He kokevat olevansa identiteetiltään sraelilaisia

3/4 Israelin arabeista 3/4 Israelin arabeista kokevat olevansa identiteetiltään ”israelilaisia”

2.2.2017 12.00

Kuluneiden kymmenen vuoden aikana Israelin valtio on pyrkinyt eri tavoin dramaattisesti parantamaan arabikansalaistensa työllistymis- ja koulunkäyntimahdollisuuksia. Tänä päivänä 21% Israelin väestöstä ja 23% maan lääkäreistä on arabeja. Korkeamman oppiasteen ensimmäisen vuoden oppilaista 16% on arabeja, verrattuna 8 prosenttiin edellisenä vuosikymmenenä. Technion oppilaitoksen oppilaista 28% on nykyään arabeja.

Vuosien 2005 ja 2011 välisenä aikana arabiperheiden nettotulot ovat kasvaneet 7.4%. Tämän johdosta niiden arabiperheiden määrä, jotka olivat ”erittäin tyytyväisiä” taloudelliseen tilanteeseensa kasvoi 40 prosentista vuosista 2004-2005 peräti 60 prosenttiin vuosina 2010-2011.

Kolme neljäsosaa Israelin arabeista pitää ”israelilaisuutta” osana identiteettiään.

Lähde: RealClearWorld.com

12133
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Kunnia Jumalalle.

Äänestä
  • Että vielä saa kuulla hyviäkin uutisia..

    Äänestä

  • 0%+zionisteista+pitää+arabeja+israhellilaisena...

    Äänestä

  • lujaalujaa kirjoitti:

    0%+zionisteista+pitää+arabeja+israhellilaisena...

    Unohdit 10 tosta luvun edestä :)
    Israelin "sionistien" mielestä he ovat ihan yhtä Israelilaisia kuin muutkin. Tärkeää vain on että on oma valtio.

    Äänestä

  • juutalais valtio...

    Äänestä

Suomessa asuvat muslimimiehet kokevat veronmaksajia kupatessaan olevansa suomalaisia, jos heiltä kysytään.

Äänestä
  • heidät,
    lupasi talonsa,
    ei antanut, valehteli,
    niinkuin maalaisliitossa on tapana...

    Äänestä

  • Suomen laki esti talon luovuttamisen.

    Äänestä

  • ei mikään laki kiellä,
    selityksiä, selityksiä,
    niitä maalaisliitossa riittää...

    Äänestä

Israel on lähi-idän ainoa demokratia ja Jumalan silmäterä! Kunnia Jeesukselle hallelujah!

Äänestä

Israelin pelastus on kuitenkin juutalaisista, se sanotaan myös evankeliumissa, Johanneksessa. Jeesus sanoo.

Ei yksikössä vaan monikossa, juutalaisista.

Äänestä
  • Se kohta on kreikan kielessä prepositiolla EK eli "ulos".
    Pelastus tulee juutalaisista "ulos", poispäin maailman omaisuudeksi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Aamen.Aamen kirjoitti:

3/4 Israelin arabeista 3/4 Israelin arabeista kokevat olevansa identiteetiltään ”israelilaisia”

2.2.2017 12.00

Kuluneiden kymmenen vuoden aikana Israelin valtio on pyrkinyt eri tavoin dramaattisesti parantamaan arabikansalaistensa työllistymis- ja koulunkäyntimahdollisuuksia. Tänä päivänä 21% Israelin väestöstä ja 23% maan lääkäreistä on arabeja. Korkeamman oppiasteen ensimmäisen vuoden oppilaista 16% on arabeja, verrattuna 8 prosenttiin edellisenä vuosikymmenenä. Technion oppilaitoksen oppilaista 28% on nykyään arabeja.

Vuosien 2005 ja 2011 välisenä aikana arabiperheiden nettotulot ovat kasvaneet 7.4%. Tämän johdosta niiden arabiperheiden määrä, jotka olivat ”erittäin tyytyväisiä” taloudelliseen tilanteeseensa kasvoi 40 prosentista vuosista 2004-2005 peräti 60 prosenttiin vuosina 2010-2011.

Kolme neljäsosaa Israelin arabeista pitää ”israelilaisuutta” osana identiteettiään.

Lähde: RealClearWorld.com

2.2.2017 12.00

Kuluneiden kymmenen vuoden aikana Israelin valtio on pyrkinyt eri tavoin dramaattisesti parantamaan arabikansalaistensa työllistymis- ja koulunkäyntimahdollisuuksia. Tänä päivänä 21% Israelin väestöstä ja 23% maan lääkäreistä on arabeja. Korkeamman oppiasteen ensimmäisen vuoden oppilaista 16% on arabeja, verrattuna 8 prosenttiin edellisenä vuosikymmenenä. Technion oppilaitoksen oppilaista 28% on nykyään arabeja.

Vuosien 2005 ja 2011 välisenä aikana arabiperheiden nettotulot ovat kasvaneet 7.4%. Tämän johdosta niiden arabiperheiden määrä, jotka olivat ”erittäin tyytyväisiä” taloudelliseen tilanteeseensa kasvoi 40 prosentista vuosista 2004-2005 peräti 60 prosenttiin vuosina 2010-2011.

Kolme neljäsosaa Israelin arabeista pitää ”israelilaisuutta” osana identiteettiään.

Lähde: RealClearWorld.com

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu