Arasola uskoo menestysteologina pelastuvansa

Menestysteologiasta

Arasola on sanonut uskovansa että hän on lopunajan jäännösseurakunnan Suomen sapattia viettävän Adventtikirkon jäsen ja pappi.
Onko papilla parempi mahdollisuus pelastua mutta mitä sanoo Raamattu?

19

163

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ohi.on.365

      Papin virka on Arasolan kohdalta ohi. Lampaita on tapettu ja uhrattu Arasolankin toimesta jo ihan liian kanssa.

      • Paljonvilloja

        Lampaista saadaan villoja, oikeasti rahaa. Lampaista on paljon rahallista hyötyä pastoreille ja paimenille.

    • Lampaan.rasvat

      Lampaiden rasva oikein tirskahtelee pastoreiden suupielistä adventtikirkossa lauantaiaamuisin.

    • Korvasyyhyäjarahastusta

      Lipeväkielisyys on tunnusmerkkinä ja sinettinä.

    • kannettu_vesi

      Arasola ei ole ollut koskaan adventtikirkon pappi. Pappi ja pastori ovat aivan eri asioita. Adventtikirkossa ei ole papin virkoja. Vain pastorin virkoja. Arasola ei myöskään ole koskaan ollut menestysteologia kannattaja, joten hän ei voi myöskään ole voinut olla menetysteologi. Kirjoittajalla ei ole minkään sortin käsitystä adventtikirkon työntekijöistä. Termit ja nimikkeet menevät suloisesti sekaisin. Ehkä kannattaisi jättää kirjoittamatta kun ei ole mitään sanottavaa. Sitäpaitsi, kuka tuollaista aloittajaa nyt tosissaan ottaa edes kun hän ei tajua edes perusasioita.

      • RaamatunVirat

        Raamattu ei puhu pastoreista vaan papeista.
        Ismissä epäraamatullisia käsitteitä

      • RaamatunVirat kirjoitti:

        Raamattu ei puhu pastoreista vaan papeista.
        Ismissä epäraamatullisia käsitteitä

        Pastor on latinaa ja suomeksi paimen. Se on seurakunnan virka samoin kuin kaitsija, joka on kreikaksi επίσκοπος ja sieltä tuotu latinaan muodossa episcopos, josta edelleen on muodostunut suomen sana piispa.

        Lainaan tähän Efesolaiskirjeestä 4:7–11 siten, että merkitsen isoilla kirjaimilla sanan "paimen".

        "Mutta kukin meistä on saanut oman armolahjansa, sen jonka Kristus on nähnyt hyväksi antaa. Kirjoituksissa sanotaankin: – Hän nousi korkeuteen vangit voittosaaliinaan, hän antoi lahjoja ihmisille. Eikö se, että hän nousi korkeuteen, merkitse, että hän oli laskeutunut alas, aina maan alimpiin paikkoihin? Hän, joka laskeutui alas, nousi myös kaikkia taivaita ylemmäs täyttääkseen kaikkeuden läsnäolollaan. Hän antoi seurakunnalle sekä apostolit että profeetat ja evankeliumin julistajat, sekä PAIMENET että opettajat, varustaakseen kaikki seurakunnan jäsenet palvelutyöhön, Kristuksen ruumiin rakentamiseen."

        Ja sama latinaksi, Vulgata-käännöksen mukaan:
        "unicuique autem nostrum data est gratia secundum mensuram donationis Christi propter quod dicit ascendens in altum captivam duxit captivitatem dedit dona hominibus quod autem ascendit quid est nisi quia et descendit primum in inferiores partes terrae qui descendit ipse est et qui ascendit super omnes caelos ut impleret omnia et ipse dedit quosdam quidem apostolos quosdam autem prophetas alios vero evangelistas alios autem PASTORES et doctores ad consummationem sanctorum in opus ministerii in aedificationem corporis Christi"

        Huomasitte varmaankin, että opettaja on tuossa latinaksi doctor. Tohtorin homma on siis opettaa.

      • v.aari kirjoitti:

        Äsh. Siis se kaitsija on latinaksi episcopus. Yksi kirjain lipsahti.

      • Adventtikirkossa ei ole virkoja ollenkaan, kun se ei ole julkisyhteisö.

      • Exap
        v.aari kirjoitti:

        "Hän antoi seurakunnalle sekä apostolit että profeetat ja evankeliumin julistajat, sekä PAIMENET että opettajat, varustaakseen kaikki seurakunnan jäsenet palvelutyöhön, Kristuksen ruumiin rakentamiseen."

        No, käännökset nyt ovat mitä ovat, mutta tuota kohtaa tarkemmin tarkastelemalla ja vertaamalla sitä muihin (mm. Joh 21:15-17, 2 Tim 4:5, 1 Kor 12:28) voidaan havaita että tässä nimenomaan puhutaan pastori-opettajista tai paimen-opettajista; ei erikseen pastoreista ja opettajista.

        Paimen-opettaja taas on samalla myös evankelista, joskin evankelista voi olla muutakin kuin paimen-opettaja.

    • SelkeäSanoma

      Sehän on menestysteologinen uskomus jos Arasola uskoo ja opettaa kuuluvansa lopunajan jännösseurakuntaan.

    • RahaRatkaisee

      Milloin adventistipastorit tulevat synnintuntoon ja tunnustavat Ellen Whiten vääräksi profeetaksi?

      • palataan.maanpäälle

        Eiköhän meidät kaikki - sinut myös, tuomita viimeisellä tuomiolla. Tuomio koskee kaikkia, aivan kaikkia Herran huoneessa. Senjälkeen tulee jumalattomat.

        Eli odotetaan kukin sitä mittatikkua ja huomioidaan se, ettei omaa luulevaisuutta revitetä liikaa.

        Eli palataan vielä tänne maanpäälle.

      • Eksytetyille

        Pelastaako vai viekö kadotukseen usko väärään profettaan Ellen Whiteen?

        Onko adventisteille EGW väärä profeetta (yli 2100 profetaallista unta ja näkyä)?

      • kysynpävaan

        Millä tavalla väärä profeetta ?

      • Exap
        kysynpävaan kirjoitti:

        Millä tavalla väärä profeetta ?

        Sellaisella tavalla, jonka Raamattu määrittelee. Jos ennustukset menevät pieleen, on väärä profeetta eikä sellaista pidä kuulla.

        Luulisi sinun jo tietävän.

    • Vastaa.tähän

      Miksi Ellen White ei ole muiden kristittyjen profeetta?

      • Helppo.vastata

        Siksi, koska muilla on omat huuhaaprofeettansa.

    • Pastorin.motivaatio

      K. Arasola ei ole koskaan ollut pappi. Hän on vain ollut erään lahkon pastori, eli lahkon agendan julistaja ja lahkonsa palkkaama työntekijä.
      Pastorit eivät usko pelastuvansa, koska tietävät itse hyvin sen, että pelastumisesta puhuminen on vain satuilua ja pyrkimystä käyttää ihmisen herkkäuskoisuutta hyväksi. Kaikkein suurin pastoria motivoiva asia on raha ja mammona.
      Millään muulla ei pastorin elämässä ole niin suurta merkitystä kuin rahalla.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      314
      3856
    2. 209
      3068
    3. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      72
      2604
    4. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      242
      2054
    5. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      16
      1495
    6. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      178
      1402
    7. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      42
      1381
    8. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1357
    9. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      25
      1344
    10. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      51
      1287
    Aihe