Kyllä sinä sydämessäs tiedät

että minä en ole mikään paha ihminen, enkä sinua tahallani halunnut satuttaa!!!!
17694
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Kaikessa on sekä hyvät, että huonot puolensa, niin ihmisissä, kuin asioissa.
Mihin pyrit sillä mitä teit?

Äänestä

Joo!:-/itekiolinilkee

Äänestä

Tiedän ihan tarkkaan että olit paha tarkotuksella ja välinpitämätön toisen tuntoja kohtaan.

Äänestä

Yhden asian olen huomannut....

Osa ihmisistä ei huomaa lainkaan satuttavansa toisen tunteita eivätkä tajua miltä toisesta joku tilanne voi tuntua.
He kohtelevat tätä ihmistä tunteettomasti, välinpitämättömästi jopa hieman vähätellen, mutta samaan aikana uskottelevat itselleen että välittävät toisesta.

Sitten siinä vaiheessa kun tämä toinen ei toimikkaan kuten henkilö odotti tähän ylenkatseeseen alkaa huutaminen ja poruilu kuinka toinen ei huomioi.

Kannattaa mittiä sitä omaa käytöstä ensin. Onko se ollut välittävää ja välitöntä sekä mahdollisesti aiheuttanut toiselle jotakin tunnetiloja jotka eivät välttämättä aina näy päälle päin mut silti ovat olemassa.

Äänestä

Hassua. Kyllä minulle tuli se käsitys, että nimenomaan tahallaan loukkasit ja halusit satuttaa. Et ehkä ole paha läpeensä, mutta tahallinen teko on tahallinen teko. Ei se vakuutteluilla muutu yhtään miksikään. Se mitä sydämessä on, ei kuulu enää tähän. Tekosi puhuvat.

Äänestä

Tiedän.

Äänestä
  • Anteeksi kun satutin mutta tahallaan en sitä tehnyt. Pidän sinusta joka tapauksessa, kyllä se kannattaa uskoa.

    Äänestä

Miksi sitten teit niin?
Kuha kysäsen vaan.

Äänestä
  • Koska välitän joka tapauksessa mutta hieman ristariitaiset tunteet, jotkin jutut vaan laittoi miettimään suhteen tulevaisuutta. Ja siksikin koska elämäntilanteeni on vaikea, hyvä kun osaan olla enää edes itseni kanssa.

    Äänestä

  • mieteinpitkään kirjoitti:

    Koska välitän joka tapauksessa mutta hieman ristariitaiset tunteet, jotkin jutut vaan laittoi miettimään suhteen tulevaisuutta. Ja siksikin koska elämäntilanteeni on vaikea, hyvä kun osaan olla enää edes itseni kanssa.

    Et siis ole vapaa? Miksi kuitenkin aloitit jotain, ja tiesit että se päättyy oman tilanteesi takia?
    Mielestäni aika lailla loukkaavaa.

    Äänestä

  • Käisitit väärin. Olen vapaa ja olin silloinkin ku me aloitimme parisuhteen.

    Äänestä

  • enolepettäjä kirjoitti:

    Käisitit väärin. Olen vapaa ja olin silloinkin ku me aloitimme parisuhteen.

    Miksi sitten satutit jos tiesit että se satuttaminen voi olla anteeksiantamatonta?
    Vai etkö tiennyt?

    Äänestä

Miten osoitti pahuutensa?

Äänestä
  • No eikait hän läpeensä paha ole mutta en vaan ymmärtänyt sitä valehtelua/tahallista loukkaamista ja satuttamista.

    Äänestä

Kyllähän mie tiiän että olit vaan sairas paskiainen olehan huoleti!

Äänestä

ootpaha ootpaha ootpaha ootpaha ootpaha ootpaha ootpaha ootpaha ootpaha

Äänestä

kyllä se paskiaisilta luonnistuukin!!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


eikösvaan kirjoitti:

että minä en ole mikään paha ihminen, enkä sinua tahallani halunnut satuttaa!!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu