Työtön tulee kyllä toimeen kun syö kerran päivässä sillä työtön ei energiaa tarvii koska makaa vain kotona. Yhteen ateriaan päivässä riittää 150 euroa sossurahaa kuukaudessa
Työttömälle kuuluu yksi ateria päivässä
sossun-täti
16253
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
No ei ole varaa muuhun kun maksaroonilaatikkoon.
Ei niille kannata antaa yhtään rahaa. Ne kuitenkin juovat sen ja uikuttavat sitten olevansa nälkäisiä.
Riittää, kun yhteiskunta jakaa työttömille kerran päivässä ison puuroannoksen. Ihmisoikeudet toteutuvat silloin tavalla, joka ei rapauta työmoraalia. 150 euroa riittää jo kunnon kännäämiseen joka toinen päivä, minkä liian moni valitsee mieluummin kuin työnteon.
mikä saa ihmisen kirjoittelemaan tällaisia köyhien palstalle
No se kun työttömät juo korvauksensa!
Kulutuksen mukaan syödä ettei liikaa energiaa niin lihoo.
Syön vaa maksalaatikkoo.
Köyhä antaa vähästään, rikas ei paljostakaan ja usein vanhemmat auttaa aikuista työtöntä lastaan vaikka pieni eläke.
Omaiset pitää huolta toisistaan, tähän on taas tultu.
ruoka ja vaatekupongit takaisin. Ei sossupummi kaljaa tai tupakkaa tarvitse saati sitten ostella kännyköitä tai nettiä oikeastaan.
köyhien juna kyyditykset alkavat keväällä venäjän siperiaan siellä työ tekee sinusta vapaan opit olemaan valpas ja rakastamaan isänmaatasi tulet arvostamaan sitä mitä annetaan pettureiden paljastamisesta saat palkinnon et näe nälkää etkä elä puutteessa sinusta pidetään huoli kun olet ahkera vapauden päiväsi lähestyy nopeasti saat palkinnoksi palan maata täydellä vatsalla elät loput päiväsi hyväiltynä
370.000 maksuhäiriöistä ihmistä...huippu suoristus tarviiko enää muuta SANOA !
Mene töihin kun luottotiedot on menneet...mene oikeestaan yhtää mihinkään sitten.
Ai ei tarvis nettiä...eipä ne työt mistään työvoimatoimistostakaaan tule vaan itse netistä hakemalla jos tulee. Asunnotkin on sieltä haettavaa Jos osaa.
Luuletteks te, että työvoimatoimisto on joku asunnon välitys pulju...Tsaijajai.
Pientä Psykoosia taas jutuissa havaittavissa ....Soittakaa 112.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/201702142200070505_uu.shtml
Näinkö pitäs.
Ensinnäkään niitä työpaikkoja kenenkää ei pitäs kellekään järjestää. Painukaa vituun sossun karvaset tädit.