Helsingissä seuraava VAbaari on maanantaina 20.2. klo 18.00 Oivassa, Portaninkatu 5 Kolmannen linjan kulmassa, keskustelun lähtöteemana "Aikuiseksi uskonnottomana" ja keskustelun virittäjänä Aatu Komsi Protusta. Järjestäjänä Helsingin seudun vapaa-ajattelijat.
Aikuiseksi uskonnottomana VAbaarissa 20.2. klo 18
Hevarilllta
20149
2Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Hyvä aihe. Nuorissa on tulevaisuus. Lasten kirkkoon kuuluvuus on ylisuurta.
Tilaisuus lähenee. Nyt muistiin.
Siis keskustellaan nuorista ja nuorisotyöstä..
Kaiken ikäiset tervetulleita.
Varatkaa Aatulle sellainen istumapaikka, missä hän voi pitää jalkaansa mukavasti ylhäällä. Hän kuuluu katkaisseen sen ja toipuminen on vielä kesken.
Kiitos terveisistä. Hienoa että ei ole perunut tuloaan.
Jos Aatu Komsi pääsee paikalle katkenneen jalkansa kansa, ehkä sitten minäkin.
Samat sanat. Tulossa ollaan.
Kyllä, NYT maanantaina
Pidetään esillä vielä vähän aikaa.
Vielä vielä vähän... :-)
Olisi se neulaus... Tämäkin voisi olla ylhäällä.
Voisi neulata myös viisi(!) Ylikoskea haukkuvaa ketjua vaikkapa roskakoriin.
"Aikuiseksi uskonnottomana VAbaarissa 20.2. klo 18"
Taitaa olla toiveajattelua, päätellen tämän ja varsinkin ateismipalstan kirjoittelusta. Tietenkin jysäri vähäksi aikaa hidastaa, mutta pian sen mentyä lapsekas touhuisuus ja varhaisepäkypsälogiikka taas palaavat.
Onko helvetin pelon keppi ja taivaspaikan porkkana aikuisen ihmisen asaillinen moraalin perusta? Mitä sanoikaan Kohlberg?
Miksei olisi jos vaan uskoo niin olevan? Vapausrangaistuksen keppi ja taloudellisen menestyksen porkkana eivät oikein pure köyhiin oloihin väkivaltaperheeseen syntyneeseen huumediileriin.
Kyllähän nyt humanistien, siis oikeiden humanistien, sellaisten yliopistossa humanisteiksi lukeneiden, tulisi tuo asia tietää. Kuuluu oppimäärään.
Aika monelle ateistillekin olisi pelko tarpeen elämänohjenuoraksi. Kovasti vaan mielellään stalkataan ja tehdään muutakin laitonta, kun vain ei jäädä siitä kiinni. Mitään korkeamman humanistisen moraalin asettamista pidäkkeistä ei näy jälkeäkään.
Antivaparin maaninen massatrollaus viiden ketjunsa kanssa työntää täätä alas.
Viisi tuntia h-hetkeen.
Miten meni?
Ihan tavallisesti. Kukaan meistä ei aikuistunut.
Ihan vitun darra sen sijaan kyllä on!
Mielenkiintoista+keskustelua,+myös+yhteistyöstä,+mitä+vaparit+voivat+tehdä.
Komsi+kertoi,+että+Protu-leireille+osallistuu+noin+13+%+uskonnollisiin+yhdyskuntaan+kuulumattomista+nuorista.+Uskontokuntiin+kuulumattomien+osuus+leiriläisistä+on+hieman+noussut+ja+kirkkoon+kuuvien+osuus+vähentynyt+aiemmista+vuosista.+Islamilaisia+ei+juurikaan+ole+ollut
Protun+leiremaksuihin+voi+saada+hakemuksesta+alennusta+perheen+taloudellissen+tilaneen+perusteella.+Lisäksi+Protulla+on+mahdollisuus+myöntää+stipendejä,+jolloin+maksua+ei+ole.+Tätä+uutta+mahdollisuutta+on+kehitelty+Aseman+lapset+-yhdsityksen+kanssa.
Puhuttiin+protu-leirien+markkinoinnista,+tiedottamisesta+myös+maahanmuuttajataustaisiin+perheisiin,+niin+etelän+suunnasta+kuin+idän+suunnasta+tulleita+perheitä+ajatellen.
Uskonnottomien+lasten+ja+nuorten+katsomuksellisista+oikeuksista+tuotetaan+tauwta-aineisto+leiritiimien+jäsenten+käyttöön.