"Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) on kutsunut kaikki hallituksensa ministerit koolle strategiaistuntoon tänään maanantaina. Kokous alkoi aamulla puoli yhdeksän aikaan ja sille on varattu koko päivä aikaa."
Jospa illalla julistetaan, että Suomeen on asetettu maahantulokielto joistakin muslimimaista ja Afrikan maista.
Jospa illalla julistetaan, että Suomeen on asetettu maahantulokielto joistakin muslimimaista ja Afrikan maista.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Olisipa niin, sillä ei ole meidän asiamme elättää muiden maiden rikollisia ja muita kansalaisia, joilla ei ole oikeutta olla Suomessa. Ylipäätään on vähitellen päästävä kokonaan eroon vierasmaalaisten elättämisestä Suomessa tai muualla! Se ei hätäavun jälkeen kuulu meille, vaan ihmisille itselleen ja heidän kotimailleen. Ei millään maalla ole oikeutta karkoittaa omia kansalaisiaan paitsi, jos kansalaisuudelle ei ole enää perusteita ja ihmisellä on toinenkin tai useampi kansalaisuus.
Onkohan yhtään selvillä kuinka monella Suomen auttamalla ulkomaalaisella kansalaisuus jo useasta muusta maasta tai tukia jo useasta muusta maasta? Miten valvotaan, ettei meitä huijata, kun vuoden pakolaisnaiseksi valittukin olikin nostanut tukia kymmenen vuoden ajan siskonsa nimissä, vaikka sisko ei koko ainana edes asunut Suomessa?
Varmaan siellä mietitään keinoja pakko muuttaa Suomalaisia.
Juu kyllä valvotaan kovasti ja varsinkin meitä fennoja.
https://www.youtube.com/watch?v=C_HNmGUhucM
hahhahhahahhhahahhahahahhahahahhhahahhahahahahahhhahahahahahahahhahahhahahahahhahahahahahahhahahahhahhahahahahahahhahahahhahahahhahaahahahhahhaahahahhahhaahahhahahahhahahahhahhahahahahhahahhahahhahhahahhahhahaahahahhhaahhahahahhaahhhahahhahahhahhahhhahhhahahhahhahhaahhahhhahahhahahhahahahahhahahahhahahahahahahhahahahhahahahahahahahahahahahahahhahahahahahahahahahhhahahahhahhahaahhahhahahahahahhahahahhhahahaha.....................................................
Sipilältä? hahahhahahhaahahhahahahhhahahahahahahahahahahhahahahahahahhahahahhahahahahahahahahhahaahhahahaahhahahahahahahahahahahahahhahahahahaahhahahahahhaahahahahahahahahahahhahahahahahahahahahahahahhaahaahahhahahahahahahahahaahahahahhahah...............................
Samaa mieltä. Valitettavasti.
Todenäköisesti Juha ja petteri haluavat lisää muslimeja suomeen elätiksi kun oma perhe tekee bisnestä ja leikataan se pois Suomen työttömiltä, sairailta, eläkeläisiltä, surutta poljetaan työttömät ilmastyöhön orjiksi ja leikataan tukia ja lisätään maahamuuttoon miljardeja..
pulloposkikin puhui iloisena uusista leikkauksista kun järjesti tänne Ruotista 32 tuhatta alitonta tulijaa.
Kyllä läskinaamakin alkaa pikku hiljaa uskomaan, ettei kusetus nykyisin enää niin helpolla onnistu. Kaikesta vatuloinnista jää jälki, jonka joku jollain aikavälillä tuo esiin!
Strategiaistunnossa varmaankin selviää vihdoin, se mitä pitää tehdä,
että rikollisuus, salakuljetus ja ihmiskauppa, kuten muunkinlainen rikollisuus saadaan vähenemään. Politikkomme eivät näytä ymmärtävän omien päätöstensä kielteisiä vaikutuksia koko asiaan. Vastikkeeton rahan jekeleminen ympärimaailmaa tuleville on pelkästään houkutin, kaikenlaiselle rikollisuudelle ja uhka turvallisuudellemme. Miksi tätä
ei haluta korjata, vaikka tiedossa on että rahaa ei pidä jakaa ollenkaan.
Unohda unesi.
Päätimme ottaa Suomeen 50.000 uutta sotapakoLOISTA LISÄÄ...VALITETTAVASTI TÄHÄNKÄÄN määrään ei mahdu yhtään naista tai lasta ( alle 15 v ).
JA tässä lisää faktaa:
https://www.youtube.com/watch?v=J3crlTLmCp0
Haluan Strumpin meidän maan johtoon!!!
Sauli taas haluaisi koiransa kanssa Arnold Swarzeneggerin Amerikan johtoon, ovat lähettäneet jo onnittelutkin tästä Arskalle!!!
https://www.youtube.com/watch?v=gGvztj0UDYs
Minä luulen, että Suomeen on tulossa Italiasta bussilasteittain merestä ongittuja. Hallitus aikoo nyt pyytää SPR:ää avaamaan välittömästi 50 000 vokkipaikkaa hinnalla millä hyvänsä.
Ainakin valtamedia on vaatinut vaatimalla niitä lisää, rajoittaminen on rikollista jos on lehtiin uskomista. Trump on suurin roisto ikinä ja Sipilä lupaa nyt kesämökkinsä pakolaisille.
Tämä edellinen tuntuu todennäköisemmältä, valitettavasti
Voi, voi,voi, pojat, olette aivan liian pienissä luvuissa ! KOK,RKP ja Vihreiden puolueohjelmissa on matutavoite 62 miljoonaa, sama kuin EUn tavoite !
https://www.youtube.com/watch?v=C_HNmGUhucM
Tämä muistetaan äänestyskopissa, ei ikinä näitä.
Mihin unohdit vasurit? Demarit ja vihreät kun pääsee valtaan, niin silloin alkaa vasta ukkoa tulla. Tämä on alkusoitto mitä on nähty.
No valitettavasti hallituksen hätäkokous ei koske maahanmuuttoa mitenkään. Huomenna poistuu autovero ja minäkin voin vaihtaa audini tuliterään. Se Bernerin vakoilulaatikko kyllä vähän ketuttaa.
Minä kyllä luulen, että rikkailta poistetaan verot kokonaan ja tavallisen kansan on annettava koko vähäinen omaisuutensa maahantulijoiden kotouttamiseksi ja lisätulijoiden houkuttelemiseksi .
Poliitikot perustavat lisää VOKkeja ja tekevät niillä matubisnestä.
Persujen maahanmuuttokriittisyys laimenee entisestään.
Miksi muuten äänestää puoluetta joka ei vaikuta hallituksessa mitenkään. Kun jopa muka oppositiopuolueet mamuttavat, mutta ei muka yksi suurista hallituspuolueista?
Tosiasia on se, että ken mamuttaa ja kuka pettänyt äänestäjät, ovat persut.