Kuuluisin Juutalaisia kiduttanu ei koskaan katunut

Nuori Mengele oli komea ja suosittu nuorukainen, joka rakasti luksusta, tanssiaisia, tyttöjä ja nopeita autoja.

Kuuluisin natsikiduttaja ei koskaan katunut
Uusi elämäkerta paljastaa, miten hyvän perheen poika Josef Mengele raaistui Auschwitzin keskitysleirin ”Kuoleman enkeliksi”, kiduttajaksi ja massamurhaajaksi, joka ei koskaan tuntenut syyllisyyttä hirmuteoistaan.
11. helmikuuta 2017

Auschwitzin keskitysleiri Puolassa kesällä 1943.
Josef Mengele seuraa, kuinka uusi lasti juutalaisia ja muita natsien uhreja purkautuu junasta. Lääkärin valkoiseen käsineeseen verhottu käsi ohjaa tulijoita siirtymään jonoihin. Toinen johtaa kaasukammioon, toinen pakkotyöhön. Päättäessään elämästä ja kuolemasta Mengele viheltelee aarioita oopperoista.
Kuolemanleirin yllä leijuu ihmislihan kuvottava löyhkä. Punaiset liekit nousevat taivaalle krematorioista.
Gerald L. Posnerin sekä John Waren vasta suomeksi ilmestynyt elämäkerta paljastaa, että kiduttajalääkäri Josef Mengele oli tunnettu poikkeuksellisesta julmuudestaan jopa natsien painajaisvaltakunnassa. Hirmutekojen paljastuttua Mengelen nimestä tuli pahuuden symboli.
Unelma kuuluisuudesta
Josef Mengele syntyi kolmilapsisen perheen esikoisena maaliskuun 16. päivänä 1911 Gunzburgissa, Tonavan rannoilla sijaitsevassa keskiaikaisessa saksalaiskylässä.
Josefin isä Karl Mengele omisti menestyvän maataloustuotteita valmistavan tehtaan. Hänen hellästi rakastamansa Walburga-äiti omistautui lapsilleen.
Lempinimellä Beppo tunnetusta Josefista varttui komea ja suosittu nuorukainen. Hän käyttäytyi kuin aristokraatti, rakasti luksusta ja pukeutui aina moitteettomasti. Tanssiaiset, tyttöjen hurmaaminen ja nopeat autot täyttivät huolettoman keikarin elämän.
Kunnianhimoinen nuorukainen haaveili lääkärin urasta. ”Eräänä päivänä nimeni tulee olemaan tietosanakirjassa”, Mengele uskoutui eräälle toverilleen.
Hitlerin lumoissa
Syksyllä 1930 Josef aloitti lääketieteen ja antropologian opinnot Münchenin yliopistossa. Samana vuonna Saksan poliittiselle taivaalle oli nousemassa uusi tähti, Adolf Hitler.
Hitlerin tulenpalavat puheet siitä, että Saksa olisi puhdistettava kaikista ”ei-arjalaisista” aineksista, vetosivat nuoreen Mengeleen. Eugeniikka ja rotuopit olivat muodissa.
Saatuaan 25-vuotiaana käteensä sekä lääkärin että antropologian tohtorin paperit Josef sai töitä vaikutusvaltaisen genetiikan tutkijan Otmar von Verschuerin assistenttina Frankfurtin yliopistossa.
Verschuer iskosti oppilaansa päähän, että oli täysin hyväksyttävää tehdä kokeita elävillä ihmisillä, jos se edisti tieteellistä työtä.
Pahan palveluksessa
Kesällä 1939 Mengele meni naimisiin kauniin saksattaren, Irene Schoenbeinin, kanssa. Sodan sytyttyä Josef osallistui taisteluihin, mutta nuoren tiedemiehen mieli paloi tutkimustyöhön. Verschuerin suhteiden avulla Mengelelle avautui lääkärin toimi Auschwitzin keskitysleirissä Puolassa.

31

1129

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Aamen.Aamen

      Hyvä kirjoitus.

      • Eiköhän nyt kadu helvetissä

      • sielläSe

        ariin kanssa bilettää...

    • Tässä_ajassa

      Israelia vastaan tekevät terroristit itsemurhaiskuineen ja muine iskuineen saavat omiltaan suosiota ja lapsia kasvatetaan tällaiseen vihamarttyyriyteen ihan systemaattisesti. Näin ei omatunto varmasti pääse soimaamaan murhaamisia mitä terroristeiksi kasvatetut tekevät vaan päinvastoin tällaisia ylistetään Israelin vastaisissa porukoissa. Myös USA:aan tehdyn lentoterroriteon jälkeen sitä monet ylistivät noissa terroritekoja hyväksyvissä ja niitä edistävissä tahoissa.

      Kun natsien aikaan Mengele oli harvinaisen jäinen murhaaja, niin tässä ajassa on vielä pahempaan menty, kun terroritekoja ylistävät täysin pimentyneet sydämet ja tosiasiaa tämä ja hyvin yleistä myös. Sodassa toki aina eri osapuolet suhtautuvat viharikoksiin eri tavalla sen mukaan, millä puolella ollaan asiayhteydessä.

      Omatunto voi olla tunnoton ja tässä ajassa paljon pahempi tilanne kuin konsanaan natsien aikaan vielä ja alkoholilla pyrkivät monet natsit itseään turruttamaan noita laittomuuksia tehdessään, mutta tässä ajassa pahuutta tekevät eivät kaikki tarvitse turrukkeita lainkaan vaan ideologiansa on äärettömän julmaa ja Mengele myös erottautui muista natseista siinä ettei käyttänyt alkoholia vaan aivoraittiina teki tekojaan ja oli vieläpä ylpeä saavutuksistaan ja luuli häntä myös tästä ylistettämän tulevaisuudessa kun tutkimustuloksensa tulisivat julki.

      • Mengele uppoutui intohimoisesti työhönsä. Kun junalastin mukana Auschwitziin saapui kaksosia, lääkäri poimi heidät kokeisiinsa. Mengele uskoi, että tutkimukset kaksosilla avaisivat ihmisten perinnöllisyyden salaisuudet.

        Mengele piti tapanaan valita kaksosten joukosta suosikkinsa, jota hän suuteli ja kanniskeli sylissään, hemmotteli makeisilla ja suklaalla. Samalla hän alisti pienokaiset julmille kokeille.

        Lapsista laskettiin suuria määriä verta tai heidän elimiään ja jäseniään leikeltiin ilman puudutusta tai nukutusta. Mengele yritti vaihtaa joidenkin kaksosten sukupuolta. Naispuolisia kaksosia steriloitiin, miespuolisia kastroitiin. Mengele saattoi ruiskuttaa uhreihinsa tappavia tauteja kuten tuberkuloosia vain nauttiakseen kuolinkamppailusta. Joskus hän saattoi ruiskuttaa tappavaa myrkkyä suoraan uhrinsa sydämeen.

        Kerran Mengele keksi ommella identtiset kaksoset selästään kiinni vain sen takia, että hän halusi aikaansaada siamilaiset kaksoset.

        Koska Mengeleä riivasi pakkomielle sinisilmäisestä ja vaaleatukkaisesta yli-ihmisrodusta, hän yritti muuttaa keinotekoisesti kaksosten silmien väriä ruiskuttamalla niihin erilaisia kemikaaleja.

        Koska Mengeleä riivasi pakkomielle sinisilmäisestä ja vaaleatukkaisesta yli-ihmisrodusta, hän yritti muuttaa keinotekoisesti kaksosten silmien väriä ruiskuttamalla niihin erilaisia kemikaaleja.

        Mengelestä tuli Auschwitzin pelätyin ja vihatuin mies, jonka valkoisen lääkärintakin näkeminen herätti kauhua. Hänen kiltteytensä tajuttiin petokseksi, valheellinen hymynsä tappavaksi naamioksi. Mengeleä alettiin kutsua ”Kuoleman enkeliksi”.

        Barbaarisilla kokeilla ei ollut minkäänlaista tieteellistä arvoa. Niiden ainoa tarkoitus oli Mengelen sairaalloisen sadismin ja vallanhimon tyydyttäminen.

