Kauhajoella pitäisi järjestää iso kynttiläkulkue. Tässä iloisessa ja hauskassa tapahtumassa kaikilla olisi Ikaalisten Jarmon esimerkkiä seuraten kynttilä takapuolessaan. Tällaisella erikoisella tempauksessa paikkakunta saisi varmasti mainetta ja kunniaa ja yritykset rientäisivät kaupunkiimme työllistämään ihmisiä. Onhan päivänselvää, että tämänkaltaiseen rohkeutta ja itsevarmuutta vaativaan toimintaan osallistuvat henkilöt ovat varmasti myös mitä parhaimpia työntekijöitä ja muita suomalaisia älykkäämpiä.
Kynttiläkulkue pystyyn
4
428
Vastaukset
- pooi
Myllis Seppo kynttilänä kulkueen kärkeen.
- samparaikaa
Mieluummin se kulkue, jossa keski-ikäiset puolialastomat naiset kulkevat musiikin tahdissa Topeekalla, eli sambakulkue
- Anonyymi00004
Ja kynttilät puossa, avot!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.2812926Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka572326Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3482007- 1151733
Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois1121681Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2121375- 661317
- 681253
- 581232
Rakas nainen ymmärsin
Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl771181