Ja juuri siksi. Ihmisiltä viedään vapaus sanoa mitä ajattelee niin on selvää että juuri se sanominen jää pinnan alle kytemään. Kun ei ole kanavaa, jossa asioita voisi puida, kun jo on joku etukäteen päättänyt ett asia onkin vihapuhetta. Rakentavia ratkaisuja ei voi tehdä kun jo kysymyksen tekeminen leimataan vihapuheeksi.
Miten ihmeessä suvakkivähemmistö on saanut aikaan sen että asioista ei pysty puhumaan?
Siksi, että kaikki todellisuuteen perustuvat vasaukset osoittavat suvakismin edustavan pelkkää väkivaltaa, rikollisuutta, loiselämistä sekä kantaväestön taloudellista hyväksikäyttöä ja alistamista.
Miten ihmeessä suvakkivähemmistö on saanut aikaan sen että asioista ei pysty puhumaan?
Siksi, että kaikki todellisuuteen perustuvat vasaukset osoittavat suvakismin edustavan pelkkää väkivaltaa, rikollisuutta, loiselämistä sekä kantaväestön taloudellista hyväksikäyttöä ja alistamista.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Mitä tästäkin pitäisi sanoa, jos uskaltaa...?!
http://i.makeagif.com/media/10-12-2016/8h4TmL.gif
Ei kai muuta kuin että toisella on jano.
Ihmisiltä viedään rahat veroihin, sananvapaus ja elinympäristöt tuhotaan.
Eihän tämän pitäisi haitata, koska maamme rikastuu!
Vihapuhevapauskin viedään.
Viha suomalaisia vastaan toimivia poliitikkoja ja jotain vitun hesan yläkoulun emeritusprofessuureja vastaan tulee konkreritusoitumaan puhtaaksi väkivallaksi. Te tilasitte, me halusimme asua vakaassa maassa, emmekä elitestelleet EU-ytimellä!!!
Oli herra Hakkaraisen ja Tynkkysen tuomiot naurettavan pieniä, mutta väkivaltaa heitä kohtaan ei tarvita, koska he ei saa kuin pienen kannatuksen.
emme suvaitse väkivaltaa
seppo lehto sai vankilatuomion vihapuheesta auttoiko ei vihapuheet jatkuu edelleen?
Seppo on oikeusmurhan uhri.
Höpönlöpön! Kunnon tuomiot vain loukkauksista ja vihapuheista: suurin osa lopettaa paskajauhamisen ja fasismin ydin vain ulkomailta jatkaa jonkin aikaa.
ja mamutuksen pakkomaksut kansan piikkiin on selkein syy mamuvihaan. heita paapotaan ja puolustetaan kaikin keinoin,mutta tulijoista johtuvista ongelmista ja kustannuksista ei puhu kukaan. kun 350 000 ihmista on mm. työttömana,min 200 000 orjatöissa orjapalkoin,asunnottomia suuria maaria ym., mutta silti mamut kaikessa a ja o, on paattajien kulttuuri-ihanteiset kuvitelmat kansan huomisen huolista suoraan perseesta ja syvalta. paattajat ovat idiootteja lahes kaikessa.
Totta, luonnevikaisia narsisteja. Ihmisten kiusaajia. Oman kansan kusettajia sekä riistäjiä. Viha vaan kasvaa.