Ei tässä maailmassa ole tarpeeksi sanoja kertomaan kuinka paljon teitä kaipaan...Ei minulla ole niin paljon valtaa, että saisin teidät takasin...Ei niin pientä hetkeä, etten teitä ajattelisi..Kaipaan teitä kaikkia niin paljon...Etenkin teitä , Iisakki,Jarno, Sami ja Kalle...
Iidalle, Kallelle, Samille, Teemulle, Iisakille ja Jarnolle..
Johanna
113274
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Onhan tämä hirvittävä tapaus, ajatteli tätä sitten miltä kantilta tahansa. Tätä on turha yrittää ymmärtää, ja aivan yhtä turhaa on alkaa hakemaan syyllisiä. Vaikka maanteiden talvikunnossapidossa on kovastikin puutteita... On muistettava, että aina voi keli yllättää -maalla, merellä ja rautateillä. Mitä tästä opittiin? Vast. Ei niin yhtään mitään. Tämän kaltaisia onnettomuuksia tulee tapahtumaan tulevaisuudessakin.
Minulla on kova suru ja ikävä. Vanhempieni tuntemuksia en rohkene edes miettiä. Iisakin poismeno tuli niin yllättäen, että minun on vaikea sitä uskoa edes todeksi. Tuntuu aivan siltä, että eläisi painajaisessa. Onneksi minulla on hyviä ystäviä, jotka auttavat minua tämän käsittelemisessä. Tulevaisuuden suunnitteleminen on tässä tilanteessa vaikeaa, on vaan yritettävä selviytyä arkirutiineista, että järki pysyisi koossa. Iisakin isoveli.
Olen itse myös menettänyt ainoan veljeni auto-onnettomuudessa,hän oli 21-vuotias.Ensimmäiset päivät,viikot,kuukaudet,merkkipäivät ja ensimmäinen joulu ovat pahimpia.Jopa ajatus siitä että nauraisin tai iloitsisin jostakin pelotti.Mutta jokainen tekee surutyötään niin kauan kuin se itsestä tuntuu.Minä teen sitä vieläkin,vaikka tapahtuneesta on kohta viisi vuotta.Joskus huomaa,että menee viikko pari ettei itku tirahda kun veljeä muistelee mutta niistä hyvistä muistoista saa taas voimia eteenpäin.Hyvä että sinulla on ystäviä tukenasi ja puhu heille tuntemuksistasi(viha,katkeruus ja mitä tunnet)se auttaa.Puhu myös vanhempiesi kanssa,jotta tunnette surun yhteiseksi ja koette olevanne yhdessä kaiken kauheuden keskellä.Meidän perheessä kävi näin,isä sulkeutui ja ajatteli päiviensä päättämistä,äidin surutyö jäi kunnolla tekemättä huolena isän jaksaminen ja hän sairastui kaksi vuotta kolarin jälkeen henkisesti.Minulla itselläni oli huoli molemmista vanhemmista ja omista lapsistani,heidän jaksamisestaan,tein surutyötä öisin.Muista,että saat surra niin kauan kuin itsestäsi tuntuu sitä ei kukaan voi sinulta kieltää ja suru on aina jokaisessa itsessään sisällä ja sen tuntee se joka on itse sen kokenut.Syvimmät osanotot koko perheellesi.
Otan osaa suruusi!
terveisin: pikkuserkkusi
onnex sulla on ystäviä...ja joku joka haluaa kuunnella sua ja tukee sua...
Hei!! otan osaa suruusi!! muista että heillä on nyt hyvä olla, ja kaikki turmassa menehtyneet ystäväsi suojelee sua matkallasi. kaikkea hyvää sinulle.
nimittäin.. Miksen ryhtynyt hautausurakoitsikaksi? Meni taas hyvät rahat sivu suun.. Muuten on ihan turha pillittää kenenkään. Vika onnettomuuksiin löytyy aina RATIN ja Penkin välistä tavalla tai toisella. Ja jotain kai kertoo tapauksesta turvavöiden käyttämättömyys. Tyhmästä päästä kärsii koko ruumis - tässä tapauksessa kirjaimellisesti!
- sinullekin aurinko laskee kerran, viimeisen kerran. Elä kuin viimeistä päivää- tänäänkin.
Ajattelethan myös sitä taksikuskiakin...
myös jaksamista taksikuskin omaisille...hänkin siirtyi enkeleiden maailmaan.
Jäin kaipaamaan sinua Iisakki. Otan osaa omaisten suruun. Iisakki oli hyvä ystävä.
Vaikka en heitä tuntenut, kyyneleet nousivat silmiin, kun uutisista kuulin, että niin monen nuoren matka päättyi tästä minun kodistani katsottuna 12 kilometrin päästä.
Toivon kaikille teille ystäville, kaikille sukulaisille, vanhemmille ja sisaruksille kestämistä ja jaksamista. Ja älkää välittäkö muiden kirjoituksista, pahansuopia ihmisiä ja lehdistöä on aina.
Pitäkää heidät sydämissänne, ne katsovat teitä nyt enkeleinä - liian nuorina -