Aabraham uskoi Jumalaa, ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi. Room. 4: 3.
Lupaus, jonka Aabraham uskoi, sisälsi evankeliumin Kristuksesta. Tekstin sanat: »Aabraham uskoi Jumalaa», ovat kirjoitettuina 1 Moos. 15: 6. Tässä emme kuitenkaan näe muuta kuin lupauksen tulevasta Aabrahamin lukuisasta siemenestä. Mutta aikaisemmassa Jumalan antamassa lupauksessa 1 Moos. 12: 3, joka lupaus sisältyi tähän, Jumala sanoo: »Ja sinussa tulevat kaikki sukukunnat maan päällä siunatuiksi.» Tämä oli oikeastaan syntiinlankeemuksen päivänä ensimmäisille vanhemmillemme annettu lupaus maailman Vapahtajasta, lupaus pyhästä vaimon siemenestä, käärmeen pään rikkipolkijasta, lunastajasta, joka vaimosta syntyneenä, synnin ja perkeleen työt särkisi.
Lupaus, jota kaikki uskolliset, hurskaasta Aabelista alkaen, olivat uskoneet ja sen kautta vanhurskaiksi tulleet. Tämä lupaus uudistettiin usein. Ja vaikka ei tätä jalokiveä Jumalan lupausten joukossa, joka kerta mainitakaan, niin kätkeytyy se sittenkin aina kaikkiin Jumalan antamiin lupauksiin. Kuten näemme selittää apostoli itse sen täten Gal. 3:ssa luvussa. Ja Kristus myös nimenomaan sanoo, mikä oli Aabrahamin uskon silmäin esineenä, josta hän uskossa iloitsi. »Aabraham, teidän isänne riemuitsi siitä, että oli näkevä minun päiväni; ja hän näki sen ja iloitsi.»
Jos apostoli tässä tahtoisi sanoa, että usko, erinomaisena hyveenä ihmisessä, olisi luettu Aabrahamille vanhurskaudeksi, niin olisi hän samalla kerrassaan tuhonnut vanhurskauttamisopin ytimen. Hän on tässä ottanut tehtäväkseen osoittaa meille, että me ilman ansiotamme, Jumalan armosta, tulemme vanhurskaiksi Kristuksessa toimitetun pelastuksen kautta. Ja seuraavassa luvussa hän sanoo, että ainoastaan »yhden kuuliaisuuden kautta me joudumme vanhurskasten asemaan.
Vanhurskaus on lain täyttämistä. Tätä ei usko itsessänsä tee. Sitä paitsi on usko meidän oman ansiomme kieltämistä, sillä joka Kristukseen uskoo, hän tunnustaa olevansa syntinen, kadotettu, neuvoton ja sen takia hän tarttuu Jumalan vanhurskauteen, siihen lain täyttämiseen, joka Kristuksessa on tapahtunut.
Sitä paitsi täytyy uskon saada tarttua Jumalan sanaan. Ja tämän sanan sisällöstä riippuu, mitä uskon kautta omistamme. Ellemme tätä käsitä, niin väärin ymmärrämme sanan uskosta ja uskon vanhurskaudesta. Vertaus selittäköön tämän: tuhlaajapoika elää kaukana vieraalla maalla, jossa kärsii puutetta. Hänen isänsä lupaa hänelle suuren, ihanan maatilan jos hän palaa takaisin ja vastaanottaa sen. Poika epäilee kauan isän sanoja, sen takia hän jää köyhyyteensä. Mutta vähitellen alkaa hän uskoa ja silloin kiiruhtaa hän kotiin vastaanottamaan luvatun omaisuuden. Nyt on hän varakas ja onnellinen. Hän sanoo: Olin kauan puutteessa. Siihen oli epäuskoni syynä. Kun uskoin isäni sanat, tulin rikkaaksi ja onnelliseksi. Uskoni teki minut rikkaaksi ja onnelliseksi.
Joka kuulee nämä sanat eikä tiedä isän lupauksesta, voisi käsittää pojan sanat siten, että tämä, sai palkan kuuliaisuutensa tähden. Se, joka tuntee asian laidan, sanoisi: Tarkkaapas, mitä isän lupaus sisälsi. Se hänet rikkaaksi teki. Lupaukseen sisältyi omistusoikeus suureen maatilaan. Siinä on rikkaus. Uskonsa avulla hän pääsi sen omistajaksi. Näin on meidän ymmärrettävä sanat: »Aabraham uskoi Jumalaa, ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi.»
