hieman opetusta

ELLEN G. WHITEN KOMMENTTEJA

"Kristuksen luonteen kauneus heijastuu hänen seuraajissaan...Rakkaus on periaatteena armon uudistamassa sydämessä. Se muokkaa luonnetta, säätelee päähänpistoja, hillitsee himoja, tukahduttaa vihollisuuden ja jalostaa tunteet. Tällainen rakkaus sulostuttaa elämää ja levittää vaikutustaan kaikkialle."
TKL 57

"Sisimmän täyttävä rakkaus suuntautuu muihin, ei palkkioksi näiden tekemistä palveluksista, vaan siksi että se muodostaa toiminnan perustan. Rakkaus muuttaa luonnetta, hallitsee vaikuttimia, hillitsee vihamielisyyttä sekä jalostaa tunteita. Tällainen rakkaus on yhtä laaja kuin maailmankaikkeus, se on sopusoinnussa enkelien osoittaman rakkauden kanssa. Jos vaalimme sitä sydämessämme, se sulostuttaa koko elämän ja levittää siunausta kaikkialle ympäristöön. Rakkaus ja ainoastaan rakkaus voi tehdä meidät maan suolaksi."
Vuorisaarna s. 33
361
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

EGW oli hyvä kopioimaan tasapuolisesti - eli myös itseäään. Toki itsensä kopiointia ei kaiketi voi tehdä luvatta, ja sitä ei ole syytä väittää plagioinniksi.

Olipa oikein hyvä tekstivalinta, jossa näkyy selkeästi miten toinen on toisesta pitkälti lainattua, muutamaa sanaa muuttaen ja hieman johonkin lisäillen.

Äänestä

Jujuhan oli siinä, että kun Ellen White kirjoitti sitä ensimmäistä kirjaa, josta suurin osa oli kopioitu muista hänen aikansa uskonnollisista teoksista, niin sitten toista kirjaa kirjoittaessa saattoi kopioida niitä omia ja omiin nimiin otettuja kirjoitelmia ihan surutta. "Minulle näyttettiin" hokemaa voitiin käyttää peittämään todellisuus.

Homma jatkui samaa rataa kaikissa EGW:n kirjallisissa kyhäelmissä.
Yhtä samaa samojen höpinöiden ja harhojen toistamista.

Äänestä

Minä sivullisena viisveisaan sille, onko viesti kerrontaa sen ja sen teologin, ja taas sen lainasta - vaan asian sisältö herättäköön näköistä elämää.

Eikö kyse ole siitä, mitä tekstin aiheuttama elämänmuutos saisi näkyvyyttä ihmisessä?

Luulen, että luonnevikaisuus etsii pisteitä ja pilkkuja, sekä kielioppivirheitä asioista, mutta jättää näkemättä itse asiaa. Eikös vain?

Kun luen aivan vapaasti hengellisiä ja hengellistä näköalaa, niin kirjan teksti ei ole vain kärpäsen paska paperissa - 2 -ulotteinen. Vaan kirja pursuaa erinäköisiä maailmoita, teemoja, ym. rikkautena eteen ja katselen sitä ulottuvuuksien mittaa - enemmän, kuin kaksi - kolme tai neliulottuvuuksina. Katselen ulottuvuuksia jopa ajan tuollepuolen, aivankuin jostain kuvasta ponnistaisi toinen, kolmas ja neljäskuva, sisällä toisen.

Mutta, joka ei näe itse asiaa - niin hehän etsivät kärpäsensontia paperista, jopa suurennuslasilla ja hakevat, että jos sattuisi jossain toisessa kirjassa samannäköinen kärpäsensonta ja heti hirveä haloo , että katsokaa mitä MINÄ^löysin.. ja hirveä henkeleiden paukatus päälle.

Oletteko te mieleltänne noin köyhiä tässä elämässä?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


egw-generaattori kirjoitti:

ELLEN G. WHITEN KOMMENTTEJA

"Kristuksen luonteen kauneus heijastuu hänen seuraajissaan...Rakkaus on periaatteena armon uudistamassa sydämessä. Se muokkaa luonnetta, säätelee päähänpistoja, hillitsee himoja, tukahduttaa vihollisuuden ja jalostaa tunteet. Tällainen rakkaus sulostuttaa elämää ja levittää vaikutustaan kaikkialle."
TKL 57

"Sisimmän täyttävä rakkaus suuntautuu muihin, ei palkkioksi näiden tekemistä palveluksista, vaan siksi että se muodostaa toiminnan perustan. Rakkaus muuttaa luonnetta, hallitsee vaikuttimia, hillitsee vihamielisyyttä sekä jalostaa tunteita. Tällainen rakkaus on yhtä laaja kuin maailmankaikkeus, se on sopusoinnussa enkelien osoittaman rakkauden kanssa. Jos vaalimme sitä sydämessämme, se sulostuttaa koko elämän ja levittää siunausta kaikkialle ympäristöön. Rakkaus ja ainoastaan rakkaus voi tehdä meidät maan suolaksi."
Vuorisaarna s. 33

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu