Ylekin alkanut siistimään suutaan, jos viitsi uutisetkin katsoa.
Jo taloustoimittaja kehaisi hallituksen toimia, miten saatu kasvua aikaan.
Vaikka kasvu heiveröistä, on kuitenkin.
Ollutkin odotettavissa, kun tähän päästy, alkaa toimet puremaan, ja arvostelu hallitusta kohtaan vähenemään.
Kohta ei kukaan järkevä arvostele, jos ei osaa itse esittää parempia vaihtoehtoja.
Kaikki tiedämme, ettei tämä kuin ei muutkaan hallitukset tule aina olemaan, se vaihtuu taas 2019 keväällä. Joka huutaa hallituksen lopettamista, se loppuu sitten jo käytänössä v 2019 alkuun, kun alkaa vimmatut valehtelut taas miten " ME " hoidamme asiat, työttömyydet ym maan asiat kuntoon " me " JOPA VASURIT JA VIHREÄT NIIN SANOO, VAIKKA HEILLÄ EI KAIKUPOHJAA OLEKKAAN.
Saa nähdä meneekö kirkko pohjamutiin salliessaan homojen vihkimiset ?
Näillä päätöksillä mitä nyt on, kirkko ei ala vihkimään homoja. AVikka arkkipiispa ja joku piispa painaakin lakia läpi, se ei mennene enemmistön päätöksellä.
Kirkon historia on pitkä, kestänut tuiskut ja tuulet, tuskin homot saa nyt kaadettua sitä.
Isokirja sanoo selvästi, että avioliitto on vain miehen ja naisen välinen.

Vastaukset 10
Vanhimmat
Kai tämä itseään sairaseläkeläiseksi tituleeraava tuntee ajan kulun ?.
Se paha hallituksesi ei suinkaan lopeta kesken kaiken, vaan jatkaa seuraaviin vaaleihin asti. Se ihan varmaa. Kun hallituksessa ei ole vihreitä, eikä vasureita, jotka loikkisi kesken pois.
Rönkä ollut nyt sivussa uutistenluvusta.
Eiköhän vielä löydä sipilän pojat, kun palailee Thaimaasta.
Naama elehtii kuin kiimaisella tammalla pilhu. Ja silmät
pyörii päässä kuin sudella naidessa.
Hyvä, jos ovat siistineet suutaan, mutta entäs se lyhyt uutistenlukija (Matti Rönkä?)? Vieläkö vääntelee naamaansa, kun lukee uutista Sipilän hallituksesta?
Itseasiassa kasvuun ei ole sipilän hallituksella ollut muuta kuin negatiivinen vaikutus. Vientiin ei tippaakaan ja kotimaiseen kysyntään ei osotovoimaheikennykset auta. Kasvu olisi siis suurempaa ilman sipilän toimia.
Kyllä Jytilällä ollut nyt majurin jahtaaminen etusijalla, jääneet nämä vientiluvut ohi suun ja korvien. Nyt on nousu menossa parastaaikaa.
Nähdä näkyjä..
Kangastusta voi pitää näkynä.
Visuaalisesti tai muuten mielenkiintoa herättävä kohde, jonka voi nähdä, "mikä näky!" tai ironisestikin "onpa kaunis näky.!".
Se oli aika näky, kun Tommi tuli laskettelurinteen alas mahallaan.
Aivot syystä tai toisesta antavat ihmiselle ajatuksen, että hän näkee jonkin yleensä vaikuttavan tapahtuman hyvin aidon tuntuisena.
Profeetat kertovat usein nähneensä näkyjä ja siten saaneensa Jumalalta käskyjä tai ennustuksen.
ihme sekavaa mongerrusta, mitä sieniä syöt? Eihän jutussasi ole järjen häivääkään.
Edellinen hallitus ei tehnyt kuin selvityksiä ei sillä toimettomuudella tullut kuin laskua joka tuutista. Mitään tavoitteita ei saatu edes eduskunnassa hyväksyttyä.
Sellainenko on oikeaa maan johtamista? Suomi velkaantuu edelleen ja oppositio lupaa perua kaikki leikkaukset ja vielä lisätä etuuksia. Millä rahalla sitä vaan ei kerrota.
Miten leikkaukset ovat auttaneet? Velkaannutaan edelleen, ja vauhti kiihtyy.
Sosiaaliturvassa niin onnetonta porukkaa, ettei voi niinvain leikata.
Vuoriijoku on nyt Suomen Kuvalehdessä. Tosin oli tehnyt siitä sopimuksen ennen Ylen jupakkaa.