Lieksan lehden toimittaja otti kantaa ,että talvilomaviikoilla varsinkin lieksan uimahalli olisi sunnuntaisin auki. Olen ollut pitkään samaa mieltä eli todella perheitä palvelevana muutenkin muulloinkin tuo halli olisi pitänyt hieman paremmin markkinoida kokemukseni on että vetää vertoja monille kylpylöille kun vielä Nurmeksessa on sotka kiinni, eiko sitä yhteistoimintaa olisi sen verran etttä sieltä olisi sulkemisen ajan olleet henkilöstö palvelemassa lieksan uimahallissa eikä kenties työtömänä lomautettuna? ja taksija olisi voitu tarkastella myös siten kuin aikanaan Nurmes lieksalaisia kohteli kun meillä oli halli kiinni
Vastaukset 11
Täällä Syvässä Etelässä on halleissa yleensä sunnuntai kaikkein vilkkain päivä, silloin siellä on erikoisesti lapsiperheitä ja työssä käyviä.
Kyllä varmaan samaa asiaa täälläkin toivotaan ja tarkoitetaan mutta joillekkin riittää jäähalli ja nyt lumiseen maastoon tykkilumen saanti
- Puhtauskunniaan
Hienoa olisi jos uimahallissa noudatettaisiin ja valvottaisiin, että altaisiin mennään vain asianmukaisen pesun ja puhdistautumisen jälkeen. Vieläpä asussa, jotka on tarkoitettu uimiseen. Näin olisi hyvä toimia ihan jokaisena uimahallin aukiolopäivänä. Aivan liian moni laiminlyö puhtauden uimahallissa. Kun ei valvota niin sotkua siitä seuraa.
- markspitzmelkein
Puhtauskunniaan kirjoitti:
Hienoa olisi jos uimahallissa noudatettaisiin ja valvottaisiin, että altaisiin mennään vain asianmukaisen pesun ja puhdistautumisen jälkeen. Vieläpä asussa, jotka on tarkoitettu uimiseen. Näin olisi hyvä toimia ihan jokaisena uimahallin aukiolopäivänä. Aivan liian moni laiminlyö puhtauden uimahallissa. Kun ei valvota niin sotkua siitä seuraa.
kuluttaja voi äänestää vain jaloillaan: miksi käyt uimahallissa, kun on epähygieenistä. Minä olen jo äänestänyt.
Missä se uimahalli siellä on, ja milloin valmistunut?
Uimahalli sijaitsee kainuuntie 7 halli on ollut ainakin tämän ajan mitä olen asunut täällä ja sitä on peruskorjattu pariin otteeseen viimeksi katto viimevuonna aikaisemmin jolloin on tullut myös laajennus eli terapia allas jossa on hierovat järjestelmät ja poreallas sekä myös invalidien sauna jossa on lattiatasossa kiuas ja altaisiin pääsee myös nostolaitteiden avulla eli tuo tila on siten esteetön. on sitten tietysti uimaallas useita ratoja ja lasten allas liukumäkineen Nyt on suunnitelmissa tuo liikuntahallin rakentaminen tuohon yhteyteen.KS Lieksan uimahalli
Eli pidän uimahallia kylpylän veroisena juuri tuon varustelun vuoksi
Sanoisin että 1975-1977 valmistui.Vesitornista puolisenkilometriä Partalanmäen suuntaan.
Uimahalli peruskorjattiin 2004 eli tehtiin lisää tuo kuntoutustila eli hierovat suihkut harteille pari ja jaloille ja selälle pari sekä poreallas jonne pääsee helposti lisäksi on tuo tuolihissi joten sillä pääsee kuntoutumaan. seinällä on myös ohjeita eri liikkeistä miten kuntoa voinet hoitaa itse.Edelleen voinen todeta että vetää vertoja kylpylöille Kattoremontti tehtiin viime vuonna 2016
- joopajoooojuu
Matuosasto olisi voinut olla erikseen? Heille se olisi tärkeää ettei vääräuskoisten kanssa tarvitse olla samassa uimahallissa? Siksi matujätkät ei yritäkkään suomalaisten naisten saunatiloihin!
- hfuifjdkdskdlk
Joko hupiukko hermostui?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha1371483- 1481081
Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät69926- 68733
Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?
Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi250726PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE
...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.56723- 37609
Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et33561Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"
Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi7561- 39537