Kermajuusto

N-kurkiainen on syönyt ruotsalaisomisteisen A-meijerin edam juustoa. Verrattaessa suomalaisten meijereiden edamia ruotsalaisen A-meijerin edam juustoon ovat havainnot olleet seuraavat:
- ruotsalainen juustoprosessi on osannut tehdä tuotteen, jossa vettä ollaan saatu sitoutumaan enemmän juustoon kuin suomessa osataan
- leipäjuustona suomalainen juusto on makoisampaa sen kuivuuden tähden
- mikroaaltouunijuustoina molemmilla on sijansa ja paikkansa
- ruotsalainen juusto on tod hyvä fonduetyyppisiin setteihin
Summa summarum:
Ominaisuuksien vertailussa on kyseessä köyhyyteen luontaisesti kuuluvien halpis edamien kategorioista. Ja, koska ravinnonhankinnan kohteessa ei ollut muuta kuin ruotsalaisen meijerin tuotetta, jouduttiin tämänkertainen juusto ostos kohdistamaan siihen. Suomalaisen edam juuston ominaisuuksien kuvaaminen perustuu siitä aiemmin hankittuihin kokemuksiin. Positiivinen oivallus asiassa oli se, että ruotsalaismeijerin prosessi asiassa on niin paljon pidemmällä kuin suomalaisten, että he voivat myydä enemmän vettä köyhille kalliiseen hintaan. Mikä tietenkin on väärin. Mutta teknologian kannalta mielenkiintoista. Toisaalta A-meijerin edam on juuri se, mitä ihmiset ovat pitkänaikaa etsineet, l. todellinen fonduejuusto. Ja ilmeisesti tuotteen profiili tulee säilymään, koska se on tähänkin asti ollut. Joten sitä on edullista ylläpitää.
1294
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Hyvä kurkis, kiitos vertailusta. Tosin fondueta ei tule kovin usein tehtyä, kun ei ole sitä fonduepataa.
Mutta juuston vetisyys kuvaa hyvin sitä, että vettä myydään kovalla hinnalla.
Sama koskee muitakin tuoretuotteita, jotka on esim Xtran ja K-menun tuotteita.
Sensijaan pirkat ja rainbowit on keskinkertaisia, rainbow-tuotteet ehkä vähän parempiakin.
Merkkituote ei sekään takaa laatua, juuri oli juttua Fazerin jostain uutuuspuurohiutaleista, matoja löytyi ja paljon. Samoin Fasun runebergintortut, latviassa tehtyjä?!
Kotimaisuus sekä laatu kunniaan, suoraostot tiloilta voisi olla hyvä juttu, mutta hintava vielä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nälkäkurkiainen kirjoitti:

N-kurkiainen on syönyt ruotsalaisomisteisen A-meijerin edam juustoa. Verrattaessa suomalaisten meijereiden edamia ruotsalaisen A-meijerin edam juustoon ovat havainnot olleet seuraavat:
- ruotsalainen juustoprosessi on osannut tehdä tuotteen, jossa vettä ollaan saatu sitoutumaan enemmän juustoon kuin suomessa osataan
- leipäjuustona suomalainen juusto on makoisampaa sen kuivuuden tähden
- mikroaaltouunijuustoina molemmilla on sijansa ja paikkansa
- ruotsalainen juusto on tod hyvä fonduetyyppisiin setteihin
Summa summarum:
Ominaisuuksien vertailussa on kyseessä köyhyyteen luontaisesti kuuluvien halpis edamien kategorioista. Ja, koska ravinnonhankinnan kohteessa ei ollut muuta kuin ruotsalaisen meijerin tuotetta, jouduttiin tämänkertainen juusto ostos kohdistamaan siihen. Suomalaisen edam juuston ominaisuuksien kuvaaminen perustuu siitä aiemmin hankittuihin kokemuksiin. Positiivinen oivallus asiassa oli se, että ruotsalaismeijerin prosessi asiassa on niin paljon pidemmällä kuin suomalaisten, että he voivat myydä enemmän vettä köyhille kalliiseen hintaan. Mikä tietenkin on väärin. Mutta teknologian kannalta mielenkiintoista. Toisaalta A-meijerin edam on juuri se, mitä ihmiset ovat pitkänaikaa etsineet, l. todellinen fonduejuusto. Ja ilmeisesti tuotteen profiili tulee säilymään, koska se on tähänkin asti ollut. Joten sitä on edullista ylläpitää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu