Entisen toimitusjohtajan Jungnerin mukaan taustalla ”elämänjano”.
""Yleltä ovat lähteneet lyhyen ajan sisällä toimittajat Salla Vuorikoski, Jussi Eronen ja Susanne Päivärinta.
Jungnerin mukaan toimittajien lähtö oli hyvä asia kaikille osapuolille.
– Perinteisesti työ on monessa paikassa jaettu pikku osiin, nuo osat standardoitu ja tuota kaikkea johdetaan hierarkialla. Voisi sanoa että tekeminen ja ajattelu on erotettu toisistaan. Työntekijät tekee ja pomot ajattelee. Aika on kuitenkin muuttumassa. Yhä useammin työpaikoilla edellytetään että tehdään ja ajatellaan itse, Jungner päivittää
– Noiden Yleltä lähteneen kolmen toimittajan elämänjano vaatii työpaikkaa, jossa saa tehdä ja ajatella itse. Yle ei siihen taivu. Siksi oli hyvä lähteä. Muuten olisi todennäköisesti palanut loppuun. Ja aiheuttanut turhaa jännitettä kollegoille ja esimiehille. Nyt kolmikko pääsee toteuttamaan unelmiaan vapaammin, hän tulkitsee.
Viimeisin Yleltä lähtenyt toimittaja Susanne Päivärinta syytti vastavaa päätoimittajaa Atte Jääskeläistä sensuurista. Myös muut lähteneet toimittajat ovat kritisoineet Ylen toimintatapoja.
Joulukuisessa blogikirjoituksessaan Mikael Jungner on puolustanut Jääskeläistä.
”Kaikille nyt Atte Jääskeläistä tiukasti arvosteleville haluan muistuttaa, että Atte on Suomen selkeästi lahjakkain journalistisen tekemisen strateginen osaaja. Aten pois vaatiminen olisi kuin vaatisi Steve Jobsia ulos Applelta”, Jungner kirjoitti.""

Vastaukset 3
Vanhimmat
Ketähän kiinnostaa isonenäisen heppikeikin jutut?
Toivottavasti Susanne Päivärinnan elämänjano palkitaan ja hän saa hyvän työpaikan esimerkiksi Maikkarilta tai Neloselta. Oma tv-show jommalla kummalla kanavalla taputtavine ja nauravine studioyleisöineen tekisi varmasti toimittajalle hyvää dramaattisen Yle-kokemuksen jälkeen.
Jugneri puolustaa ylen sensuuria ja hyvä veli järjestöä.