Töitä olisi, vaan liian kaukana!

Mulle tulee päivittäin ilmoituksia työkeikoista... Ne vain kaikki ovat liian kaukana minusta. HSL:n alueen ulkopuolelta. Niihin vaaditaan autoa.

Tänään aamulla tuli viesti yhdestä vanhasta työpaikastani. Kiva työpaikka, jonne olisin voinut mennä sen tuttuuden vuoksi. Hyvät kivat työkaverit. Ongelma vain oli se, millä menen. Aikaakin siirtymiseen olisi ollut vain kaksi tuntia. Jos olisi auto, se ei olisi ollut ongelma eikä mikään. Olisin vain syönyt aamupalan ja lähtenyt ajelee sinne päin. Niinhän minä aikoinaankin tein. Tunnin ajelu Helsingistä pois päin ei kauaa kestä, koska ruuhkat ovat yleensä toiseen suuntaan!

Minulla oli autosäästöjä. Minulla oli tarkoitus säästää rahaa niin, että viimeistään tämän vuoden keväällä olisi auto. Sitten tuli tämä unettomuus, johon en saanut apua. Jouduin työttömäksi, rahat loppuivat pikkuhiljaa. Te-toimistossa käsittelyt ovat kestäneet tolkuttoman kauan. Niin kauan, kuin käsittelyt ovat kesken, en voi hakea päivärahaa kassasta. Nyt on jo helmikuu. Toimeentulotukea taas ei ole voitu myöntää, koska "minulla on varallisuutta". En edes tammikuussa saanut, vaikka siinä kuussa rahat loppuivat kaikki. Syynä: Tammikuun alussa tililläni oli varsin hyvin rahaa. Ei siinä huomioida sitä, että vuokraan ja sähköönkin täytyy jäädä jotain. Toisekseen kun se "säästökin" oli alunperin autoa varten. Nyt on maksettu sillä rahalla kaksi vuokraa... Sosiaalineuvoja oli tyytyväinen: hyvä kun olet suorittanut velvollisuutesi, se on hyvä merkki!

Onhan se niin hieno juttu, kun olen velvollisuuteni suorittanut, mutta kun pitäisi syödäkin jotain.... Ja töitä olis, mutta en niitä pysty enää köyhyyden vuoksi vastaanottamaan. Olen siis kirjoilla vuokratyöfirmassa, jossa olisi keikkoja joka ikiselle päivälle, jos vain niitä pystyis ottamaan vastaan. Alkuunhan niitä oli HSL:n alueellakin.

1

145

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kyllä niin sekavaa tekstiä. Tarkoitin, ajelu työpaikan suuntaan kestää vain tunnin (vaikka kilometreissä sinne on matkaa ihan kiitettävästi). Jos sieltä joutuisi ajaa tänne saman matkan, aikaa kuluisi varmaan kolme tuntia, koska ruuhkat ovat yleensä kehyskunnista Helsinkiin päin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      547
      1787
    2. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      18
      877
    3. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      84
      873
    4. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      806
    5. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      50
      719
    6. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      2
      707
    7. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      705
    8. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      63
      676
    9. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      74
      628
    10. Moi, olen Lampunhenki

      Kerro toivomuksesi🏺
      Ikävä
      65
      543
    Aihe