Onko täällä keitään Kristuksen Jeesuksen...

Kaikkivaltiaan Kristuksen Jeesuksen nimessä, HERÄTYYS nyt, seuraajikseen, Hänen kirkkaudeksi ja kunniaksi apostolisia seurakuntiaan / sitä pelastukseksi Krist. vaihtoehtoa rakentavaan Krist. yhteyteen ja yhteistyöhön kutsutut!

Vieläkös Esko olet kimpassa Lindin Markon, tuon vanhuksilta rahaa huijaavan susifanaatikon kanssa? Nimi ainakin sivuilta löytyy. Onko nuo sivut muuten suunnitellut joku värisokea?

http://www.sanansaattaja.com/KUNINKAANSOTURIT/SIVU8.htm

Miten sellaiset uskovat voivat kuvitella pelastuvansa Jumalan tuomiolta, jotka ei ole edes millään tavalla kiinnostunut Hänen Herran Jeesuksen seuraamiseta, Hänen kirkkaudeksi ja kunniaksi apostolisia seurakuntiaan Raamatun UT mukaisesti rakentavasta Kristillisyydestä? Siitä, ne Raamatun UT mukaisen Kristillisyyden tunnusmrkit ilmentävästä ja täyttävästä, siitä kaikille hyväksi Krist. Rakkaus, joka ei ole kenelleään pahaksi, mukaisesta, yhteydestä ja yhteistyöstä?

Kaikki muu ja muulla tavlla elminen ja toimiminen kun ainakin perimiltään sen vastaista, sitä, "pirun" hyväkssi ja puolesta, tuomioksi elämistä ja toimimista.

Jeesuksen nimessä... uskovilleen / muillekin herätykseksi.

vähäinen, Totuuudessa pysyvä ja mukaisesti elävä ja toimiva, Hänen kirkkaudeksi ja kunniaksi, appostolisia seurakuntiaan rakentavaan Krist. yhteyteen ja yhteistyöhön kutsuttu, siihennäyllä armoitettu, palvelijansa ja seuraajansa.

Missä muut?!!

"Löytäneekö,hän"... etsivä?

"Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan; en minä ole tullut kumoamaan, vaan täyttämään.", Matt. 5:17.

Jos laki olisi ollut vastoin evankeliumin ilmoitusta, miksi Jeesus noudatti sitä ja täytti Jumalan lain kokonaisuudessaan? Jeesus toki vastusti ihmisten luomia turhia perinnäissääntöjä, jotka eivät johtaneet ihmistä lähemmäksi Jumalaa, vaan tekivät vain tämän elämästä entistä hankalampaa. Jeesus ei vastustanut näitä ihmistekoisia säädöksiä niiden inhimillisen alkuperän vuoksi, vaan siksi, että ne vääristivät alkuperäisen Jumalan lain ulkonaiseksi suorittamiseksi. Mutta Vanhan testamentin ilmoituksen tai säädösten merkitystä Jeesus ei missään vaiheessa kyseenalaistanut.

Minä olen ja siksi te tätä pohditte. Ihmeiden aika on alkanut. Minun aikani.

Ei vain näytä ilmaantuneen vielä yhtäkään Oikkeasti kristittyä, Kristuksen Jeesuksen seuraajaksi, Hänen kirkkaudeksi ja kunniaksi appostolisia seurakuntiaan / sitä pelastukseksi Krist. vaihtoehtoa rakentavaan Krist. yhteyteen ja yhteistyöhön kutsuttua.

Missähän ja miksi ne kaikki muut, "maailmalle valkeudeksi ja maalle suolaksi" riittävällä tavalla eläviä ja toimivia / vaikuttavia apostolisia seurakuntiaan rakentavaan Krist. yhteyteen ja yhteistyöhön kutsutut pileskelee? Kun ei näy eikä kuulu. Vaikka Raamatun UT mukaan kuuluisi näkyä, ja kuulua ihan kaikkeen maailmaan asti, kaikille luoduille. Myös tänne suomi24. keskustelufoorumeille.

Jeesuksen nimessä... uskovilleen / muillekin herätykseksi.

vähäinen, Totuudessa pysyvä ja mukaisesti elävä ja toimiva, kutsuttu / siihen Raamatun Ut mukaiseen Kristillisyyteen näyllä armoitettu, palvelijansa ja seuraajansa.

Vai niin se on.

Tyhjänpäiväistä kirjoittelua, ei mitään järkevää opetusta. Samojen asioiden toistoa.

Etsitkö jotain chatti kaveria vai aiotko noudattaa näitä asioita oikeassa elämässä?

Otan osaa..

USKOSSA VAELTAMISEN PERUSASIAT

1. Toteutunut, toteutuva ja kerran täydelliseksi tullut pyhitys
Rovasti Olavi Peltola.

Uskovan vaellusta uskosta vanhurskaana voidaan kutsua myös pyhitykseksi. Tällöin pyhitys on yleisnimitys koko uskonelämälle. Raamatussa alunperin sana pyhittää (hepr. kadash, kreik. hagiadzoo) on tarkoittanut Jumalan käyttöä varten erityisellä tavalla erotettua, puhdistettua ja vihittyä esinettä, eläintä tai ihmistä. Pyhä on nimenomaan arkikäytöstä erotettua ja kultillista, temppelipalveluun kuuluvaa pyhyyttä. Pyhyys puhtautena ja kirkkautena on taas Jumalan ominaisuus (Jes 6:3).

Jumalan kolmannen persoonan nimeen on yhdistetty sana pyhä, Pyhä Henki. Pyhän Hengen tehtävä on kutsua tästä maailmasta Jumalalle erotettu pyhä kansa. Koska Jumala on pyhä, niin myös Jumalan kansalle kuuluu vaatimus olla pyhä: "Olkaa pyhät, sillä minä olen pyhä" (3 Moos 11:44). Tällöin pyhä tarkoittaa sekä olemista Jumalalle erotettuna että siveellistä puhtautta, Jumalan kaltaisuutta.

Samaan aikaan uskovaa edelleen pyhitetään ja hän pyhittyy (Ilm 22:11; Joh 17:17; 1 Tess 5:23; 2 Kor 7:1). Nyt on kyseessä uskon taistelussa toteutuva jatkuva, päivittäinen pyhitys. Tällöin pyhitys tarkoittaa uskoon tulon jälkeistä kilvoitusta uskon säilyttämiseksi elämän loppuun asti (2 Tim 4:6-8).

Ensin meidän on oltava osallisia Kristuksen ainutkertaisen uhrin antamasta pyhityksestä (Hepr 10:10) ja tehty täydelliseksi Jumalan silmissä (10:14). Vasta sen jälkeen alkaa jatkuva läpi koko elämän kestävä pyhitys (1 Tess 4:3-8; Room 12:1). Varhaiskristillisessä ehtoollisrukouksessa sanottiin: "Tulkoon armo ja tämä maailman hukkukoon. Hoosianna Daavidin Jumalalle. Kuka on pyhä, hän tulkoon, kuka ei, hän tehköön parannuksen".

Yllensä kuitenkin pyhityksestä puhuttaessa rajoitutaan uskon taistelussa toteutuvaan, päivittäiseen pyhitykseen. "Meidän tulee puhdistua kaikesta ruumiin ja hengen saastaisuudesta ja Jumalaa peläten pyhittää elämämme kokonaan hänelle (2 Kor 7:1).

2. Perisynti asuu edelleen uskovassa

Jokainen, joka uskoo Jeesukseen Kristukseen on siirtynyt saatanan vallasta Jumalan tykö ja saanut syntinsä anteeksi (Apt 26:18). Armo ei ole kuitenkaan uudestisynnyttänyt uskovaa niin, että hänestä olisi tullut kokonaan uusi hyvä ja täydellinen ihminen (vrt 2 Kor 5:17 väärä tulkinta). Uskovan olemukseen jää loppuun asti monenlaisia syntejä (1 Joh 1:8,10). "Synti on olemassa, toisin sanoen jää ihmiseen, vaikkakin sitä ei syyksi lueta" (Tunnustuskirjat). Muuttuminen on vasta aivan alullaan (Fil 3:12).

Synnittömiä tekoja uskova voi tehdä vain siksi, että teot peitetään Kristuksen pyhyyteen ja puhtauteen. Uskova ei voi ylpeillä siitä, että hän vapaa synnistä, vaan hän on kiitollinen siitä, että hänen syntinsä ovat anteeksiannetut ja peitetyt.

Tämä kaikki aiheuttaa pysyvän, koko uskon elämää repivän ahdistuksen ja ristiriidan. Paavali kuvasi tätä ristiriitaa: "Minä en tunne omakseni sitä, mitä teen; sillä minä en toteuta sitä, mitä tahdon, vaan mitä minä vihaan, sitä minä teen (Room 7:15). "Minä tiedän, ettei minussa, se on minun lihassani, asu mitään hyvää. Tahto minulla kyllä on, mutta voimaa hyvän toteuttamiseen ei" (7:18). "Paha riippuu minussa kiinni" (7:21). "Minä viheliäinen ihminen, kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista?" (7:24). Koska uskovassa asuu voittamaton synnin juuri, hän joutuu jatkuvasti katumaan Jumalan edessä.

3. Samaan aikaan vanhurskas ja syntinen

Jokainen Jeesukseen uskova on samaan aikaan vanhurskas ja syntinen. Syntinen tietoisesti ja vanhurskas vasta toivossa ja siksi, että hänelle tällä hetkellä luetaan Jeesuksen pyhyys ja puhtaus. Hän on omissa silmissään ja todellisuudessa monin tavoin epävanhurskas. Mutta Kristukseen uskoessaan Jumalan silmissä hän on kuitenkin vanhurskas ja kestää Jumalan tuomiolla. Kristus peittää uskovan syntisyyden omaan puhtauteensa, kuten morsian puetaan puhtaaseen morsiuspukuun.

Luther sanoo tämän tilanteemme varsin suorasukaisesti Galatalaiskirjeen selityksessään: "Vanhurskaushan...on meidän ulkopuolellamme, ainoastaan jumalallisen armon ja vanhurskaaksiarvostelemisen varassa eikä meissä ole mitään muuta oleellista eikä vanhurskautta kuin mainittu heikko usko eli uskon esikoislahja, me kun olemme alkaneet omistaa Kristusta. Meihin kuitenkin tosiasiallisesti jää synti olemaan" (Luther, 282)

Tämä kahden vastakkaisen totuuden samanaikaisuus leimaa kaikkea uskon elämää. Uskova on kyllä uusi ihminen, joka on jo luotu ja samaan aikaan hänen on päivittäin pukeuduttava uuteen ihmiseensä (2 Kor 5:17). Uskova on myös vanha ihminen, joka on ristiinnaulittu Kristuksen kanssa ja samaan aikaan hänen on päivittäin ristiinnaulittava vanha ihmisensä (Kol 3:1-5).

Olemme läpi elämme ajan kuin savi savenvalajan pöydällä (Jer 18:3-6) ja samaan aikaan jo valmis saviastia, jossa on suunnattoman suuri aarre, usko Jeesukseen (2 Kor 4:7). Olemme murheellisia ja huokailemme ja samaan aikaan saamme aina olla iloisia (2 Kor 6:10). Vapisemme Jumalan vihaa ja samaan aikaan panemme rohkeasti toivomme yksin Jumalan laupeuteen. Olemme varmoja pelastumisestamme (Room 8:38-39) ja samaan aikaan emme voi kuitenkaan olla varmoja siitä, että pääsemme perille (1 Kor 10:11-12). Jumala pyhittää meidät kokonaan (1 Tess 5:23) ja kuitenkin samaan aikaan meitä kehotetaan Jumalaa peläten pyhittämään elämämme kokonaan hänelle (2 Kor 7:1).

Uskovan elämässä on Jumalan rauhaa ja iloa, mutta myös uskon heikkoutta, kiusauksia ja ahdistuksia. Uskonelämä on pikemminkin kaiken vastaanottamista Jumalalta kuin itsensä Jumalalle antamista, enemmän halajamista kuin omistamista, hurskaaksi tulemista kuin hurskaana olemista.

Kristukseen uskovan elämää leimaa sekoitus heikkoutta ja voimaa, kärsimystä ja iloa, luottamusta ja toiveissa pettymistä, turvallisuutta ja pelkoa, menestystä ja vastoinkäymistä, epätoivoa ja toivoa, kiitosta ja panettelua, katkeraa itkua ja vapauttavaa naurua, sairautta ja terveyttä ja lopuksi kaikkein varmimpana vaiheena - usein vähiten sitä odottaessamme - kuolema.

Meidän on opittava pitämään yhdessä tällaiset vastakkaiset kuvaukset uskonelämästä. On helpompi yksinkertaistaa ja korostaa vain toista puolta. Kuitenkaan Jumalan Hengen meissä tapahtuvaa työtä ei voida kuvata totuudellisesti muuten kuin näennäisesti toisensa poissulkevien vastakohtien avulla.

Eräänä seurauksena tästä on, että Raamattua tuekseen käyttäen pyhityksestä opetetaan varsin eri tavoin ja kristityt ovat kovin eri mieltä.

4. Lihan ja hengen välinen sota uskovassa

Synti ja Jumalan vastainen vanha ihminen, liha, asuu uskovassa koko elämän ajan (Room 7:17). Synnin tahto on lihan tahto ja se on aina vihamielinen Jumalaa kohtaan (Room 8:7). Uskova haluaa olla itseriittoinen, seurata itsekkäitä intohimojaan ja palvoa omaa minäänsä. Lihan teot on luetteloitu Gal 5:19-21 (vrt. 2 Tim 3:2-5). On kauhistuttavaa, kun ne pääsevät uskovassa valtaan ja toisinaan tapahtuu niin.

Samaan aikaan uskova on myös uusi ihminen ja hänessä asuu Kristus Pyhässä Hengessä. Jeesus on omiensa kanssa joka päivä.