        Julmuri ei tuntenut rikoksistaan pienintäkään syyllisyyttä, vaan hän katsoi elämänsä loppuun saakka toimineensa täysin oikein.

        Natsit tuomiolla

        Uudenvuodenaattona 1944 sota oli kääntynyt saksalaisten tappioksi, ja venäläisten armeija lähestyi kovaa vauhtia Auschwitzia. Muiden natsien tavoin myös Mengele pakeni kuolemanleiristä.

        Mengele joutui amerikkalaisten sotavangiksi, mutta koska pitäviä todisteita sotarikoksista ei löytynyt, hänet vapautettiin elokuussa 1945.

        Kotiin palaaminen oli kuitenkin liian vaarallista. Mengele löysi piilopaikan syrjäiseltä maatilalta läheltä Müncheniä.

        Mengele paiski maatöitä, kun natsioikeudenkäynnit aloitettiin marraskuussa 1945 Nürnbergissä, rotulakien syntypaikassa. Natsijohtajille langetettiin kovia tuomioita.

        Hämmästyttävää kyllä, Mengeleä ei vedetty tuomiolle.

        Vainoharhainen

        Moni entinen natsi oli löytänyt turvapaikan Etelä-Amerikasta. Ajatus uudesta elämästä vieraassa maassa alkoi itää myös Mengelen mielessä. Irene-vaimo ei kuitenkaan halunnut seurata miestään Argentiinaan.

        Irene ja Josef olivat saaneet vuonna 1944 Rolfiksi kastetun pojan, mutta lapsi oli jäänyt isälleen vieraaksi. Rolf kuvitteli, että Mengele oli hänen setänsä. Kun poika sai 15-vuotiaana tietää, että hänen isänsä oli koko maailman halveksima rikollinen, hänen tunteensa olivat ristiriitaisia.

        Josef Mengelestä tuli Auschwitzin �pelätyin ja vihatuin mies, jonka valkoisen lääkärintakin näkeminen herätti kauhua. KUVA: Gyula Czimbal
        Perhe ei voinut uskoa, että heidän rakas Bepponsa oli syyllistynyt hirmutekoihin, joista tätä syytettiin. Karl tuki tuhlaajapoikaansa taloudellisesti, jotta tämä pääsi uuden elämän alkuun Argentiinassa. Perheen tuen lisäksi väärennetyt henkilöpaperit ja lahjottavissa olevat viranomaiset tekivät paosta mahdollisen.

        Juan Perónin hallitsemassa Argentiinassa natseihin suhtauduttiin suopeasti. Mengelen onnistui solmia suhteita Buenos Airesin presidenttiä lähellä oleviin eliittipiireihin.

        Mengele kunnostautui uudessa kotimaassaan menestyvänä liikemiehenä. Vuonna 1958 hän avioitui varhain menehtyneen veljensä Karlin lesken Martha Mengelen kanssa.

        Pian Mengelen onni kääntyi. Argentiinan poliisi alkoi epäillä häntä laittomien aborttien tekemisestä.

        Mengele pakeni Argentiinasta Paraguayhin. Martha ei halunnut seurata miestään Etelä-Amerikan primitiivisimpään maahan.

        Mengelestä kehittyi mestari livahtamaan natsienjahtaajien kynsistä. Hänestä tuli entistäkin varovaisempi, kun israelilaiset agentit nappasivat toukokuussa 1960 Buenos Airesissa pelätyimpiin natsirikollisiin kuuluneen Adolf Eichmannin.

        Mengelen pako jatkui Brasiliaan.

        Kuoleman enkelistä oli tullut yksinäinen ja katkera mies, joka suri unelmiensa särkymistä ja pelkäsi taukoamatta jäävänsä kiinni. Ankarin isku oli, kun Mengelen katsottiin rikkoneen Hippokrateen valansa. Häneltä otettiin pois lääkärin oikeudet ja tohtorin arvo.

        Rikos ja rangaistus

        Helmikuussa 1979 Mengele sai uidessaan sydänkohtauksen ja hukkui. Hän oli kuollessaan 68-vuotias.

