en ole katunut.
Nyt, on paljon köykäisempi olo, paino putoaa hiljakseen, (2kg) on jotenkin raikas olo ja ihmeellisintä on se, ettei ole ollut sitä nälän tunnetta, kun normaalisti on laihduttanut. Olen ihmetellyt tätä oloani ja ettei ole mitään tarvetta eikä haluja herkkuhin, eikä karkkeihin, mutta nyt olen tämän antanutkin Jeesukselle ja Hänen voimassaan tämä tapahtuu. En voi, eikä minulla ole tarvettakaan, pettää lupaustani RAKKAIMMALLENI, JEESUKSELLE KRISTUKSELLE! Amen.
Suosittelen muillekkin, mutta muista, että se on LUPAUS JEESUKSELLE, ethän halua rikkoa sitä? Se toimii, kunhan pystyt tekemään tuon lupauksen, mikä sitten asiasi onkaan. Maailmalle on helppoa rikkoa lupaukset, mutta Jeesukselle ei ...
t. sinettisormus
Älkää rakkaat ihmiset luvatko tällaisia. Elämä on muutenkin vaikeata. Tällaiset lupaukset ovat epäraamatullisia, koska näistä toi tulla lupailijan epäjumala. Eletään niin hyvin kuin on mahdollista, nöyrällä mielellä ja Jumalaan turvautuen.
Älä jauha!!! Keventävät ihmiset kunniaan!
Sanotaahan sielä sanassa:onko vatsajumalanne ?
Jokin aika sitten sain Herralta näkynä Sanoman; Pukeutukaa uuteen ja tässä saan toteuttaa sitä, en omassa voimassani, vaan Jeesuksen Kristuksen voimassa!
Moni muukin on kertonut, että kokevat, että Herra haluaa meidän Puhdistautuvan, sillä ajat tulee pahenemaan ja Morsiammen tulee olla valmiina.
Kiitos ja Kunnia, yksin omaan Herrallemme Jeesukselle Kristukselle! Hänen on VOIMA!!!
t.sinetti
Saman olen kokenut näyissäni. Herra näytti "pyydä syntejäsi anteeksi" kun kysyin, mitä tulisi tehdä.
Toisessa näyssä Hän näytti puhtaan salin, valkoisen rauhallisen salin, jossa ihmiset levollisesti kulkivat luottaen tuohon hyvään. Heillä oli puhtaat kauniit, valkoiset morsiuspuvut, mutta olivat menossa tuhoon.
Näky oli pitkä, mutta Sanoma oli tuo.
Pimeys on puettuna näinä aikoina valkeuden vaatteisiin, koetelkaa henget!
DANIEL 1
1. Joojakimin, Juudan kuninkaan, kolmantena hallitusvuotena tuli Nebukadnessar, Baabelin kuningas, Jerusalemin edustalle ja piiritti sitä.
2. Ja Herra antoi hänen käsiinsä Joojakimin, Juudan kuninkaan, sekä osan Jumalan huoneen astioita, ja hän vei ne Sinearin maahan, jumalansa huoneeseen. Ja hän vei astiat jumalansa aarrekammioon.
3. Ja kuningas käski ylimmäisen hoviherransa Aspenaan tuoda israelilaisia poikia, jotka olivat kuninkaallista sukua tai ylimysperheistä,
4. nuorukaisia, joissa ei ollut mitään virheä ja jotka olivat kaunismuotoisia, jotka kykenivät käsittämään kaikkea viisautta, olivat terävä-älyisiä ja hyväoppisia ja jotka olisivat kelvollisia palvelemaan kuninkaan hovissa; heille hänen tuli opettaa kaldealaisten kirjoitusta ja kieltä.
5. Ja kuningas määräsi heille jokapäiväiseksi ravinnoksi ruokaa kuninkaan pöydästä ja viiniä, jota hän itse joi. Niin heitä oli kasvatettava kolme vuotta, ja niiden kuluttua heidän tuli astua kuninkaan palvelukseen.
6. Heidän joukossaan olivat juutalaiset pojat Daniel, Hananja, Miisael ja Asarja.
7. Ja hoviherrain päällikkö pani heille nimet: Danielille hän pani nimen Beltsassar, Hananjalle nimen Sadrak, Miisaelille nimen Meesak ja Asarjalle nimen Abednego.
8. Mutta Daniel päätti lujasti olla saastuttamatta itseään kuninkaan pöydän ruualla ja viinillä, jota tämä joi, ja anoi hoviherrain päälliköltä, ettei hänen tarvitsisi itseään saastuttaa.
9. Ja Jumala salli Danielin saada suosion ja armon hoviherrain päällikön edessä.
10. Mutta hoviherrain päällikkö sanoi Danielille: "Minä pelkään, että jos herrani, kuningas, joka on määrännyt teidän ruokanne ja juomanne, huomaa teidän kasvonne laihemmiksi kuin muiden ikäistenne nuorukaisten, niin te saatatte minun pääni vaaraan kuninkaan edessä".
11. Silloin Daniel sanoi katsastajalle, jonka hoviherrain päällikkö oli määrännyt pitämään silmällä Danielia, Hananjaa, Miisaelia ja Asarjaa:
12. "Koettele palvelijoitasi kymmenen päivää, ja annettakoon meille vihannesruokaa syödäksemme ja vettä juodaksemme.
13. Sitten tarkastettakoon sinun edessäsi, miltä me näytämme ja miltä näyttävät ne nuorukaiset, jotka syövät kuninkaan pöydän ruokaa; ja tee sitten palvelijoillesi sen mukaan, mitä silloin havaitset."
14. Ja hän kuuli heitä tässä asiassa ja koetteli heitä kymmenen päivää.
15. Mutta kymmenen päivän kuluttua havaittiin heidät muodoltaan kauniimmiksi ja ruumiiltaan lihavammiksi kuin yksikään niistä nuorukaisista, jotka söivät kuninkaan pöydän ruokaa.
16. Ja niin katsastaja jätti pois heille määrätyn ruuan ja heidän juotavansa viinin ja antoi heille vihannesruokaa.
17. Ja Jumala antoi näille neljälle nuorukaiselle taidon käsittää kaikki kirjoitukset ja kaiken viisauden; ja Daniel ymmärsi myös kaikkinaiset näyt ja unet.
18. Kun sitten ne päivät olivat kuluneet, joiden jälkeen kuningas oli käskenyt tuoda heidät esiin, niin hoviherrain päällikkö toi heidät Nebukadnessarin eteen.
19. Kun nyt kuningas keskusteli heidän kanssaan, ei ollut heidän joukossansa yhtäkään Danielin, Hananjan, Miisaelin ja Asarjan vertaista. Niin he tulivat kuninkaan palvelijoiksi.
20. Ja kaikissa viisautta ja ymmärrystä vaativissa asioissa, joita kuningas heiltä kyseli, hän havaitsi heidät kymmentä vertaa etevämmiksi kuin kaikki tietäjät ja noidat, mitä koko hänen valtakunnassaan oli.
21. Ja Daniel oli siellä kuningas Kooreksen ensimmäiseen vuoteen asti.
Jeesuksen tosioma ravitsee itsensä vegaanisesti eikä riistä luontokappaleita, ystäviämme.
Ainakin pyrkii ja onnistuukin vähentämään lihansyöntiä ja/tai vaihtamaan parempiin vaihtoehtoihin. Lihansyöntiin vahvasti tottuneelle siitä nopea luopuminen voi olla hankala asia, mutta välinpitämätön ei pitäisi olla. Jokainen onnistuu muuttamaan ruokavaliotaan parempaan suuntaan, tapahtuipa se hetkessä tai kuukausissa.
Antautuuko hirvi tai peura taputeltavaksesi? Entäpä villisikakarju tai emakko? Kuljetatko sutta narun päässä niinkuin kotieläintä konsanaan ja yöpyykö se huoneessasi vartioiden untasi, niinkuin kesy koira? Entäs metsäjänis, rusakko, villikani ja orava. Tulevatko ne kutsusta luoksesi, vai laukkaavatko ne äänesi kuullessaan säikkyen pakoon?
Jos vastaat vaihtoehtoihin sanalla: ei, niin mitä ystäviä ne mahtanevatkaan olla, kun eivät antaudu taputeltaviksi, vaan laukkaavat pakoon.
Jos kokee kasvisruokavalion elimistölleen paremmaksi, kuin seka,kannattaa huolehtia riittävästä b12 vitamiinin saannista!
Veganismi on uskonto siinä kun helluntaiherätys http://www.anttiheikkila.com/blogi/veganismi_-uskonto_valtaa_koulut/
Siinä siivellä kiikkuu myös feminismi ja kommunismi
B,12 vitamiinin puutos on yleinen ongelma vegaaneilla. Sen puutos voi aiheuttaa vakaviakin neurologisia ja hermostollisia oireita. Vakavimmillaan johtaa kuolemaan. Tosin tuo nykyään harvinaista, kun sitä osataan hoitaa ja sen kehittymiseen puuttua.
Minä henkilökohtaisesti Suosittelisin, että jos vegaanit ovat kasvisruualla sen vuoksi, että haluavat noudattaa Raamatun vt.ssä mainittua ruokavaliota, ottaisivat ainakin kalan ruojavalioonsa!!!
Kalasta saa sekä b12 vitamiinia, että D vitamiinia.
Raamatussa on kalastaminen mainittu useassa kohtaa. Jeesuskin Tiberian rannalla paistoi kalaa opetuslapsilleen niin ravinnoksi, kuin myös käyttääkseen kaloja, kalastamisesta vertauskuvana ihmisten kalastamisesta.
Kunhan kävin lukemassa. Hyvää päivän jatkoa kaikille ja siunattua pääsiäisen odotusta.
Jokos Samaatietä olet alkanut mämmiä maistelemaan ja syötkö yleensä pääsiäisenaikaan mämmiä?
Prisman marketissa näkyi jo olevan mämmiä pakastealtaassa lootasotalla..
Tunnenkohn sinut? Olemmeko keskustelleet muualla, kuin täällä?
Jo vain tunnemme. Jossakin keskustelussa kerroit, että melkein meinasit ruveta lirkuttamaan, mutta sitten säikähit ajatuksiasi ja panit ajatuksesi stoppiin.
Asut ehket Oulujokilaaksossa..
Niin tai tarkoitin, tunnemmeko, jos tätä palstaa ei lasketa mukaan? Siksi meinasi lirkutella, kun tunnuit eräältä tutulta.
Kerro ny, ookko se yks, jonka tunne etuuestaa? Olemmeko höpötelleet muuallahi ku täällä?
En nyt osaa näin äkkiseltään sanoa. Saattaahan se jopa noin ollakin, että tunnemme. Olin meinaan aikoinaan erilaisissa työprojekteissa Oulun tehtailla 2,5 vuotta, kun tehdas saneerasi ja puratti sen ohella monta hyödyttömäksi käynyttä tehdasrakennusta.
En ole Oululainen. Ilmeisesti et ole hän ja hän oli toisaalta sinkku. Teissä vain sattumoisin näin äkkiseltään on paljon samaa. Anteeksi häiriö.
Eipä haittaa. Olin mie silloin Oulun tehdasprojektien aikaan sinkku. Ja vaikka en nyt olekaan sinkku, niin mukavahan se on praatata samanmielisesti uskonasioista ja Jeesuksesta, vaikka ei edes henk.koht. tunnettaisikaan. Ystävyys yli raja-aitojen ja kangistuneitten kaavojen on sitä rikkautta, joka ylhäältä, valkeuksien Isältä tulee..
Teimme teollisuuspurkualalla työprojekteja samana vuotena kolmessa kaupungissa vuorotellen. Oulussa, Kokkolassa, Pietarsaaressa.
Saattaahan se kasvislinja terveellisempi ollakin, kuin punainen liha ja kovat rasvat. Kaikessa täytyy muistaa kohtuullisuus.
Mutta kerran, kauan aikaa sitten, kun minulla ei ollut muuta ruokaa kuin kasviksia, minä olin suorastaan aneeminen. Ja sitten, kun sain rahaa, minä ostin kaupasta nötköttiä puolen kilon purkin ja balkanin makkarapötkön. Kun leikkasin makkarasta siivut ruisleipäviipaleelle ja söin leivän, niin jostain syystä mie jonkun ajan kuluttua elimistössä tunsin, että nyt tuli energiaa. Oli tosiaankin virkistynyt olotila. Iltapäivällä tein nötkötistä lihakeiton, jossa oli pottua, porkkanaa, lanttua ja herneitä. Ja siihen päivään loppui kasvislinjalla kummittelu.
Voi johtua myös mahdollisesta suolan vajeesta, joka on toinen kasvisruokavalion noudattavien varteen otettava seikka.
Etenkin, kun vaste tuli noin nopeasti. Punasolujen kehittyminen vie aikaa, joten ruuasta tullut rauta imeytyy tunnetusti heikosti ja vie aikaa anemian korjaantuminen.
Suolanvaje saattaa aiheuttaa alentunutta verenpainetta ja sen myötä heikottavaa oloa. Suolavaje vaikuttaa myös hermoimpulssien toimintaan.
Jos noudattaa kasvisruokavalion pitää myös kiinnittää huomiota kasvisproteiinien saantiin. Liian alhainen proteiinin saanti tuntuu myös lihaksien heikotuksesta, energian puutteena ja väsymyksenä.
Se hetkellinen heikkous ja aneeminen olotila johtui kunnollisen ruuan puutteesta. Jos ei ole muuta kuin pakastevihanneksia muutama pussi, josta lämmittää pussin kerran päivässä paistinpannulla, niin aika köykäiset eväät on. Mutta sitten, jos sekaan pystyy laittamaan esim. sata grammaa jauhelihaa tai nötköttiä ja sen hauduttelee paistinpannulla vihannesten kanssa, niin a vot, jo vain heikkous poistuu elimistöstä.
Suolaa mie saan aivan riittävästi esim. keitettyjen kananmunien ja tomaatinlohkojen päälle ripoteltuna. Jotkut ripottelevat tomaatin päälle sokeria. Mie maistelin kerran, mutta en tykännyt. Suola on parempi.
Olut ja makkara on terveellisin ruokavalio.
Lenkki-, tai grillimakkarahan se on tunnetusti suomalaisten äijien vihannes. Ja pullo III olutta korvaa pihvin, koska siinä on sama energiamäärä.
hugoko se täällä julistaa kasvsissyöntiuskoansa
Veganismi on ainoa vaihtoehto. Moraalietiikka ei salli heränneiden ihmisten syödä lihaa! Tämä tulee uskovien ja valeuskovien keskuudessa kynnyskysymykseksi, itse asiassa se on sitä jo. Kenen joukossa seisot?
Nykyään on uskovienkin keskuudessa yleistynyt tämä kasvisravintohömpötys. No Raamattu kertoo tästäkin.
1.Tim.4
1. Mutta Henki sanoo selvästi, että tulevina aikoina moniaat luopuvat uskosta ja noudattavat villitseviä henkiä ja riivaajien oppeja
2. valheenpuhujain ulkokultaisuuden vaikutuksesta, joiden omatunto on poltinraudalla merkitty
3. ja jotka kieltävät menemästä naimisiin ja nauttimasta ruokia, mitkä Jumala on luonut niiden nautittavaksi kiitoksella, jotka uskovat ja ovat tulleet totuuden tuntemaan.
4. Sillä kaikki, minkä Jumala on luonut, on hyvää, eikä mikään ole hyljättävää, kun se kiitoksella vastaanotetaan;
5. sillä se pyhitetään Jumalan sanalla ja rukouksella.
6. Kun tätä veljille opetat, niin olet hyvä Kristuksen Jeesuksen palvelija, joka ravitset itseäsi uskon ja sen hyvän opin sanoilla, jota olet noudattanut.
7. Mutta epäpyhiä ämmäin taruja karta ja harjoita itseäsi jumalisuuteen.
8. Sillä ruumiillisesta harjoituksesta on hyötyä vain vähään; mutta jumalisuudesta on hyötyä kaikkeen, koska sillä on elämän lupaus, sekä nykyisen että tulevaisen.
Jumala on antanut ihmisille liharuuan.
1.Moos.9
1. Ja Jumala siunasi Nooan ja hänen poikansa ja sanoi heille: "Olkaa
hedelmälliset ja lisääntykää ja täyttäkää maa.
2. Ja peljätkööt ja vaviskoot teitä kaikki eläimet maan päällä ja kaikki taivaan linnut ja kaikki, jotka maassa matelevat, ja kaikki meren kalat; ne olkoot teidän valtaanne annetut.
3. Kaikki, mikä liikkuu ja elää, olkoon teille ravinnoksi; niinkuin minä olen antanut teille viheriäiset kasvit, niin minä annan teille myös tämän kaiken.
4. Älkää vain syökö lihaa, jossa sen sielu, sen veri, vielä on.
Veganismi ei valitettavasti ole hömpötystä, vaan tuossa kohtaa raamattu on selkeästi väärässä ja erehtynyt.
Daniel ja hänen ystävänsä mainostivat vegaani ruokaa
Lopun aikoina vegaanismi nousee arvoon arvaamattomaan, ja katso: Lihansyönti tulee laittomaksi. Se on oikein.