Kuis sinulla menee...

Kiva Whoo että vastasit tuollaiseen vähän teoreettisempaan kysymykseen pyrkien lajittelemaan näille palstoille osallistujien mahdollisia motiiveja.

Kovin suurille ajatuksille foorumimme ei todellakaan sovellu. Omaperäisille "leiskauksille" sympatiaa hakeva joutuu väistämättä vähemmistöön ja helposti väärinymmärretyksi.

Voisi aloittaa vaatimattomammin, jutella itseään lähellä olevasta asiasta ja kokeilla, löytyykö lukijoista vastakaikua. Aihe voisi olla tutumpi kuin ja useampaa välittömästi koskettava kuin USA:n presidentti.

Minä ainakin tykkään näissä medioissa jutustella arkisista asioista. Tykkään kirjoittamisesta. "Isompia" asioita puidessa on mukava nähdä keskustelukaverin kasvot, silmät, ilmeet, eleet juuri noiden väärin ymmärrysten takia.

Aurora, elostasi uusissa kuvioissasi on mukava lukea. Aikoinaan oma äitini teki vastaavan liikun, muutti kymmenien vuosien hesalaisuuden pikkukyläläisyydeksi. Tosin tuo kylä oli hänen (ja minunkin) syntymäkylänsä, missä vielä joitakin tuttuja ja sukulaisiakin jäljellä.

amummu kirjoitti:

Minä ainakin tykkään näissä medioissa jutustella arkisista asioista. Tykkään kirjoittamisesta. "Isompia" asioita puidessa on mukava nähdä keskustelukaverin kasvot, silmät, ilmeet, eleet juuri noiden väärin ymmärrysten takia.

Aurora, elostasi uusissa kuvioissasi on mukava lukea. Aikoinaan oma äitini teki vastaavan liikun, muutti kymmenien vuosien hesalaisuuden pikkukyläläisyydeksi. Tosin tuo kylä oli hänen (ja minunkin) syntymäkylänsä, missä vielä joitakin tuttuja ja sukulaisiakin jäljellä.

Lue lisää

Moi "A". Minulla ei ole täällä ketään paitsi tyttäreni, joka muutti tänne harrastuksensa takia ja jämähti ilmeisen lopullisesti maatalousalalle. Minä sitten seurasin perässä, koska ikää tulee ja jonkin vuoden päästä olisin ehkä ollut kyvytön muuttamaan. Helsinkiin jäivät omat veljeni ja mieheni suku, joihin en ole juuri pitänyt muutenkaan yhteyttä kuin puhelimen ja sähköpostin kautta. Nyt ehkä melkeinpä yhteydenpito vilkastunut.

Mielestäni joka paikassa voi asua, kunhan puitteet ovat kunnossa. Yllättävän hyvin olen mielestäni sopeutunut. Kerrostalossa olen ikäni asunut, niin nyt täälläkin, se on sopivasti anonyymi asumismuoto, joka ei edellytä lähempää seurustelua naapureiden kanssa. Rapussa tervehditään ja lehtiä vaihdellaan, siinä se. Ihmiset ovat samanlaisia kaikkialla, täällä ehkä keskimäärin leppoisampia kuin "stadissa", mikä ehkä johtuu siitä, että täällä keskustassa asuu enimmäkseen meitä kiireettömiä ikäihmisiä. Monet varmaan muuttaneet kyliltä raskaista töistä tänne helpompiin oloihin.

aurora5 kirjoitti:

Moi "A". Minulla ei ole täällä ketään paitsi tyttäreni, joka muutti tänne harrastuksensa takia ja jämähti ilmeisen lopullisesti maatalousalalle. Minä sitten seurasin perässä, koska ikää tulee ja jonkin vuoden päästä olisin ehkä ollut kyvytön muuttamaan. Helsinkiin jäivät omat veljeni ja mieheni suku, joihin en ole juuri pitänyt muutenkaan yhteyttä kuin puhelimen ja sähköpostin kautta. Nyt ehkä melkeinpä yhteydenpito vilkastunut.

Mielestäni joka paikassa voi asua, kunhan puitteet ovat kunnossa. Yllättävän hyvin olen mielestäni sopeutunut. Kerrostalossa olen ikäni asunut, niin nyt täälläkin, se on sopivasti anonyymi asumismuoto, joka ei edellytä lähempää seurustelua naapureiden kanssa. Rapussa tervehditään ja lehtiä vaihdellaan, siinä se. Ihmiset ovat samanlaisia kaikkialla, täällä ehkä keskimäärin leppoisampia kuin "stadissa", mikä ehkä johtuu siitä, että täällä keskustassa asuu enimmäkseen meitä kiireettömiä ikäihmisiä. Monet varmaan muuttaneet kyliltä raskaista töistä tänne helpompiin oloihin.

Lue lisää

Äitini muuttoa me tyttäret kovasti vastustettiin. Hän oli juuttunut aikaan, jolloin viisi- ja kuusikymmentäluvuilla, kesäisin po. kylässä, mökillä ollessamme sukulaisia ja tuttuja poikkesi harva se päivä ja kahvipannu porisi lähes kaiken aikaa. Hesassa ei ollut sellaista. Hänellä oli muutama yhdistys-tuttu, joita tapasi kerran, pari vuodessa. Joitakin sukulaisiakin oli, ja on edelleen, mutta kanssakäyntiä heidän kanssaan ei juurikaan ollut. Ja sitten tietysti olimme me kaksi tytärtä perheinemme. Äiti uskoi, että tuo kesämökkielämä palaisi, kun hän syntymäkylilleen muuttaisi. Yritimme kyllä varoitella, että ajat ovat muuttuneet, mutta turhaan.

Oltuaan muutaman vuoden leskenä sinne hän siis muutti. Aika pian hänen toiveensa vilkkaasta seuraelämästä osoittautui toiveajatteluksi. Myöhemmin hän kyllä kovasti katui muuttoaan, mutta ei kuitenkaan enää edes ajatellut paluuta.

Sinulle tuskin vastaavia ongelmia tulee, vaikka tuttuja siellä ei ennestään olekaan. Tyttäresi on lähistöllä ja "entinen elämäsi" varmaan on antanut elämiseen ihan toiset eväät kuin äidilläni oli. Hän oli koko aikuiselämänsä kotirouvana eikä leskeksi jäätyään oikein kyennyt ottamaan elämäänsä nk. hanskaan.

Tännekin monet tuntuvat muuttavan takaisin ties kuinka nostalgisin haavein. Minuakin on luultu paluumuuttajaksi, ehkä jopa oudoksuttu, miksi muuten tässä iässä näkisin kodin pakkaamisen vaivan.

Äitisi ei ehkä ollut vielä tottunut leskenä oloon ja etsi turvaa sieltä, missä oli ollut onnellinen. Koska minä en ole osannut odottaa uudelta seudulta oikein mitään, pystyn ehkä paremmin rakentamaan uuden elämän "tyhjästä".Ja onhan minulla tätä yksinäisyyttä kestänyt jo kaksikymmentä vuotta.

Yhden elinikäisen haaveen aion toteuttaa. Jouduimme kerran luopumaan lapsuuteni ja nuoruuteni ihanalta kesämökkipaikalta rahanpuutteen takia. Nyt olen hankkinut täältä ikioman rantapaikan, mistä kukaan ei aja minua pois. Tuleva kesä näyttää, olenko haaveeni rakentamisessa onnistunut.

Ulkomuistista altaan reunalta heitän, että naudanlihan ns. hiilijalanjälki, eli ilmastonkuormittavuus per tuotettu lihakilo on kolme kertaa suurempi kuin sianlihan. Linnuilla se on vielä pienempi.

En edes mainitse mikä näistä on maukkainta...

Jaa, hyvää tortun päivää myös. Vaik oli se Ruuneperi vissiin jostain muustakin tunnettu kuin tortuista.

Dr.Whoo kirjoitti:

Jaa, hyvää tortun päivää myös. Vaik oli se Ruuneperi vissiin jostain muustakin tunnettu kuin tortuista.

Tortut on syöty ja laskiaispullat kans. Mitäs näistä sesonkiherkkuja panttaamaan.

Olihan Ruuneperilla joku vänrikki myös. Mahtoivatko skruudata siellä torttujakin, ehkä oikein punssilla siveltyjä.

aurora5 kirjoitti:

Tortut on syöty ja laskiaispullat kans. Mitäs näistä sesonkiherkkuja panttaamaan.

Olihan Ruuneperilla joku vänrikki myös. Mahtoivatko skruudata siellä torttujakin, ehkä oikein punssilla siveltyjä.

Lue lisää

Meil on syöty jo monta Ruuneperiä. Arrakkipunssia suoraan pullosta tortun juureen, niin a vot.

Piti jo aiemmin kommentoida tuota naudanlihajuttua. Niin kauan kuin "huitsin nevadoista" roudataan eksoottisia vesieläviä ja hedelmiä - niiden nimeäkään en aina tiedä - , gojimarjoja ja muuta trendimurkinaa, kun talvellakin pitää kaupan hyllyssä olla tuoreita pensasmustikoita ja muita ulkomailta tuotuja, Suomessa vain kesäaikana kasvavia herkkuja, niin en ota rykmentin murheita syödessäni jonkun kerran vuodessa kunnon pihvin, tai pyöritellessäni kerran, pari kuussa lihapullia sikanaudasta. Liha on silloin aina suomalaista, kuten on kaikki muukin liha, mitä sapuskaksi teen, useimmiten kyllä broileria jossain muodossa. Makkaroiden sisuksia en aina tarkista, mutta makkarakaupat tekeekin meillä enimmäkseen siippa. - Atrian veto oli oikein hyvä.

amummu kirjoitti:

Piti jo aiemmin kommentoida tuota naudanlihajuttua. Niin kauan kuin "huitsin nevadoista" roudataan eksoottisia vesieläviä ja hedelmiä - niiden nimeäkään en aina tiedä - , gojimarjoja ja muuta trendimurkinaa, kun talvellakin pitää kaupan hyllyssä olla tuoreita pensasmustikoita ja muita ulkomailta tuotuja, Suomessa vain kesäaikana kasvavia herkkuja, niin en ota rykmentin murheita syödessäni jonkun kerran vuodessa kunnon pihvin, tai pyöritellessäni kerran, pari kuussa lihapullia sikanaudasta. Liha on silloin aina suomalaista, kuten on kaikki muukin liha, mitä sapuskaksi teen, useimmiten kyllä broileria jossain muodossa. Makkaroiden sisuksia en aina tarkista, mutta makkarakaupat tekeekin meillä enimmäkseen siippa. - Atrian veto oli oikein hyvä.

Lue lisää

Itse olen aika tavalla vieraantunut punaisen lihan syönnistä, mutta vanhana kääkkänä nostalgoin maamme lähimenneisyyttä maatalousmaana. Pahempiakin turhakkeita kuin kotimainen nauta osaisin minäkin luetella. Millä ihmeellä työssä käyvä lapsiperheen äiti pesueensa ruokkii, jos jauheliha jätetään pois? Sulattaako Lidlistä strutsinpihvejä? Vierastan sitä, että kaikki lihan korvikkeet, soijat, härkikset ym. on tehty pavuista, joista en tykkää. Pelkistä kasviksista on hirveän vaikea tehdä maukasta ruokaa, jos ei pidä wokkauksesta. Kaloripitoista kermaa ja juustoa sekä viittä sorttia kallista yrttiä kuluu, jos vihanneksista aikoo tehdä maittavan aterian. Ainakin tämmöisellä sekasyöjällä ideat loppuu nopeasti.

aurora5 kirjoitti:

Itse olen aika tavalla vieraantunut punaisen lihan syönnistä, mutta vanhana kääkkänä nostalgoin maamme lähimenneisyyttä maatalousmaana. Pahempiakin turhakkeita kuin kotimainen nauta osaisin minäkin luetella. Millä ihmeellä työssä käyvä lapsiperheen äiti pesueensa ruokkii, jos jauheliha jätetään pois? Sulattaako Lidlistä strutsinpihvejä? Vierastan sitä, että kaikki lihan korvikkeet, soijat, härkikset ym. on tehty pavuista, joista en tykkää. Pelkistä kasviksista on hirveän vaikea tehdä maukasta ruokaa, jos ei pidä wokkauksesta. Kaloripitoista kermaa ja juustoa sekä viittä sorttia kallista yrttiä kuluu, jos vihanneksista aikoo tehdä maittavan aterian. Ainakin tämmöisellä sekasyöjällä ideat loppuu nopeasti.

Lue lisää

Sama täällä, en ole noihin lihan kasviskorvikkeisiin ollenkaan ihastunut. Mutta yksi mihin olen ihastunut on Mifu, maitopohjainen ruokarae. Sitä pistän nykyään moneen paikkaan, hyvä etten sentään aamukahvin sekaan. Sillä saan helposti "kasvis"ruokaakin. Esim. jääkaapista löytyvistä rehuista ja tomaatista leikeltyä silppua ja mifua paistetaan öljyssä, mausteita maun mukaan, joskus vahvistan sitä sekaan heitetyllä kananmunalla. Siippa kun mielellään syö jotain tuhdimpaa, niin em. sötkötys toimii hänelle lisukkeena esim broilerille, paistetulle makkaralle, possulle, tms. Itse syön sötkötystä sellaisenaan, tai jonkun valmiin kalajutun kanssa.

Munakkaankin sisällä mifu tuhdistaa sitä, ei tarvitse laittaa juustoa, mistä tykkään liikaakin, samoin esim, jauhelihakastikkeen jatkeena. Ja mitä muita tapoja onkaan. En ole vielä kokeillut kaikkea. Vastahan Mifun löysin. Sitä saa maustamattomana, italialaismausteisena ja olikohan vielä joku yrttimausteinenkin. Itse käytän maustamatonta.

Minä selailen paljon ruokaohjeita juuri vaihtelun takia. En kuitenkaan tykkää nykytrendistä, missä sapuskan valmistukseen tarvitaan aanelosen mittainen lista aineksia, usein ihan kummallisia ja minulle outoja, joita pitää jopa guugeloida. Niitä kun sitten ostaa, niin yhteen ruokaan menee ehkä vain rippunen ja muu osa pussista/pakkauksesta jää jonnekin hyllyn perukalle.

Minäkin olen kokeillut mifua valkoisena luonnonversiona. Ei hullumpaa. Ihmeellistä että raejuuston oloinen tuote muuntuu paistettaessa kiinteiksi palleroiksi. Hyvä kun muistutit. Tytär ostaa aina itselleen sitä maustettua italialaista.

Hävitin muutossa lähes kaikki keittokirjani. Yhden tärkeän säilytin. Siinä on omistuskirjoitus 'Nuorelle emännälle äidiltä'. Sain sen elokuussa 1962. Nähtävästi olen käyttänyt sitä paljonkin, koska selkä on irronnut ja sivujen välissä repsottaa jos jonkinlaista lehtileikettä. "Maija keittää kotona" on kirjan nimi.

Nykyinen peruskeittokirjani on netti. Sieltä guuglaamalla löytyy sekä tutut perussapuskat että uusia outouksia kokeiltavaksi. Mutta useimmiten luotan pienen perheen emännyyteni aikana karttuneisiin oppeihin. Aika laiskaksi olen tullut. Jos ei tytär kävisi kerran viikossa lounaalla, söisin leipää, puuroa ja hedelmiä. Lapsen käynti on sen verran merkkitapaus että laitan "pötyä pöytään"salaatteja ja jälkiruokia myöten.

Koiralle ostan pakastettuja liha- tai kanakuutioita S-marketin lemmikkieläinkaapista, otan pari yöksi sulamaan ja aamulla sotken sekaan vähän koiraeines Hubertia ja kuumaa vettä. Vellimäinen seos menee nirsolle ja jo vähän huonohampaiselle pikku koiralle oikein hyvin, kunnes taas tulee vatsankurinapäivä, jolloin ruoka ei kelpaa, mutta se menee ohi parissa päivässä.

aurora5 kirjoitti:

Minäkin olen kokeillut mifua valkoisena luonnonversiona. Ei hullumpaa. Ihmeellistä että raejuuston oloinen tuote muuntuu paistettaessa kiinteiksi palleroiksi. Hyvä kun muistutit. Tytär ostaa aina itselleen sitä maustettua italialaista.

Hävitin muutossa lähes kaikki keittokirjani. Yhden tärkeän säilytin. Siinä on omistuskirjoitus 'Nuorelle emännälle äidiltä'. Sain sen elokuussa 1962. Nähtävästi olen käyttänyt sitä paljonkin, koska selkä on irronnut ja sivujen välissä repsottaa jos jonkinlaista lehtileikettä. "Maija keittää kotona" on kirjan nimi.

Nykyinen peruskeittokirjani on netti. Sieltä guuglaamalla löytyy sekä tutut perussapuskat että uusia outouksia kokeiltavaksi. Mutta useimmiten luotan pienen perheen emännyyteni aikana karttuneisiin oppeihin. Aika laiskaksi olen tullut. Jos ei tytär kävisi kerran viikossa lounaalla, söisin leipää, puuroa ja hedelmiä. Lapsen käynti on sen verran merkkitapaus että laitan "pötyä pöytään"salaatteja ja jälkiruokia myöten.

Koiralle ostan pakastettuja liha- tai kanakuutioita S-marketin lemmikkieläinkaapista, otan pari yöksi sulamaan ja aamulla sotken sekaan vähän koiraeines Hubertia ja kuumaa vettä. Vellimäinen seos menee nirsolle ja jo vähän huonohampaiselle pikku koiralle oikein hyvin, kunnes taas tulee vatsankurinapäivä, jolloin ruoka ei kelpaa, mutta se menee ohi parissa päivässä.

Lue lisää

Minulla oli aikoinaan koulun köksätunneilla sellainen oppikirja kuin Maija keittää. Se oli varsinainen pula-ajan keittokirja. Tein koulussa sen kirjan ohjeen mukaan mm jälkiruuaksi ylioppilaat neljälle hengelle. Mannapuuroa, joka kaadetaan kahvikuppiin, minkä pohjalle oli laitettu rinki rusinoista, kumotaan hiukan jäähtyneenä lautaselle, jossa on punaista mehukeittoa. Mannaryynien turpoamissuhde oli muuttunut kirjan jälkeen niin paljon, että puuroa riitti vain kahteen kahvikuppiin.Äkkiä keittämään uusi satsi. Sain kuitenkin tehtyä ns pääruuan ja jälkiruuan, syöjinä oli talousopettaja ja kolme luokkakaveria. Olin silloin 13-14 vuotias. Meillä oli aina myös ns kotiinleipomispäivä, kotoa piti tuoda tarvikkeet ja viedä sitten tuotteet kotiin. Minä leivoin aina joko munkkeja, täytekakkua jne, en koskaa esim pikkuleipiä.

Myöhemmin appikin osti minulle uuden Maija keittää -kirjan, uudistetun painoksen. En tiedä, miksi. Hänellä vaan oli aina tapana ostaa kirjoja.

Cee-Lila kirjoitti:

Minulla oli aikoinaan koulun köksätunneilla sellainen oppikirja kuin Maija keittää. Se oli varsinainen pula-ajan keittokirja. Tein koulussa sen kirjan ohjeen mukaan mm jälkiruuaksi ylioppilaat neljälle hengelle. Mannapuuroa, joka kaadetaan kahvikuppiin, minkä pohjalle oli laitettu rinki rusinoista, kumotaan hiukan jäähtyneenä lautaselle, jossa on punaista mehukeittoa. Mannaryynien turpoamissuhde oli muuttunut kirjan jälkeen niin paljon, että puuroa riitti vain kahteen kahvikuppiin.Äkkiä keittämään uusi satsi. Sain kuitenkin tehtyä ns pääruuan ja jälkiruuan, syöjinä oli talousopettaja ja kolme luokkakaveria. Olin silloin 13-14 vuotias. Meillä oli aina myös ns kotiinleipomispäivä, kotoa piti tuoda tarvikkeet ja viedä sitten tuotteet kotiin. Minä leivoin aina joko munkkeja, täytekakkua jne, en koskaa esim pikkuleipiä.

Myöhemmin appikin osti minulle uuden Maija keittää -kirjan, uudistetun painoksen. En tiedä, miksi. Hänellä vaan oli aina tapana ostaa kirjoja.

Lue lisää

Vielä näistä tuotteiden turpoamisihmeistä, muistui mieleeni, kun S in L oli meillä viime vuoden lopulla ja hän silloin tällöin kokkasi meillä. Ruokana oli pannulla paistettuja leivitettyjä broilerinleikkeitä, keitettyä riisiä ja curry kastiketta. No riisit turposivat hänestä liikaa, olivat pitkää riisiä, jolloin hermostui ja sanoi, että olisi pitänyt olla basmatiriisiä, siitä hän aina saa onnistumaan. No söimme kuitenkin ne riisit ym sörsselit ja ihan hyviä olivat.

Meillä oli tyttölyseossa aina pitkät köksäntunnit, neljä tuntia peräkkäin, usein muistaakseni maanantaina. Siinä ajassa ehti leipoa ja paistaa vaikka mitä. Sitten yhdessä söimme kokkaamamme tuotokset. Opettaja, ankara nainen, vahti että kaikki sujui hyvin. Kerran kuitenkin joku taikina epäonnistui, jäi likilaskuiseksi, jolloin piilotimme sen patterin taakse.

Ruuanlaiton lisäksi köksäntunnilla opetettiin sängyn petaamista ja vauvan kylvetystä. Aluslakana piti taitella just eikä melkein. Vauvanukke taas hukkui monet kerrat, kun se ei oikein pystynyt hyppysissä.

Minä nykyään keitän riisiä hyvin harvoin. Sitä tulee aina niin tolkuttomat määrät. Sama makaronin kanssa, mutta sen loput voi sentään käyttää pyttipannuun, ja paistettuna se onkin hyvää.

aurora5 kirjoitti:

Meillä oli tyttölyseossa aina pitkät köksäntunnit, neljä tuntia peräkkäin, usein muistaakseni maanantaina. Siinä ajassa ehti leipoa ja paistaa vaikka mitä. Sitten yhdessä söimme kokkaamamme tuotokset. Opettaja, ankara nainen, vahti että kaikki sujui hyvin. Kerran kuitenkin joku taikina epäonnistui, jäi likilaskuiseksi, jolloin piilotimme sen patterin taakse.

Ruuanlaiton lisäksi köksäntunnilla opetettiin sängyn petaamista ja vauvan kylvetystä. Aluslakana piti taitella just eikä melkein. Vauvanukke taas hukkui monet kerrat, kun se ei oikein pystynyt hyppysissä.

Minä nykyään keitän riisiä hyvin harvoin. Sitä tulee aina niin tolkuttomat määrät. Sama makaronin kanssa, mutta sen loput voi sentään käyttää pyttipannuun, ja paistettuna se onkin hyvää.

Lue lisää

Oppikoulun köksästä minulle on jäänyt ikuinen vastenmielisyys sisäelinruokiin. Munuaisia laittaessamme koko keittiö haisi suoraan sanottuna kuselle. Maksapihveissäkin maistui ja haistui veri. Olisiko ollut niin, että mausteita ei ollut muita kuin suola, sitä en muista, mutta hirveille ne maistuivat. Kaupan maksista kyllä aikoinaan laitoin koulupojillemme sapuskaksi, söivät kunnes joskus lukiolaisina lopettivat. Nykyään sitä on enää vain toiselle miniälle joulupöydässä; sen teen kyllä itse ihan alusta saakka. Muuta sisäelinruokaa en laita koskaan, en edes veriruokia.

Jos yli jää tavallista, ilman suolaa (itse teen niin) keitettyä riisiä, niin minä teen siitä appelsiiniriisiä jälkkäriksi: riisi ja pieneksi pikottu appelsiinin liha sekoitetaan, vaniljasokeria sekaan ja päälle löysää kermavaahtoa. On hyvää. Lapsuuteni harvoja jälkiruokia.

Menipäs taas ruokajutuiksi. Yleensä tulee puhuttua ruoasta, kun on nälkä, mutta nyt ei senkään pitäisi vaikuttaa, kun vasta äsken söin lounaaksi kalasalaattia tuhdin annoksen.

Saarioisten perinteinen maksalaatikko rusinoilla maistuu minulle puolukoiden kanssa aika useinkin. Juuri muita eineksiä en harrastakaan paitsi joskus Jalostajan hernekeittoa. Muistan kuulleeni miehestä, joka ei muuta syönytkään kuin maksalaatikkoa joka päivä ja ruokki sillä koiransakin.

Yhteishyvän ruokaliitteessä näkyi olevan appelsiinikastike letuille. Miksei, aplarit ovat juuri nyt hyviä ja halpoja.

Niistä köksätunneista vielä: Laitettiin kateenkorvamuhennosta ,kaikkien piti syödä, opettaja söi ja vei loput kotiinsa. kerran perkasin madetta ja sydän poppasi pöydälle viereen , sykki siinä ja minä juoksin luokan peränurkkaan pakoon, en ole senjälkeen madetta syönyt, mikä lie ennakkoluuloko???

"ainakin henkilöiden välillä joilla kynä luontevasti istuu käteen."

Ja toi nyt ei tietenkään tarkoittanut että epäilisin a-mummun tai kenenkään muunkaan kynäkykyjä. Päinvastoin.

"...paree, ettei näe." Siinä olet oikeassa.

Emma- ym gaalat ovat niitä, jotka vähiten kiinnostavat minua. Kukahan tube-tähti siellä palkittiin? Itsekään et edes muista, aika outoa ja sitä varten tänne tulit. Itse tiedän, minkälaisesta musiikista pidän ja niitä ei Emma-gaalasta löydy.

Juuri niin. Itsekin tuli muutama minuutti sitten koiralenkiltä. Tehtiinkin pitkä sellainen. Tässä on lähellä isot pellot, joille koiran kuljettajat ovat tänä talvena tehneet polkuja, mitä pitkin on helppo kävellä ja koiranetti tulvillaan infoa!

Pitää sanoa, että olen iloinen, kun lunta on niin vähän, että jokatalvista latuverkkoa ei ole nyt tehty. Koirainkin kanssa saa nyt pellolla kuljeksia ilman, että uhataan suksisauvalla, vaikka ei olisi lähelläkään latu-uria. Hankikannollahan hiihtäjät omistavat koko pellon. Latu-urien lisäksi. Vaan upeasti täälläkin nuo helmikuun hanget kimaltavat vähälläkin lumimäärällä.

Juuri niin. Itsekin tuli muutama minuutti sitten koiralenkiltä. Tehtiinkin pitkä sellainen. Tässä on lähellä isot pellot, joille koiran kuljettajat ovat tänä talvena tehneet polkuja, mitä pitkin on helppo kävellä ja koiranetti tulvillaan infoa!

Pitää sanoa, että olen iloinen, kun lunta on niin vähän, että jokatalvista latuverkkoa ei ole nyt tehty. Koirainkin kanssa saa nyt pellolla kuljeksia ilman, että uhataan suksisauvalla, vaikka ei olisi lähelläkään latu-uria. Hankikannollahan hiihtäjät omistavat koko pellon. Latu-urien lisäksi. Vaan upeasti täälläkin nuo helmikuun hanget kimaltavat vähälläkin lumimäärällä.

Pikkukoirani kanssa kävelen lähinnä katuja pitkin. Täällä keskustassa ei ole peltoja eikä metsikköjä eikä sellaisiin valtavan lumimäärän takia pääsisikään. Keväällä alamme kulkea taas tuonne joenrannalle.

Täällä tuntuu olevan vähän koiria tai kai niitä on tuolla kylillä kauempana. Omassa kerrostalossamme ei ole muita koiria. Joskus harvoin tapaamme jonkun toisen pienen koiran ja silloin haistellaan perusteellisesti. Isompia koiria tämä arkailee.

Muistan kyllä Keskuspuiston reviiririidat hiihtäjien ja koiranomistajien välillä. Lumisina talvina - niitäkin oli - ei saanut edes mennä koiran kanssa monille pikkuteille, koska niille oli tehty ladut. Kyllä suorastaan ahdistaa ajatella sitä ihmismäärää, mikä siellä "meidän" metsissä tungeksi.

Juuri niin. Itsekin tuli tunti sitten koiralenkiltä. Tehtiinkin pitkä sellainen. Tässä on lähellä isot pellot, joille koiran kuljettajat ovat tänä talvena tehneet polkuja, mitä pitkin on helppo kävellä ja koiranetti tulvillaan infoa!

Pitää sanoa, että olen iloinen, kun lunta on niin vähän, että jokatalvista latuverkkoa ei ole nyt tehty. Koirainkin kanssa saa nyt pellolla kuljeksia ilman, että uhataan suksisauvalla, vaikka ei olisi lähelläkään latu-uria. Hankikannollahan hiihtäjät omistavat koko pellon. Latu-urien lisäksi. Vaan upeasti täälläkin nuo helmikuun hanget kimaltavat vähälläkin lumimäärällä.

Omituista. Kun äsken avasin tämän ketjun tuli "silmille" oma kirjoitukseni, joka näytön mukaan ei olisi lähtenyt mihinkään. Siis laitoin uudelleen menemään. Mutta oli kuin olikin lähtenyt jo ekalla kerralla,jolloin piti klikkailla monet kuvat ja senkin jälkeen jäi vain pyörimään. No, nyt on sitten varmistettu viestin lähtö.

aurora5 kirjoitti:

Pikkukoirani kanssa kävelen lähinnä katuja pitkin. Täällä keskustassa ei ole peltoja eikä metsikköjä eikä sellaisiin valtavan lumimäärän takia pääsisikään. Keväällä alamme kulkea taas tuonne joenrannalle.

Täällä tuntuu olevan vähän koiria tai kai niitä on tuolla kylillä kauempana. Omassa kerrostalossamme ei ole muita koiria. Joskus harvoin tapaamme jonkun toisen pienen koiran ja silloin haistellaan perusteellisesti. Isompia koiria tämä arkailee.

Muistan kyllä Keskuspuiston reviiririidat hiihtäjien ja koiranomistajien välillä. Lumisina talvina - niitäkin oli - ei saanut edes mennä koiran kanssa monille pikkuteille, koska niille oli tehty ladut. Kyllä suorastaan ahdistaa ajatella sitä ihmismäärää, mikä siellä "meidän" metsissä tungeksi.

Lue lisää

Täällä kauniina ja vähemmän kauniinakin viikoloppuina järven jäälle tunkee porukkaa niin, että sellaisessa talviliikkumisessa ei ainakaan minulle ole mitään iloa. Kaiken aikaa saa väistellä muita. Etenkin rassaavat ne hiihtäjät, jotka tekevät sitä vauhdin takia, ja auta armias jos on sen vauhdin esteenä niin kunniansa saa kuulla, v...ujen säestämänä. Ja jos vielä sattuu olemaan koira narun päässä, vaikka se olisi siivosti syrjemmässäkin niin sitä suurempi synti.

Joskus aikoinani olen muutaman kerran katsellut telkasta Finlandia-hiihdon lähtöä Katumajärven jäällä. Porukkaa on niin, että melkein kiipeävät toistensa olkapäille. Olen tuuminut, mitä tapahtuisi, jos yhtäkkiä järven jää vain huokaisisi ja alkaisi hitaasti vaipua hiihtäjien alla. Heitähän on (ollut)siellä vissiin parhaimmillaan tuhansia. Muistelen kyllä, että huonojen jäiden takia lähtöpaikka viime vuosina on ainakin välillä pistetty ihan kovalle maalle.