Kuolleeltamereltä löydetty uusi kääröluola – merkittävin arkeologinen löytö sitten vuoden 1956
Vuosina 1947-1956 Qumranin luolastosta löydettiin yhteensä 11 luolaa. Luoliin kätketyistä ruukuissa on ollut muun muassa Vanhan testamentin käsikirjoituksia. Nyt yli 60 vuotta myöhemmin on löydetty 12. luola.
Kuolleeltamereltä Qumranin luolastosta tehtiin hyvin merkittävä arkeologinen löytö vuonna 1947. Tunnettu arkeologi William Albright julisti vuonna 1948, että kyse on 1900-luvun merkittävimmästä arkeologisesta löydöksestä.
Nykyään Kuolleenmeren kääröt ovat mittaamattoman arvokkaita.
Beduiinipaimenet löysivät vuonna 1947 Khirbet Qumranin läheisestä luolasta ruukkuja, joihin oli kätketty kääröjä. Luola sijaitsee Kuolleenmeren läheisyydessä. Luolia löytyi lisää. Vuoteen 1956 mennessä niitä oli löytynyt jo yksitoista.
Viimeisen 60 vuoden ajan arkeologit ja ryöstäjät ovat etsineet uusia luolia Qumranin luolastosta. Monet arvelivat, ettei luolia enää löytyisi. Tammikuussa 2017 arkeologit Oren Gutfeld ja Randall Price tekivät kuitenkin arvokkaan ja poikkeuksellisen löydöksen. Jerusalemin heprealainen yliopisto ilmoitti, että kahdestoista luola on löytynyt. Löydöstä pidetään merkittävimpänä arkeologisena löytönä 60 vuoteen.
Kahdennestatoista luolasta on löydetty peräti kuuden ruukun jäännökset. Valitettavasi kaikki ruukut olivat löydettäessä rikottuja ja niiden sisältöön oli kajottu. Luola on arkeologien mukaan ryöstetty.
Kääröt ovat kuuluneet luultavasti essealaisille. Suurin osa kääröistä on ilmeisesti hylätty luoliin ensimmäisen juutalais-roomalaisen sodan aikana roomalaisten sotilaiden pelossa. Keisari Vespasianuksen joukot tuhosivat asutuksen vuonna 68 jKr.
Qumranilta vuosina 1947-1956 löytyneisiin nahka- ja papyruskääröihin kirjoitettujen tekstien joukossa oli Vanhan testamentin kirjojen käsikirjoituksia, apokryfisiä ja pseudepigrafisia tekstejä sekä Qumranissa eläneen essealaisten uskonnollisen ryhmän omia kirjoituksia.
*
Uudesta arkeologisesta löydöksestä kertoivat tutkijat Jeremiah J. Johnston (Christian Thinkers Societyn presidentti) ja Craig A. Evans (Houston Baptist -yliopiston professori) foxnews.com -verkkosivuilla.
https://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/kuolleeltamerelta-loydetty-uusi-luola-kaaroja-merkittavin-arkeologinen-loyto-vuoden-1956/
Kuolleeltamereltä löydetty uusi kääröluola
xvcvb
4
106
Vastaukset
Toivottavasti olisi hyödyllinen alkuperäisten kirjoitusten tarkistamiseen.
- retyyyy
Siitähän kysymys onkin, sillä aiemminkin on ko. löytöjä tehty.
Mielenkiintoisin kysymys on se, että miksi Jumala piilotteli kirjoituksia kaksituhatta vuotta, kuin odottaen Israelin uutta tulemista.
Siksikö, että on väitetty juutalaisia valehtelijoiksi ja kirjoitusten väärentäjiksi.
Jumalalla oli todistuksten tallella.
'Todistaja pilvissä on uskollinen.'
Tämä on niin sanotusti yliluonnollista.- kässäreitä
pitää valita oikein hyvä...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1702081
Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä
Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo371465Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa
On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall1321154Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden
Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe56902- 55846
Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.
Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol250814Kääminsä polttanut taksi suomussalmella
Vieläkö sillä hermonsa menettäneellä hulluja ylinopeuksia ajavalla asiakkaansa haukkuvalla( jos ajat paska kyydin hänen20792Jorma Uotinen avaa sanaisen arkkunsa TTK-miesparista ja koko uudistuksesta: "Sehän on..."
Tanssii Tähtien Kanssa -parketilla nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa tanssiparina miespari kauden alusta asti. Mikko S18735Aina ku nään sun kuvan
Tekis mieli kirjoittaa viesti: Moi kulta, on ikävä❣️🤗 ihan noin vain, lyhyt ja ytimekäs 😁🤭58713Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis198634