        Samana vuonna Mengeleä vaadittiin entistä kiihkeämmin vastaamaan rikoksistaan, ja hänen löytäjälleen luvattiin huikeita palkkioita. Perhe päätti kuitenkin pitää Josefin kuoleman salaisuutena syistä, jotka eivät ole täysin selvinneet.

        Monien oli vaikea

      • totuusonvoittaja kirjoitti:

        Mengele uppoutui intohimoisesti työhönsä. Kun junalastin mukana Auschwitziin saapui kaksosia, lääkäri poimi heidät kokeisiinsa. Mengele uskoi, että tutkimukset kaksosilla avaisivat ihmisten perinnöllisyyden salaisuudet.

        Monien oli vaikea hyväksyä, että hirviölääkäri oli kuollut melko tuskattomasti saamatta rangaistusta rikoksistaan.

        Mengelestä tuli myyttinen hahmo. Yksi jos toinen väitti nähneensä natsikiduttajan milloin eteläamerikkalaisen suukaupungin vilinässä, milloin Amazonin viidakon sydämessä vartiokoirien ja intiaanisoturien ympäröimänä.

        Kesäkuussa 1985 jäljet johtivat viimein brasilialaiselle hautausmaalle Embuun. Mengeleksi oletetun vainajan maalliset jäännökset kaivettiin esiin. Tapausta oli seuraamassa satoja toimittajia.

        Monien oli vaikea hyväksyä, että hirviölääkäri oli kuollut melko tuskattomasti saamatta rangaistusta rikoksistaan.

        Lähteet: Gerald L. Posner & John Ware: Josef Mengele. Elämä ja teot. Englannin kielestä kääntänyt Pertti Jokinen. Minerva Kustannus Oy 2017; Lucette Matalon Lagnado & Sheila Cohn Dekel: Children of the Flames. Dr. Josef Mengele and the Untold Story of the Twins of Auschwitz (1992); Robert Jay Lifton: The Nazi Doctors (1986)

      • Rahat meni "kankkulan kaivoon"

        Suomen ja monen muun maan avustusrahat arabeille, mitkä oli tarkoitettu asuntojen, koulujen ja sairaaloiden ym. rakentamiseen meni jätti tunnelin rakentamiseen Gazasta Israeliin. Mutta onneksi Israel löysin tämän tunnelin mikä oli monihaarainen ja Israel tuhosi tämän tunnelin. Suomella on aina antaa rahaa arabiterroristeille, mutta oman maan kansalaisilta leikataan pois. Esim. leipäjonoilta otettiin 1 milj. pois eli kaikkein vähäosaisimmilta, kun arabeille menee yli 20 milj.

      • jfkkkk
        totuusonvoittaja kirjoitti:

        Mengelen pako jatkui Brasiliaan.

        Kuoleman enkelistä oli tullut yksinäinen ja katkera mies, joka suri unelmiensa särkymistä ja pelkäsi taukoamatta jäävänsä kiinni. Ankarin isku oli, kun Mengelen katsottiin rikkoneen Hippokrateen valansa. Häneltä otettiin pois lääkärin oikeudet ja tohtorin arvo.

        Rikos ja rangaistus

        Helmikuussa 1979 Mengele sai uidessaan sydänkohtauksen ja hukkui. Hän oli kuollessaan 68-vuotias.

        Samana vuonna Mengeleä vaadittiin entistä kiihkeämmin vastaamaan rikoksistaan, ja hänen löytäjälleen luvattiin huikeita palkkioita. Perhe päätti kuitenkin pitää Josefin kuoleman salaisuutena syistä, jotka eivät ole täysin selvinneet.

        Monien oli vaikea hyväksyä, että hirviölääkäri oli kuollut melko tuskattomasti saamatta rangaistusta rikoksistaan.

        Mengelestä tuli myyttinen hahmo. Yksi jos toinen väitti nähneensä natsikiduttajan milloin eteläamerikkalaisen suukaupungin vilinässä, milloin Amazonin viidakon sydämessä vartiokoirien ja intiaanisoturien ympäröimänä.

        Kesäkuussa 1985 jäljet johtivat viimein brasilialaiselle hautausmaalle Embuun. Mengeleksi oletetun vainajan maalliset jäännökset kaivettiin esiin. Tapausta oli seuraamassa satoja toimittajia.

        Monien oli vaikea hyväksyä, että hirviölääkäri oli kuollut melko tuskattomasti saamatta rangaistusta rikoksistaan.

        Lähteet: Gerald L. Posner & John Ware: Josef Mengele. Elämä ja teot. Englannin kielestä kääntänyt Pertti Jokinen. Minerva Kustannus Oy 2017; Lucette Matalon Lagnado & Sheila Cohn Dekel: Children of the Flames. Dr. Josef Mengele and the Untold Story of the Twins of Auschwitz (1992); Robert Jay Lifton: The Nazi Doctors (1986)

        Lähteesi ovat niin tuoreita, että propaganda on voinut jo vaikuttaa kirjoittajiin. Jos otetaan lähteeksi aikalaisten tai lähes aikalaisten kirjoittamia artikkeleita, saamme eri käsityksen.
        F. Mark Weberin artikkeli ”Lessons of the Mengele Affair” tuo esiin kuvauksen, jonka Auschwitzin terveysvirasto antaa tohtori Mengelestä 19.8.1944 esittämässään arviossa ”Evaluation of SS Captain Dr. Josef Mengele” (arvio SS-kapteeni tri Mengelestä).

        Teksti kuuluu: ”Tri Mengele on avoin, rehellinen ja luja luonne. Hän on täysin luotettava, suoraselkäinen ja vilpitön. Hänessä ei näy mitään luonteen heikkouksia, pahoja taipumuksia tai himoja. Hänen emotionaalinen ja fyysinen laatunsa on esimerkillinen. Lisäksi hän sinä vähäisenä vapaa-aikana, joka hänellä on ollut käytettävissään, on opiskellut lisää antropologiaa. Hänen tahdikas ja vaatimaton käytöksensä on sellainen, joka on ominaista hyvälle sotilaalle. Käytöksensä vuoksi hän on erityisen suosittu tovereidensa keskuudessa. Hän kohtelee alaisiaan tiukan oikeudenmukaisesti ja tarvittavalla vakavuudella, mutta silti hänestä pidetään ja häntä ihaillaan poikkeuksellisen paljon. Tri Mengelen käytös, ansioluettelo ja suhtautuminen työhönsä todistaa lujaa ja kypsää elämänkatsomusta. Hän on katolilainen. Hänen puhetapansa on spontaani, vapaa, vakuuttava ja elävä – Mengele on vähentänyt pilkkukuumetta toimiessaan tunnollisesti Auschwitzin lääkärinä.”
        Lopuksi terveysvirasto suosittaa ylennystä.

        Mengele oli Auschwitzin keskitysleirin ylilääkäri, jonka on väitetty tehneen leirin asukkaille julmia lääketieteellisiä kokeita ja osallistuneen satojen tuhansien ihmisten murhaamiseen kaasukammioissa. Tri Mengele itse kuitenkin vakuutti olevansa täysin syytön. Lähteet kertovat hänestä seuraavaa:
        A. Gerd Honsikin kirja: ”Fiend and Felon”. Honsik kertoo , että sodan jälkeen tri Mengele palasi normaalisti saksalaiseen kotikaupunkiinsa Günzburgiin, missä hän eli kunnioitettuna kansalaisena kuten ennen sotaakin. Vasta vuonna 1951 juutalaiset ”natsien metsästäjä” Wiesenthalin johdolla alkoivat syytöksillään käydä tri Mengelen kimppuun, siis kuusi vuotta sodan loppumisen jälkeen! Jos hänen kiinniottamistaan ei pidetty tuon tärkeämpänä, häntä ei pidetty minään suurena rikollisena.

        Toinen Auschwitzin lääkäri, tri Münch, joka vapautettiin v. 1947 Krakovan oikeudenkäynnissä humaanin toimintansa vuoksi, puolusti tohtori Mengeleä ja tämän perhettä vainojen aikana. Honsikin mukaan tri Mengeleä on pidettävä syyttömänä.

        Tri Mengele kuitenkin oli avaintodistaja: hän olisi ollut paras todistaja Auschwitzin oloista ja kaasukammioiden olemattomuudesta, ja siksi hänet päätettiin vaientaa (?).

    • Aikamme_on

      pilkkopimeä myös omatunnon suhteen, sillä laittomuuden hapatus on sen saanut aikaan ja valehteleminen ihmiselle ihan julkisesti jo myönnetään välttämättömyydeksi ja samoin ahneus on hyväksi jokaiselle ihmiselle. Tietysti näistä arvoista nähdään vaan se aikamme pilkkopimeys ihmisten sydämissä laajasti.

    • Timoteus_luku_3

      ´Mutta tiedä se, että viimeisinä päivinä on tuleva vaikeita aikoja. Sillä ihmiset ovat silloin itserakkaita, rahanahneita, kerskailijoita, ylpeitä, herjaajia, vanhemmilleen tottelemattomia, kiittämättömiä, epähurskaita, rakkaudettomia, epäsopuisia, panettelijoita, hillittömiä, raakoja, hyvän vihamiehiä, pettureita, väkivaltaisia, pöyhkeitä, hekumaa enemmän kuin Jumalaa rakastavia; heissä on jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät sen voiman. Senkaltaisia karta.´

    • Jeesuksen_tahto

      että jokainen ihminen viisaana pelastuu valtakuntaansa ja edellyttää sen öljyn olemista astiassa lampunjalan lisäksi ja turhaan ei Raamatussa kerrota uudestisyntymästä ja vedestä ja Hengestä ja kuinka saadaan voima taivaasta Jeesukselta.

    • Suomessakin_paljon

      ihmisillä omasta mielestään Raamatun tuntemista, mutta kun kysyy omistavatko voiman Jeesukselta, niin eivät ymmärrä tästä mitään vaikka ihan uskonnollisia ihmisiä ovat olleet kenties jopa ihan pienestä pitäen.

    • Valheet_menestyvät

      kaikkialla missä kouluissa opetetaan evoluution valhetta sen Raamatussa esitetyn totuudellisen luomisen sijaan ja tämä on todella helppo ymmärtää jokaisen uudestisyntyneen ihmisen. Sitten on myös Jeesukseen uskovia eksyttäjiä, jotka esittävät ettei mitään ristiriitaa evoluutiossa ja Raamatun luomisopissa ja Jeesus tästä varoitti myös kuinka nimessään laittomuutta harjoitetaan ulkokultaisten keskuudessa.

    • Parannus_tarkoittaa

      valheista uudistumista totuuteen ja ahneudesta uudistumista Jumalan kiittämiseen Jeesuksen nimessä ja kaikenlaista väärydestä uudistumista Jumalan vaikuttamaan vanhurskauteen eli oikeamielisyyteen ja laupeuteen ja Jumala antaa jokaiselle tämän hyvän evankeliumin suoman mahdollisuuden ja samoin antaa ihmisten myös rakastaa mammonaa ja elää elämäänsä ilman pyhitystä Jeesuksessa, ja rakkaus on myös tätä osaltaan, mutta samoin Jumalan tuomiot ovat todelliset jokaiselle ihmiselle ja ilman parannusta ei kukaan ihminen ole pääsevä Jeesuksen valtakuntaan.

    • beethooven

      Saksassa myös Suomen eliitti nuoleskeli natsien takapuolia minkä vaan kerkesi 1940-luvulla.

    • jeesuanuskonalkeet

      Sinä olet sairas omalla tavallasi. Kun kertoilet juutalaisuus-palstalla kertomuksia natsien leireistä, teetkö sen pelotellaksesi jo muutenkin arkoja ihmisiä vai kannustaaksesi hyvyyteen. Eikö sinunkin jumalasi, oli kuka hyvänsä, mieluimmin kuuntele kertomuksia oikeuden voitosta eli juutalaisvaltion synnystä vuonna 1948. Eikö ihmisten iloiseksi ja onnelliseksi tekeminen ole miellyttävämpää, kuin kertoilla menneisyyden kauhuilla ja uskoa kaiken vielä toistuvan ja jumalan ilman muuta hyväksyvän kaiken rankaisematta ketään. Jos olet uskossa ja luet raamattua, niin otatko raamatun verisimmät kohdat esille ja yrität vaatia ihmisiä iloitsemaan niistä kohdista vai tuotko, kuten jeesus esille jumalan oikeuden, armon ja rakkauden. Itse olen brandenburgilaisen hyvin kaukaisen esi-isän jälkeläinen, mutta minusta ei tullut natsia, vaan kaikkivaltiaaseen korkeimpaan jumalaan uskova ihminen. Iloitsen uskostani, vaikka se onkin jonkin verran enemmän jeesuan uskoon kuuluvaa, kuin kristin uskoon. Iloitse totuudesta ja iloitse uskosta, älä tappamisesta, se ei ole jumalan tahto.

    • Ristiinnaulitseminen

      Monia juutalaisia ristiinnaulittiin roomalaisten toimesta Israelissa Jeesuksen aikoihin myös ja osoittaa sitä julmaa hallintoa pelotetarkoituksessa ja silti Jeesuksen ristin sanoma on ennenkaikkea Jumalan rakkauden hyvää evankeliumia "sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut että antoi ainoan Poikansa, ja joka häneen uskoo, se pelastuu".

    • Onneksi_Suomessa

      lääkärikunta ymmärtää tehtävänsä ihmisten parantajina ja elämän ylläpitäjänä ja näin ei eutanasian mielettömyys murhineen saa paljon kannatusta lääkärikunnassa. Valitettavasti muutoin Suomen kansassa on paljonkin kuoleman nopeuttamisen kannatusta eutanasiassa ja toki lääkärit ymmärtää hyvin sen, kuinka alun saadessaan eutanasian pelisäännöt myös voisivat muuttua helpostikin ja talouden saadessa sijaa elämän ja kuoleman kysymyksessä tulisi murhan hyväksymisestä aina vaan yhä yleisempää ja näin on käynyt niissä maissa missä eutanasia on jo hyväksyttyä vaikka edes murhamiehille ei kuolemantuomioita tahdottaisi antaa rangaistuksena.

      • Nimenomaan_myös

        Suomessa lääkäreistä ne, jotka ovat eniten kuolevien potilaiden kanssa olleet tekemisessä vastustavat eutanasiaa eniten.

        Mengelen omatunto oli poltinraudalla merkitty ja tulee esille selvästi tapauksestaan kuinka irrationaalinen oli suhteensa lähimmäisiinsä.

    • jadijadijadi

      Kuva ois kiva jos kerran niin komea oli....

      • sekinnäkyy

        Siellä tuomiolla sitten.

      • fdsggdg

        Viimeisellä tuomiolla.

    • Ripjm

      Mennee oli asiansa osaava lääkäri. Sadut hänen tekemistään sodan aikana ovat juutalaisten keksimä valheita alusta loppuun.

      • Ripjm

        Siis Mengele oli hieno mies

    • Mummo

      Ottakaa heti kiinni kaikki Mengelen sukulaiset. Ei ole puhtaat jauhot pussissa
      Miten paljon Saksassa elää näitä SS-miesten jälkeläisiä????Pitäisi heti tehdä Mengelen tekemät rodun puhdistus testit.

    • jfkkkk

      18.3. tv:ssä: "Historia: Kuoleman enkelin metsästys.
      Josef Mengele oli pahamaineinen natsirikollinen, joka tunnettiin julmista ja tappavista ihmiskokeista. Toisen maailmansodan jälkeen hän katosi, eikä häntä laajoista etsinnöistä huolimatta löydetty. Mitä hänelle tapahtui?"

      Syy pakoonpääsyyn oli se, että häntä ei alkuun pidetty rikollisena. Jos hänet olisi tunnettu murhaajana, hänet olisi varmasti saatu kiinni ja tuomittu jo Nürnbergissä. Juolahtaako mieleen, että mahdollisesti hän ei ollutkaan niin paha rikollinen kuin meille on kerrottu? No ei juolahda, mehän TIEDÄMME totuuden. Vai tiedämmekö?

      Arkistoista ei löydy muuta tietoa kuin yksi rahtikirja, jonka ympärille kehitettiin juttuja ihmiskokeista, varsinkin lapsiin kohdistuvista. Inconvenient History –artikkeli paljastaa kuinka kesällä 1943 romanileirillä puhkesi noma faciei (kasvokuolio) –epidemia. Kasvoihin kuolioita aiheuttavaa tautia esiintyy pääasiassa lapsilla.
      Auschwitz-Birkenaun keskitysleirillä vallitseva noma-epidemia todennäköisesti aiheutti lapsi-kuolleisuutta ja samalla saksalaiset lääkärit yrittivät löytää hoitokeinon tutkimalla esimerkiksi tautiin kuolleiden lasten päitä, johon viittaa tuo rahtikirja.

      Rajskon Waffen-SS:n hygieniainstituutille osoitettu rahtikirja vahvistaa paketin olleen osoitetun Hygienian ja Bakteriologian osastolle. Merkintöinä ”ruumiin pää” (Kopf einer Leiche), irrotettu ”12-vuotiaalta lapselta” (12-jähriges Kind). Pyyntö tutkimuksesta oli tullut romanileirin vankisairaalasta H-Krankenbau Zigeunerlager Auschwitz II, BIIe).

      Mengelen toiminnan kuvaukset perustuvat Miklos Nyiszlin kirjaan "Auschwitz: A Doctor's Eyewitness". Se on kirjoitettu vasta vuonna 1946, ja kirjan julkaisija nimittää sitä novelliksi tai kauhuromaaniksi. Nyiszli kertoo olleensa Mengelen työtoveri Auswitzissa. Muut lääkärit eivät ole vahvistaneet joskaan eivät ( ilmeisesti rangaistuksen pelossa) myöskään kieltäneet kirjan tietoja.

      Entä sairaalan potilaiden kuvaukset? Huomiota herättää se, että häntä pidettiin hyvänä lääkärinä, mutta jälkeenpäin potilaat kertoivat järkyttyneinä, että "hän hoiti minuakin, mutta minua hän ei tappanut". Ihmisten silmissä hän on ja tulee aina olemaan yksi maailman pahimmista rikollisista.

    • Shum

      Mengele eli loppuelämänsä takaa-ajettuna ihmiskunnan vihollisena aikansa. Hän kohtasi loppunsa uidessaan vuonna 1979 Argentiinassa sairaskohtaukseen hukkumalla. Hyvä niin. Yksi saasta vähemmän. Rauhaa hän ei saanut milloinkaan, vaan sai pelätä kuolemaansa asti Eichmanin kohtaloa Mossadin takaa-ajamana. Absoluuttinen pahuus tuhoaa aina jokaisen hänen kaltaisensa ennemmin tai myöhemmin, vääjäämättä. B´´H .

    • uskomme.tähän

      JOSEPH Mengele oli juutalainen, tämän takia moSSadkaan ei ollut hänestä kiinnostunut, vaan hän sai elää hyvän, pitkän ja turvatun elämän juutalaisystäviensä kanssa Brazialassa.

    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle

      Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.
      7
      2498
    2. Pilasit mun

      Elämän. Sitäkö halusit?
      Ikävä
      117
      1709
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      38
      1448
    4. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Kittilä
      120
      1286
    5. Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin

      Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin
      Maailman menoa
      164
      1272
    6. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      145
      1236
    7. Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...

      Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi
      Maailman menoa
      149
      1201
    8. Lasse Peltonen on kunnanjohtaja

      18/21 ääntä 1 Stoor ja 2 Vauhkonen
      Sysmä
      52
      1175
    9. Syntymäpäivä

      Milloin on kaipaamasi henkilön syntymäpäivä!? Hänellä miehellä on tammikuussa.
      Ikävä
      57
      1101
    10. Olet tärkeä

      mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.
      Ikävä
      46
      989
    Aihe