Chas kohtelee Aronia kuin pikkupoikaa vaikka Aaroni on jo aikuinen mies.
Koko ajan kyselemässä mihin toinen on menossa tai mistä tulossa ja kenen kanssa.
Muutenkin paapoo vähän liikaa, kyllä Aaroni pärjää ilman äiteen kokoaikaista avustusta.
Chas & Aron
5
489
Vastaukset
Tuo Chasin "yliäitiys" johtuu, lapsensa aikoinaan hylänneen äidin huonosta omastatunnosta.Chasin syyttävä omatunto ei jätä häntä rauhaan, kun hänelle selvisi, mitä hänen lapselleen on tapahtunut hylkäämisen seurauksena.
Chas yrittää nyt jälkeenpäin hyvittää pojalleen menneisyyden virhettään ja se näkyy sitten juuri tälläisenä, ylihyysäämisenä.Chas haluaisi Aaronista itselleen kai peräkammarinpojan, jotta saisi korvata puuttunutta äitiyttään tälle ja hyysätä poikaansa, äidillisesti loppuun asti.
Ihminen tarvitsee aina, kaikissa ikävaiheissaan jollain tavalla äitiä, tai molempia vanhempiaan.Mutta kaikkein eniten lapsi tarvitsee suojelevia ja turvallisia vanhempia juuri lapsuudessaan.Riittää jos niitä on edes yksi kunnollinen, mutta aina parempi jos lapsella on kaksi rakastavaa ja huolehtivaa vanhempaa.
Pilalle mennyttä lapsuutta kun ei voi korjata mitenkään jälkeenpäin, eikä tehtyjä saa tekemättömiksi.Vaikea lapsuus jättää jälkensä ihmisiin, kuten Aaroniinkin.- kdfjdslkfj
No ei lapsuutta tietenkään voi muuttaa, mutta sen merkitystä ja vaikutuksia voi toki käsitellä, joten kehnon lapsuuden omaava ihminen ei ole "menetetty tapaus" :) Tunnen monta tasapainoista ja onnellista elämää elävää ihmistä, joilla on ollut todella hankala lapsuus ja nuoruus.
Ja en tiedä sitäkään, vahtiiko Chas Aaronia siksi, että tuntee syyllisyyttä tämän kovista kokemuksista, sillä hänhän roikkui ikeenä Aaronin niskassa jo ennen kun tiesi asiasta. Hän tuntee varmaan ylipäätään syyllisyyttä koko hylkäämisestä, tai siten hän on vain jotenkin läheisriippuvainen. - kxft
Chas on tosiaan jo ennen tätä viimeisintä paljastusta käyttäytynyt samalla tavalla, kompensoidakseen poissaoloaan, kun Aaron oli lapsi, jo ennen kuin tiesi, mitä kaikkea oli tapahtunut. Ja nyt asia vielä voimistui. Minusta se on toisaalta aika luonnollinen reaktio, onhan se nyt parempi, että edes yrittää korvata asiat, ja parempi aina jossain vaiheessa kuin ei ollenkaan. Minusta ainakin Aaronin asemassa olisi mukavaa, jos äiti nyt olisi saatavilla ja tukena, lopulta. Lisäksi onhan sen Dinglen suvussakin kulkeva asia, että perheen ja suvun kanssa ollaan yleensä melko läheinen.
- Yhhyhhhhyyyy
Aika ärsyttävä itkupilli siitä Aaronista on kirjoitettu. Joka mutkassa pyrskimässä kuin pikkutytöt.
- kxft
Se johtuu siitä, että Danny Miller on niin hyvä dramaattisten asioiden näyttelijä. Kyllä Aaronilla vielä normaalia ja iloisempaakin elämää tulee varmasti olemaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuolemanrangaistus
Mielestäni kuolemanrangaistus on väärin kaikissa tilanteissa. Vaikka joku olisi murhannut 10 ihmistä, hänen surmaaminen825948Muistakaa persut, että TE petitte, ei kokoomus
Miksikö kukaan ei arvostele kokoomusta? No sen vuoksi, että kokoomus noudattaa vaalilupauksiaan. Sen sijaan TE persut,2905261Riikka Purra ei estä tehomaksun käyttöönottoa
Sähkön hinnoittelua koskevan määräyksen on määrä astua voimaan vuoden 2029 alusta, Energiavirastosta kerrotaan. Määräyk453304Lopetan ikävöinnin
Ei meistä enää koskaan tule mitään. Olen ikävöinyt ja kaivannut enkä saa mitään vastakaikua ja lämpöä. Parempi erillään102766Outo ilmiö - vasemmistolaiset eivät kirjoita mitään kokoomuksesta
joka sentään johtaa hallitusta, ja jonka talouspolitiikkaa noudatetaan. Nämä muutamat vasemmistolaiset jotka täällä aina1052713Jos kaikki lopulta kuolevat, onko edes pahimmillakaan rikoksilla mitään väliä?
Kaikki kuolevat lopulta. Siksi ihmisten tekemillä rikoksillakaan ei lopulta ole mitään merkitystä. Joidenkin mielestä t41655Väestöstä vain vassarit vaihtuvat nopeammin kuin persut
Kevääseen 2023 verrattuna vassareita 50 prosenttia enemmän, ja persuja 25 prosenttia vähemmän.151585Sinä olet minun forEver
Sinä olet minun sielussain, sydämessäin, huulillain, sinä olet ain, Sinä olet vieressäin, kainalossain, sylissäin, ain,211460Vihervassarit
Vihervassarit sitä, vihervassarit tätä. Minulla on paha mt-ongelma. Se tuli lobotomian jälkioireina. Vihervassarit tät301439Mies joka vetäytyy osoittaa teoillaan
Ettei halua olla tekemisissä. Mies joka ei vastaa viesteihin, ei halua sua. Mies joka jättää sut epätietoisuuteen, ei1761043