Uimahalli auki sunnuntaina toivomus

Lieksan lehden toimittaja otti kantaa ,että talvilomaviikoilla varsinkin lieksan uimahalli olisi sunnuntaisin auki. Olen ollut pitkään samaa mieltä eli todella perheitä palvelevana muutenkin muulloinkin tuo halli olisi pitänyt hieman paremmin markkinoida kokemukseni on että vetää vertoja monille kylpylöille kun vielä Nurmeksessa on sotka kiinni, eiko sitä yhteistoimintaa olisi sen verran etttä sieltä olisi sulkemisen ajan olleet henkilöstö palvelemassa lieksan uimahallissa eikä kenties työtömänä lomautettuna? ja taksija olisi voitu tarkastella myös siten kuin aikanaan Nurmes lieksalaisia kohteli kun meillä oli halli kiinni

11

286

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Täällä Syvässä Etelässä on halleissa yleensä sunnuntai kaikkein vilkkain päivä, silloin siellä on erikoisesti lapsiperheitä ja työssä käyviä.

      • Kyllä varmaan samaa asiaa täälläkin toivotaan ja tarkoitetaan mutta joillekkin riittää jäähalli ja nyt lumiseen maastoon tykkilumen saanti


      • Puhtauskunniaan

        Hienoa olisi jos uimahallissa noudatettaisiin ja valvottaisiin, että altaisiin mennään vain asianmukaisen pesun ja puhdistautumisen jälkeen. Vieläpä asussa, jotka on tarkoitettu uimiseen. Näin olisi hyvä toimia ihan jokaisena uimahallin aukiolopäivänä. Aivan liian moni laiminlyö puhtauden uimahallissa. Kun ei valvota niin sotkua siitä seuraa.


      • markspitzmelkein
        Puhtauskunniaan kirjoitti:

        Hienoa olisi jos uimahallissa noudatettaisiin ja valvottaisiin, että altaisiin mennään vain asianmukaisen pesun ja puhdistautumisen jälkeen. Vieläpä asussa, jotka on tarkoitettu uimiseen. Näin olisi hyvä toimia ihan jokaisena uimahallin aukiolopäivänä. Aivan liian moni laiminlyö puhtauden uimahallissa. Kun ei valvota niin sotkua siitä seuraa.

        kuluttaja voi äänestää vain jaloillaan: miksi käyt uimahallissa, kun on epähygieenistä. Minä olen jo äänestänyt.


    • Missä se uimahalli siellä on, ja milloin valmistunut?

      • Uimahalli sijaitsee kainuuntie 7 halli on ollut ainakin tämän ajan mitä olen asunut täällä ja sitä on peruskorjattu pariin otteeseen viimeksi katto viimevuonna aikaisemmin jolloin on tullut myös laajennus eli terapia allas jossa on hierovat järjestelmät ja poreallas sekä myös invalidien sauna jossa on lattiatasossa kiuas ja altaisiin pääsee myös nostolaitteiden avulla eli tuo tila on siten esteetön. on sitten tietysti uimaallas useita ratoja ja lasten allas liukumäkineen Nyt on suunnitelmissa tuo liikuntahallin rakentaminen tuohon yhteyteen.KS Lieksan uimahalli
        Eli pidän uimahallia kylpylän veroisena juuri tuon varustelun vuoksi


    • Sanoisin että 1975-1977 valmistui.Vesitornista puolisenkilometriä Partalanmäen suuntaan.

      • Uimahalli peruskorjattiin 2004 eli tehtiin lisää tuo kuntoutustila eli hierovat suihkut harteille pari ja jaloille ja selälle pari sekä poreallas jonne pääsee helposti lisäksi on tuo tuolihissi joten sillä pääsee kuntoutumaan. seinällä on myös ohjeita eri liikkeistä miten kuntoa voinet hoitaa itse.Edelleen voinen todeta että vetää vertoja kylpylöille Kattoremontti tehtiin viime vuonna 2016


      • Kiitos tähän asti keskustelu pysyi asiallisena.


    • joopajoooojuu

      Matuosasto olisi voinut olla erikseen? Heille se olisi tärkeää ettei vääräuskoisten kanssa tarvitse olla samassa uimahallissa? Siksi matujätkät ei yritäkkään suomalaisten naisten saunatiloihin!

    • hfuifjdkdskdlk

      Joko hupiukko hermostui?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ketä tietää

      Missä ammuttiin pyssyllä.
      Kotka
      66
      6391
    2. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      71
      5818
    3. Vimpelin liikuntahallilla tulipalo?

      Katsoin, että liikuntahallista tuloo mustaa savua. Sitten ovet pärähti hajalle, ja sisältä tuli aikamoinen lieska. Toise
      Vimpeli
      134
      5045
    4. Onko kaipaamallasi

      Naisella silikonit 🤔
      Ikävä
      62
      4035
    5. Näytitpä taas niin hyvältä!

      Nautit tilanteesta täysin rinnoin. Sinä olet kuin
      Tunteet
      14
      3895
    6. Veikeä Satu

      Tuu jutteleen, kaipaan sua. Oot kuuma nainen.
      Ikävä
      38
      3309
    7. Oletko nyt

      Onnellinen mies naisesi kanssa?
      Ikävä
      71
      3093
    8. Rakastatko?

      Ala kertomaan se ja heti
      Ikävä
      64
      2957
    9. Mikä haluat olla kaivatullesi?

      1. Kaveri 2. Ystävä 3. Panokaveri 4.puoliso 5 jokin muu
      Ikävä
      79
      2725
    10. Kosiako meinasit?

      Voi sua rakas ❤️
      Ikävä
      49
      2027
    Aihe