vihasi saksalaisia eli natseja?
Miksi Mannerheim
VakaVanha_
38345
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 38
Vanhimmat
Marski piti natsijohtoa sivistymättöminä öykkäreinä eikä siksi pitänyt heistä. Sotilaana hän vakuuttui jo vuonna 1942 siitä, että pitkän päälle Saksa häviää sodan.
Mannerheimin oppi-isä oli jo vuodesta 1918 Ruotsin natsipuolueen johtaja Eric von Rosen ja oppipoika Hermann Göring. 30-luvulla ahkerasti vieraili Hitlerlandiassa ja yrittipä itsekin Aatuksi Mäntsälän kapinayrityksessä (salanimi Andersson).
Natsipuolue perustettiin 1920-luvun alussa Saksaan. Ruotsissa natsien kannatus oli vähäistä.
Mannerheim tapasi Göringin pari kertaa, mutta ei innostunut natsiaatteesta. Tosin hän hyväksyi natsein kommunisminvastaisuuden.
Mäntsälän kapinasta Mannerheim pysytteli erossa, vaikka ei sitä julkisesti vastustanutkaan.
Suomalaiset vain jo loka-marraskuussa jo aavistivat sodan etenemisen kun tuossa vaiheessa olisi pitänyt jo olla Moskovassa kun kuitenkin oli keskusjohtoinen maa.Saksan sodanjulistus sitten Amerikalle viimeinen niitti joka olisi pitänyt tehdä vain pakon edestä.
Vihasi niinpal että kuikuili rautaristit rinnuksilla, höpötti Aatulle koko ajan että ja mein fuhrer kun se vieraili junanvaunussa aterioimassa ja jakoi görinkille valkoisenruusun ritariristejä.
Tuo kaikki on normaalia toimintaa sotaa käyvässä maassa sota-aikana.
Saihan Kekkonen aikoinaan Leninin kunniamerkin suoraan pahikselta eli Brezneviltä ja Neukkulandialta ja olisi ollut perin vaarallista olla sitä pitämättä siihen aikaan! Kai sinä nyt tämän ymmärrät!
mannerheiminen oli hovi keikistelijä,,,,,
ratsuväen upseeri, joka kunnostautui kahdessa sodassa.
Aasian ratsastus on vieläkin ylittämätön suoritus.
esim. moni kokoomus ihminen on jopa käynyt aurinkolomilla lapsia panemassa !
ja ratsastaa muillakin asioilla.
Se kun oli alunperin ryssäläinen mieleltään ja hurripiru kieleltään niin tartteeko ihmetellä yhtään.
Marski laitto sikarin palamaan ja pölläytti savut, vaikka tiesi, että Hitler vihasi polttelua.
Paskapuhetta, tuollaisilla keksityillä jutuilla on vuosikymmenet yritetty peitellä sitä tosiasiaa, että natsit ja suomalaiset olivat tuohon aikaan kuin paita ja perse.
keväästä 1941 elokuuhun 1944.
Ja suomalaiset olivat tuohon aikaan samalla puolella sodassa. Mitään paitaa ja persettä ei ollut eikä Suomi ottanut vastaan sotivan Saksan pyyntöjä esim. Leningradin saartamisen suhteen!
Suomalaiset alkoivat lähentymään natseihin heti näiden noustua Saksassa valtaan 1933. Turvallisuupoliisien välinen yhteistyö alkoi heti, Mannerheim lähti flirttailemaan natsipamppujen kanssa 1934-35, Saksan sukellusvenelaivaston prototyypitkin rakennettiin ja testattiin Suomessa 1930-luvun alkupuoliskolla...
Kaveruus kesti 1933-1944.
Oltiin oltu ensin ruotsin, sitten tsaarin talutus nuorassa, niin olikin raikas tuulahdus olla sitten saksan talutus nuorassa.
Kun päästiin NL talutusnuoraan suomi kehittyi. Ja kun mentiin eu talutusnuoraan niin suomi alkoi muuttua keinottelu-markkinatalous helvetiksi ja murjaani valtioksi.... historiallista kehitystä..
"Suomalaiset alkoivat lähentymään natseihin heti näiden noustua Saksassa valtaan 1933."
Lähentymisen aloitti Saksa kesällä -40 Hitlerinj päätettyä hyökätä NL:on.
"Turvallisuupoliisien välinen yhteistyö alkoi heti,"
Sillä ei ollut poliittista merkitystä.
" Mannerheim lähti flirttailemaan natsipamppujen kanssa 1934-35,"
Mannerheim tutustui Saksan lentokoneteollisuuteen, kuten Ranskan ja Englanninkin.
"Saksan sukellusvenelaivaston prototyypitkin rakennettiin ja testattiin Suomessa 1930-luvun alkupuoliskolla..."
Ne oli jo aikapäivää rakennettu Hollannissa ja Espanjassa. Suomi päätti sukellusveneistä ennen natsien valtaannousua.
"Lähentymisen aloitti Saksa "
Lähentymisen aloitti Suomi viimeistään 1930-luvun alkuvuosina, asia on tutkittu ja dokumentoitu, valehtelusi ei auta mitään.
"Sillä ei ollut poliittista merkitystä"
Totta helvetissä oli. Älä nyt viitsi heittäytyä aivan lapselliseksi.
"Mannerheim..."
Kävi mm. Göringin juttusilla keskustelemassa tulevasta suursodasta. Samainen Göring lupasikin myöhemmin Suomelle hienoja asioita, mikäli Suomi liittyisi Hitlerin operaatio Barbarossaan.
"Ne oli jo aikapäivää rakennettu Hollannissa ja Espanjassa. Suomi päätti sukellusveneistä ennen natsien valtaannousua."
Sukellusveneet rakennettiin Suomessa, ja paikan päällä Turussa oli satoja saksalaisten insinöörejä ja muita asiaan liittyviä työntekijöitä. On totta että Suomi alkoi lähentymisen Saksaan jo ennen vuotta 1933, mutta natsien valtaannousu sai Suur-Suomea hautovat suomalaiset innostumaan, ja Saksan vaikutuspiiriin hakeuduttiin entistäkin innokkaammin.
Kehoittaisin lukemaan Björn-ja Annette Forsenin kirjan Saksan ja Suomen salainen sukellusveneyhteistyö. (Björn Forsen ja Annette Forsen 1999 ISBN 951-0-24029-X)
Sen lisäksi, että se selvittää miten Suomi oli kytköksissä Saksaan ja myöhemmin natsisaksaan, myös suomen sotilaspoliittisten kytköksien lisäksi erilaisia sotilallistaluodellisia lähtökohtia.
Suomi Rikkoi tietoisesti Versaillesin rauhansopimusta Saksan kanssa Hollantilaisen bulvaaniyhtiön NV Ingenieurskantoor voor Scheepsbouw (IvS) kautta.
"Sukellusveneet rakennettiin Suomessa, ja paikan päällä Turussa oli satoja saksalaisten insinöörejä ja muita asiaan liittyviä työntekijöitä."
Mutta Suomi lunasti Turussa rakennetut sukellusveneet eikä antanut niitä Saksalle, joka ei saanut omistaa sukellusveneitä Versaillen rauhansopimuksen mukaan.
Sitä vastoin Neuvostoliitto aloitti jo 1927 salaisen yhteistyön Saksan armeijan kanssa. Saksalaiset lentäjät ja panssarivoimat harjoittelivat salaa NL:ssa uusinta taktiikkaa sekä lento- ja panssarikalustoa. Tässä yhteistyössä rakennettiin Luftwaffe ja panssarivoimat valmiiksi vuoteen 33 mennessä ja Hitler sai valmiit tehokkat sotajoukot.
Suur Suomi on Venäläinen nimitys kuin Suomenmaa. Kumpikaan ei tarkoita itsenäisen suomen rajoja
Marski ei koskaan täysin luottanut saksalaisiin. Natsiaate oli vastenmielistä sietää.
Talvisotaan hän ei hyväksynyt vapaaehtoisia saksalaisia natseja.
Erilaisissa spekulaatioissa Mannerheimin, tunnetun anglofiilin, on epäilty olleen salaa fasismin kannattaja ja liittolainen. Jotkut teoriat puolestaan esittävät talvisodan olleen jopa jonkinlainen jatkosotaan johtanut juoni.
Todellisuudessa Neuvostoliiton hyökkäyksen kohteeksi joutunut Suomi etsi epätoivoisesti apua länsivalloilta. Etäisyyttä haluttiin pitää Neuvostoliiton kanssa sopimuksen tehneeseen kansallissosialistiseen Saksaan, joka esti jopa italialaisten asetoimituksia Suomeen.
- Syistä, joihin minun ei tarvitse lähemmin puuttua, Ylipäällikkö ei katso olevan mahdollista ottaa vastaan sellaisia saksalaisia, jotka ovat Saksassa vallassa olevan järjestelmän kannattajia. Käytännössä olisi rajoituttava hyväksymään vain sellaiset saksalaiset vapaaehtoistarjokkaat, joihin nähden on olemassa perusteltua syytä katsoa, etteivät he ole natseja, ilmoitti ulkoministeri Tanner Saksaan 22. tammikuuta 1940.
Älä viitsi selitellä, Ryti tilaili kirjoja kuten Finnland Lebensraum, ja innokkaasti Suomeen päästettiin 200.000 natsien sotilasta, mukaan lukien pahmaineinen Einsatzkommando Finnland.
Finnlands Lebensraum (”Suomen elintila”) on vuonna 1941 julkaistu Suur-Suomi-aatetta tukeva propagandateos, jonka kirjoittajina toimivat maantieteilijä Väinö Auer, historioitsija Eino Jutikkala ja kansatieteilijä Kustaa Vilkuna.
Teoksen tarkoituksena oli osoittaa tieteellisesti, että Itä-Karjala ja Inkerinmaa kuuluivat maantieteellisesti, historiallisesti ja kulttuurillisesti Suomeen ja ne pitäisi voitetun sodan jälkeen liittää muodostettavan Suur-Suomen osaksi. Tutkija Ohto Mannisen mukaan aloite kirjaan tuli presidentti Risto Rytiltä.
Finnlands Lebensraumin piti ilmestyä nimellä Das geographische und geschichtliche Finnland (”Maantieteellinen ja historiallinen Suomi”), mutta kustantaja vaihtoi sen paremmin natsi-Saksan ideologiaan sopivaksi, ja alkuperäinen jäi kirjan alanimekkeeksi. Teos oli merkittävä myös saksalaisille, sillä ennen julkaisemista se tarkistettiin ja hyväksyttiin sekä Saksan ulko- että propagandaministeriössä.
Samaan aikaan Finnlands Lebensraumin kanssa presidentti Ryti tilasi myös historioitsija Jalmari Jaakkolalta kirjan Suomen idänkysymys, jossa perusteltiin niin ikään Suomen vaatimuksia Itä-Karjalaan ja Kuolan niemimaahan. Teos käännettiin saksaksi nimellä Die Ostfrage Finnlands, ja se käännettiin myös ruotsiksi, englanniksi ja ranskaksi.
Finnlands Lebensraumissa Suomen uudeksi itärajaksi määriteltiin niin sanottu kolmen kannaksen linja, joka kulki Inkerinmaalta Laatokan ja Äänisen kautta Vienanmeren Äänislahteen. Maantieteellisenä perusteluna oli Itä-Karjalan ja Inkerinmaan kuuluminen Suomen tavoin Fennoskandiaan ja kansatieteellisenä alueen asukkaiden suomensukuinen kulttuuri ja kieli.
Väestötieteellisesti Itä-Karjalan liittämistä perusteltiin elintilalla, jota myös saksalaiset käyttivät syynään hyökkäykselle Neuvostoliittoon. Teoksen mukaan Suomen väestönkasvu oli niin nopeaa, että elintilan hankkiminen idästä oli välttämätöntä. Kirja sisälsi lisäksi kansallissosialistista ideologiaa sekä lainauksia Adolf Hitleriltä.
Einsatzkommando Finnland, viralliselta nimeltään Einsatzkommando der Sicherheitspolizei und des SD beim AOK Norwegen, Befehlsstelle Finnland, oli toisen maailmansodan aikana natsi-Saksan Pääturvallisuusvirasto RSHA:n alainen turvallisuuspoliisin erikoisyksikkö, joka toimi Pohjois-Norjassa ja Pohjois-Suomessa jatkosodan aikana.
Samanlaisia Einsatzgruppen-komennuskuntia toimi myös muualla Saksan itärintamalla. Suomessa yksikön tehtävänä oli etsiä ideologiset ja rodulliset viholliset ja sellaisiksi katsotut henkilöt sotavankien keskuudesta ja surmata nämä.
Yhteistyö Saksan kanssa alkoi varsinaisesti vasta sodan sytyttyä 25.6. 41.
Sitä ennenkin oli tiettyä yhteisymmärrystä.
Ryti ja Mannerheim olivat tunnettuja anglofiilejä. Saksassa säilyi tietty epäluulo Mannerheimia kohtaan Hitlerin vierailusta huolimatta.
"Samanlaisia Einsatzgruppen-komennuskuntia toimi myös muualla Saksan itärintamalla. Suomessa yksikön tehtävänä oli etsiä ideologiset ja rodulliset viholliset ja sellaisiksi katsotut henkilöt sotavankien keskuudesta ja surmata nämä."
Nämä olivat Saksan toimia, joiden kanssa Suomella ei ollut mitään tekemistä.
Kiivaimmatkaan valehtelijat eivät pysty esittämään yhtään tosiseikkaa valtiollisesta yhteistyöstä Suomen ja Saksan välillä ennen vuotta 1940.
"Yhteistyö Saksan kanssa alkoi varsinaisesti.."
Viimeistään 1933, asia jota yritetään vielä tänäkin päivänä laistesi epätoivoisten valehtelijoiden toimesta peitellä. Asia on fakta, josta on olemassa tutkimusta ja dokumentit yhteistyöstä löytyy.
"Ryti ja Mannerheim olivat tunnettuja anglofiilejä."
Mannerheim kävi pokkuroimassa natsijohtajille 1934 ja 1935, Ryti tilasi natsistisia Suur-Suomi aiheisia kirjoja (Finnlands Lebensraum ja Suomen idänkysymys). Olet todella epätoivoinen valehtelija.
"Nämä olivat Saksan toimia, joiden kanssa Suomella ei ollut mitään tekemistä."
Valtiollinen poliisi (Valpo) asetti Einsatzkommando Finnlandin käyttöön toistakymmentä henkilöä, jotka erottelivat ja kuulustelivat sotavankeja Sallan leirillä. Kirjallisten ohjeiden mukaan tehtävänä oli erotella tiedustelulle hyödylliset vangit ja muut tuli teloittaa.
Kuulustelijoilla oli valta valita ammuttavat vangit, teloittajina toimivat pääasiassa saksalaiset sotilaspoliisit. Osan suomalaisvirkailijoista tiedetään osallistuneen vankien teloituksiin. Valpossa toiminnasta jätettiin tarkoituksellisesti asiakirjat laatimatta.
Sen lisäksi että Valpo asetti virkailijoita yksikön käyttöön, Suomen puolustusvoimien päämajan alainen valvontaosasto luovutti lokakuun 1941 ja syyskuun 1942 välillä suomalaisilta vankileireiltä yhteensä 520 neuvostosotavankia Einsatzkommando Finnlandille. Perusteena luovutuksille oli, että Valpo arvioi sotavangit aktiivikommunisteiksi, tai etnisesti juutalaisiksi. Saksalaiset teloittivat suomalaisten luovuttamat sotavangit välittömästi.
Ryti tilaili kirjoja... ???
- et sitten keksinyt Marskista mitään valeita
Et sitten muuhun pysty kuin lapselliseen mussutukseen. Johan tuossa mainittiin miten Mannerheim juoksi 1930-luvun puolivälin tienoolla nylkyttämässä Göringin ja kumppaneiden saappaanvarsia kuin kiimainen pikku puudeli. Asia muuten on sekin historiaa tuntevien yleisessä tiedossa, joten valehtelusi on turhaa ja säälittävää. Jokainen valheesi on systemaattisesti murskattu, mutta sinä se vaan kerjäät lisää nöyryytystä.
Ryti oli todellinen natsi, noiden natsikirjojen lisäksi kannatti rotuhygieenisiä projekteja, ja varmasti oli innoissaan Itä-Karjalan keskitysleireistä ja alueen etnisestä puhdistamisesta. Itä-Karjalan "ei-kansallinen" väestöhän siirrettiin syksyllä 1941 keskitysleireille ylipäällikkö Mannerheimin käskystä.
virkansa puolesta tutustumassa Saksan lentokoneteollisuuteen ja tapasi siinä yhteydessä Göringin sekä toisen kerran metsästysretkellä.
Muuta tekemistä hänellä ei ollut natsien kanssa.
Hän paheksui mm. Itävallan liittämistä, Tshekkoslovakian valtausta eikä enää 1939 lomaillut Saksassa tai entisessä Itävallassa.
Englannin lähettiläälle hän kuvasi Hitleriä nimikkeellä " TUO KAAMEA HITLER"
Mannerheimin toiminta on kuvattu kymmenissä tutkimuksissa, joten valehtelusi on aivan turhaa..
käynyt presidenttinä Saksassa, eikä omannut suhteita natseihin.
Hitlerin hän tapasi tämän käydessä 4.6. 41 pikavierailulla Suomessa.
Lisäksi hän joutui uuvuttavaan taisteluun Ribbentropin kanssa 26.6. 44.
Suur-Suomea hän kyllä kannatti, kun Itä-Karjalaan kerran oli hyökätty.
Siinä taas ei ollut kyse natsismista, vaan uskosta parempaan tulevaisuuteen Suomelle.
Kovasti tämä sama stallari täällä hokee samoja fraasejaan, vuodesta toiseen. Mahtaa harmittaa olla oikeassa, ainoana maailmassa ;)
Lupasiko Göring siinä nylkytyksen ohessa, että sitten kun ensin NL valloittaa Suomen, niin sitten natsit tulee ja pelastaa? Mainitse muutama opus, missä tuo nylkytys kerrotaan, tai kerrotaan edes samanlaisesta ajattelumaailmasta herrojen välillä. Noin viisas stallari toki heittää ne ihan lonkalta, eiks jeh?
Ai mutta, ethän ole ikinä kuullut työkentistä, jenkkien 50 cal kk:sta, ym. ym.
Melkoinen tietäjä olet, joo. hahahhaahahah! Mutta hei, ei stallariksi oteta viisaita tahi tietäviä.
Oliko Stalin ja Molotov natseja, kun Molotov kävi nylkyttämässä Hitlerin ja Ribbentropin saappaaseen Stalinin käskystä? Masturboiko Stalin erottaessaan Litvinovin natsimasturbaation?
Ei saksalainen ole natsin synonyymi.
"Ei saksalainen ole natsin synonyymi."
Etkö ole huomannut, että kyllä se molemmille stallareille on synonyymi.
Sanoin natseja on myös lähes kaikki 5 miljoonaa suomalaista joiden mielestä oli hyvä asia että NL invaasiot torjuttiin talvisodassa ja kesällä -44 ja varsinkin jos eivät ylistä NL:n tekemisiä ja saavutuksia.
Näille palstan "stallareille" on mahdotonta ymmärtää, että edes sodan aikaan kaikki saksalaiset eivät olleet natseja.
Nykyisin he vastaavasti löytävät fasistin lähes jokaisesta, joka ei hyväksy putinismia.
Kyllähän putinismi on erinomaisen lähellä fasismia joka suhteessa.
palkka sotilas ammatti opportunistina rakensi aina tilanteeseen sopivan mielikuvan.... halusi kuulua johtavaan joukkoon !
- ei sen kummempaa... ja näin toimii nytkin esim. suomen päättäjät eu: ssa j a suomi on nettomaksajana.. kaikissa eu huuhailuissa...yk hörhöilyissä, jne..
Marski ei erityisemmin pitänyt natseista ja kommunisteja hän avoimesti vihasi. Saksalaisia tai venäläisiä hän tuskin vihasi. Suomalaista sotilasta hän kunnioitti ja ihaili yli muiden.
Marskin mielestä Putin ja Trump olisivat halpamaisia moukkia.