Kun olin pieni, osa miehistä turvautui saatanan apuun saadakseen rahaa, huomiota, naisia ja valtaa.
Ja niin saatana vääristi parisuhdekilpailun näiden huijarien eduksi.
Ei saatanalle lupautuneet miehet jäivät huomiotta, vaurautta ja onnea. Koska heillä oli jonkunlainen käsitys moraalista.
Naiset tottuivat olemaan saatanan alaisten miesten käskytettävänä ja himojen ja perversion toteuttamisen välineenä.
Sivulle jääneenä miehenä katsoin tätä ja päätin turvautua Jumalan apuun etten jäisi yksin. Ihmetystä herätti kun saatanalle lupautuneet miehet eivät estellee minua lainkaan saamasta naisten suosiota. Mutta meninkin ansaan sillä he olivat jo koulineet naiset itselleen.
Yritin tuoda totuuden valoa naisille mutta lopulta naiset kääntyivät saatanan puoleen tuhotakseen minuy ja saadakseen säilyttää valta aseman; rahaa ja ylpeuttä saatanalta ja niin myös he lankesivat perisyntiin miesten katkeroittamina. Niinpä naiset hylkäsivät myös minut koska turvasin Jumalaan.
Näin sekä miehet että naiset tekivät minulle perisynnin vaikka itse en tehnyt pahaa.
Nyt minulla olisi helppo pääsy taivaaseen toki yksin mutta olen itse vakavasti katkeroitunut ja kääntymässä saatanan puoleen. Haluan viedä minua loukanneet ihmiset mukanni helvettiin.
Olen saanut viestin Jymalalta että nyt hän viimein alkaa toimia ja jakamaan oikeutta maailmaan.
Minua se ei vaan enää kiinnosta kun jouduin kaksi kertaa petoksen uhriksi.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.