Tämä on homouttakin huolestuttavampaa!

Sillä aikaa kun fundamentalistit hukkaavat kaiken energiansa sukupuolivähemmistöjen syrjintään, yhteiskunnassa on todellisiakin ongelmia, jotka koskettavat myös heitä:

"Nerweyi on koulutukseltaan materiaaliteknologian diplomi-insinööri, lisäksi hän on opiskellut jonkin verran yhteiskuntatieteitä yliopistossa. Kielitaitoakin piisaa, Nerweyi puhuu seitsemää kieltä. Hän on ulospäin suuntautunut ja sosiaalinen, sanavalmis ja älykäs – juuri sellainen kuin ihannetyöntekijän nykyisin kuuluukin olla.

Mutta niin vain on, että tässä hän nyt istuu. Hakemus toisensa perään lähtee turkulaisesta keskustakolmiosta, mutta häviää bittiavaruuteen. Tai sitten takaisin tulee vastaus, johon liki jokainen työtön on törmännyt lukemattomia kertoja: ”Pahoittelemme, mutta valintamme ei tällä kertaa kohdistunut sinuun.”

Miksi näin käy? Sitä Nerweyi pohtii joka päivä. Ja kyllä, hän on löytänyt nipun syitä tilanteelleen."

"Kuuntelin taannoin Ylen Kultakuume-ohjelmaa, jonka aiheena oli työelämän muutos, Nerweyi kertoo.

– Siinä päällikkötason tyyppi selitti, miten hän käy kuntosalilla, mindfullnesissa ja joogassa, koska työnantaja vaatii niin. Ei kestä varmaan kauaakaan, kun työhakemuksissa vaaditaan myös tällaista.

Jo nyt työpaikkailmoituksissa kysytään sellaisia henkilökohtaisia ominaisuuksia kuten stressinsietokykyä, sosiaalisia taitoja, dynaamisuutta, idearikkautta ja positiivista elämänasennetta. Ei liene sattuma sekään, että monissa asiakaspalvelutehtävissä – vaikkapa trendikahviloissa ja urheilumyymälöissä – työskentelee poikkeuksetta kauniita nuoria ihmisiä.

Kun on vara valita, loppupeleissä jopa hakijan ulkonäkö merkitsee."

"Yritysten ja valtion yhteiskuntavastuusta ollaan kuitenkin kohtuullisen hiljaa. Ay-liikekin on ollut oudon hampaaton työttömien asiassa."

http://www.ts.fi/lukemisto/3386676/Syyllinen on tyoton?jako=0f506dc4655349a7586040e569d0d8b5

5

108

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Maailmassa on varmasti montakin huolestuttavampaa asiaa. :)

      Itse olen niin onnellisessa asemassa, että nyt viisikymppisenä ei ole velkaa ja poika työllistää sen verran, että leivässä ja makkarassa pysyy mutta mitä nuorempia ihmisiä olen kuunnellut niin kyllä se varmasti noin on.

      Kilpailu on kovaa. Ja tuossa esimerkki tapauksessasi asiaan vaikuttaa varmasti etenkin tuo nimi.

      • Itselläni on myös vakaa tilanne, joka mahdollistaa sen, että on aikaa perehtyä ympäröivään todellisuuteen pintaa syvemmältä useasta eri näkökulmasta.

        Koventunut kilpailu ja arvot aiheuttavat varmasti myös osaltaan turhia ennakkoluuloja, kuppikuntia yms. sen sijaan, että olisi varaa puhaltaa yhteen hiileen.

      • Sähkö__Jänis kirjoitti:

        Itselläni on myös vakaa tilanne, joka mahdollistaa sen, että on aikaa perehtyä ympäröivään todellisuuteen pintaa syvemmältä useasta eri näkökulmasta.

        Koventunut kilpailu ja arvot aiheuttavat varmasti myös osaltaan turhia ennakkoluuloja, kuppikuntia yms. sen sijaan, että olisi varaa puhaltaa yhteen hiileen.

        Ja yksi mitä joskus olen ajatellut, että kun vakituisia työpaikkoja ei tahdo enää juuri olla. Se on aika ankeaa nuoren ihmisen elämää suunnitella, perhettä perustaa ja asuntoa ostaa. No joku voi sanoa, ettei asuntoa ole pakko ostaa. Kasvukeskuksissa nyt vain tahtoo ollla niin, ettei vuokra-asuntoja riitä kaikille tai, että vuokrat ovat ihan kohtuuttomia ja sitten taas jossain maaseutupaikoissa joissa ehkä olisi edullisia vuokra-asuntoja ei ole edes pätkätyötä tarjolla.

