Että valmisruokien hinnat nousivat pakkauksissa sen seurauksena. En ole tyhmä. Kyllä meitä kusetetaan näissä alennuksissa.
S- ryhmä laski vihanneksien hintoja, huomasin...
onkoseoikein
15216
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Vihannesten hintaa nostettiin vähitellen loppuvuodesta. Esimerkiksi kotimainen kurkku maksoi ennen "halpuuttamista" nelisen euroa kilo. Siitä olikin hyvä näyttävästi mainostaen halpuuttaa 41 prosenttia eli kahteen ja puoleen euroon kun hintaa oli loppuvuoden aikana hiljalleen hilattu reilut 40 prosenttia ylöspäin. Nyt hintaa ollaan taas nostamassa ja se alkaa olla jo kolmessa eurossa kilo. Kohta hintaa varmaan taas suuren mainonnan kanssa halpuutetaan. Aika sikamaisia temppuja!
Käykää cittarissa kurkku 4,99e kilo,ja muutenkin juures/vihannes,hedelmäpuoli 3 laatuista kuraa!Itse käyn kurkut ym. Kasvikset S-marketista ja loput Cittarista.Aikansa jaksoin valittaa roskis laadusta ja sitten kyllästyin ja vaihdoin halvempaan.
Citymarketin vihannes- ja hedelmäosasto kaipaa suuren remontin. Hedelmät ovat joko raakoja tai liian vanhoja (banaanit). Laatu on todella huonoa ja ihmisravinnoksi kelpaamatonta. Hinnat ovat kohtuuttoman kalliita. En osta siltä osastolta koskaan mitään.
Lihaa ja kalaa sittarista joskus käyn, vaikka peräseinän palvelu onkin p.rs...tä. Muuten monen artikkelin tarjoushinta on s-marketin normaalihinta.
Ruoka ei ole Suomessa kallista. Kyllä se raha menee jonninjoutavaan muuhun ku ruokaan. Se on aivan tyhjä vänkyttää, jotta mukamas kallista.
Nykyajan veteläperseet käyttää rahasa mielluummin Tallinnan matkoilla, tai Kanarialla viinanjuontiin ja mukamas hauskaan elämään.
Jos se hauskuus elämään pitää hakea monen tuhannen kilometrin päästä, niin kyllä pultissa tuulee aika tanakasti. Sitten kuitenkin ottaa pattiin, kun manit meni Espanjalaisille, eikä mitään hyötyä ollu itelle, paitsi joku suttunen kuva känykäkamerassa. Mutta kun pitää yrittää elää samanlaista "elämää", kun seiskalehen "mulkkikset". Siihenhän se on tämänpäivän ihminen "koulutettu".
Jos omia aivoja ei ole, niin sehän onkin varmaan hienoa. Siihenhän pyritään jo tv. ohjelmienkin puolesta. Esimerkkinä Analyan sankarit. Mitkähän sankarit?
Tuon peruusteellahan sitä pitääkin juosta Cittariin ostamaan ylihintaisia vanhaksi menneitä juureksia?
Mitähän vanhaksi menneitä juureksia? Mee ite viljele, niin sitte on tuoretta. Jotkut helekutin Lieksalaiset luulee olevansa niin kaupunkilaista muka. Siellä on tonttia, mihin laittaa naurriit kasvamaan. Eiköhän se oo niitä suurimpia kyliä maapallolla asukaslukuun verrattuna. Voi tehä aivan mitä huvittaa ja kylvää sekä kasvattaa. Sitten saa mieleistään evästä.
Talvella?Sehän selittääkin miksi cittarissa märätyksiä tiskissä kalliilla.
IIIkkkk! Kurkku on kallistunut niiiiiin paljon. Ja suoristunut kun käyrrrrääää haluan.
Käytän aikas paljon vihanneksia :) Olenhan itsekin. Niiden ystävä siis.
En ymmärrä, miksi jotkut valittavat kaupan vihanneksista. Onhan se suomalainen kurkku tuoreen ja maukkaan makuista, kuten muutkin vihannekset ja hedelmät, ulkomaisetkin.
Ettei ole makuaistissa vikaa, jos ei maistu.
Kurkku+on++95%+vettä.Ettei+vaan+olis+englantilaista.
Olen ostanut joka vuosi kotimaisia omenia koko kauden ajan niin kauan kuin niitä on saatavana. Olen saanut aina ostaa ne S-marketista. Hinta on ollut edullinen ja kaikki lajikkeet yhtä edullisia. Sittarissa hinnat pompii ylös ja alas.
Sama juttu on ollut talvella appelsiinien suhteen. Sittarissa ne saattaa olla tarjouksessa parina kolmena viikkona talvella, S-marketissa on ollut koko talvikauden ajan tasaisen edullinen hinta ja appelsiinien laatu on ollut hyvä.
En tykkää yhtään hintalypsystä, jolloin on joskus joku halpahinta. Sitten kun toisena viikkona ostat samaa tuotetta, saat siitä sitten maksaa normaalihintana jatkuvasti kalliimpaa hintaa kuin naapurikaupassa.
Olen huomannut saman asian. Appelsiinien laatu? On ollut tosi hyvä Prismassa ja muissa kaupoissa. Jos varsinkin on ollut Egyptiläisiä appelsiineja myynnissa. Ovat isoja appelsiineja, mutta tosi maukkaita. Niiden paras sesonki on nyt, niin laadultaan kuin maultaan. En halua mainostaa, se oli mun mielipide, perustuen omaan makuaistiini.
Halpuutuksessa on häviäjänä aina tuottaja, ei kauppaketju vaikka niin kauppiaat väittääkin! Se tarkoittaa sitä että suomessa ei kannata viljellä kohta mitään, ja sitten tuodaan ulkomailta ja myydään samalla hinnalla kuin olevinaan kotimainen? Sen jälkeen alkaa vinkuminen kotimaisuuden ja luomun perään kun ei ole enää viljelijöitä? Mutta etelä-euroopasta jos suomalainen ostaa tilan, niin silloin voi siellä viljellä ja myydä suomessa suomalaisena elintarvikkeena, ja miksei luomunakin, kukapas siellä on kyttäämässä! Taas meitä kusetetaan!
Mutta ihan turhaa suomessa velallakaan on mitään kasvattaa, ja pilata elämänsä konkurssilla!
Ulkomaisia vihennes- ja marjatuotteita kuljetetaan Ahvenanamaan kautta, jossa ne pakataan uudelleen suomalaisiin laatikoihin ja jaellaan Suomeen kotimaisina kalliina tuotteina.