Vanha ihminen on helposti määriteltävissä ja havaittavissa. Se on itsekäs minäkeskeinen ihminen, joka kaikessa etsii omaansa. Se on piintynyt luontoomme ja siksi luontomme on hidas ja vastahakoinen hyvän tekemiseen, mutta aina valmis pahaan. Vanha on minä itse. Sen on aina oltava lain, syyttävän omantunnon ja kuoleman alainen.

Uusi ihminen on paljon vaikeammin "löydettävissä" omasta sisimmästämme. Jumalan Hengen työ jää katseiltamme salaan. Uusi ihminen on Kristus meissä, Pyhä Henki meissä asuvana, emme me itse. Uusi ihminen on "vierasta lahjavanhurskautta" ja sen mukana alttiutta ja avoimuutta Hengen työlle, jota kuitenkin koko ajan vanha ihminen häiritsee. Myös uusi haluaa saada luontomme valtaansa.

Emme pysty täsmällisesti useinkaan erottamaan, mikä meissä on vanhan ihmisen tahtoa ja mikä taas uuden. Ne ovat sekoittuneet toisiinsa ja ovat aina ja kaikessa samanaikaisesti läsnä.

Valvovassa kristityssä riehuu lakkaamaton sisällissota. Henki sotii lihaa vastaan (Gal 5:17). Meissä oleva synti ja liha vastustaa Henkeä.

"Pitäkää tarkka huoli siitä, että... taistelette Hengessä lihaa vastaan ja seuraatte Hengen johdatusta... Teissä on kaksi taisteluasenteessa olevaa käskijää: Henki ja liha. Jumala on teidän ruumiissanne nostattanut kiukkuisen taistelun. Henki ponnistelee lihaa vastaan ja liha taas puolestaan Henkeä vastaan. Näissä olosuhteissa minä en vaadi teiltä mitään muuta - ettekä mitään muuta voikaan aikaansaada - kuin Hengen johtovaltaan alistumista ja lihan johtovallan vastustamista. Edellistä totelkaa, jälkimmäistä vastaan sotikaa" (Luther). "Syntinen olen ja syntiä tunnen. Enpä vielä ole riisunut yltäni lihaa, johon synti, niin kauan kuin se elää, on piintyneenä. Mutta minä seuraan Henkeä, en lihaa, toisin sanoen, minä uskossa ja toivossa omistan Kristuksen, minä rohkaistun hänen sanastaan ja näin rohkaistuna en täytä lihan himoa" (Luther).

Eräänä vaikeutena tässä taistelussa on se, että omassatunnossamme haluamme olla lakihenkisiä, mutta arkielämässämme ja elämäntavoissamme vapaita ja ilman lakia ja noudattaa vapauden varjolla omia itsekkäitä pyyteitämme ja himojamme. Tämän tähden taistelu meissä asuvan Hengen ja lihaamme piintyneen synnin välillä on tavattoman vaikea ja sitkeää. Siinä taistelussa monet selvät UT:n kehotukset oikeaan vaellukseen ovat suurena apuna.

Ytimeltään Hengen totteleminen on kuitenkin Kristukseen armoon tarttumista. Armoon turvautuessamme emme saa lakata taistelemasta itsessämme asuvaa syntiä ja sen ilmauksia vastaan. Emme saa jäädä synteihimme, vaikka olemmekin jatkuvasti syntisiä - siinä pysyvä ristiriita.

Kun uskova lankeaa syntiin, hän on kuin pieni lapsi, joka kaatuu kuralätäkköön. Hän menee heti itkien kotiin. Mutta hän ei ole kuin sika, joka nauttii kurassa olemisesta. Syntiin suostumien on kuin nuotioon kaatumista. Kyllä siitä pian on päästävä pois (Miika 7:8).

"Staupitzilla oli tapana sanoa, että hurskaiden on toivottava kuolemaa siksi, että tässä elämässä ei synnin tekeminen koskaan lopu, ja niin asia totisesti on. Hurskaiden mielissä on enemmän murhetta synneistä ja kuoleman pelosta kuin iloa lahjaksi annetusta elämästä ja Kristuksen sanomattomasta armosta. He kuitenkin painiskelevat tuota epäuskoa vastaan ja uskon avulla he voittavat sen, mutta silti tuo murheen henki aina palaa. Siksi heissä pysyy parannus kuolemaan asti" (Luther).

5. Aran tunnon säilyttäminen Herran sanan edessä

Arkielämässä on mitä tärkeintä säilyttää arka tunto Herran sanan edessä (Jes 66:2,5). Niin pian rutinoidumme, tulemme haluttomaksi ja valvomattomaksi sekä suhteessa omaan syntisyyteemme että anteeksiantamukseen. Olemme sisäisesti särkymättömiä ja kylmiä. Suosimme ja piilottelemme sisäisiä syntejämme ja halukkaasti leikimme syntiemme kanssa uhmaten Jumalan sanaa. Huomaamme myös miten välipitämättömästi suhtaudumme ihmeelliseen anteeksiantamukseen. On ihme, jos arka tunto säilyy.

Ei pidä myöskään tahallaan asettua alttiiksi kiusauksille, joita ei sitten pystykään vastustamaan (Room 13:12-14). Meidän on suostuttava määrätietoisesti kamppailemaan eroottiset ajatuksia, katkeria itsesäälin tunteita, kateutta, mustasukkaisuutta, kiukkua ja vihaa vastaan. Synti on aina Jumalan silmissä inhottavaa. Se on kapinaa häntä vastaan, hänen pilkkaamistaan.

Yhdessäkään elämämme synnissä ei ole mitään kaunista eikä puolustettavaa. On mieletöntä leikkiä synnillä ja tehdä syntiä tahallaan uhmaten Jumalan sanaa. Siksi paha ja jatkuvasti synnissä pysymisen aikomus ja täysin vailla katumusta ja tuskaa oleminen tukahduttaa pelastavan uskon. Synnit on uudelleen ja uudelleen nimettävä synniksi ja luovutettava synnin tunnustuksessa Herralle (Matt 5:20-30).

"Tätä ruumiillista itsekuria on harjoitettava alinomaan, ei ainoastaan harvoina määrättyinä (Luuk. 21:34) päivinä, niin kuin Kristus sanoo: ‘Pitäkää vaari itsestänne, ettei teidän sydämiänne raskauta päihtymys’; ja: ‘Tätä riivaajien lajia ei saa lähtemään ulos muulla kuin rukouksella ja paastolla’ (Mark. 9:29). Samoin Paavali (1 Kor. 9:27) sanoo: ‘Minä kuritan ruumistani ja alistan sen kuuliaisuuteen.’

Tekstit:

http://rovasti.fi/node/188

Kristuksen evankeliumin kirkkaudesta säteilee elämäämme valoa (2 Kor 4:4). Evankeliumia kuunnellessamme Kristuksen kasvoilta säteilevä Jumalan kirkkaus valaisee joka kerta sydämemme (4:6). Se loistaa koimmepa itsemme sitten tunkion jätevesilammikoksi tai puhtaaksi lähdelammeksi. Se loistaa kehitysmaan miljoonakaupungin slummin likaiseen ja köyhään majaan yhtä lailla kuin suomalaisen esikaupunkialueen tilavaan ja kauniiseen omakotitaloon. Kaikkialla missä ristiinnaulittua Kristusta julistetaan ja häneen uskotaan – täysin ympäristöstä, läsnäolevista ihmisistä riippumatta, sinne loistaa tämä ihmeellinen valo.

Missä evankeliumia julistetaan, siellä ”kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valon. Niille, jotka asuvat kuoleman varjon maassa loistaa valkeus” (Jes 9:1; Matt 4:16). Siksi vaikka juuri nyt ”kulkisin pimeässä laaksossa, en pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani. Sinä suojelet minua kädelläsi, johdatat paimensauvallasi” (Ps 23:6). Herra johdattaa silloinkin vaikka kivut tuntuvat sietämättömiltä ja ongelmat täysin ylivoimaisilta. Siksi ”katson hyljättynäkin silmiis helliin, Jeesus” (virsi 288:4).

Yksikään Kristukseen evankeliumin valon kohdannut ihminen ei voi sille mitään, että hänen elämänsä on merkillinen sekoitus kärsimystä ja iloa. Siinä vaihtelee luottamus ja toiveissa pettyminen, turvallisuus ja pelko, menestys ja vastoinkäymiset, perheriidat, jopa erot, mutta myös sopu, epätoivo ja toivo, kiitos ja panettelu, katkera itku ja vapauttava nauru, sairaus ja terveys. Lopuksi - kaikkein varmimpana vaiheena, usein vähiten sitä odottaessamme - kuolema. Keskiaikainen sanonta ilmaisee tämän elämän moniselitteisyyden ja kaksinaisuuden sanoilla: keskellä elämää olemme kuolemassa..

Tähän monella tavoin niin heikkoon, haparoivaan ja mitättömältä tuntuvaan elämäämme loistaa evankeliumissa Kristuksen rakkauden valo. Se valo ei muuta täällä alhaalla elämäämme eikä olosuhteitamme. Se antaa rohkeuden kohdata todellisuus, jota meidän on elettävä. Se valo ohjaa tietämme askeleen verran eteenpäin maanpäällisessä helvetissämmekin ja muuta emme tarvitsekaan tänään. Sen valon varassa jaksamme vaeltaa ja kantaa ne kuormat, jotka meille on annettu.

Kenties nousemme vastustamaan näin synkältä kuulostavaa opetusta Jumalan lapsen pysyvästä ristin tiestä. Eikö uskovan tulisi jo nyt elää Kristuksen ylösnousemuksen huikeasta voimasta? Eikö evankeliumin valkeuden loistaessa elämäämme kaiken pitäisi olla yhtä ainoaa riemua, voimaa ja selvyyttä? Kaukana olkoon kaikki heikkous ja haparointi!

Siksi yksikään Kristuksen evankeliumin valossa vaeltava ei voi paeta tänään heikkoutta, vähäpätöisyyttä eikä kärsimyksiä. Vieläkin pitää paikkansa, että "Jumalan valtakuntaan meidän on mentävä monen ahdingon kautta." (Apt 14:22).

Jumalan heikkous ja kärsimys Golgatalla Kristuksessa ei ollutkaan tässä maailmassa tilapäisilmiö, jonka ylösnousemus lakaisi pois ja jonka ylösnousemuksen ja helluntain kokeneet opetuslapset voisivat unohtaa. Jeesuksen ristillä ja alennustiellä on pysyvä merkitys. Kuinka voisimme vaatia tuloksia ja suuria aikaansaannoksia, kun hän sai kokea elämänsä viime hetkinä, että kaikki jättivät hänet. Hän jopa joutui huutamaan: Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit. Eikä se ollut mitään teatteria!

Tänäänkin Jumalan lapset lähetetään kaikkialle maailmaan. He julistavat oman elämänsä kärsimyksessä ristiinnaulittua Kristusta: ”Julistatte Herran kuolemaa siihen asti kun hän tulee” (1 Kor 11:26). Ei kuoleman julistus ole voiton, vaan heikkouden ja tappion julistusta. Mutta juuri siinä tappiossa oli ja on Kristuksen voitto ja siinä on meidänkin voittomme. Jeesus ei luvannut seuraajilleen mitään menestystarinaa maailmassa (Joh 16:33). Seurakunta tulee olemaan loppuun asti vainottu. Kun Ihmisen Poika tulee löytäneekö hän uskoa maan päältä (Luuk 18:8).

Paavali uskalsi sanoa, että elämä on hänelle Kristus ja kuolema voitto (Fil 1:21). Hän myös sanoi, että hän pitää kaikkea pelkkänä tappiona "tuon ylen kalliin, Kristuksen Jeesuksen, minun Herrani tuntemisen rinnalla." Hän jatkaa: "Hänen tähtensä olen menettänyt kaiken, olen heittänyt kaiken roskana pois, jotta voittaisin omakseni Kristuksen" (Fil 3:8).

On mieletöntä vaihtaa Kristuksen tuntemisen ja seuraamisen heikkous ja avuttomuus tämän ajallisen elämän mahtavuuteen, loistoon, yltäkylläisyyteen ja helppouteen. Vain Kristuksen kanssa tappio voi muuttua voitoksi, heikkous voimaksi ja haparointi kirkkaaksi ja määrätietoiseksi vaellukseksi. Vain hänen seurassaan saavutamme lopullisen voiton!

Tämän ei pitäisi hämätä meitä. Kirjan karun ja luettelonomaisen ulkokuoren sisään kätkeytyy äärimmäisen tärkeä sanoma Jumalalta. Se tulee selvästi esille jo kirjan alkuluvuissa. Siksi niihin kannattaa huolella syventyä.

Tarvitsemme sydämen herkkyyttä huomataksemme mikä niissä on tärkeää ja mitä toistetaan. Saman tulisi olla myös meidän uskonelämässämme tärkeää ja toistamisen arvoista.

Kirjassa on kysymys siitä, miten ihmisen tulee lähestyä Herraa ja toimia oikein Herran kasvojen edessä (3 Moos 1:5). Olemme pinnallisen ajan ihmisiä. Meille lienee itsestään selvää, ettei Herran eteen tulemisessa eli rukoilemisessa ole muita ongelmia kuin oma haluttomuutemme ja laiskuutemme. Herralla on aina vastaanottoaika. Kunhan vain viitsimme mennä.

Olemme varmat siitä, että Herra ottaa meidät vastaan ja on meille suosiollinen (3 Moos 1:3, KR 92) ja että Herran mielisuosio tulee osaksemme (1:3, KR 38)? Pyhä Henki käyttää havainnollista kuvaa: On kysymys siitä, miten meidän lähestymisemme tuoksuu suloisesti Herralle (1:9, KR38), olisi Herralle mieluisaa (1:9, KR 92). On hyvä alleviivaten lukea tämän mainitsemat toistot (1:9, 13, 17; 2:2, 9, 3:16; 4:31).

Kirja osoittaa, että voimme olla Herralle mieluisia vain yhdellä ehdolla. Yksin uhri tekee elämämme Herran edessä suloiseksi tuoksuksi. Sana uhri toistuu kirjan alkuluvuissa lähes 170 kertaa.

Totisesti ihminen ei voi lähestyä eikä puhutella Jumalaa muuten kuin uhrin välityksellä. Uhri on se ainoa silta joka johtaa ajallisen ihmisen iankaikkisen Jumalan luo. Se on ihmisen ja Jumalan välisen yhteyden avainasia. Meidän on tuotava uhri Herralle.

Juuri tästä käydään sydämessämme taistelua. Emme hyväksy tai edes tajua, että uhri on välttämätön meidän ja Jumalan välillä.

Uhrin merkitys tulee havainnollisella tavalla esiin, kun meille osoitetaan, että meidän on pantava kätemme virheettömän uhrieläimen pään päälle (3 Moos 1:4; 3:2, 8; 4:4,15, 24, 29, 33) Se merkitsee, että siirrämme elämämme, kaikki, mitä meillä on ja nimenomaan syntimme uhrin kannettavaksi (3 Moos 16:21). Näin uhri edustaa meitä ja on sijaisemme.

Ylivoimaisen vaikeaa monella aikamme ihmiselle on hyväksyä, että uhri on teurastettava ja sen veri vihmottava Jumalan edessä (3 Moos 1:5, 11, 15: 3:2, 8, 13: 4:4, 15,24, 29, 33; 5:8,; 7:2). Mutta vielä käsittämättömämmältä tuntuu, että vasta nyt tapahtuu sovitus Herran edessä ja vasta nyt on mahdollista saada syntinsä anteeksi (4:20, 26, 31, 35; 5:6, 10, 11,13, 16,18, 26; 6:23). Emme koskaan ajallisuusihmisinä pysty käsittämään sitä, että ilman verenvuodatusta ei tapahdu anteeksiantamusta ( Hepr 9:22; 3 Moos 17:11). Voimme olla puhtaita Herran edessä vain sovitusveren alla saadessamme syntimme anteeksi (3 Moos 16:30).

Kolmas Mooseksen kirja mitä väkevimmällä tavalla kääntää katseemme Golgataa kohden. Yksin Jeesus on Jumalale kelpaava virheetön uhri. Vain hänen kannettavakseen voimme antaa syntimme. Hänet on Jumalan Karitsana teurastettu. Hänen verensä on vuodatettu. Vain hänessä on nyt syntiemme anteeksiantamus ja yhteys Jumalaan.

SOVITUKSEN IHME

Meillä on eräs ihmeellinen luku Vanhassa testamentissa. Siinä näkyy "tulevan hyvän varjo" poikkeuksellisen selvänä (Hepr 10:1, KR38). Tähän "tulevaan hyvään" Jumalan on sitonut jokaisen ihmisen lopullisen elämänkohtalon.

"Tuleva hyvä" on Jumalan sovitusteko Golgatan ristillä. Ristin tapahtumassa Jumala on sovittanut meidät itsensä kanssa Kristuksen kautta (2 Kor 5:18).

Tämän Jumalan sovitusteon varjo osuu Suuren sovintopäivään (3 Moos 16). Vanhassa testamentissa on tosin vain varjo ja siinä monia yksityiskohtia, joita emme ymmärrä: Itse sovitus tulee kuitenkin kirkkaasti esiin.

Kuule, katso ja näe kuinka tuossa "toimitetaan teille sovitus teidän puhdistamiseksenne; kaikista synneistänne; te tulette puhtaiksi Herran edessä" (3 Moos 16:30). Viisitoista kertaa tässä luvussa toistuu sana sovitus. Se on luvun ydinasia.

Sovitus on näkyvä, aineellinen ja käsin kosketeltava tapahtuma. Näin oli Suurena sovintopäivänä ja näin myös ensimmäisenä Pitkänäperjantaina, jolloin Danielin profetian mukaan "pahat teot sovitetaan" (Dan 9:24).

Varjokuva osoittaa, että sovituksen toimittamiseksi tarvittiin syntiuhri (3 Moos 16:3). Uhria nimitetään syntiuhriksi siksi, että uhrin kannettavaksi pantiin synnit (16:21-22) olivatpa synnit minkäkaltaisia tahansa (16:16). "Sovitettavat synnit pantakoon sen kannettaviksi" (16:10, KR 92).

Uudessa testamentissa sama asia toistetaan: "Sen joka ei synnistä tiennyt, hän meidän tähtemme teki synniksi" (2 Kor 5:21). "Itse kantoi meidän syntimme ruumiissansa ristinpuuhun" (1 Piet 2:24). Pahuuteen syyllistyneen ei enää tarvitse itse kantaa pahuutensa seurauksia, toinen kantaa ne hänen puolestaan.

"Sinä joit sappea saadaksesi meidät vapaiksi katkeruudesta; sinä joit etikkaa ottaaksesi pois meidän velttoilumme; sinä kärsit pilkkaa vihmoaksesi meidät taivaan kasteella, sinua ruoskittiin, että me saisimme keskelle katoavaisuutta ikuisen elämän; sinut kruunattiin piikkikruunulla, että sinä voisit kruunata rakkauden ikivihrein seppelein ne, jotka uskovat sinuun; sinut laskettiin hautaan, että me pääsisimme osallisiksi uuden luomisen armosta nyt ja halki kaikkien aikojen" ( 200-300-lukujen liturgiasta).

Vastaus edelläolevaan eksytykseen:

Siinäpä olikin melkoinen myrkkyannos, Kaikkivaltiaan Pyhää Sanaa ja Lakia (Tooraa) ihan tahallansa rikkovaa, ainaisesti parannusta tekemätöntä, niin ikään Kaikkivaltiaan Pyhää Sanaa ja Lakia (Tooraa) tahallansa rikkovaa, laitonta maallista esivaltaa tukevaa, sijaisuhraavaa luterilaista uskonnollista huoruutta, joka vie harjoittajansa tuleen ja kadotukseen. Taitavasti sommiteltua sotkua, jolla yritetään muovailla tekosyy tahalliseen rikkomiseen Kaikkivaltiasta vastaan.

Edellä olevassa eksytyksessä taisi jostain syystä unohtua kertoa, että saadakseen osakseen Kristuksen Pyhän Veren lunastuksen, on tehtävä kokonaisvaltainen parannus ja myös pysyttävä sillä tiellä pahan vallassa olevasta maailmanjärjestelmästä erottautuen eikä siinä mukana jatkaen. Luterilainen porttous sallii jopa tahallisen rikkomisen Kaikkivaltiasta vastaan ja peittää sen Kristuksen verellä näin Kristusta alituiseen murhaten voidakseen jatkaa syntejään.

"Mutta jos joku yksityinen rikkoo erehdyksestä,.....Kun pappi on toimittanut sovituksen sille, joka on erehdyksestä, tahtomattaan, rikkonut JHVH:a vastaan, kun hän on toimittanut hänelle sovituksen, niin hänelle annetaan anteeksi.
Sama laki onkoon sekä maassa syntyneillä israelilaisilla että vieraalla (muukalaisella), joka asuu heidän keskellänsä, kun joku rikkoo erehdyksestä.
Mutta se, joka tahallisesti tekee syntiä, olipa hän maassa syntynyt tai vieras (muukalainen), pilkkaa JHVH:a, ja hänet hävitettäköön kansastansa. Sillä hän on pitänyt halpana JHVH:n Sanan ja rikkonut Hänen käskynsä; hänet tuhottakoon, syntivelka painaa häntä." (4.Ms.15:27-31)

"Sillä jos me tahallamme teemme syntiä, päästyämme totuuden tuntoon, niin ei ole enää uhria meidän syntiemme edestä, vaan hirmuinen tuomion odotus ja tulen kiivaus, joka on kuluttava vastustajat.
Joka hylkää Mooseksen lain, sen pitää armotta kahden tai kolmen todistajan todistuksen nojalla kuoleman; kuinka paljon ankaramman rangaistuksen luulettekaan sen ansaitsevan, joka tallaa jalkoihinsa Jumalan Pojan ja pitää epäpyhänä (kreik. koinon, 2840) liiton veren, jossa hänet on pyhitetty ja pilkkaa armon henkeä.
Sillä me tunnemme Hänet, joka on sanonut: "Minun on kosto, minä olen maksava" ja vielä "JHVH on tuomitseva kansansa". Hirmuista on langeta elävän Jumalan käsiin." (Hebr.10:26-31)

Ainoa oikea Kaikkivaltiaan hyväksymä kokonaisvaltainen, kuninkaallisen ja papillisen järjestyksen sisältävä elämänjärjestelmä, jota myös Kristus opetuslapsineen edusti, on Aabrahamin usko eli oikea Islam, josta Koraani ja muut Kaikkivaltiaan Pyhät Ilmoitukset ja Kirjoitukset todistavat. Joten jättäkää kuvottavat uskonnolliset huoruudet ennen kuin Kaikkivaltias lähettää noutajan eikä enää ole mahdollisuutta valita toisin.