        Luulisi, että tällaiset suuremmat epäkohdat kiinnostaisi tosi uskoviakin koska tuolla edellä kuvatulla tulee olemaan hyvin suuri merkitys uusien suomalaisten syntyvyydessä. Onhan se nyt sanomattakin selvää, että lapsia tehdään vasta/jos/kun on taloudelliset edellytykset niitä myöskin elättää.

      • nähty.on kirjoitti:

        "Luulisi, että tällaiset suuremmat epäkohdat kiinnostaisi tosi uskoviakin koska tuolla edellä kuvatulla tulee olemaan hyvin suuri merkitys uusien suomalaisten syntyvyydessä. Onhan se nyt sanomattakin selvää, että lapsia tehdään vasta/jos/kun on taloudelliset edellytykset niitä myöskin elättää."

        Niin luulis. Entiseen kun ei sellaisenaan ole paluuta vaan tarvitaan kokonaan uusia ratkaisuja - on esim. utopistista vaatia naisia jäämään kotiin hoitamaan lapsia tai tyytymään matalapalkkaisiin "naisten töihin" kun taloudellinen tilanne vaatii monissa perheissä kummankin vanhemman työpanosta. Nopeita mutta pidemmän päälle kestämättömiä reseptejä tarjoavien populistien äänestämisen sijaan voitaisiin esim. nähdä vaivaa ja etsiä niitä, joilla olisi oikeasti riittävää asiantuntemusta ongelmien selvittämiseen. Nyt tilanne saattaa ääriuskovien piireissä olla se, että kannatetaan sukupuolineutraalia avioliittolakia vastustavaa poliitikkoa, joka samalla on aivan kuutamolla yhteiskunnallisten asioiden suhteen ja vaikka jo silkkaa tietämättömyyttään tulee heikentäneeksi lapsiperheiden taloudellista tilannetta kannattamalla vääränlaisia leikkauksia.

        Ja ainakin 90-luvun lamasta saakka on ollut tilanne, jossa toisilla on liikaa töitä, toisilla liian vähän. Silloin monilla työpaikoilla vähennettiin väkeä ns. ensihätään, hätätilanteen jatkuessa edelleen ihmisten uupuessa uupumistaan. Tällä hetkellä ei ole enää paljoa mistä ottaa.

        Olen myös kuullut useamman yrittäjän sanovan, että asiakkaalle tarjotaan vain välttämättömin ja hyvästä työnjäljestä joutuu maksamaan ekstraa. En ihmettele, että sellainen syö, jos työtään ei saa tehdä niin ammattitaitoisesti kuin haluaisi. Monet valitsevat mieluummin sitten vaikka pienipalkkaisemman kuin parempipalkkaisen mutta työn laadusta tinkivän työn. Alihankkijoista ja ulkoistamisista puhumattakaan - kun ketju on tarpeeksi pitkä ja monimutkainen, ongelmien ilmetessä vastuunkantajaa ei löydykään tyyliin Länsimetro case.

        "Riita maan alla – näin länsimetron avaus tyrittiin

        Konsultit epäonnistuivat, rakentajat riitelivät, eivätkä poliitikot osanneet valvoa. Yle selvitti, miksi yksi Suomen suurimmista rakennushankkeista meni pieleen ja metro myöhästyi. Samaan aikaan kun länsimetron mainokset ilmestyivät kadunvarsiin, metrotyömailla tiedettiin jo, ettei juna kulje elokuussa."

        http://yle.fi/uutiset/3-9022192

        Tilanne on siis kärjistettynä suurinpiirtein sellainen, että kiltit ja tunnolliset uupuvat sairaseläkkeelle, kovapintaisempien tinkiessä vaikka lainsäädännöstä, työturvallisuudesta jne, jotta selviytyisivät edes jotenkin. Huvittavinta on sitten se, että kun näitä asioita yrittää selvittää väärälle henkilölle, saa kuulla olevansa kulttuurimarxisti. :D

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      137
      1403
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      148
      1071
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      67
      888
    4. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      56
      693
    5. 68
      693
    6. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      210
      603
    7. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      37
      589
    8. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      551
    9. Jännitän sua!

      En tiedä miksi! 🤭
      Ikävä
      39
      527
    10. Miksi meidän yhteys vain

      Säilyy? Säilyy ja säilyy? Joku syyhän siihen on?:))
      Ikävä
      63
      513
    Aihe