Se, että hän uskon kautta tuli vanhurskaaksi, johtui siitä, että hän uskolla omisti lupauksen sisällön. Lupaus oli Kristus. Jos emme näin ymmärrä näitä sanoja, täytyy meidän kokonaan hyljätä Raamatun pääoppi, me menetämme ja hylkäämme kaiken, mitä Jumala aikojen alusta saakka on meille julistanut Vapahtajasta ja sovituksesta hänen, veressään. Meidän on silloin hyljättävä kaikki mitä enkelit ja profeetat ovat Jumalasta julistaneet, kaikki, mitä leviitallisella uhripalveluksella ja kaikilla sen veri-uhreilla kuvattiin nim. Jumalan sanan varsinainen sisältö. Oppi Kristuksessa, siis Kristuksen kuuliaisuus, kärsiminen. kuolema ja ylösnouseminen. Kaikella tällä ei olisi mitään merkitystä, jos Jumala vanhurskauttaisi meitä sen takia, että omistamme sen hyveen, että uskomme hänet totuudelliseksi.
Apostoli ei tässä tarkemmin tätä asiaa selitä (sen tekee hän seuraavassa luvussa). Siitä huolimatta ei meillä ole oikeutta tässä asiassa muodostaa uutta, Raamatun vastaista ajatusta itsellemme. Jumala ei aina kertaa sanojaan, vaan vaatii, että me muistamme hänen selityksensä ja ymmärrämme häntä. Tämäkin todistaa Jumalan majesteetillista suuruutta.
Ei Aabrahamkaan ollut autuas hurskautensa tähden, vaan uskottuaan Herran Jeesuksen työt. Niin emme mekään tule puhtaiksi ja otollisiksi Jumalan edessä muuta kuin uskon kautta Karitsan uhrikuolemaan. Ken tämän uskoo, hän saa rauhan sydämeensä. Herra, lisää meille uskoa, päästä meidät epäuskosta! Amen.
Lupaus, jonka Aabraham uskoi, sisälsi evankeliumin Kristuksesta. Tekstin sanat: »Aabraham uskoi Jumalaa», ovat kirjoitettuina 1 Moos. 15: 6. Tässä emme kuitenkaan näe muuta kuin lupauksen tulevasta Aabrahamin lukuisasta siemenestä. Mutta aikaisemmassa Jumalan antamassa lupauksessa 1 Moos. 12: 3, joka lupaus sisältyi tähän, Jumala sanoo: »Ja sinussa tulevat kaikki sukukunnat maan päällä siunatuiksi.» Tämä oli oikeastaan syntiinlankeemuksen päivänä ensimmäisille vanhemmillemme annettu lupaus maailman Vapahtajasta, lupaus pyhästä vaimon siemenestä, käärmeen pään rikkipolkijasta, lunastajasta, joka vaimosta syntyneenä, synnin ja perkeleen työt särkisi.
Lupaus, jota kaikki uskolliset, hurskaasta Aabelista alkaen, olivat uskoneet ja sen kautta vanhurskaiksi tulleet. Tämä lupaus uudistettiin usein. Ja vaikka ei tätä jalokiveä Jumalan lupausten joukossa, joka kerta mainitakaan, niin kätkeytyy se sittenkin aina kaikkiin Jumalan antamiin lupauksiin. Kuten näemme selittää apostoli itse sen täten Gal. 3:ssa luvussa. Ja Kristus myös nimenomaan sanoo, mikä oli Aabrahamin uskon silmäin esineenä, josta hän uskossa iloitsi. »Aabraham, teidän isänne riemuitsi siitä, että oli näkevä minun päiväni; ja hän näki sen ja iloitsi.»
Jos apostoli tässä tahtoisi sanoa, että usko, erinomaisena hyveenä ihmisessä, olisi luettu Aabrahamille vanhurskaudeksi, niin olisi hän samalla kerrassaan tuhonnut vanhurskauttamisopin ytimen. Hän on tässä ottanut tehtäväkseen osoittaa meille, että me ilman ansiotamme, Jumalan armosta, tulemme vanhurskaiksi Kristuksessa toimitetun pelastuksen kautta. Ja seuraavassa luvussa hän sanoo, että ainoastaan »yhden kuuliaisuuden kautta me joudumme vanhurskasten asemaan.
Vanhurskaus on lain täyttämistä. Tätä ei usko itsessänsä tee. Sitä paitsi on usko meidän oman ansiomme kieltämistä, sillä joka Kristukseen uskoo, hän tunnustaa olevansa syntinen, kadotettu, neuvoton ja sen takia hän tarttuu Jumalan vanhurskauteen, siihen lain täyttämiseen, joka Kristuksessa on tapahtunut.
Sitä paitsi täytyy uskon saada tarttua Jumalan sanaan. Ja tämän sanan sisällöstä riippuu, mitä uskon kautta omistamme. Ellemme tätä käsitä, niin väärin ymmärrämme sanan uskosta ja uskon vanhurskaudesta. Vertaus selittäköön tämän: tuhlaajapoika elää kaukana vieraalla maalla, jossa kärsii puutetta. Hänen isänsä lupaa hänelle suuren, ihanan maatilan jos hän palaa takaisin ja vastaanottaa sen. Poika epäilee kauan isän sanoja, sen takia hän jää köyhyyteensä. Mutta vähitellen alkaa hän uskoa ja silloin kiiruhtaa hän kotiin vastaanottamaan luvatun omaisuuden. Nyt on hän varakas ja onnellinen. Hän sanoo: Olin kauan puutteessa. Siihen oli epäuskoni syynä. Kun uskoin isäni sanat, tulin rikkaaksi ja onnelliseksi. Uskoni teki minut rikkaaksi ja onnelliseksi.
Joka kuulee nämä sanat eikä tiedä isän lupauksesta, voisi käsittää pojan sanat siten, että tämä, sai palkan kuuliaisuutensa tähden. Se, joka tuntee asian laidan, sanoisi: Tarkkaapas, mitä isän lupaus sisälsi. Se hänet rikkaaksi teki. Lupaukseen sisältyi omistusoikeus suureen maatilaan. Siinä on rikkaus. Uskonsa avulla hän pääsi sen omistajaksi. Näin on meidän ymmärrettävä sanat: »Aabraham uskoi Jumalaa, ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi.»
Se, että hän uskon kautta tuli vanhurskaaksi, johtui siitä, että hän uskolla omisti lupauksen sisällön. Lupaus oli Kristus. Jos emme näin ymmärrä näitä sanoja, täytyy meidän kokonaan hyljätä Raamatun pääoppi, me menetämme ja hylkäämme kaiken, mitä Jumala aikojen alusta saakka on meille julistanut Vapahtajasta ja sovituksesta hänen, veressään. Meidän on silloin hyljättävä kaikki mitä enkelit ja profeetat ovat Jumalasta julistaneet, kaikki, mitä leviitallisella uhripalveluksella ja kaikilla sen veri-uhreilla kuvattiin nim. Jumalan sanan varsinainen sisältö. Oppi Kristuksessa, siis Kristuksen kuuliaisuus, kärsiminen. kuolema ja ylösnouseminen. Kaikella tällä ei olisi mitään merkitystä, jos Jumala vanhurskauttaisi meitä sen takia, että omistamme sen hyveen, että uskomme hänet totuudelliseksi.
Apostoli ei tässä tarkemmin tätä asiaa selitä (sen tekee hän seuraavassa luvussa). Siitä huolimatta ei meillä ole oikeutta tässä asiassa muodostaa uutta, Raamatun vastaista ajatusta itsellemme. Jumala ei aina kertaa sanojaan, vaan vaatii, että me muistamme hänen selityksensä ja ymmärrämme häntä. Tämäkin todistaa Jumalan majesteetillista suuruutta.
Ei Aabrahamkaan ollut autuas hurskautensa tähden, vaan uskottuaan Herran Jeesuksen työt. Niin emme mekään tule puhtaiksi ja otollisiksi Jumalan edessä muuta kuin uskon kautta Karitsan uhrikuolemaan. Ken tämän uskoo, hän saa rauhan sydämeensä. Herra, lisää meille uskoa, päästä meidät epäuskosta! Amen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.