Soini joutuu taas lupauksiaan peruuttamaan

Nyt kuuluu jo hallitusksesta vihjaisuja ettei veneveroa eikä moottoripyöräveroa sitten tulisikaan. tarkoittaisi että Persut jälleen kerran häntä koipien välissä saisivat perääntyä. Niinistö taas on enemmän kuin helisemässä kaksoiskansalaisuus kommenttiensa ansiosta. Ovatko Persut edes yhden onnistuneen asian viimeisen puolen vuoden aikana saneet aikaiseksi. EIVÄT OLE.
Minä toivoisin että siitä Halla-hörhö-ahosta tulisi puolueen johtaja niin Persujen juttu lopahtaisi täysin siinä. No, niin tyhmä Soini ei sentään ole että sellaisen erehdyksen antaisi tapahtua. Kyllä se Soini istuu kuin tatti ainakin seuraavan puheenjohtajakauden koska kaikki sen tietävät että kaikki muut vaihtoehdot olisi lopullinen niitti Persuille.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Nyt olet liian ankara. Saivat he, valtion piikkiin ostetuilla lipuilla, muutaman edustajan, veronmaksajien piikkiin, rukoilemaan jenkkikultin aamiaiselle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


AnttiPersunen kirjoitti:

Nyt kuuluu jo hallitusksesta vihjaisuja ettei veneveroa eikä moottoripyöräveroa sitten tulisikaan. tarkoittaisi että Persut jälleen kerran häntä koipien välissä saisivat perääntyä. Niinistö taas on enemmän kuin helisemässä kaksoiskansalaisuus kommenttiensa ansiosta. Ovatko Persut edes yhden onnistuneen asian viimeisen puolen vuoden aikana saneet aikaiseksi. EIVÄT OLE.
Minä toivoisin että siitä Halla-hörhö-ahosta tulisi puolueen johtaja niin Persujen juttu lopahtaisi täysin siinä. No, niin tyhmä Soini ei sentään ole että sellaisen erehdyksen antaisi tapahtua. Kyllä se Soini istuu kuin tatti ainakin seuraavan puheenjohtajakauden koska kaikki sen tietävät että kaikki muut vaihtoehdot olisi lopullinen niitti Persuille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu