Jos kukaan ei pysty esittämään uskovaa, niin tuleeko itse uskomisesta uskonto? Onko kyse ts. kehäpäätelmästä tyyliin uskon säilyttämisestä sinänsä tulee todistus uskon aitoudesta? Ja uskon kestämättömyydestä merkki siitä, että kyse olikin vain uskovan esittämisestä?
Entä jos kyse onkin siitä, että se uskonnollinen järjestelmä, jonka mukaan uskotaan ei kestä lähempää tarkastelua tai koettelua?
Voiko siis jokin tietty uskonnollinen järjestelmä esittää juuri sitä ainutta oikeaa uskoa?
Eikö aito/kestävä usko juuri kestä koettelun, kritiikin, todellisuuden ja epäilyn? Jos nuo asiat jo lähtökohtaisesti kielletään, myönnetään miten heppoisille perusteille kaikki jo alunperinkin on rakennettu. Kyse on silloin epäuskosta.
Ja jos miettii eri suuntausten historioita niin jostain syystä toiset ovat kestäneet vuosisatoja, toisten tullessa ja mennessä vähän miten sattuu mikä ei tosin sulje pois sitä vaihtoehtoa miten myös uskonnon piirissä tietyt ilmiöt toistuvat eri muodoissa historian saatossa esim. ihmeiden ja merkkien korostus.
Entä jos kyse onkin siitä, että se uskonnollinen järjestelmä, jonka mukaan uskotaan ei kestä lähempää tarkastelua tai koettelua?
Voiko siis jokin tietty uskonnollinen järjestelmä esittää juuri sitä ainutta oikeaa uskoa?
Eikö aito/kestävä usko juuri kestä koettelun, kritiikin, todellisuuden ja epäilyn? Jos nuo asiat jo lähtökohtaisesti kielletään, myönnetään miten heppoisille perusteille kaikki jo alunperinkin on rakennettu. Kyse on silloin epäuskosta.
Ja jos miettii eri suuntausten historioita niin jostain syystä toiset ovat kestäneet vuosisatoja, toisten tullessa ja mennessä vähän miten sattuu mikä ei tosin sulje pois sitä vaihtoehtoa miten myös uskonnon piirissä tietyt ilmiöt toistuvat eri muodoissa historian saatossa esim. ihmeiden ja merkkien korostus.
Vastaukset 99
Vanhimmat
>>> Aika hyvä aloitus ja ansainnee jonkuinlaisen vastauksenkin. En ole ihan varma, tavoitinko sen punaisen langan mitä aloittaja tällä ajat takaa, mutta kommentoin vähän palasissa ja pikkuisen rönsyillenkin siltä osin kuin aloitus herättää ajatuksia, nyt siis tietenkin uskovan kannalta ajateltuna.
"Jos kukaan ei pysty esittämään uskovaa, niin tuleeko itse uskomisesta uskonto?" (aloittaja)
>>> En ole varma puhummeko ihan samasta asiasta mutta kyllä; -uskomisesta voi tulla uskonto ja aika usein tuleekin. Esimerkkinä voisi mainita vaikkapa vapaiden suuntien ja viidesläisyyden julistuksessa korostunut uskoontulemiskokemusten esilletuominen. Oikeastaan, varsinkin ns. "todistuspuheenvuoroissa" on lähes poikkeuksetta puheen aiheena todistajan oma uskominen tai se miten hän tuli uskomaan.
Toisaalta myös ko. piirien julistus painottuu voimakkaasti selittämään miten uskoon voi tulla, annetaan jopa konkreettisia askelmerkkejä siihen. Pietismissä on puhuttu "armonjärjestyksestä" jossa uskovaksi tuleva kokee määrätyt eri kehitysvaiheet "oikeassa järjestyksessä" joihin kuuluu mm. synnintunto- katumus- ratkaisun tekeminen- uskominen jne., kutakuinkin em. järjestyksessä.
Tässä julistuksessa painopiste ei ole evankelisluterilaisen julistuksen tavoin laissa ja evankeliumissa, vaan uskomisessa/uskoon tulemisessa itsessään. Uskomisesta ja uskoontulosta tehdään suorastaan uskon kohde, kun sen pitäisi olla Jumalan laki ja evankeliumi.
"Onko kyse ts. kehäpäätelmästä tyyliin uskon säilyttämisestä sinänsä tulee todistus uskon aitoudesta? Ja uskon kestämättömyydestä merkki siitä, että kyse olikin vain uskovan esittämisestä?" (aloittaja)
>>> Ainakin jossain määrin kyllä. Kun painopiste siirtyy siitä MIHIN USKOTAAN siihen: MITEN uskotaan (uskomisen "antropologia") , niin kyllä! Uskon säilymisestä tietyn sapluunan mukaisena voi tulla todistus sen aitoudestakin. Sitten uskoon mahtuu sekaan myös harhaoppeja, sen tullessa todellisesti sekaoppisuudeksi. Tässä tulee mukaan synergismi yms.
Sen sijaan pitäisi uskon aitoutta mitata oikealla opilla eli sillä MIHIN uskotaan. Uskon pitää nimittäin kohdistua (ollakseen kristillisyyttä) itsen ulkopuolella olevaan totuuteen (=kirjoitettu Jumalan sana), -ei omaan uskomiseen. Usko ei siis ole tunnetila.
"Entä jos kyse onkin siitä, että se uskonnollinen järjestelmä, jonka mukaan uskotaan ei kestä lähempää tarkastelua tai koettelua?" (aloittaja)
>>> Kyllä esim. luterilais-raamatullinen uskonoppi kestää ja on osoittanut historian saatossa kestävänsä voimakkaitakin vastuksia. Niihin verrattuna esim. tämän palstan ateistien "tietäväisen uhmakaat" jankutukset lähinnä herättävät huvittuneisuutta.
Kristinusko on maailman ainoa todellinen uskonto joka on ollut olemassa maailman luomisesta asti (1. Moos. 3:15) ja tulee olemaan maailman viimeiseen päivään asti, eikä mitkään maailman tai helvetin portit sitä kukista. Silloin usko vaihtuu näkemiseen. Myös epäuskoisten kohdalla.
"Voiko siis jokin tietty uskonnollinen järjestelmä esittää juuri sitä ainutta oikeaa uskoa?" (aloittaja)
>>> Vähän vaikea ajatella että joku näkisi niin kauhean vaivan ihan esittämisen takia, mutta ehkäpä esim. rahan takia... -sen haalimiseksihan on kyllä perustettu uskontokuntia. Suurimmaksi osaksi uskon kyseessä olevan kuitenkin ihan harhaoppisuuden eli ihmis-erhetysten. Toisaalta kyllä sielunvihollisella riittää voimaa kylvämään koko maailma täyteen eksyttäväisiä lahkoja. Koetustenkin täytyy tulla, sanoi Jeesus.
"Eikö aito/kestävä usko juuri kestä koettelun, kritiikin, todellisuuden ja epäilyn? Jos nuo asiat jo lähtökohtaisesti kielletään, myönnetään miten heppoisille perusteille kaikki jo alunperinkin on rakennettu. Kyse on silloin epäuskosta."
>>> Olet mielestäni ihan oikeassa! Kyllä esim. luterilainen usko johon itse olen kasvanut, sen tunnustuksen ja Raamatun mukainen uskonoppi on jatkuvasti maailmassa kritiikin ja muutospaineen kohteena, mutta ei tämä kritiikki vaikuta ainakaan itseeni mitenkään, ne ovat vain tyhjiä sanoja joita joku pudottelee joka ei ymmärrä mitä puhuu.
Ylipäätään uskovaiseksi tunnustautuminen tässä sekulaarissa maailmassa vaatii jo tietyn "ahtaan portin" läpi menemistä eli tiedostaa sen että välillä tulee ihan aiheettomasti paskaa niskaan; -ei niinkään henkilökohtaisesti vaan vaikkapa nyt esimerkkinä mainiten kuinka Putous ohjelmassa on kuulemma keksitty uusi vallan hulppean "hauska" pilkkaversio Enkeli Taivaan -virrestä. Kristitty saa jatkuvasti nähdä kuinka hänen pyhimpinä pitämiään arvoja ja uskonkappaleita ivataan hänen silmiensä edessä, emmekä me siihen vastaa väkivallalla.
Mutta mitäpä tuosta, koirat haukkuu ja karavaani kulkee... Kyllä minun uskoni kestää kaiken tämän, siihen on jo niin tottunut. Ehkäpä kriitikot ja ivaajat kuvittelevat suurestikin heiluttelevansa uskon perusteita mutta lähinnä tunnen vain sääliä heitä kohtaan koska he eivät ymmärrä mitä pilkkaavat. He pilkkaavat omaa pelastustaan.
Kiitos vastauksesta! Ymmärsit pointin. :)
"Kristinusko on maailman ainoa todellinen uskonto joka on ollut olemassa maailman luomisesta asti (1. Moos. 3:15)"
Siis häh... Kristinusko on noin 2000v vanha.
Itse asiassa kristinoppi on hiulan vajaat 1700 vuotta vanha.
Olikohan se Nikean kirkolliskokouksessa v. 325 kun papit päättivät kolminaisuusopista.
”…lähinnä tunnen vain sääliä heitä kohtaan koska he eivät ymmärrä mitä pilkkaavat.”
Itse en ehkä niinkään sääliä, pikemminkin olen surullinen.
"Mutta mitäpä tuosta, koirat haukkuu ja karavaani kulkee... "
No jokatapauksessa Kristuksen evankeliumi menee eteenpäin ja ihmisiä tulee uskoon Jeesukseen tänäänkin. Muslimityö tuottaa ihanaa hedelmää nykyään sekä muslimimaissa että myös länsimaissa, myös Suomessa.
Siinä ei sinänsä mitään pahaa ole että ihmiset ottavat uskon vastaan. Mutta sekin on hyväksyttävä että kristinuskossa on monia eri suuntauksia.
Bibeln
"Kristinusko on maailman ainoa todellinen uskonto joka on ollut olemassa maailman luomisesta asti (1. Moos. 3:15) ja tulee olemaan maailman viimeiseen päivään asti, eikä mitkään maailman tai helvetin portit sitä kukista. Silloin usko vaihtuu näkemiseen. Myös epäuskoisten kohdalla."
Et taida tarkoittaa ihan sitä mitä kirjoitat. Juutalaisuus on ollut olemassa ennen kristinuskoa ja kristinusko on silmunnut juutalaisuudesta.
"Eikö aito/kestävä usko juuri kestä koettelun, kritiikin, todellisuuden ja epäilyn? Jos nuo asiat jo lähtökohtaisesti kielletään, myönnetään miten heppoisille perusteille kaikki jo alunperinkin on rakennettu. Kyse on silloin epäuskosta."
Omasta puolestani vastaan, että minun kansani on tähän asti kestänyt epäilyt ja tuhoyrityksetkin. Se kertoo, että siinä on jotain olennaista koska siitä ei haluta luopua.
Saako uskoa kritisoida, epäillä, ....kiistellä Jlan kanssa? Saa. Jos ei voisi kysyä, "miksi" rangaistuksen pelosta (tai palkkion toivossa) olisi turhaan arka ihminen.
Jos et tarkoittanut, Sähkö__Jänis , kysyä minultakin, niin vastasin silti.
No uskoa ei kai kukaan voi kritisoida, mutta uskontoja kyllä.
"Et taida tarkoittaa ihan sitä mitä kirjoitat. Juutalaisuus on ollut olemassa ennen kristinuskoa ja kristinusko on silmunnut juutalaisuudesta. "
>>> Tarkoitan kyllä. Kristinusko on maailman ensimmäinen uskonto, se oli ilmoitettu ja olemassa jo Aadamilla ja Eevalla, Jumalalta ilmoitettuna raamatunkohdassa 1. Moos. 3:15, joka on ensimmäinen ennustus Kristuksesta ja Hänen armotyöstään.
Tähän edeltä ilmoitettuun Messiaaseen uskoivat Aadam ja Eeva. Siitä todistivat Mooses ja profeetat ja tämä usko täyttyi Kristuksessa:
"Ja hän saapui Nasaretiin, jossa hänet oli kasvatettu, ja meni tapansa mukaan sapatinpäivänä synagoogaan ja nousi lukemaan. Niin hänelle annettiin profeetta Esaiaan kirja, ja kun hän avasi kirjan, löysi hän sen paikan, jossa oli kirjoitettuna: .
"Herran Henki on minun päälläni, sillä hän on voidellut minut julistamaan evankeliumia köyhille; hän on lähettänyt minut saarnaamaan vangituille vapautusta ja sokeille näkönsä saamista, päästämään sorretut vapauteen, saarnaamaan Herran otollista vuotta". Ja käärittyään kirjan kokoon hän antoi sen palvelijalle ja istuutui; ja kaikkien synagoogassa olevien silmät olivat häneen kiinnitetyt. Niin hän rupesi puhumaan heille: "Tänä päivänä tämä kirjoitus on käynyt toteen teidän korvainne kuullen". (Luukas 4. luku)
Ymmärrän ajatuksesi syyn:
">>> Tarkoitan kyllä. Kristinusko on maailman ensimmäinen uskonto, se oli ilmoitettu ja olemassa jo Aadamilla ja Eevalla, Jumalalta ilmoitettuna raamatunkohdassa 1. Moos. 3:15, joka on ensimmäinen ennustus Kristuksesta ja Hänen armotyöstään. "
Tiedän myös että omasta mielestäsi olet oikeassa ja annan sinun pitää vakaumuksesi.
Miksi ei? Tai entä jos uskon muuttaa sanaksi uskomus?
On se kumma kun vain juutalaiset ovat osuneet oikeaan ja kaikilla muilla ovat menneet uskomukset pieleen.
”Onko kyse ts. kehäpäätelmästä tyyliin uskon säilyttämisestä sinänsä tulee todistus uskon aitoudesta?”
Rehellisesti sanoen en ihan saanut kiinni ideasta. Meinaatko että ulkonaisten käytänteiden avulla ja sanamagialla pidetään yllä ”oikeaa” uskoa? Eli laitetaan tiukat raamit, joissa pyritään pysymään ettei kukaan voisi tulla moittimaan uskon ”aitoutta”?
”Entä jos kyse onkin siitä, että se uskonnollinen järjestelmä, jonka mukaan uskotaan ei kestä lähempää tarkastelua tai koettelua?”
Jos usko ei saa sisältää epäilyä, kysymyksiä, horjumista, ei sitä mielestäni ole silloin koeteltu ja siitä saattaa näin muodostua vain ulkoa opittu rooli.
"Jos usko ei saa sisältää epäilyä, kysymyksiä, horjumista, ei sitä mielestäni ole silloin koeteltu ja siitä saattaa näin muodostua vain ulkoa opittu rooli."
Hyvä huomio, sanoo nimimerkki "Kokemusta on"
"Rehellisesti sanoen en ihan saanut kiinni ideasta. Meinaatko että ulkonaisten käytänteiden avulla ja sanamagialla pidetään yllä ”oikeaa” uskoa? Eli laitetaan tiukat raamit, joissa pyritään pysymään ettei kukaan voisi tulla moittimaan uskon ”aitoutta”?"
Tarkoitan sitä mitä Bibeln jo tuolla yllä osuvasti kuvasi: Sen sijaan, että keskitytään siihen mihin uskotaan, uskoa sinänsä ylläpidetään eri keinoin esim. hakemalla tiettyjä kokemuksia, puhutaan uskon elämisestä todeksi jne. Mielestäni sanamagia on myös hyvä ilmaus. Se viittaa siihen miten usko muuttuu eräänlaiseksi taikauskoksi kristillisen opin sijaan tai siitä kokonaan välittämättä tyyliin rikkinäinen puhelin. Katsoin joskus OWM:n ohjelman uusapostolisuudesta, jossa esim. Pyhästä Hengestä olikin tullut Disney-elokuvan lampunhenki (Aladdin). Siinä kristillinen kuvasto saa aivan uuden sisällön vaikka sanat sinänsä säilyvät.
Sama juttu myös silloin kun kuka tahansa Jeesuksen nimissä esiintyvä saa Herran Voidellun aseman, jota ei saa asettaa kyseenlaiseksi - opetuksen sisällöstä riippumatta. Silloin kuulee näitä "On otettava se mikä on hyvää" -tyylisiä ilmauksia yms. Siinä ikään kuin pelätään, että jos sitä uskomisen prosessia tai kokemusta kyseenlaistatetaan tai kritisoidaan, uskon vaikutus, illuusio tai taika katoaa. Silloin mielestäni kyse enemmänkin itse uskomiseen uskomisesta. Ymmärrätkö mitä tarkoitan?
Tai paranemistilaisuudet, joissa parantumattomuudesta voidaan moittia uskon puutetta eli sitä, ettei ihminen usko tarpeeksi parantumiseensa. En tiedä, olisiko uskon voima sittenkin parempi tapa ilmaista asia?
Kiitos, tuo selvensi asiaa.
"Siinä ikään kuin pelätään, että jos sitä uskomisen prosessia tai kokemusta kyseenlaistatetaan tai kritisoidaan, uskon vaikutus, illuusio tai taika katoaa."
Kyllä tuo on havaittavissa aika selkeästi. Jotkut kai käyttää termiä "tulla uskosta pois", joka minusta on käsittämätön. Liittyy siis tuohon magiaan.
"Siinä ikään kuin pelätään, että jos sitä uskomisen prosessia tai kokemusta kyseenlaistatetaan tai kritisoidaan, uskon vaikutus, illuusio tai taika katoaa. "
No tuo on vain ihan turhaa teoretisointia.
Uskovat eivät koskaan epäile Jeesuksen kykyä huolehtia meistä päivittäin elämämme loppuun saakka ja siitä eteenkin päin. Eikä uskovat kadu sitä, että on tullut uskoon jossain vaiheessa elämäänsä. Ainut mitä voidaan katua on, että ei aikaisemmin ole käsittänyt, että Jeesus on ihan todellinen ja toimiva persoona, joka vaikuttaa ihmisten elämään.
Jos uskoamme kritisoidaan, niin se tuska tulee tämän kritisoijan puolesta, jonka tiedämme puhuvan asiasta mistä eivät tiedä mitään. "He eivät tiedä mitä tekevät" - kuinka osuva onkaan tämä Jeesuksen ilmaisu.
"Jos uskoamme kritisoidaan, niin se tuska tulee tämän kritisoijan puolesta, jonka tiedämme puhuvan asiasta mistä eivät tiedä mitään. "He eivät tiedä mitä tekevät" - kuinka osuva onkaan tämä Jeesuksen ilmaisu."
Tyypillistä aivopestyn puhetta.
”…ihan turhaa teoretisointia.”
Oikeastaan se ei ole teoriaa vaan konkreettisista havainnoista koostuva johtopäätös.
"”…ihan turhaa teoretisointia.”
Oikeastaan se ei ole teoriaa vaan konkreettisista havainnoista koostuva johtopäätös."
Ja koska tuo havainnointi tulee ulkoapäin ihmisten taholta, jotka eivät tiedä asiasta mitään, niin se muodostuu aina teoretisoinniksi. Kiinalainen sananlaskukin toteaa, että täytyisi kulkea ensin päiviä toisen saappaissa ennenkuin voi sanoa hänen sisäisestä elämästään yhtään mitään.
"Oikeastaan se ei ole teoriaa vaan konkreettisista havainnoista koostuva johtopäätös."
Näin on. On eri asia elää elämäänsä avoimesta/vilpittömästä havainnoimisesta ja tutkiskelusta käsin kuin ensin luoda jokin tiettyihin uskomuksiin nojautuva teoria ja sen jälkeen keinolla millä hyvänsä työntää todellisuuden kantikkaita palasia jo kerran sovitusta pyöreästä reiästä läpi. Ja jos joku nyt aikoo vääntää reikä-vitsejä niin keksiköön jotain mielikuvituksellisempaa. ;)
Tottakai itsekin uskovana toivoisin, että kaikella kristillisyydeksi kutsutulla toiminnalla olisi oikeanlaiset motiivit mutta en voi huijata itseäni, jos huomaan ettei niin ole. Pystyykö joku muu sellaiseen? Joskus tuntuu, että vaikka hälyttäviä merkkejä huomataan, ihmiset siitä huolimatta mieluummin vaikka uskottelevat itselleen kaiken olevan parhain päin sen sijaan, että havahduttaisiin siihen mistä todella on kyse. Ja mitä pidempään se itsensä huijaaminen jatkuu, sitä hämärämmäksi kaikki muuttuu.
"Ja koska tuo havainnointi tulee ulkoapäin ihmisten taholta, jotka eivät tiedä asiasta mitään, niin se muodostuu aina teoretisoinniksi."
Ei tämä nyt mitään rakettitiedettä ole. Jos jokin ilmiö noudattaa aina samaa kaavaa niin sen oppii melko nopeasti tunnistamaan. Oikeastaan se on melko lannistavaakin kun ulkopuolelta jo näkee miten homma tulee päättymään mutta eihän se myrskyn silmässä oleva omaa tilaansa tietenkään huomaa. Se on kuin sokea piste, jota ei näe koska istuu itse sen päällä. Sama juttu kun jollekin umpirakastuneelle toivottomaan renttuun rakastuneelle yrittää selittää, että tuosta ei hyvää seuraa eikä seuraakaan ja sitten se entinen rakastunut jälkeenpäin ihmettelee, että miten en sitä silloin tajunnut vaikka kaikki yrittivät sanoa. Vanha juttu. Mutta jokaisen on itse käytävä nämä läpi - ei siinä hurmostilanteessa mitkään ulkopuolisten sanomiset mitään auta.
"Tottakai itsekin uskovana toivoisin, että kaikella kristillisyydeksi kutsutulla toiminnalla olisi oikeanlaiset motiivit mutta en voi huijata itseäni, jos huomaan ettei niin ole. "
Tästä on juuri kysymys. Sitä kyllä toivoo että motiivit olisivat oikeita, mutta ihmisiä kun ollaan, niin erehdyksiäkin tulee.
Elävät, uskoontulleet kristityt eivät voi uskoa uskontoon, koska meillä ei ole uskontoa lainkaan. Meillä on usko ja kehittyvä suhde elävään ja alati toimivaan persoonaan Jeesukseen Kristukseen ja tässä todellisuudessa elämme nyt ja iankaikkisesti.
Analogian voisi ottaa vaikka avioliitosta. Jos mies uskoo vaimoonsa ja hänen olemassaoloonsa, niin tässä ei ole kyse uskonnosta, kyse on persoonasuhteesta elävään ja toimivaan persoonaan, omaan vaimoonsa.
"Elävät, uskoontulleet kristityt eivät voi uskoa uskontoon, koska meillä ei ole uskontoa lainkaan. Meillä on usko ja kehittyvä suhde elävään ja alati toimivaan persoonaan Jeesukseen Kristukseen ja tässä todellisuudessa elämme nyt ja iankaikkisesti."
Ei ollenkaan yksinkertaista. Eikö tuo ole aivan liian epämääräistä? Esim. Bill Johnson väittää, että Jeesus teki ihmeet ihmisenä, joka oli oikeassa suhteessa Jumalaan koska muuten ihmeiden puuhaaminen ei olisi mahdollista kenelle tahansa uudestisyntyneelle.
Uskosta tulee kuin jokin päihde, josta huumannutaan sen sijaan, että ylipäänsä ymmärrettäisiin mikä merkitys tai sisältö uskossa olemisella on. Haetaan jotain fiiliksiä tai elämyksiä.
Jo analogiasi paljastaa miten banaali asia uskosta on tullut, jos ihmisen ja Jumalan suhdetta verrataan kahden ihmisen väliseen arkiseen ihmissuhteeseen.
Jos analogian haluaa välttämättä ottaa avioliitosta niin osuvampi ilmaus olisi verrata mitä tapahtuu silloin jos odotukset avioliiton suhteen perustuvat pornoleffoille ja hollywoodin romanttisille hömppäkomedioille sen sijaan, että oltaisiin oikeasti valmiita näkemään vaivaa avioliiton eteen silloinkin kun toinen on oikein ikävä, ilkeä, vastenmielinen, löyhkäävä ja maailman ärsyttävin psykopaattinen otus. Ollaanko valmiita käymään yhdessä vaikeita ja haastavia tilanteita läpi, kasvamaan hitaasti yhteen jne. vai vaihdetaanko heti alkuhuuman laannuttua toiseen? Ollaanko siis rakastuneita ihmisen koko persoonaan kaikilla mausteilla vai johonkin tiettyyn epärealistiseen mielikuvaan? Ollaanko rakastuneita itse rakastumisen tunteeseen vai nähdäänkö toinen ihminen omana itsenään?
Olen valittettavasti huomannut, että esim. uuskarismaattisissa piireissä Jeesuksesta on tehty jokin siirappisen kiiltokuvamainen rakkauden kohde tyyliin teini-idolit. Se tekee mielestäni pilkkaa jo koko kristinuskosta lähennellessään enemmänkin uskomista horoskooppeihin ja enkeliterapioihin. En voi ottaa sellaista mitenkään vakavasti.
BTW olen saanut sisäpiiritietoa, jonka mukaan pornon katselu on jostain syystä yleinen ongelma juuri uuskarismaatikoiden liitoissa. Oletan, että se liittyy siihen jatkuvien vibojen etsimiseen sen sijaan, että keskityttäisiin sellaiseen asiaan kuin hengellinen kilvoittelu. Sen jälkeen osaa arvostaa hitaasti ja taidolla valmistettua ruokaa pikamässäilyn sijaan, josta ei kuitenkaan seuraa muuta kuin pohjaton tyhjyydentunne ja loputon morkkis. ;)
Tuli tästä mieleen, ettei oikeastaan aito kristinusko sovi nykyihmiselle ollenkaan. Hän on tottunut pienestä pitäen kaiken maailman sensaatioihin ja fiiliksiin ja kokemuksiin, ja kaiken täytyy olla mahtavaa, suurta ja näyttävää. Sikäli nuo uuskarismaatikot et muut ovat vain nykyajan tuote. Samalla tavalla kuitenkin myös maallistunut puoli etsii samaa kirkosta. Kirkkokin joutuu muokkautumaan yhdeksi viihde- ja huvikeskukseksi, ja jo nyt valitetaan, ettei se ole sitä riittävästi. Sen lisäksihän se tähtää hedonismiin, itsekkyyteen ja nautintoihin, vaikka se menee kristinuskossa juuri toisinpäin.
"Ei ollenkaan yksinkertaista. Eikö tuo ole aivan liian epämääräistä? "
Ei ollenkaan epämääräistä, kun ollaan tekemisissä itse Jumalan, Jeesuksen kanssa. Jeesuksen lähettämä Pyhä Henki osaa tosi hyvin ohjata uskovaa elämän karikoissa.
"Jo analogiasi paljastaa miten banaali asia uskosta on tullut, jos ihmisen ja Jumalan suhdetta verrataan kahden ihmisen väliseen arkiseen ihmissuhteeseen."
Molemmissa on suhde kahden persoonan välillä. Se ero tässä vaan on, että avioliitossa on suhde ihmiseen ja uskossa on toimiva suhde Jumalaan. Ja tässä on kuule suunnaton, etten sanoisi ääretön ero.
"Ollaanko valmiita käymään yhdessä vaikeita ja haastavia tilanteita läpi, kasvamaan hitaasti yhteen jne. vai vaihdetaanko heti alkuhuuman laannuttua toiseen? "
Tämä on sitä uskossaoloa. Jumala kun alkaa kasvattaa meitä iankaikkisuutta varten ja samalla varjelee meitä jatkuvissa vainoissa, kiusauksissa ja evankeliumin työssä, että aina oikein toimimme. Jeesus on hyvä Paimen ja Hän tottatosiaan osaa kauniisti meitä ohjata, vaikka kulkisimme pilko pimeässä laaksossa ilman valoa niin suvereenisti vältämme kivet ja kannot ja elukatkin meidän edestä kaikkoaa. Näin luja on luottamuksemme noin käytännössä Jumalaan.
Ja tuo mitä sinä olet huomannut, niin ei tietenkään koske meitä. Se mitä me itse koemme uskostamme, niin se sitten koskee meitä :)
Eikös olekin yksinkertaista?
"Tuli tästä mieleen, ettei oikeastaan aito kristinusko sovi nykyihmiselle ollenkaan. Hän on tottunut pienestä pitäen kaiken maailman sensaatioihin ja fiiliksiin ja kokemuksiin, ja kaiken täytyy olla mahtavaa, suurta ja näyttävää. "
Tämä liittyy sisäiseen tyhjyyden tunteeseen, mikä aina riivaa ihan jokaista ei-uskovaa. Ja tämä tyhjyys sitten täytetään uskonnollisuudella (vrt. kirkon nimikristityt), aineilla, seksillä kaikissa muodoissaan, politiikalla, rahanhimolla, vallan himolla, peleillä, aktiviteeteilla, .... eikä tämä tyhjyys koskaan täyty ja loppuu sitten kun ihminen väsyy ja kuolee näihin asioihin ennenpitkää.
Itse muista uskoontulosta, että sisäinen tyhjyyden tunne täyttyi kertaheitolla eikä koskaan enää elämässä ole ollut hetkeä, että olisi jotenkin sisäisesti tyhjää tai levottomuutta. Jumala antaa uskovalle täyteyden elämään ja elämä on tällöin yhtä seikkaulua kuten Indiana Jones - elokuvissa sillä erotuksella, että uskovan elämän on vielä paljon vaihtelevampaa jokapäiväistä seikkailua ja ihmeellisiä tapahtumia. Aina ei sitä ihmettä tajua kun tilanne on päällä, mutta myöhemmin oikein ällistyy miten jokin asia selvisi ja meni.
"Ja tuo mitä sinä olet huomannut, niin ei tietenkään koske meitä. Se mitä me itse koemme uskostamme, niin se sitten koskee meitä :)"
Niin tietysti - tuo todistaa havaintoni oikeiksi. Oma henkilökohtainen kokemus ylittää kaiken vaikka olis vastoin todellisuutta. Asia on vähän sama kuin satuttaisi toista ihmistä niin, että hän kirkuu pelosta ja itse kokee toisen vain olevan riemuissaan.
"Jumala antaa uskovalle täyteyden elämään ja elämä on tällöin yhtä seikkaulua kuten Indiana Jones - elokuvissa sillä erotuksella, että uskovan elämän on vielä paljon vaihtelevampaa jokapäiväistä seikkailua ja ihmeellisiä tapahtumia."
Eli myönnät, että jännityksen TUNNE on se tärkein juttu?
Mulle on jännittävintä opetella tulemaan toimeen todellisuuden, itsensä ja muiden ihmisten kanssa. Ihmisen mielikuvitus kun on lopulta melko rajattu, etenkin silloin, jos yhteys ulkomaailman on täysin katkennut - se tuppaa vain toistamaan samaa ja junnaamaan paikoillaan. Todellinen luovuus, seikkailu jne. edellyttää kovaa työtä ja vaivannäköä. Uuskarismaattiset hengennostatukset ihmeineen ja merkkeineen ovat myös loppujen lopuksi aika kaavamaisia tapahtumia, jotka perustuvat siihen, että ihmiset tietävät jo odottaa tiettyjä juttuja. Tavallinen arkikin on yllättävämpää, jos sen pystyy sellaisena näkemään ja tekemään tarkkoja huomioita ympäristöstään. Aina oppii jotain uutta.
Nämä ilmiöt ovat tyypillisiä nykyajalle varmasti myös viihdeteollisuuden suurkulutuksen myötä. En ole koskaan lähtenyt mukaan siihen juttuun. Kaipaan syvempiä merkityksiä ja lujia perustuksia.
""Ja tuo mitä sinä olet huomannut, niin ei tietenkään koske meitä. Se mitä me itse koemme uskostamme, niin se sitten koskee meitä :)"
Niin tietysti - tuo todistaa havaintoni oikeiksi. Oma henkilökohtainen kokemus ylittää kaiken vaikka olis vastoin todellisuutta."
Näin se on! Usko on henkilökohtainen asia, liitto elävän ja läsnäolevan Jumalan kanssa, jota sitten koetaan iankaiken.
""Jumala antaa uskovalle täyteyden elämään ja elämä on tällöin yhtä seikkaulua kuten Indiana Jones - elokuvissa sillä erotuksella, että uskovan elämän on vielä paljon vaihtelevampaa jokapäiväistä seikkailua ja ihmeellisiä tapahtumia."
Eli myönnät, että jännityksen TUNNE on se tärkein juttu?"
Tärkein juttu on usko Jeesukseen ja tässä todellisuudessa eläminen iankaikkisen ajan verran.
"Uuskarismaattiset hengennostatukset ihmeineen ja merkkeineen ovat myös loppujen lopuksi aika kaavamaisia tapahtumia, jotka perustuvat siihen, että ihmiset tietävät jo odottaa tiettyjä juttuja. "
No tuo on sinun kokemuksiasi eikä koske uskovia. Meidän ei tarvitse nostattaa "henkeä" ollenkaan, koska todellisuus Jeesuksen on se Henki ja Elämä isoilla kirjoimilla.
"Kaipaan syvempiä merkityksiä ja lujia perustuksia."
Ja näin voin kehoittaa ottamaan vastaan uskon Jeesukseen ja totustumaan Jumalan Sanaan, sillä näissä on syviä merkityksiä aina hamaan äärettömyyteen saakka. Ja kaiken lisäksi Kristus-kallio on varmaan lujin perusta mihin ihminen voi tukeutua.
"Näin se on! Usko on henkilökohtainen asia, liitto elävän ja läsnäolevan Jumalan kanssa, jota sitten koetaan iankaiken. "
Onko se vielä silloin henk.koht asia kun se usko johtaa vaikkapa toisen murhaamiseen tai edes hengelliseen pahoinpitelyyn? Tai lasten huostaanottoon?
Jeesus ei tuollaisiin touhuihin omaa opetuslastaan ohjaa! Hän on hyvä Paimen, joka valjastaa meidän evankeliumin ja lähimmäistyöhön täynnä armoa ja totuutta. Amen
"Näin se on! Usko on henkilökohtainen asia, liitto elävän ja läsnäolevan Jumalan kanssa, jota sitten koetaan iankaiken."
Eli se kokemus on tärkein juttu? Eli ei haittaa vaikka maha olisi tyhjä ja katuojassa makaisi kunhan vain tuntuu hyvältä? :D
"Tärkein juttu on usko Jeesukseen ja tässä todellisuudessa eläminen iankaikkisen ajan verran."
Kerro sitten mitä se "tässä todellisuudessa eläminen iankaikkisen ajan verran" konkreettisesti tarkoittaa?
Et tiedä itsekään - se vaan kuulostaa hyvältä vaikka ei tarkoita yhtään mitään.
"No tuo on sinun kokemuksiasi eikä koske uskovia. Meidän ei tarvitse nostattaa "henkeä" ollenkaan, koska todellisuus Jeesuksen on se Henki ja Elämä isoilla kirjoimilla."
Olen itsekin uskova.
"Ja näin voin kehoittaa ottamaan vastaan uskon Jeesukseen ja totustumaan Jumalan Sanaan, sillä näissä on syviä merkityksiä aina hamaan äärettömyyteen saakka. Ja kaiken lisäksi Kristus-kallio on varmaan lujin perusta mihin ihminen voi tukeutua."
Merkitystä on vasta kun omaa riittävän ymmärryksen.
"Kerro sitten mitä se "tässä todellisuudessa eläminen iankaikkisen ajan verran" konkreettisesti tarkoittaa?"
Käys lukemassa kaikki kohdat joissa puhutaan taivaallisista ulottuvuuksista ja aikakestoista.
""Ja näin voin kehoittaa ottamaan vastaan uskon Jeesukseen ja totustumaan Jumalan Sanaan, sillä näissä on syviä merkityksiä aina hamaan äärettömyyteen saakka. Ja kaiken lisäksi Kristus-kallio on varmaan lujin perusta mihin ihminen voi tukeutua."
Merkitystä on vasta kun omaa riittävän ymmärryksen."
.... minkä antaa itse Jumala. Amen
Koko usko on minusta paradoksi jos ei myönnetä että Raamattu on ristiriitainen ja ilman punaista lankaa ja jos sieltä Jumala löytyy, hän on sanojen välissä salattuna mutta kuitenkin absoluuttina.
Sitäkin se on. Katson toisesta näkövikkelistä kuin täällä nyt katsotaan
Jumala todella on salattu Jumala ja siksi pitäisi uskovana varoa Raamatun pohjalta sanomasta mitään lopullisia totuuksia.
Toisaalta ei niin salattu, että pitäisi lyödä hanskat naulaan, siis näin nähden.
Koko universumi, mukaan luettuna oma muotosi, on oman mielesi illuusiota.
Ja näin voidaan jopa ajatella, että Jumala osaa määrätä sen muodon, vaikka tämä ajatus ei nyt täysin kristillinen olekaan.
"Jumala todella on salattu Jumala ja siksi pitäisi uskovana varoa Raamatun pohjalta sanomasta mitään lopullisia totuuksia."
>>> Kyllä Jumala on salattu meille tietyssä suhteessa, ainakin mitä tulee Hänen persoonaansa ja majesteettiinsa, mutta kristinusko on kuitenkin luonteeltaan ilmestysuskonto tai sanoisinko paremmin: ilmoitususkonto. Tässä lähdetään siitä että ihmisellä ei voi olla tietoa Jumalasta tai Hänen tahdostaan jos Jumala ei itse sitä ilmoita.
Evankelisluterilaisessa kontekstissa tavataan puhua sekä yleisestä-, että erityisestä Jumalan ilmoituksesta. Jumalan yleinen ilmoitus käsittää kaiken sen mitä Hänestä voidaan päätellä Hänen luomistekojensa ja ylläpitävän luomisvoimansa perusteella: esim. että Hän on luonut kaiken näkyvän näkymättömästä, antanut kaikelle elävälle elämän ja ylläpitää sitä ("jokapäiväinen leipämme") armossaan. Hänestä voidaan päätellä yleisen ilmoituksen perusteella että Hän on armollinen koska antaa atensa niin pahoille kuin hyvillekin. Toisaalta yleisen ilmoituksen perusteella voidaan myös nähdä että Jumala on kiivas ja vihastunut syntiä tekeviin ihmisiin, koskapa kaiken luomakunnassa täytyy kuolla.
Yleisestä ilmoituksesta ovat monet taitavat teologit kirjoittaneet paljon, enkä yritäkään lähteä avamaan sitäk aikkea tähän, siihen ei edes taitonikaan riittäisi. Sanon vain sen, että Jumala ilmoittaa itsensä yleisen ilmoituksen piirissä myös esim. kansojen vaiheissa ja ihmisten erilaisissa elämänkohtaloissa. Yleisen ilmoituksen perusteella Jumalasta voidaan siis tietää monia merkittäviä asioita, jos ilmoitusta vaan halutaan kuulla.
Sitten on erityinen ilmoitus, eli Jumalan sana, jossa Hän ilmoittaa itsensä ja pelastussuunnitelmansa siinä miten Hän tuomitsee synnin mutta antaa Poikansa sovittaa ristintyöllä kaikkien maailman ihmisten synnit. Lisäksi Jumalan sana (erityinen ilmoitus) avaa eteemme kaiken sen mitä on tarpeellista tietää hurskaseen elämään ja autuuteen. Tässä mielessä siis Raamattu on riittävä.
Kokonaisuudessaan voidaan sanoa että me voimme Jumalan ilmoitusten avulla tietää Hänestä kaiken sen mikä on meille tarpeellista elämään ja autuuteen. Siis se minkä Hän itse on tahtonut itsestään ilmoittaa. Siksi on väärin ja harhaoppista väittää esim. että ei voida tietää mikä Jumalan tahto tai pelastussuunnitelma on, tai jos väitetään että Raamattu on epäselvä. Jumalan ilmoitus on selvä, riittävä, sisäisesti eheä ja lähtökohtaisesti kaikkien ihmisten vastaan otettavissa.
Mutta kaikille Jumalan sanassaan ilmoittama totuus ei kelpaa sillä se on loukkaus ihmiskunnialle ja järjen päätelmille. Ihminen kun tahtoo aina korottaa omaa viisauttaan ja etsiä pomaa kunniaansa, niin hän pitää hullutuksena ristin sanomaa joka tuomitsee ihmisen syntisenä, lyö maahan järjen päätelmät ja tekee parhaimmastakin ihmisestä pelkän kurjan syntisen. Kun se tarjoaa armoaan niin ylpeä ihminen ei koe tätä tarvitsevansa. Kuitenkin ilman Kristusta edessä on vain kadotuksen tie.
Mutta se mikä koskee Hänen majestettiaan, persoonaansa yms. -siitä meille ei ole ilmoitettu mitään ja siinä suhteessa Jumala jää meille salatuksi. Se taas mikä meille on ilmoitettu, ei ole salattua vaan julkit tuotua että se uskottaisiin:
"mutta nämä ovat kirjoitetut, että te uskoisitte" (Joh. 20:31)
Pidättäydyn sanomasta tekstistäsi mitään, koska uskontosi on toinen kuin minun. Eletään kumpikin rauhassa.
Vastasin vain omasta puolestani.
No teologian keinoin uskoa ei voida tavoittaa, mutta elävä usko Jeesukseen tavoittaa Jumalan ja tämä riittää sitten kokonaan.
Miten erotat oikean Jeesuksen väärästä? Mitä suurempi ja erehtymättömämpi uskonvarmuus sitä suuremmalla todennäköisyydellä ja vauhdilla mennään metsään. Ja sitä vauhtiahan teillä piisaa.
Matt.24:4-5
4. Silloin Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Katsokaa, ettei kukaan teitä eksytä.
5. Sillä monta tulee minun nimessäni sanoen: 'Minä olen Kristus', ja he eksyttävät monta.
Vai onko niin ettei sillä ole mitään väliä - kunhan vain tuntuu hyvältä ja oikealta?
Uskonto ja uskonnon harjoittaminen on yksi harrastus muiden harrastusten joukossa. Kivaa puuhastelua muiden samanmielisten ihmisten kanssa. Ihmiselle luo voimakkaan turvallisuudentunteen kuulua samaa mieltä olevien lajikumppanien joukkoon. Ja joukossa tyhmyys tunnetusti kasvaa.
Yhteinen vastustaja kuuluu oleellisena osana kuvioon. Vastustajaksi kelpaa itse paholaisen lisäksi vaikkapa eri lailla uskovat ihmiset, jotka tulevat samalle reviirille.
Tuohon kun vielä lisää manipulointiin ja suggerointiin kykenevän karismaattisen johtajan niin alkaa olla kasassa kaikki tarvittavat elementit millä saadaan aikaan illuusio joka sivuuttaa kaikki tosiasiatkin.
Olen joskus miettinyt, että edellyttääkö todella merkittävä pyhyyden kokeminen esim. kuoleman äärellä sitä, että usko pysyy ennen kaikkea yksityisasiana, jota on oikeastaan edes mahdotonta jakaa muiden kanssa. Jos sitä yrittää tietyn suljetun porukan kanssa, niin tuleeko siitä tosiaan mitä tahansa ryhmätoimintaa ja jotain banaalia/latteaa harrastetta. Siltä usein näyttää.
Syvällinen ja vilpitön kysymys taaskin sinulta! Mutta eikö tässä esittämässäsi hypoteesissa ole niin että (pyhyyden) kokemuksista tuotetaan uskoa? Tai vaihtoehtoisesti: tulkitaanko kokemukset uskoksi?
Itse en näkisi uskon olemusta ollenkaan kokemusten summana, -vaikkakaan ei voida kieltää uskomiseen kuuluvan myös henkilökohtaisen kokemisen tason. Sen sijaan minusta Raamattu itse tiivistää parhaiten sen mistä uskomisessa on olemuksellisesti kyse:
" usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy" (Hebr. 11:1)
Ennemminkin koen uskomisen olevan elämänvakaumus, joka vaikuttaa arjessa siellä eräänlaisena pohjavirtana joka "inkarnoituu" (jos niin voidaan sanoa) esim. erilaisissa eettisissä valinnoissa ja katsantokannassa, mutta ennenkaikkea jokapäiväisenä rukouksena ja synnintunnustamisena sekä tarpeessa hakeutua Jumalan sanan kuuloon viikottain, eli tietenkin messuun Jumalansanaa kuulemaan ja Herran Pyhää ehtoollista nauttimaan.
Usko on uskoa siihen että uskovalla on Kaikkivaltias hyvä ja rakastava Isä taivaassa joka pitää huolen meidän jokapäiväisistä tarpeistamme, mutta ennenkaikkea antaa joka päivä Poikansa Jeesuksen Kristuksen ristillä vuotaneen veren tähden kaikki syntimme anteeksi, sillä me teemme syntiä joka päöivä ajatuksin sanoin ja teoin.
Usko on kuitenkin kaikkein tehokkain ja väkevin lääke kuoleman hätään, sillä meidän kaikkien täytyy mennä kuolemaan. Uskon kautta meillä on iankaikkisen elämän ja ylösnousemuksen vahva toivo niin että kuten hautajaisissa sanotaan: "Kristus on sinut herättävä viimeisenä päivänä ylösnousemukseen!"
Tämän todellisuuden avautumisen seurauksena sitten joku voi kokea suurtakin liikutusta ja vaikuttuineisuutta, ja onhan siihen totisesti aihettakin, niin suurista asioista on tässä kysymys että saan kaikki syntini anteeksi yksin armosta, uskon kautta, yksin Kristuksen tähden.
Ihminen on tunne-elämässään varsin oikukas olento: välillä on tunne-elämä ikäänkuin "herkällä", varsinkin jonkun läheisen rakkaan poismenon aikana, mutta sitten taas on paljon myös vaiheita jolloin ei mikään tunnu paljoa liikuttavan. Tunne-elämä (esim. pyhyyden kokeminen) on siis vain ihmisen psyyken reaktio, tai vastaus siihen mitä evankeliumi ilmoittaa, mutta usko ei varsinaisesti synny tunteista eivätkä vaikuttavimmatkaan tuntemiset itsessään voi aikaansaada uskoa. Usko on jotain paljon suurempaa, -yli ymmärryksen käyvää. Usko on Jumalan lahja. Sitä ei voi ottaa, se annetaan anovalle:
https://www.youtube.com/watch?v=XhE2i_N7oIo
"Mutta eikö tässä esittämässäsi hypoteesissa ole niin että (pyhyyden) kokemuksista tuotetaan uskoa? Tai vaihtoehtoisesti: tulkitaanko kokemukset uskoksi?"
Hyvä kysymys ja sitä juuri pohdin. Oikeastaan sitäkin, että onko niissä elämyksissä ja kokemuksissa lopulta edes kyse pyhyydestä? Itselleni pyhyys on enemmän kuin tunne tai kokemus. Se on tosiaan jotain aivan perustavanlaatuista ja niin suurta, että sen edessä ihminen hiljenee ja muuttuu aivan pieneksi. Kyse on jostain niin merkittävästä ja suuresta asiasta, että näen esim. uuskarismaattisuuden jopa Pyhän Hengen ja Jumalan pilkkana - siinä ihmisestä tulee suuri ja Jumalasta pieni, avuton ja mitätön. Pyhä Henki typistyy pelkäksi hetkelliseksi huumaksi ja humalaisten ilonpidoksi, joka näyttäytyy itselleni lähinnä synkältä ja surulliselta kun ymmärtää miten hienosta asiasta oikeasti on kyse. Voin todella huonosti kun seuraan sellaista meininkiä jopa aivan fyysisesti oksettaa.
"Itse en näkisi uskon olemusta ollenkaan kokemusten summana, -vaikkakaan ei voida kieltää uskomiseen kuuluvan myös henkilökohtaisen kokemisen tason. Sen sijaan minusta Raamattu itse tiivistää parhaiten sen mistä uskomisessa on olemuksellisesti kyse:
" usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy" (Hebr. 11:1)"
Kiitos tästä - tuo paikka on ollut useasti mielessä.
Toki puhetta on vaikeampi tulkita, sillä nämä amerikkalaisperäiset kristinuskon porukat ovat usalaisten tyyliin positiivisia, eli siis vaikka usalaiset eivät olisi uskoviakaan, he ovat tarmokkaita ja positiivisia ja ulospäin suuntautuneita. Sen lisäksi ovat kovia myyntimiehiä, joten tässäkin pitää luvata kaikki hyvät jutut, että saadaan ikään kuin ovelta myytyä ja heitettyä sisään, vähän samaan tyyliin kuin toisaalla muuallakin maailmassa ja etelässä kauppamiehet toiseen tyyliin heittävät sisään ruokapaikkoihin jne. Sinänsä se ei ole paha, sillä nykymaailmassa täytyy jotenkin näkyä, kristinuskon sanomahan siis myös hukkuu kaiken keskellä nykymaailman touhun keskellä.
Mutta mitä sellaisilla Jeesuksen seuraajilla tehdään, joille on luvattu kissanpäivät? Ei mitään.
Liekö tuo nyt sitten vielä sellaista missä kuvitellaan että vainojen alta temmataan eikä jäädä vainojen keskelle.
"Sinänsä se ei ole paha, sillä nykymaailmassa täytyy jotenkin näkyä, kristinuskon sanomahan siis myös hukkuu kaiken keskellä nykymaailman touhun keskellä."
Tuo on kyllä väärä luulo, sillä eikö kristinuskon pitäisi olla vaihtoehto tuolle kaikelle?
Ihmiset ovat jo muutenkin lopen uupuneita kaikenlaiseen metelöintiin, hypetykseen, jatkuvaan ärsyke- ja informaatiotulvaan jne. Miksi siis tarjota sitä samaa? Eihän siinä ole mitään järkeä. Siitä välittyy aivan oikeutetustikin se mielikuva, että uskokin on sitä samaa maallista roinaa kuin kaikki muukin. Ei ihme, että ihmisiltä on mennyt luottamus.
No kaikenlainen hypetys on itsellenikin ällöttävää ja minäkin kaipaan vaihtoehtoa. Sitä paitsi nenääni haiskahti valitettavasti menestysteologia. Tämä on valitettavasti jo muuallakin, levinnyt tännekin, vaikka vähän eri muodossa. Tarkoitin oikeastaan sitä, että jos kristinuskoa tutkii yksin kammiossa, eikä se näy yhtään missään, miten ihmiset saavat tiedon siitä. Ja miten tämän mölyn keskellä heidät saisi rauhoittumaan sen verran että jaksaisivat syventyä ja lukea edes yhden lauseen Raamatusta? Ja sitten jos jaksaisivat, he menisivät kirkkoon ja sielläkin oltaisiin innostuttu lähinnä siitä mitä muukin maailma tarjoaa.
"Mutta mitä sellaisilla Jeesuksen seuraajilla tehdään, joille on luvattu kissanpäivät? Ei mitään."
No uskovat ei kyllä tässä ajassa kissanpäiviä edes vietä, vaan tehdään täyttä evankeliumin työtä, usein aivan mahdottomissa olosuhteissa, joihin muut ihmiset eivät suostu. Mutta lupaus taivaasta on eräs asia, minkä Jumala on meille kaikessa viisaudessaan ilmoittanut.
"Siitä välittyy aivan oikeutetustikin se mielikuva, että uskokin on sitä samaa maallista roinaa kuin kaikki muukin. Ei ihme, että ihmisiltä on mennyt luottamus."
No usko on myös taistelua, mutta turva Jumalassa kantaa tässäkin koko ajan kuten Mooseksen porukalle erämaassa. Me uskovat usein näemme sen hyvän, mutta ei-uskovat rypevät omissa ongelmissaan, jotka aina sitten heidät ja heidän elämänsä tuhoavat.
"Ja miten tämän mölyn keskellä heidät saisi rauhoittumaan sen verran että jaksaisivat syventyä ja lukea edes yhden lauseen Raamatusta? "
Tämä on tärkeä huomio. Hiljentyminen Jumalan edessä Sanan ja rukouksen kautta on eräs paikka, missä Jumala meitä lähestyy ja tuo sitä turvaa mitä niin suuresti aina kaipaamme, ja myös saamme. Amen
Sen lisäksihän pitää oikeastaan olla jo valmiiksi kristitty, jos menee kirkkoon koska sanomasta on tulossa liian kirjava ja sekava. Sen lisäksi viesti kuulostaa: elä elämääsi täysillä. Vaihda puolisoa, vaikka 10 kertaa...Olemme valmiina palveluksessasi järjestämään hienot häät joka kerta...
"Tarkoitin oikeastaan sitä, että jos kristinuskoa tutkii yksin kammiossa, eikä se näy yhtään missään, miten ihmiset saavat tiedon siitä."
Eikö silloin voi luottaa, että se mikä on ihmiselle mahdotonta on Jumalalle mahdollista? Luottaa siihen, että usko näkyy arjessa ihan normaalissa ihmisten välisessä kanssakäymisessä ja kohtaamisissa? Kyllähän se välittyy ihmisestä tavalla tai toisella, jos on sisäinen rauha.
""Tarkoitin oikeastaan sitä, että jos kristinuskoa tutkii yksin kammiossa, eikä se näy yhtään missään, miten ihmiset saavat tiedon siitä."
Eikö silloin voi luottaa, että se mikä on ihmiselle mahdotonta on Jumalalle mahdollista?"
Tästä syystä on Jeesuksen antama lähetyskäsky! Sana tulee kuulemisesta, ei katselemisesta. Mutta on totta, että uskovaisuus aina näkyy ihmisestä ja tästä on todisteena vaino ja ihmisten vaistomainen torjunta.
Ei Raamattua niin kirjaimellisesti tarvitse ottaa, että se pitää kuulla eikä siis katseleminen eli lukeminen olisi mistään. Siihen aikaan vain luettiin ääneen, koska ei ollutkaan kirjoja eikä lukutaitoakaan. Näin tekivät siis muutkin kuin alkukristityt (antiikin ajan ihmiset lukivat ääneen kirjoitettua tekstiäkin). Eli esim. jotain 200-300-luvun pyhää on pidetty erikoisena, siksi että hän luki eikä lukenut ääneen jotakin kirjaa, oli siis tavallinen tilanne, ei mikään seurakunnan kokous, jossa olisi tarvinnut lukea ääneen.
Nyt muistankin kirjoitustyylisi peruteella, että olet se henkilö, joka loukkaantui kun ei arkkipiispa tervehtinyt. Muistakaa molemmat, että siellä huipulla on kanssa vaikea päästä taivasten valtakuntaan sisälle. Sitten kun on niin mitätön, ettei tarvitse surra sit ä että ap ei tervehdi, on vähän helpompaa nähdä Jeesus.
"Ei Raamattua niin kirjaimellisesti tarvitse ottaa, että se pitää kuulla eikä siis katseleminen eli lukeminen olisi mistään. "
Älä ole hassu. Raamattua luetaan, mutta evankeliumia julistetaan.
Täällä on ihan oikeasti käynyt sellaisiakin, jotka kotona yksin ollessaan kuulemma lukevat ääneen, sillä heidän lahkonsa mukaan pitää lukea pelkästään ääneen. Joten tässä kontekstissa tulee helposti väärinkäsityksiä. Toisten mielestä julistaminen taas on sitä että pauhataan Jeesus, Jeesus. Tämä kohta tulee ilmeisesti siitä mistä puhutaan suun tunnustuksesta. Näin ollen jotkut kuvittelevat, että kun he joka välissä pauhaavat Jeesuksesta. Suun tunnustus tarkoitti kai sitä, ettei vainoissa kieltänyt Jeesusta ja sen lisäksi uskontunnustusta, joka lausuttiin ääneen seurakunnan kokouksessa. Taitamaton Jeesus-pauhaaja voi saada paljon vahinkoa aikaan. Puhumattakaan, että sellainen on usein liian hyökkäävää ja tuputtavaa. Se ei siis tarkoita kadulla Jeesuksesta vaahtoamista, tai edes täällä vaahtoamista.
"Ihmiset ovat jo muutenkin lopen uupuneita kaikenlaiseen metelöintiin, hypetykseen, jatkuvaan ärsyke- ja informaatiotulvaan jne. Miksi siis tarjota sitä samaa? Eihän siinä ole mitään järkeä. Siitä välittyy aivan oikeutetustikin se mielikuva, että uskokin on sitä samaa maallista roinaa kuin kaikki muukin. Ei ihme, että ihmisiltä on mennyt luottamus." (Sähköjänis)
>>> Olen hyvin pitkälle tästä sa,maa mieltä. Surkuhupaisa esimerkki tästä on kun tavataan sanoa että "hiljennytään rukoukseen" -ainakin meillä luterilaisissa piireissä, -mutta joissain suunnissa siitä se vasta metelöiminen alkaakin...
Pyhyyden ja pyhän kunnioituksen ilmapiiri on poissa ja sijaan on tullut eräänlainen "Jeesus ja mä" -hengellisyys, -indivdualismi. Kun perinteisesti on liitytty kirkon traditioon ja uskontunnustukseen, on lähdetty hakemaan yhteyttä Kristuksen kirkon kanssa, sanan ja sakramenttien kautta. Jumalan tahtoa, puhetta ja läsnäoloa on haettu armonvälineistä sillä niiden kauttahan Hän itsekin on luvannut sanassaan toimia.
"Jeesus ja mä" -kristillisyydessä sen sijaan ei liitytä mihinkään yhteiseen uskoon, ei ole mitään yhteistä tunnustusta, vaan kuvitellaan että Jumala antaa Henkensä kautta uusia ilmoituksia suoraan karismaatikon päähän, ikäänkuin hänellä olisi jokin suora radioyhteys taivaaseen, kun tavalliset kristityt etsivät Jumalaa armonvälineiden (sana, kaste, ehtoollinen) kautta.
Moni kuvittelee ihan tosissaan omaavansa "suoremman" yhteyden taivaaseen jossa on ikäänkuin siirrtty uskon varassa olemisesta suoraan näkemiseen/kokemiseen. Tästä seuraa sekin harhaopetus että jollain toisella voi olla "tehokkaampi" rukous kuin toisella eli tulla kuulluksi paremmin. Siksi on liikkeellä monenkarvaista "esirukoilijaa" joita yksinkertaiset, evankeliumin totuudesta langenneet kärsimättömät ihmiset seuraavat suurin joukoin, jopa syytäen rahaa heille jota he himoavatkin.
Eihän silloin niin kysytä uskoa kun on välitön hengellinen kokeminen/näkeminen uskon pohjana, mutta tosiasiallisesti Raamattu ei lupaa meille tällaisia "suorempia" yhteyksiä vaan Jumala on asettanut meille armonvälineet, niitä uskossa käyttääksemme.
-----------------------------------------------------
Raamattu opettaa että me vielä tässä elämässä näemme epätäydellisesti, -olemme siis uskon varassa:
"Sillä nyt me näemme kuin kuvastimessa, arvoituksen tavoin, mutta silloin kasvoista kasvoihin; nyt minä tunnen vajavaisesti, mutta silloin minä olen tunteva täydellisesti, niinkuin minut itsenikin täydellisesti tunnetaan." (1.Kor. 13:12)
Kaidan tien kulkijalle ei ole luvattu helppoa tasaista tietä suuressa uskonvarmuudessa ja kokemisissa, vaan kaita, kivikkoinen, ahdas. Monta kompastusta on sillä tiellä, monta epäilystä nousee sisimmästä. Oikeastaan voisi sanoakin että vasta tällä tiellä, sen koetuksissa käy ilmi oman sydämeni tila, kuinka heikkoa onkaan ihmisen usko silloinkin kun se on parhaimmillaan!
Jos Jumala ei armossan uskovaa tukisi, ei meistä yksikään uskoisi.
Mutta minusta on ensiarvoisen tärkeää tiedostaa ja oppia se, että ei se ole uskon vahvuudessa meidän olemisemme, vaan jumalan armossa sillä joka päivä me tarvitsemme parannusta ja syntien anteeksi saamista.
On sanottu että vanhurskas (uskova) kyllä kaatuu montakin kertaa, mutta hän kaatuu Herran kädellä, -ei hän siitä mihinkään putoa.
Ei se ole sen vallassa joka juokse tai tahtoo, vaan Jumalan joka on armollinen!
"Mutta on totta, että uskovaisuus aina näkyy ihmisestä ja tästä on todisteena vaino ja ihmisten vaistomainen torjunta."
Eikö todisteena voi yhtä hyvin olla kiinnostus ja halu kuunnella? Olen varuillani tuon "ihmisten vaistomaisen torjunnan" suhteen koska tietyt lahkot käyttävät sitä selityksenä silloin kun ihmiset pätevistäkin syistä kammoavat outoa opetusta tai uskovan kummallista käytöstä. Silloin sanotaan vain, että sehän on merkki oikeasta uskosta. Eivät ihmiset niin uskontovihamielisiä ole kuin joskus annetaan ymmärtää.
"Nyt muistankin kirjoitustyylisi peruteella, että olet se henkilö, joka loukkaantui kun ei arkkipiispa tervehtinyt."
Kenelle tämä oli suunnattu? Ei ainakaan mulle. :D
""Mutta on totta, että uskovaisuus aina näkyy ihmisestä ja tästä on todisteena vaino ja ihmisten vaistomainen torjunta."
Eikö todisteena voi yhtä hyvin olla kiinnostus ja halu kuunnella?"
Ei voi! Yksikään ei-uskova ei kuuntele meitä, jos Jumala ei häntä siihen vedä. Jokainen ei-uskova torjuu lihassa ollessaan vaistomaisesti kaiken mikä liittyy uskoon Jeesukseen. Jeesus itse myös tästä puhuu.
Ei sinulle, vaan tuolle toiselle. Ei ole harmainta aavistusta, mikä sinun maailmankatsomuksesi on. Painoin kyllä hänelle vastaus-nappia. Arvelisin, että taitaa olla ttkl (kirkko kuulolla -palstalla oli ttkl) ja mitä monia muita nimimerkkejä hänellä on sitten ollut. Yllättävän vähän hän on tosin tässä nyt amenta toistanut. Aloin miettiä että hänen makea tyylinsä on sellainen helluntailainen, vaikka itselle ei ole koskaan selvinnyt onko hän helluntailaisia.
Haistan siinä lisäksi jonkinlaisen vastenmielisen hengen. Olen kysynyt Jumalalta, miksi minua inhottaa tuo. llmeisesti he kuvittelevat tuota iljettävää henkeä Jumalan Pyhäksi Hengeksi.
Enkä tarkoita bibelniä. Hänessä ei ole mitään iljettävää henkeä. On sitä paitsi luterilainen, eikä taatusti pelaa henkimaailman kanssa.
Ihminen on luonnostaan sellainen, että ns. totuuksia otetaan vastaan lähinnä silloin kun ne sattuvat itseä miellyttämään - päinvastaisessa tapauksessa niitä yleensä torjutaan viimeiseen saakka.
Otetaan käytännön esimerkki:
Maijan lapsi kuolee. Hän ei voi hyväksyä tapahtunutta, vaan haluaa uskoa, että lapseen on vielä mahdollista saada yhteys.
1. Hän ottaa yhteyttä meedioon, joka lupaa rahaa vastaan kontaktin tuonpuoleiseen. Maija on tyytyväinen saadessaan edelleen olla elävässä suhteessa lapseensa. On kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.
2. Hän kääntyy papin puoleen, joka auttaa hyväksymään menetyksen ja käsittelemään sen aiheuttamaa surua. Tarjoaa lohdutusta ja ymmärrystä vaikeassa tilanteessa. Maija saa voimaa kohdata elämän varjopuolia mikä auttaa häntä vastaisuudessakin kohtaamaan elämää sellaisena kuin se tulee vastaan - todellisuudentajua menettämättä.
Kumpi on hedelmällisempi vaihtoehto?
Tuo käytännön 1. esimerkkisi lienee onneksi melko harvinainen. Ihmisellä viiraa pahasti päästä, jos aidosti alkaa uskoa meedioiden puheisiin. Kyseessä on herkkäuskoisten hyväksikäytöstä, joka pitäisi ehdottomasti krimilinalisoida.
"Ihminen on luonnostaan sellainen, että ns. totuuksia otetaan vastaan lähinnä silloin kun ne sattuvat itseä miellyttämään - päinvastaisessa tapauksessa niitä yleensä torjutaan viimeiseen saakka."
Ja kristinuskoon liittyen totuus otetaan vastaan, kun Jumala tähän ihmisen johdattaa.
Taitaa jokaisella uskovalla niinkuin muillakin olla oma "totuutensa." En ole vielä saanut selville mikä on uskovien paljon mainostama totuus. Taitaa olla ikuisesti vastaamatta jäänyt kysymys: mikä on totuus?
"Taitaa jokaisella uskovalla niinkuin muillakin olla oma "totuutensa.""
Uskovilla on sama totuus - Jeesus Kristus ja Hänen Sanansa. Amen
Tuo ei kerro oikeastaan mitään, on vain mantraa.
Ymmärrän kyllä sinua, että tuo on sinulle vain mantraa, mutta uskoville elämä ja yltäkylläisyys.
Ei suinkaan - elävä Jumalan Sana, Jeesus, on lausunut olevansa Totuus!
Totuus vain näyttää pirstaleiselta tässä kristikunnan hajaannuksessa, jossa eri suuntauksilla on erilaisia painotuksia - jopa osatotuuksia.
Ja aika harva edes itseään kristityksi kutsuvista on uskollinen ja kuuliainen evankeliumin ilmoitukselle niin, että eläisi sen mukaisesti - siis totuudenmukaisesti!
J.Nasaretilainen sanoi mitä mieltä hän oli ihmisen elämästä toisen ihmisen rinnalla ja vaati nimenomaan konkreettisia tekoja eikä mitään korulauseita eikä tyhjänpäiväisiä mantroja.
Niinpä, muun muassa näin.
Pyritkö siis itse olemaan kuuliainen Totuudelle/omalle totuudellesi - vai onko ateistinen agnostismisi vienyt sinut myös 'tietoteoreettisen nihilismin' mukaiseen ajatteluun?
Joka kieltää totuuden olemassaolon mahdollisuudenkin.
"Taitaa olla ikuisesti vastaamatta jäänyt kysymys: mikä on totuus? "
Ikuinen filosofinen ongelma, josta voidaan saada päättymätön keskustelu aikaan. Joskus sitä voi tarkastella vähän arkisemmaltakin tasolta.
Mutta oikeassa olet, ettei mitenkään yksiselitteinen juttu.
Minusta uskonnollista totuutta ei sen laajassa merkityksessä ole olemassakaan.
Agnostismi lähtee siitä, että ihminen voi tietää vain olevan ilmenemismuodon, ei sen todellista olemusta. Moni agnostikko määrittelee sen niin, että Jumalasta ei ole mitään todisteita mutta ei ole olemassa todisteita siitä, etteikö Jumala voisi olla olemassakin.
Totuus on minusta vähän aikaan ja paikkaan sidottua.
No nyt olet asian ytimessä - näin juuri me uskovat toimimme. Ei-uskovat vaan eivät halua tietää tästä puolesta mitään.
Olet oikeassa. Uskonnollista totuutta ei ole olemassa. On vain Jeesus Kristus, joka haluaa, että kaikki tulee uskoon Häneen.
Täytyy aina tiedostaa, että kristinusko ei ole minkäänlaista uskontoa. Kristinusko on toimintaa ja elävää elämää yhdessä Jeesuksen kanssa. Opetuslapset eivät olleet mitään uskonnonharjoittajia, he elivät Jeesuksen seurassa ja tottelivat mitä Jeesus tahtoo.
Mm. Matt. 25: 31- 45 kertoo siitä. Myös Samuli Parosen aforismi: "Mikään ei raivostuta oikeauskoista kuin se mitä Jeesus kertoo ihmisenä elämisestä."
Käänsit taas asian "oikeauskoisen" tavoin ylösalaisin katalalla tavalla.
"Mm. Matt. 25: 31- 45 kertoo siitä. Myös Samuli Parosen aforismi: "Mikään ei raivostuta oikeauskoista kuin se mitä Jeesus kertoo ihmisenä elämisestä.""
Jokainen Jeesuksen Sana on meille aina hyväksi opiksi ja tulee myös soveltaa käytäntöön. Tuossa kohtaa Jeesus painottaa miten tulee suhtautua Hänen vähimpiin veljiinsä eli juutalaisiin. Ja näin ollen jopa Israelin hallitus tunnustaa, että uskovaiset kristityt ovat ainoita, jotka suhtautuvat juutalaisiin puolueettomasti emmekä heitä vihaa, vaan pyrimme siunaamaan Jerusalemia kuten Jumalan tahto on.
Mutta myös otamme tuon kohdan niin, että meidän tulee suhtautua myös muihin Kristuksen opetuslapsiin eli uskonveljiimme kuten Jeesus tahtoo. Kristityn elämä käytännön tasolla kun on aina evankeliumin työtä ja lähimmäistyötä ja kohteena on lähipiirimme, uskonveljemme ja -sisaremme ja itseasiassa koko maailma.
"Kristinusko on toimintaa ja elävää elämää yhdessä Jeesuksen kanssa. Opetuslapset eivät olleet mitään uskonnonharjoittajia, he elivät Jeesuksen seurassa ja tottelivat mitä Jeesus tahtoo."
Kristinuskon perusta on usko kolmiyhteiseen Jumalaan ja jos esim. uskotaan sellaiseen Jeesukseen, joka ei ollutkaan Jumala vaan tavallinen voideltu niin se ei enää ole kristinuskoa lainkaan. Siinä myös tehdään tyhjäksi koko Jeesuksen ristinkuolema ja pelastus.
"Jeesus tahtoo" tarkoittaa monissa seurakunnissa nykyään samaa kuin mitä seurakunnan apostoli tai apostolit tahtovat. Tai kuka tahansa karismaattiseksi johtajaksi itsensä nostanut henkilö.
"Mutta myös otamme tuon kohdan niin, että meidän tulee suhtautua myös muihin Kristuksen opetuslapsiin eli uskonveljiimme kuten Jeesus tahtoo."
Miten tuo käytännössä ilmenee esim. tilanteessa, jossa uskonveli on käyttänyt lasta hyväksi? Annetaanko anteeksi vai tehdäänkö poliisille ilmoitus?
"Tuossa kohtaa Jeesus painottaa miten tulee suhtautua Hänen vähimpiin veljiinsä eli juutalaisiin."
Tuossa taisi olla jo omaa tulkintaa mukana. Luehan uudestaan mitä siellä Raamatussa on.
Paskon uradoksi
Hesarissa asiallinen artikkeli aiheeseen liittyen:
"Patrick Tiaisen seurakunnassa puhutaan kielillä ja hillutaan. Hänen kirkollaan on hienot verkkosivut ja suuret suunnitelmat. Se on kuin startup, joka aikoo valloittaa Euroopan."
"Uskon sanan raamattukoulussa on kolme linjaa. Yhdellä opiskellaan johtamista, toisella profeetan hommia, kolmannella käytännön palvelutyötä. Koulussa on lähes 200 opiskelijaa. Heidän ja seurakuntalaisten avulla on tarkoitus valloittaa ensin suomalaisten, sitten muidenkin eurooppalaisten sielut.
On pojalla pokkaa.
”Joo, on mulla. Mä ajattelen, että pitää tavoitella suuria.”
Hän kuulostaa startup-firman toimitusjohtajalta. Suuntakin on sama, matka kohti maailmanvalloitusta.
Siinä häntä auttaa kenialainen piispa Thomas Muthee. Hänelle Tiainen soittaa, kun tarvitsee neuvoja."
"Tiaisen mukaan olennaista on vahva usko, jossa Jumalalle annetaan kaikki tai ei mitään. Hän on päättänyt antaa kaiken.
Hän on vakuuttunut siitä, että syvästi uskomalla pystyy ihmeisiin. Jos uskovaiset vain uskoisivat tarpeeksi, heidän rukouksensa voisi parantaa minkä tahansa sairauden.
”Periaatteessa näin. Käytännössä en kyllä tunne ketään, jonka kohdalla tämä toimisi.”
Ihmeitä odotellessa Tiainen keskittyy kiertämään Suomea ja rukoilemaan, vaikka kukaan ei paranisikaan.
Koska Jeesus käskee."
http://www.hs.fi/sunnuntai/art-2000005092875.html
Tiainen liittyy siihen samaan parveen, joka tekee uskolla bisnestä. Ikävä kyllä.
Millaisia ajatuksia tämä artikkeli herättää?
”Havahtuminen irrottaa ahtaasta uskosta”
https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/havahtuminen-irrottaa-ahtaasta-uskosta
Minä en kirkossa käydessäni lausu uskontunnustusta enkä käy ehtoollisella sillä agnostikkona en usko kirkkoisien käsityksiin enkä Paavalin dogmeihin ja ainut syy, miksi kuulun kirkkoon on, että kirkko on hyvää työtä ja hyvää työtä tehnytkin laitos ja se on 20 000 ihmisen työpaikka josta monet tututkin saavat toimeentulonsa.
Niin, toki tuokin voi olla syy kuulua kirkkoon. Jokainen elää omaa vaihettaan...
Tuossa artikkelissa oli paljon ajatuksia herättäviä kohtia.
”
Vuonna 2015 kuollut Borg oli yhdysvaltalainen raamatuntutkija…” joka antaa toisenlaista suhtatumista niin uskoon kuin Raamattuunkin.
”Monet miettivät, miten Raamatun kertomuksiin pitäisi suhtautua: Ovatko ne tosia vai eivät? ”
”Millä tavalla ne ovat tosia? Mikä niissä on totta ja mikä ei?”
”Etsijöille ja niille, joilla on älyllisiä ongelmia Raamatun ja dogmien kanssa, mutta joita uskonto ei jätä rauhaan….”
Etsijöille varmaan ensimmäisenä tulevat esille älylliset ongelmat ja vastauksen etsiminen. Kuitenkin usko on enemmän ”uudenlaista olemisen tapaa ja Jumala-suhdetta.” Eikä siis dogmien pänttäämistä.
”Borgille uskossa ei ole kyse siitä, että pidettäisiin joitakin väitelauseita totena. Sen sijaan usko on elämistä Jumalan yhteydessä, luottamusta ja Jumalan rakastamista.”
”Elämä kristittynä on tie, ja sitä kulkiessaan ihminen muuttuu. Hänen sydämensä avautuu elämän ihmeelle, myötätunnolle ja oikeudenmukaisuudelle.”
Tie alkaa sillä että uskaltaa ottaa uskon vastaan vaikka vaillinaisesti. Jokaiselle tuo tie muodostuu omanlaisekseen.
”…pelkkä älyllinen pohdinta tuskin olisi riittänyt kannattelemaan von Martensin uskoa. Hänellä on ollut myös voimakkaita pyhän ja Jumalan läsnäolon kokemuksia.”
”Olen kokenut ihan tavalliset tylsät luterilaiset jumalanpalvelukset eräänlaisiksi ohuiksi paikoiksi, joissa Jumala on lähellä.”
Jo tuo kokemus, vaikka onkin sellainen ”pieni ja hento ote”, on riittävä.
”Jumala ei ole persoona, mutta ei hän myöskään ole vähemmän kuin persoona, paremminkin enemmän. Me kaikki olemme koko ajan Jumalassa ja samalla meillä on sisäinen kokemus Jumalasta.”
”…tällainen käsitys Jumalasta näkyy jo Raamatussa. Minulle on ollut tärkeää tunnistaa Jumala sisäisenä kokemuksena. On helpottavaa ajatella, ettei hän ole mikään määräilevä ulkopuolinen hahmo, jolla olisi mielipide jokaisesta asiasta.”
Tässä tullaan lähelle sitä käsitystä, joka minulla on Jumalasta. Hän ei ole ihminen eikä siksi tarvitse ihmisten keinoja. Mutta Hän on lähellä.
Luukkaan evankeliumi
17:20 Ja kun fariseukset kysyivät häneltä, milloin Jumalan valtakunta oli tuleva, vastasi hän heille ja sanoi: "Ei Jumalan valtakunta tule nähtävällä tavalla,
17:21 eikä voida sanoa: 'Katso, täällä se on', tahi: 'Tuolla'; sillä katso, Jumalan valtakunta on sisällisesti teissä.
Sitten tarina siirtyy hengelliseen ohjaukseen:
”Hengellisessä ohjauksessa ajatellaan, että ihmisen sisäinen kaipaus on peräisin Jumalasta. Ihmisessä on herännyt tarve löytää elämäänsä syvempää merkitystä, jotakin enemmän.”
”Hengellisessä ohjauksessa luotetaan siihen, että Jumala ohjaa ihmisen sydäntä oman aikataulunsa mukaan. Esimerkiksi ymmärtääkseen Raamatun kertomuksia omakohtaisesti on tärkeää päästä itse kokemaan se, mistä teksti puhuu.”
Meidän tulee luottaa todellakin siihen, jokaisella on oma aikataulunsa. Me emme sitä määrää. Voimme vain ohjata toinen toistamme. Raamatun tekstit ovat valtavan rikkaita, koska niistä voi löytää aina jotain uutta, ja erityisesti juuri sen oman kokemuksen kautta.
”Kyse voi olla esimerkiksi toivon heräämisestä: tulevaisuudessa alkaa näkyä uusia mahdollisuuksia, joihin liittyy konkreettisia askelia ja sitoutumista.”
Toivo on tärkein elementti, josta lähdetään liikkeelle.
”…löytö jää ihmisen henkilökohtaiseksi omaisuudeksi, ”hengelliseksi aarteeksi”. Näin sydämen avautuminen kumuloituu ja elämään tulee lisää iloa ja vapautta.”.
Olisi varmaan monelle konservatiivisesti uskovalle hyödyllistä lukea tuota Borgia mutta eiväthän he taida välittää mistään muusta kuin omasta oikeaoppisuudestaan. Ja kaikille muillekin. Elämisen ihme, myötätunto ja oikeudenmukaisuus ovat kaikille tärkeitä ja koskettavia mitä se merkitsee-asioita.
Martensiin minä tunnen hengenheimolaisuutta jo pelkän hänen agnostikko- käsityksensä mukaan.
Sinä jaksat kiitettävästi kaivella näitä mielenkiintoisia juttuja esiin.
Pasi Turunen kommentoi jossain tuota artikkelia, että kristinusko on totta ja aiheuttaa jatkuvia kriisejä. Kristinusko ei kuitenkaan ole totenapitämis-uskoa ja auttaa pääsemään kriiseistä yli, olemaan kriisiytymättä. Jotain on pahasti pielessä, jos se niitä aiheuttaa. Silloin usko on kuollut. Kiitos minunkin puolestani hyvän jutun esille tuomisesta!