Ylessä on varmaankin juotu hiiren täytekakkukahveja kun asenteellinen känkkäränkkätoimittaja Susanna Päivärinta oli irtisanonut itsensä. Kuiski tosin kuuluu ylen käytävillä että näyttää nätimmältä irtisanoutua kuin tulla irtisanotuksi. Aikaisemmin pari luuseria Salla Vuorikoski ja Jussi Eronen "irtisanoutuivat" ilmeisesti lähes puoli tuntia aikaisemmin kuin heidät olisi irtisanottu. Melko kuumaa tavaraa he kuitenkin ovat kun turvamiehet saattelivat heidät valvotusti Ylestä ulos. YLE ei ole tainnut kovasti luottaa näiden toimittajien "ammattitaitoon".
Kyllä tuli oksettava olo monen vuoden ajan kun katseli Susannen vääristyneitä epäluonnollisen näköisiä ilmeitä kun hän pääsi piinaamaan uhrejaan. Toimittajan työhön vaadittava objektiivisuus ja tasapuolisuus oli hyvin kaukana. Susannen omat poliittiset vasemmistolaiset, tarkoitushakuiset päämäärät tulivat räikeällä tavalla esille toimittajalle sopimattomalla tavalla. YLE tarvitsee ammattitaitoisia ja vastuullisia toimittajia jatkossakin. Susanna Päivärinnalla ei taida olla siinä pöydässä paikkaa. Ylen tulee olla koko Suomen kansan asialla ei yksittäisten toimittajien henkilökohtaisten vaikutteiden välittäjänä. YLE on osoittanut että Ylestä voi vielä tulla koko kansan YLE. Onnea tälle tielle!

Vastaukset 2
Vanhimmat
päivärinta eritteli eronsa syyt rehellisesti. hän ei voi työskennellä ylessä koska ei voi palvella yleisöään 100 pros eli suvakkeja ja kulttuurimarxisteja, ja tehdä journalismia ideologiansa mukaan . Sekä Jääskeläisen ajatus paremmasta suomesta ei istu päivärinnan ideologiaan. ( iltasanomat) . ONNEA YLE
Hienoa että Päivärinne ymmärsi lähteä. Hän ymmärsi ilmeisesti itsekin sotkeneensa asiansa. Nyt kun nämä taantumukselliset ja ahdasmieliset vahingonteoista ovat poissa Yle pääsee kehittymään ja mikä parasta hyvä yhteishenki ja työnilo palaavat, kun ei enää leikitä ritari ja viittaleikkejä.