Kaikki lienevät seuranneet, jos ei mielenkiinnolla, niin yleisestä kiinnostuksesta Trumpin sekoiluja USA:ssa.
Hän on tehnyt hyvin mielenkiintoisia ratkaisuja sisäpiirissään, joita kummastelevat jopa omatkin. Vapaamielinen ja menneisyydessä täysin uskonnottomaksi leimaantunut Trump on valinnut ministereiksi täysin kajahtaneita äärikristittyjä, joiden rinnalla jopa suomalaiset, normaalissa ihmisessä oksennusrefleksin aikaan saavat uskovaiset kalpenevat kevyesti.
Uusin valinta, Betsy DeVos, kreationisti ja kaikkien mahdollisten ihmisryhmien oikeuksien polkija, on nimitetty opetusministeriksi.
http://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005081264.html
Aiemmin pöyristeltiin hänen oikeusministeriksi nimittämäänsä henkilöä, Jeff Sessionsia, joka ääriuskonnollisilla mielipiteillään on ollut kova pala jopa tiukemmankin linjan konservatiiveille, joille Jeffin raamatullinen rasismi ja muu kirjaimellinen tulkinta ei edusta enää tätä päivää.
Mitä tämä tarkoittaa kristinuskolle USA:ssa?
Minulla on näkemys, jonka tässä tuon perustellusti julki.
Yksi syy, miksi Eurooppa on maallistunut ja vapaamielinen, sekä uskonnoton on tietenkin se, että me olemme kokeneet uskonsodat, uskonnon alistavan otteen ja kaiken sen pahan, jota uskonto voi ja kykenee tekemään kaikille.
USA ei ole sitä kokenut, vaikka se on uskonnollinen maa, paljon Eurooppaa uskonnollisempi, niin he ovat jääneet paitsi kaikesta siitä pahasta, johon kristinusko meillä osoitti kykenevänsä.
Näillä Trumpin valinnoilla USA ehkä pääsee hieman maistelemaan siitä kakusta, jonka sisällön maun me jo tiedämme, eli USA voi monessa asiassa mennä näiden uskonnollisten hullujen johdolla siihen pimeään keskiaikaan, jonka me olemme jo kokeneet.
Betsy DeVos romuttaa julkisen koulujärjestelmän ja siirtää rahat kreationistien ja muun roskaväen roskakouluille, jossa tiede ja järkevä opetus sysätään syrjään jonka johdosta USA:n tiedeylivalta romuttuu ja sivistyneistä muuttaa sieltä pois.
Nyt nämä ääriuskonnolliset kahjot ovat saaneet puuhailla rauhassa omilla hiekkalaatikoillaan, mutta kun he pääsevät valtaan ja tekemään uskontonsa ideologian edellyttämiä asioista, niin se paljastaa jokaiselle selväpäiselle sen, mistä kristinuskossakin on kysymys, eli he oppivat sen saman, minkä me täällä opimme jo vuosisatoja sitten.
Eli Trumpin kauden johdosta ja hänen ministeriksi valitsemiensa äärikristittyjen kahjojen touhuista on se seuraus, että USA alkaa maallistua vauhdilla kun ihmiset näkevät sen kauheuden, jota uskonnon aivopesemät ihmiset saavat aikaan, kun heistä tulee annetun vallan johdosta sellaisia, että he kykenevät tekemään taikauskoisen ideologiansa mukaisia asioita.
Meidän kokemuksemme kristinuskosta ja sen toimista synkän uskonnollisen historiamme aikana on aiheuttanut sen, että täällä kirkon tehtäväksi on jäänyt naisten alistaminen, homojen mollaaminen ja sisällöntuotto joihinkin perhejuhliin.
USA:n tilanne on se, että koskaan aikaisemmin komediakäsikirjoittajilla ei ole ollut näin paljon materiaalia USA:n hallinnossa, niin se tietää kylmää kyytiä kristinuskolle, kun näiden tollojen toimesta kaikki se taikauskoinen typeryys tulee kauniisti ilmi uskovaisten itsensä toimesta.
Kannattaa muistaa, että Euroopassa nykyinen kristinusko on ollut aina hieman vasemmistolaista, jos käytetään poliittista termiä, eli jopa köyhien asialla ja yletöntä rikkautta ja rikkaita vastaan.
USA:ssa taas erityisesti kovan linjan oikeisto on hyvin uskonnollisia, eli siellä kristinuskokin on jopa äärioikeistolaista, kuten tuoreen opetusministerin kommenteistakin ja toimista voi päätellä.
Trumpin hallintokunta tulee pahimmassa tapauksessa osoittamaan sen, että tällaiset äärikristityt eivät eroa mitenkään vaikkapa äärimuslimeista, eli he vaativat USA:aan kristinuskoon perustuvaa koulutusta, kansan pakottamista noudattamaan kristinuskon pyhien höpinöiden mukaisia hölmöyksiä ja alistamalla naiset sekä jollakin tapaa erilaiset ihmisryhmät, kuten seksuaalivähemmistöt, samaisen uskonnon tekstien perusteella.
Kaiken tämän seurauksena USA maallistuu niin, että Trumpin mahdollisen neljän tai kahdeksan hallintovuoden sekoilujen jäljiltä kristinuskon arkkuun voidaan iskeä viimeinen naula ja haudalle ei moni tule tanssimaan.
Tapahtuu juuri se, mikä tapahtuu vaikkapa kreationistien omien hölmöilyjen seurauksena, eli nämä ääriuskovaiset hullut osoittavat kaikille oman uskontonsa kauheuden, vastenmielisyyden ja pöljyyden ja sen seurauksena aiemmin kyseiseen uskontoon maltillisesti tai jopa myönteisesti suhtautuneet muuttavat uskonnosta käsitystään ja maallistuminen on ainoa seuraus.
Miten käy kristinuskon USA:ssa?
18
215
Vastaukset
Profetiani on, että liipaisinherkät kaverit jossain vaiheessa antavat varoittavan esimerkin siitä, mihin aito kristillisyys ja Raamatun sadut ihmisen johtavat ja mitä ne ihmisessä saavat aikaan.
Katsoin juuri ohjelman, missä Jehovan Todistajiin kuulunut perhe sekoili oikein urakalla ja kaikki lähti liikkeelle ja sai alkunsa fundamentalistisesta uskonnosta.
Lopuksi perheen pää tappoi vaimonsa, vanhimman lapsensa sullomalla heidän kuristamalla tapetut ruumiinsa matkalaukkuihin ja heittämällä ne sitten jokeen.
Nuorimmat kaksi pientä lasta isä sulloi säkkeihin ja hukutti elävältä, sillä verukkeella, että lapset saivat leikkiä säkkipiilosta.
Sitten isä otti hatkat ja pakeni Meksikoon.
FBI luonnollisesti löysi jossain vaiheessa ruumiit ja alkoi isän etsintä. Isä löytyi sitten aivan sattumalta, kun Kanadalainen toimittaja tunnisti kaverin Meksikossa etsintäkuulutuksen perusteella ja Meksikon poliisi pidätti miehen. Jehovan todistajan paluu arkeen alkoi.- iso.PUM
Kajauttasivatpa sitten kunnolla atomilla koko maailman pimeäksi. Kun ateismin pimeys päättyisi ja kaikki muu, eikä siinä hävitä mitään.
No ainut, että tieteenkuvalehti sen toimitus loppuu, mutta sehän auttoi aseiden valmistuksen saloihin. Eli sytyslanka vain tuleen, niin se oli siinä se.
Sitten sitä mielikuvitusta mukaan. Se elämä joillakin jatkuu ilman aseita ja ammuksia - eli maailma paranee - .... Mitä opimme. Ateismi on aivan syvältä, siksi kaikki on mitä on. Tahalteen eletään miten eletään, eli se iso "loppuräjähdys" onkin todellinen alkuräjähdys. Eikös vain ja se ei yhtään itketä. Pahuus päättyi, eli se tieteenkuvahden painokset ja tyhjät mussutukset. - kerettiläinen-
iso.PUM kirjoitti:
Kajauttasivatpa sitten kunnolla atomilla koko maailman pimeäksi. Kun ateismin pimeys päättyisi ja kaikki muu, eikä siinä hävitä mitään.
No ainut, että tieteenkuvalehti sen toimitus loppuu, mutta sehän auttoi aseiden valmistuksen saloihin. Eli sytyslanka vain tuleen, niin se oli siinä se.
Sitten sitä mielikuvitusta mukaan. Se elämä joillakin jatkuu ilman aseita ja ammuksia - eli maailma paranee - .... Mitä opimme. Ateismi on aivan syvältä, siksi kaikki on mitä on. Tahalteen eletään miten eletään, eli se iso "loppuräjähdys" onkin todellinen alkuräjähdys. Eikös vain ja se ei yhtään itketä. Pahuus päättyi, eli se tieteenkuvahden painokset ja tyhjät mussutukset.>> Mitä opimme. Ateismi on aivan syvältä, siksi kaikki on mitä on. <<
Tuskinpa kaikki on yksistään ateismin "ansiota", sillä kyllä uskonnot ja poliittiset aatteetkin ovat omat kortensa kekoon kantaneet.
Edelleen olen sitä mieltä, että pohjimmiltaan kaikessa pahuudessa on narsismista kyse ja narsistinen ihminen voi käyttää ihan mitä tahansa ismiä tai ideologiaa edistääkseen omaa itsekästä etuaan muista piittaamatta.
Narsismilta ei ole kukaan suojassa. Ei sen enempää ateisti kuin uskovainenkaan.
- pyhpyhjapyh
"normaalissa ihmisessä oksennusrefleksin aikaan saavat uskovaiset kalpenevat kevyesti."
Tuo kertoo kaiken oleellisen sinusta vastenmielisenä iljetyksenä.>>> Tuo kertoo kaiken oleellisen sinusta vastenmielisenä iljetyksenä. >>>
Niinkö?
Tuliko sinulle yllätyksenä, että tavalliset, normaalit ihmiset eivät pidä uskonnollisista fundamentalisteista ja muusta roskaväestä?
Nuoren maan kreationisti tai muu pölvästi saa peruskansalaisessa aikaan inhotusreaktion vuonna 2017 ja heistä ei pidetä, koska he ovat aivan samanlaisia kuin pommia kantava fundamentalisti islamissa tai vaikka klux klux klanin jäsen. Hekin olivat oikein autuita kristittyjä jokainen.- pyhpyhjapyh
bushmanni kirjoitti:
>>> Tuo kertoo kaiken oleellisen sinusta vastenmielisenä iljetyksenä. >>>
Niinkö?
Tuliko sinulle yllätyksenä, että tavalliset, normaalit ihmiset eivät pidä uskonnollisista fundamentalisteista ja muusta roskaväestä?
Nuoren maan kreationisti tai muu pölvästi saa peruskansalaisessa aikaan inhotusreaktion vuonna 2017 ja heistä ei pidetä, koska he ovat aivan samanlaisia kuin pommia kantava fundamentalisti islamissa tai vaikka klux klux klanin jäsen. Hekin olivat oikein autuita kristittyjä jokainen.Itse olet roskaväkeä.
- roskatroskiin
pyhpyhjapyh kirjoitti:
Itse olet roskaväkeä.
Amerikkalaiset lahkot ovat roskaväen loppusijoituspaikka.
- pyhpyhjapyh
roskatroskiin kirjoitti:
Amerikkalaiset lahkot ovat roskaväen loppusijoituspaikka.
Ja teidän loppusijoituspaikkanne on helvetin tuli.
- Pyhpyh
pyhpyhjapyh kirjoitti:
Ja teidän loppusijoituspaikkanne on helvetin tuli.
Pyh! Olet typerän lahkon orja.
- eikiitosaloittajalle
Aloittajan aivopierut ovat hyvä osoitus siitä, millaiseksi suvaitsemattomaksi "vihaan kaikki" ihmiseksi kristinuskon hylännyt ateisti muuttuu. Aloittaja on itse kaikkea sitä miksi muita haukkuu.
>>> Aloittajan aivopierut ovat hyvä osoitus siitä, millaiseksi suvaitsemattomaksi "vihaan kaikki" ihmiseksi kristinuskon hylännyt ateisti muuttuu. Aloittaja on itse kaikkea sitä miksi muita haukkuu. >>>
Kuinka niin?
MInä olen oikein suvaitsevainen.
Minun mielestäni jokainen taikausko pitää olla samanarvoinen ja jokaisella taikauskolla pitää olla samat oikeudet.
Jos kerran halutaan raamatullinen luominen kouluihin, niin sitten pitää opettaa myös islamin versio, hindujen versio, buddhalaisten versio ja mahdollisen tonttu-uskon versio.
Kristityt sen sijaan eivät suvaitse muun kuin oman satukirjansa version.- eikiitosaloittajalle
Sinä et ole suvaitsevainen. Turha väittää. Vihapropagandasi on niin selvää, että HÖPÖNLÖPÖN! Ja saavathan ne buddhalaiset omissa kouluissaan opettaa mitä haluavat siinä missä muutkin. SINÄ et halua antaa ihmisille mitään oikeuksia olla mitään muuta kuin Jumalaa vihaava ateisti. Sellainen jollainen itse olet.
- q.v
eikiitosaloittajalle kirjoitti:
Sinä et ole suvaitsevainen. Turha väittää. Vihapropagandasi on niin selvää, että HÖPÖNLÖPÖN! Ja saavathan ne buddhalaiset omissa kouluissaan opettaa mitä haluavat siinä missä muutkin. SINÄ et halua antaa ihmisille mitään oikeuksia olla mitään muuta kuin Jumalaa vihaava ateisti. Sellainen jollainen itse olet.
Miten voi vihata sellaista minkä ei usko olevan olemassa?
eikiitosaloittajalle kirjoitti:
Sinä et ole suvaitsevainen. Turha väittää. Vihapropagandasi on niin selvää, että HÖPÖNLÖPÖN! Ja saavathan ne buddhalaiset omissa kouluissaan opettaa mitä haluavat siinä missä muutkin. SINÄ et halua antaa ihmisille mitään oikeuksia olla mitään muuta kuin Jumalaa vihaava ateisti. Sellainen jollainen itse olet.
Kyllä se sinä tunnut vihainen ja aggressiivinen olevan.
Eli itse et ole suvaitsevainen, koska et sallisi muita taikauskoja kuin omasi.
Minä sallin ne kaikki, mutta niiden pitää olla sitten samalla viivalla ja saman arvoisia.
Ja todellakin, miten minä voin vihata jotain sellaista, jonka minä tiedän olevan vain taikauskoisten ihmisten mielikuvitusta, eli ei oikeasti olemassa, kuten sinun jumalasi.- pyhpyhjapyh
bushmanni kirjoitti:
Kyllä se sinä tunnut vihainen ja aggressiivinen olevan.
Eli itse et ole suvaitsevainen, koska et sallisi muita taikauskoja kuin omasi.
Minä sallin ne kaikki, mutta niiden pitää olla sitten samalla viivalla ja saman arvoisia.
Ja todellakin, miten minä voin vihata jotain sellaista, jonka minä tiedän olevan vain taikauskoisten ihmisten mielikuvitusta, eli ei oikeasti olemassa, kuten sinun jumalasi.Puhu pukille. Kirjoituksesi ovat puhdasta vihan lietsontaa. Harhakuvitelmasi ei merkitse mitään. Jumala on. Sinä et.
- Olet.pukki
Pukkihan sinä pyhpyhjapyh oletkin. Tyhmä pässinpää vain, jota lahkosi valtaapitävien on helppo kusettaa.
pyhpyhjapyh kirjoitti:
Puhu pukille. Kirjoituksesi ovat puhdasta vihan lietsontaa. Harhakuvitelmasi ei merkitse mitään. Jumala on. Sinä et.
Missä sinä vihan lietsontaa näet tai vihapuhetta?
Sinähän sitä harrastat uhkailemalla jonkin jumalan tai tontun kostolla ja kaikenmaailman kadotuksilla.
Minä vain kannatan sitä että jokainen jumala, tonttu tai maahinen on samalla viivalla toistensa kanssa ja jokainen taikausko on yhtä arvokas kuin toinenkin.
Kristinusko on vain yksi taikausko lukemattomista eikä se ansaitse mitään erikoiskohtelua täällä, eikä missään ja jos se kuolee, niin kuolkoon.
- USA.ssa.asunut
USA:ssa uskonto ja uskovaisuus on vain harrastus/kerhotoimintaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123680MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar721934Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5421588Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin811224Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja661042Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33988Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214888Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60853- 171844
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3778