alle 200eur /kk tavaran hieronnalla??

Antti Kurhinen selittelee pieniä tulojaan: On ollut omalla tavallaan rankkaa!
ANTTI KURHINEN SELITTELEE PIENIÄ TULOJAAN: ON OLLUT OMALLA TAVALLAAN RANKKAA!
14.11.2016 13:56
Vaginahierojaksi ryhtynyt entinen tosi-tv-tähti Antti Kurhinen tienasi viime vuoden verotietojen mukaan alle 200 euroa kuukaudessa.

Vuoden 2015 verotietojen mukaan Antin vuositulot olivat vain 2 244 euroa. Kuukausituloiksi tuli vain 187 euroa.

Big Brotherista julkisuuteen nousseen Antin mukaan verotiedot eivät kerro koko totuutta.

− On ollut omalla tavallaan rankkaa. Verotiedoissa näkyy vain ansiotuloni. Minulla on ollut yritys, jolla olen laskuttanut joitain keikkojani. Menoni ovat olleet suuremmat kuin tuloni, joten se homma on miinuksella. En tehnyt juuri mitään verokortin kautta verotettavaa työtä, joten siksi ansiotuloni olivat verotiedoissa niin pienet. On minulla ollut muitakin tuloja kuin ne, Antti kertoi Seiskalle.

Antin mukaan hänen työkeikkansa vaihtelevat tilaajasta riippuen.

− Olen tehnyt eri yrityksille myyntipalveluja toiminimellä. Lisäksi olen tehnyt promootiotöitä. Nyt keikat ovat jääneet vähemmälle, koska haluan keskittyä vaginanhierojan uraani.

JAA JUTTU FACEBOOKISSAJAA JUTTU TWITTERISSÄKOPIOI LINKKI
LUE LISÄÄ:
BB-TÄHTI MUKANA ASUNNOTTOMIEN YÖSSÄ: TIEDÄN, MILLAISTA ON OLLA KODITON!
CHEYENNEN TERVEISET HENNALLE: TOIVOTTAVASTI HERPES ON SELÄTETTY!
HENNA KALINAISEN JUHA-RAKAS: ÄRSYTTÄÄ, KUN ET PESE SITÄ P**PPIÄ JA TORJUT SILLÄ TEKOSYYLLÄ!
SUOMALAISJULKKIKSET VAALITULOKSESTA: TAITAA OLLA VÄÄRÄ HETKI KEHUSKELLA TAVANNEENSA USA:N PRESIDENTIN!
ANTTI KURHINEN SAA HIEROA VAGINOITA HIKI HATUSSA – KUUKAUSITULOT ALLE 200 EUROA!
HENNA KALINAINEN SANOI JÄÄNEENSÄ ILMAN ORGASMEJA – NÄIN EX-MIES ANTTI KURHINEN VASTAA!
KOHU-CHEYENNE TEKI ANTTI KURHISESTA KAKSI RIKOSILMOITUSTA: "MITEN MIMMI KEHTAA?"

..toiseks alimmainen, miten tuo antin vagina hieroja ura etenee kun henna k sanoo jääneensä ilman orkusmeja?

tuleeko jolleki muulle naiselle parempi tulos hieronnasta ja antti vie kaiken rahan ? sälli..
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

rahamääräjalkovälin kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu