Vain kaikille hyväksi Raamatun UT mukainen...

ja kaikilta osin perustuva, käskynsä kaikilta osin pitävä ja täyttävä, on sitä Oikeaa / oikeasti Kristillisyyttä.

Sitä, josta vasta voi alkaa ilmenemään ja täyttymään ne Kristuksen Jeesuksen kirkkaudeksi ja kunniaksi, Hänen, "mailmalle valkeudeksi ja maalle suolaksi" riittäväviä, apostolisia seurakuntiaan / sitä pelastukseksi Krist. vaihtoehtioa YHTENÄ, kaikessa YHTÄ pitävänä, Totuudessa YKSI mielisesti, YHTÄ olevasti keskinäisessä Rakkaudessa ja huolenpito yhteydessä elävänä ja tomivana / vaikuttavana jäsenistönään rakentavaksi. Josta kaikki voi tunnistaa / TODETA Kristuksen Jeesuksen oikeasti seuraajiksi. Sitä HYVÄÄ (ei mitään pahaa), hedelmää tuottavaksi ja kantavaksi.

Kaikki muu ja muulla tavalla eläminen ja tomiminen on sen vastaista. Siitä kaikille hyväksi Totuuden / Laillisen Oikeudeen mukaisesta pois eksyttävää ja vievää, = tuomioksi olevaa ja koituvaa. Josta tulee näitä SYYSTÄ (kaikki vääryys ja pahuus) Jumalan Sanan vastisuuksista, tuomioksi, pahaksi / kärsimyksiksi ja valtaviksi turhiksi menetyksiksi ja sodiksi ym. vitsauksiksi seuraamuksia, josta tiedostusvälineet, vain joistakin, kautta maailman ihan päivittäin uutisoi. Mutta, joita lähes KAIKKI ihmisten sairaudetkin on!

Jeesuksen nimessä... uskovilleen / muillekin herätykseksi, muistuttaenja valistaen.

vähäinen, Totuudessa pysyvä ja mukaisesti elävä ja toimiva, Hänen apostolisia seurakuntiaan / sitäpelastukseksi Krist. vaihtoehtoa rakentavaan Krist. yhteyteen ja yhteistyöhön kutsuttu, siihen näyllä armoitettu, palvelijansa ja seuraajansa.

Niitä muita etsivä, ja näin peräänkuulutteleva.

"Löytäneekö"...?
9130
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Ei näytä löytyneen ainotakaan Kristusta Jeesusta rakastavaa, käkynssä pitämään ja täyttämään, edes haluavaakaan uskovaista!! Johan on aikoihin, niihin Nooan aikaisiin eletty ja palattu, täällä viestitteleväkin!!

Jeesuksen nimessä... kauhistellen! vähäinen, Totuudessa pysyvä ja mukaisesti elävä ja toimiva, Hänen kirkkaudeksi ja kunniaksi seurakuntiaan / sitä pelastukseksi krist. vaihtoehtoa rakentavaan, Krist. yhteyteen ja yhteistyhön kutsuttu palvelijansa ja seuraajansa. Missä KAIKKI muut??!!

Äänestä

Kaikki näyttää olevan kuin ne Nooan aikaiset, jotka heräsivät ja kiinnostuivat siitä pelastukseksi vaihtoehdosta, Nooan arkista LIIAN myöhään. Siksi eivät voineet enää päästä siihen mukaan. Siksi SYYSTÄÄN saivat saman tuomion, kuin ne muutkin saatanaa tuomiokseen palveleviksi antautuneet / taipuneet!

Jeesuksen nimessä... uskovilleen / muillekin herätykseksi, muistuttaen ja valistaen.

Vähäinen, Totuudessa pysyvä ja mukaisesti elävä ja toimiva, sitä pelastukseksi Krist. vaihtoehtoa rakentavaan Krist. yhteyteen ja yhteistyöhön kutsuttu, siihen näyllä armoitettu palvelijansa ja seuraajansa.

Heräneköhän kukaan?

Äänestä

No Matti, kerro toki sitten mistä haluat keskustella.

Äänestä
  • Varmaan hän haluaa keskustella Kristillisyydestä = Raamatun UT mukaisuudesta että mitä kaikkea ja miten edellyttää alkaa elämään ja toimimaan / vaikuttamaan että tulee sellaiseksi. Krist. tunnusmerkit ilmentäväksi ja täyttäväksi, ne käytännön arkielämässä, elämällä, sanoilla ja teoilla osoittavaksi / todistavaksi.

    Äänestä

  • Kerrohan sitten mistä haluat keskustella Matti. Kerro aihe.

    Äänestä

  • Meingott kirjoitti:

    Kerrohan sitten mistä haluat keskustella Matti. Kerro aihe.

    Raamatun UT mukaisesta käskynsä kaikilta osin pitävästä ja täyttävästä / ne Raamatun UT mukaisen Kristillisyyden tunnusmerkit ilmentävästä ja täyttävästä, vasta Oikeasta ja Oikeasti Kristillisyydestä.

    Oletko sen vertaa perehtynyt, siihen että voisit tästä aiheesta alkaa asiallisesti ja rakentavasti, kaikessa täydellisyys päämääräisesti keskustelemaan, että mitä kaikkea ja miten edellyttää, että tällaiseksi alkaisi menemään ja tulemaan?

    Äänestä

  • valintasi kirjoitti:

    Voiko olla jostakin lauseesta muita kuin yksi ajatus, tai sallitaanko Raamatusta ajatus.
    Täyttääkö kysymykseni
    >>Raamatun UT mukaisesta käskynsä kaikilta osin pitävästä ja täyttävästä / ne Raamatun UT mukaisen Kristillisyyden tunnusmerkit ilmentävästä ja täyttävästä, vasta Oikeasta ja Oikeasti Kristillisyydestä.<<

    Kysymykseni on turha koska tiedän totuuden

    Äänestä

  • Odotan Matti edelleen avaustasi keskustelulle. Joten aloita ole hyvä.

    Äänestä

  • enkelipallo kirjoitti:

    Voiko olla jostakin lauseesta muita kuin yksi ajatus, tai sallitaanko Raamatusta ajatus.
    Täyttääkö kysymykseni
    >>Raamatun UT mukaisesta käskynsä kaikilta osin pitävästä ja täyttävästä / ne Raamatun UT mukaisen Kristillisyyden tunnusmerkit ilmentävästä ja täyttävästä, vasta Oikeasta ja Oikeasti Kristillisyydestä.<<

    Kysymykseni on turha koska tiedän totuuden

    Niinhän kaikki voi sanoa.

    Mutta mikä osoittaa / todistaa, että sen kaikille hyväksi Totuuden, johon kaikki Laillinen / Luvallinen kaikkia kohtaan ja kaikille Oikeus / hyvä ja oikea perustuu, tunnet ja tiedät. Sitä KOKO / kokonaisuus totuutta et vielä tunne / tiedä. Osoittaa tuo esittämäsi vastaus. Kukaan Totuuden tunteva, ei olisi tuollaista esittänyt.

    Herra Jeesus sanoi että hedelmistään puun tunnistaa.

    Jota hedelmiä sanatkin on. Ja myös Totuutta kirkastamattomasti sanomatta jättämiset. Jeesus kirosi hyvältä näyttävän hedelmäpuun, koska ei löytänyt siitä siitä olenkaan hedelmää

    Voivat olla joko hyväksi tai pahaksi puolesta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Herätyys kirjoitti:

ja kaikilta osin perustuva, käskynsä kaikilta osin pitävä ja täyttävä, on sitä Oikeaa / oikeasti Kristillisyyttä.

Sitä, josta vasta voi alkaa ilmenemään ja täyttymään ne Kristuksen Jeesuksen kirkkaudeksi ja kunniaksi, Hänen, "mailmalle valkeudeksi ja maalle suolaksi" riittäväviä, apostolisia seurakuntiaan / sitä pelastukseksi Krist. vaihtoehtioa YHTENÄ, kaikessa YHTÄ pitävänä, Totuudessa YKSI mielisesti, YHTÄ olevasti keskinäisessä Rakkaudessa ja huolenpito yhteydessä elävänä ja tomivana / vaikuttavana jäsenistönään rakentavaksi. Josta kaikki voi tunnistaa / TODETA Kristuksen Jeesuksen oikeasti seuraajiksi. Sitä HYVÄÄ (ei mitään pahaa), hedelmää tuottavaksi ja kantavaksi.

Kaikki muu ja muulla tavalla eläminen ja tomiminen on sen vastaista. Siitä kaikille hyväksi Totuuden / Laillisen Oikeudeen mukaisesta pois eksyttävää ja vievää, = tuomioksi olevaa ja koituvaa. Josta tulee näitä SYYSTÄ (kaikki vääryys ja pahuus) Jumalan Sanan vastisuuksista, tuomioksi, pahaksi / kärsimyksiksi ja valtaviksi turhiksi menetyksiksi ja sodiksi ym. vitsauksiksi seuraamuksia, josta tiedostusvälineet, vain joistakin, kautta maailman ihan päivittäin uutisoi. Mutta, joita lähes KAIKKI ihmisten sairaudetkin on!

Jeesuksen nimessä... uskovilleen / muillekin herätykseksi, muistuttaenja valistaen.

vähäinen, Totuudessa pysyvä ja mukaisesti elävä ja toimiva, Hänen apostolisia seurakuntiaan / sitäpelastukseksi Krist. vaihtoehtoa rakentavaan Krist. yhteyteen ja yhteistyöhön kutsuttu, siihen näyllä armoitettu, palvelijansa ja seuraajansa.

Niitä muita etsivä, ja näin peräänkuulutteleva.

"Löytäneekö"...?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu