Rakastunut toiseen ja ihastunut toiseen...

Kuvio on aika hankala.
Meillä on poikaystävän kanssa menny välillä poikki ja taas on palattu yhteen. Näin kävi taas kerran muutama kuukausi sitten. Sinä aikana kun ollaan oltu yhdessä/tunnettu toisemme, kummallakaan ei ole ollut muita (vaikka oltais oltu erossa välissä). No lähinnä siitä syystä, kun kuitenkin kaikesta huolimatta ollaan niin In love toisiimme.
No mut kun viimeex hän päätti, että ei taida jaksaa enää yrittää, niin ajattelin, että en voi toista pakottaa pitämään itsestäni, ja luulin että juttu oli siinä.
No sinä aikana tapasin ihan sattumalta toisen.. Juteltiin vaan, mutta silti tunsin aikamoista ihastumista, ja että jutusta ois ehkä voinu tullakin jotain. No heti pian ex poikaystäväni tuli katumapäälle, ja sanoi, että ei anna ikinä itselleen anteeksi, jos en ota häntä vielä takaisin.
No tottakai otin, rakastanhan häntä edelleen hyvin paljon.
Kaikki on nyt siis tavallaan hyvin, mutta mieltäni jäi kaivertamaan tämä uusi lyhyeksi jäänyt tuttavuus..

Ois kiva kuulla muiden kommetteja ja kokemuksia asiasta, kun on tavallaan onnellinen toisen kanssa, mutta kuitenkin ihastunut toiseen..!

Ja viel selvyyden vuoksi, millekään pettämislinjalle ei ole tarkoitus lähteä, vaan "valita" jompi kumpi..
1709
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Hei,
Sinuna olisin jonkin aikaa aivan yksin ja miettisin, mitä oikein haluan. Ei oikein kuulosta hyvältä, jos poikaystäväsi kanssa eroatte vähän väliä. Toisaalta ei kannata syöksyä uuteen suhteeseen heti eron jälkeen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mitä tehdä?! kirjoitti:

Kuvio on aika hankala.
Meillä on poikaystävän kanssa menny välillä poikki ja taas on palattu yhteen. Näin kävi taas kerran muutama kuukausi sitten. Sinä aikana kun ollaan oltu yhdessä/tunnettu toisemme, kummallakaan ei ole ollut muita (vaikka oltais oltu erossa välissä). No lähinnä siitä syystä, kun kuitenkin kaikesta huolimatta ollaan niin In love toisiimme.
No mut kun viimeex hän päätti, että ei taida jaksaa enää yrittää, niin ajattelin, että en voi toista pakottaa pitämään itsestäni, ja luulin että juttu oli siinä.
No sinä aikana tapasin ihan sattumalta toisen.. Juteltiin vaan, mutta silti tunsin aikamoista ihastumista, ja että jutusta ois ehkä voinu tullakin jotain. No heti pian ex poikaystäväni tuli katumapäälle, ja sanoi, että ei anna ikinä itselleen anteeksi, jos en ota häntä vielä takaisin.
No tottakai otin, rakastanhan häntä edelleen hyvin paljon.
Kaikki on nyt siis tavallaan hyvin, mutta mieltäni jäi kaivertamaan tämä uusi lyhyeksi jäänyt tuttavuus..

Ois kiva kuulla muiden kommetteja ja kokemuksia asiasta, kun on tavallaan onnellinen toisen kanssa, mutta kuitenkin ihastunut toiseen..!

Ja viel selvyyden vuoksi, millekään pettämislinjalle ei ole tarkoitus lähteä, vaan "valita" jompi kumpi..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu