YLE puhui TOTTA armeijan syrjinnästä.

Vain vähä-älyisimmät aivokääpiöt eivät suostu tajuamaan, että YLE kertoi totuuden kaksoiskansalaisten syrjinnästä puolustusvoimissa.

USA:n kanssa solmittu isäntämaasopimus kieltää Suomea päästämästä Venäjän kaksoiskansalaisia sellaiseen asemaan puolustusvoimissa, että näillä on mahdollista päästä näkemään USA:n kanssa sovittuja asioita kriisitilanteisiin ja ylensäkin yhteistoimintaan liittyen.

Lopetakaa siis paskan jauhaminen asiasta, että YLE valehteli. Sen jälkeen kun isäntämaasopimus allekirjoitetiin, on armeijan ylin johto ohjeistanut siten etteivät Venäjän kaksoiskansaliset voi olla mukanan kuin vain tarkoin rajatuissa toiminnoissa.
52406
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 52

Vanhimmat

Saa edes tulla suomeen, vihollinenhan tulee aina idästä

2Äänestä
  • USA:n sopimuksissa on melko varmaan kielletty armeijan siis niiden omiin järjestelmiin pääsy venäläisiltä ja monilta muiltakin? Mutta koska armeijassa kenraali voi lempiä kokkia, puolustusvoimat eivät pysty erottelemaan kuka voisi vuotaa tai penkoa tietoja.

    Äänestä

  • Voi se koukatakin

    Äänestä

Vain vammaiset älykääpiöt ei tajua,että ylelle ei kuulu vittuakaan armeijan asiat.

1Äänestä

Sotilaat tekevät omaa työtään. Ei ole ylen asia sekaantua siihen.

1Äänestä

YLE valehteli!

Kuten aina!

1Äänestä

Hyvä kun YLE nosti esiin, miten USA määrää puolustusvoimia yli Suomen lakien, ja kuinka armeijan johto on niin idioottilauma, ettei totuutta voi kansalle kertoa vaikka sen tajuavat ja osavat päätellä.

Hölmölän kansa on niin hölmöä, ettei se edes tajua kuinka järjetöntä on ollut antaa USA:lle tiedot kaikkesta maanpuolustukseen liittyvästä, kun USA on juuri se maailman röyhkein terroristi- ja rosvovaltio.

Äänestä
  • Onko sitten viisasta antaa tiedot venäjän kansalaiselle, hölmölän- ameeba

    1Äänestä

  • kaksoiskansalainen kirjoitti:

    Onko sitten viisasta antaa tiedot venäjän kansalaiselle, hölmölän- ameeba

    ielä hölmömpää on antaa kaikki tiedot puolustuksesta USA:lle, joka on maailman pahin terroristi- ja rosvovatio.

    Äänestä

  • USASiat-vittuun-Suomesta kirjoitti:

    ielä hölmömpää on antaa kaikki tiedot puolustuksesta USA:lle, joka on maailman pahin terroristi- ja rosvovatio.

    Kyllä olet idiootti-kusipää. Niitä tietoja ei anneta kenellekään. Todista väitteesi.
    Paskan huutaminen palstalla ei riitä.

    Äänestä

  • VasuriSiat-vittuun kirjoitti:

    Kyllä olet idiootti-kusipää. Niitä tietoja ei anneta kenellekään. Todista väitteesi.
    Paskan huutaminen palstalla ei riitä.

    Koska olet aivokääpiö, et kykene tajuamaan miksi isäntämaasopimus on tehty, mitä se pitää sisällään, ja mitä käytännössä tarkoittaa. Sopimus perustuu siihen, että USA:n mahdollisessa konfliktissa Venäjän kanssa, toimivat Suomen puolustusvoimat Nato-johdon alaisuudessa USA:n tukena. Tämän vuoksi sopimus edellyttää erityisen tarkkaa yksilöintiä kaikesta siitä, mitä Suomella on käytettävissä. Eli, missä mitäkin aseistusta on, ja miten sitä on suunniteltu käytettäväksi. Lisäksi on pyritty ennakkosuunnittelemaan se, miten kaikki saadaan synkroniin USA:n / Naton kaluston kanssa. Sitä kun tuodaan Suomeen kriisitiilanteessa tarvittavia määriä. Kuten vaikkapa USA:n hyökätessä Suomen kautta Venäjälle.

    http://anttipesonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/185645-ipu-kaansi-naton-isantamaasopimuksen-mou-suomeksi

    Äänestä

  • USAkiimaisten-ÄO-40 kirjoitti:

    Koska olet aivokääpiö, et kykene tajuamaan miksi isäntämaasopimus on tehty, mitä se pitää sisällään, ja mitä käytännössä tarkoittaa. Sopimus perustuu siihen, että USA:n mahdollisessa konfliktissa Venäjän kanssa, toimivat Suomen puolustusvoimat Nato-johdon alaisuudessa USA:n tukena. Tämän vuoksi sopimus edellyttää erityisen tarkkaa yksilöintiä kaikesta siitä, mitä Suomella on käytettävissä. Eli, missä mitäkin aseistusta on, ja miten sitä on suunniteltu käytettäväksi. Lisäksi on pyritty ennakkosuunnittelemaan se, miten kaikki saadaan synkroniin USA:n / Naton kaluston kanssa. Sitä kun tuodaan Suomeen kriisitiilanteessa tarvittavia määriä. Kuten vaikkapa USA:n hyökätessä Suomen kautta Venäjälle.

    http://anttipesonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/185645-ipu-kaansi-naton-isantamaasopimuksen-mou-suomeksi

    Siis yhden henkilön väittämistäkö sinä kehität universaalin totuuden?
    Koska olet täysi aivokääpiö, et kykene edes mihinkään kriittiseen ajatteluun. Se sopimus on täysin julkinen, kenen tahansa luettavissa.

    Venäjäkiimasi on sairasta, Tsuhna. Juuri tuollaisia typeryksiä venäjä tarvitsee.

    Sinä tietysti itket Porkkalan palautusta Suomelle, pitäähän nyt Venäjällä olla tukikohta suomessa, josta käsin pystyy tuhoamaan koko etelä-suomen.

    Äänestä

  • IdioottiDesantti kirjoitti:

    Siis yhden henkilön väittämistäkö sinä kehität universaalin totuuden?
    Koska olet täysi aivokääpiö, et kykene edes mihinkään kriittiseen ajatteluun. Se sopimus on täysin julkinen, kenen tahansa luettavissa.

    Venäjäkiimasi on sairasta, Tsuhna. Juuri tuollaisia typeryksiä venäjä tarvitsee.

    Sinä tietysti itket Porkkalan palautusta Suomelle, pitäähän nyt Venäjällä olla tukikohta suomessa, josta käsin pystyy tuhoamaan koko etelä-suomen.

    Painu luulosairas aivokääpiö hoitoon. En ole väittänyt että Venäjän kansalaisten pitää päästä puolustusvoimien salaisiin tietoihin.

    USA-kiiman ja -kupan runtelemat aivosi eivät vain kykene tajuamaan, että isäntämaasopimus ei voi edes toimia, jos amerikkalaiset eivät tiedä tarkoin Suomen puolustuksen asioita.

    Jos omaisit edes simpanssin älykkyyden, ei faktojen tajuaminen olisi niin vaikeaa.

    Äänestä

  • Voe jos oesin lihava, fagottiin pierevä vaemohhakkaaja.
    Mahtaes vituttaa.

    Äänestä

  • USAkiimaisen-ÄO-20 kirjoitti:

    Painu luulosairas aivokääpiö hoitoon. En ole väittänyt että Venäjän kansalaisten pitää päästä puolustusvoimien salaisiin tietoihin.

    USA-kiiman ja -kupan runtelemat aivosi eivät vain kykene tajuamaan, että isäntämaasopimus ei voi edes toimia, jos amerikkalaiset eivät tiedä tarkoin Suomen puolustuksen asioita.

    Jos omaisit edes simpanssin älykkyyden, ei faktojen tajuaminen olisi niin vaikeaa.

    Kiima-kommari se vaan huutelee apinan-aivojensa tuotoksia.
    Eikö desantti tiedä, että Suomessa tuollaiselle paskalla ainoastaan nauretaan.

    "jos amerikkalaiset eivät tiedä tarkoin Suomen puolustuksen asioita. "
    Väitteesi on käsittämättömän typerä. Luulosairaan salaliittoteorioita.

    Venäjäkiimasi on sairasta, Tsuhna. Juuri tuollaisia typeryksiä venäjä tarvitsee.

    Äänestä

YLE laukoi arvelujaan Suomen puolustusvoimien tilasta ILMAN puolustusministeriön lupaa - ja SE on maanpetos ja tulisi johtaa VANKILAAN.

1Äänestä
  • Juuri niin.

    Äänestä

YLE teki aivan oikein, koska tietoa ei saa pimittää kansalta.
YLE teki oikein, koska PV rikkoo LAKIA!

Täysin selvä asia!

Ja jos Yle ei olisi näin tehnyt,täällä olisi itketty kuinka
VALTAMEDIA piilottaa ja salailee asioita suomalaista, ja kuin
YLE piilottelee

LOPETTAA RUIKUTUS

Äänestä

Yle tekee myyräntyötä ja nuolee pebanderia 😁

1Äänestä

Vähä-älyisimmät päästäisivät vaikka ulkomaalaisen Suomen johtotehtäviin ilman Suomen kansalaisuutta suvaitsevaisuuden ja naiiviuden nimissä. Kaksoiskansalaisuuteen liittyy etuja mutta myös rajoitteita, ja se on suvakin hyväksyttävä.

Äänestä

Pietarin trollit unohtavat, että ainoan mahdollisen vihollisen Venäjän väkeä ei saa päästää turvallisuuden ytimiin.

Äänestä
  • Voi teitä tietynlaisia lapsukaisia. Olisitte edes solvaamatta toisia suomalaisia ihmisiä, mutta olettekin rääpäleitä.

    Se, joka unelmissaan luulee vain Venäjää Suomen mahdolliseksi viholliseksi ei tunnusta tosiasioita. Vihollinen on velanantaja, kuten EU, Saksa tms. mikäli Suomi jättäisi maksamatta. Lisäksi vihallisia voivat olla, jos joillekin ei anneta poliittisesti periksi, kuten oleskeluoikeutta, elättämistä, kouluttamistä, heidän kaverit ovat käden käänteessä Belgiasta ja Ruotsista täällä. Ei pidä olla naiivi tai tyhmä. Lopettakaa toisten haukkuminen aiheetta.

    Äänestä

  • UUGFR kirjoitti:

    Voi teitä tietynlaisia lapsukaisia. Olisitte edes solvaamatta toisia suomalaisia ihmisiä, mutta olettekin rääpäleitä.

    Se, joka unelmissaan luulee vain Venäjää Suomen mahdolliseksi viholliseksi ei tunnusta tosiasioita. Vihollinen on velanantaja, kuten EU, Saksa tms. mikäli Suomi jättäisi maksamatta. Lisäksi vihallisia voivat olla, jos joillekin ei anneta poliittisesti periksi, kuten oleskeluoikeutta, elättämistä, kouluttamistä, heidän kaverit ovat käden käänteessä Belgiasta ja Ruotsista täällä. Ei pidä olla naiivi tai tyhmä. Lopettakaa toisten haukkuminen aiheetta.

    Hyvä Tiltu, älä viitsi, tuo keskustelu-taktiikka on jo tuttu meille.
    Kirjoitusvirheesi paljastavat sinut leikiten .

    Luettelepa nyt viimeisen 200 vuoden ajalta ne maat, jotka ovat hyökänneet Suomeen.

    VENÄJÄ,
    VENÄJÄ,
    VENÄJÄ,
    VENÄJÄ,
    VENÄJÄ,
    VENÄJÄ

    No jopas nyt.

    Äänestä

Ei puolustusvoimissa ole mitään tasa-arvoa, eikä saakaan olla. Tuolla laitetaan kaveri kuin kaveri, halusi sitä tai ei, sellaiseen tehtävään missä hänestä on eniten hyötyä Suomen puolustuksen kannalta, muulla ei ole hitonkaan väliä.

Äänestä

VO "Imestyskirja nu" film förde sparken:
Tutteli Hammer:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Tutteli_Hammermann

Tom ölflaska och sköt:
kimmo Wilska
https://www.youtube.com/watch?v=-yQ9wOlQvxU

Förräderi - och vi är tyst:
Riikka Ryska judisk bakgrund krafter:
"Han har arbetat som chef för Helsingin Sanomat."
https://fi.wikipedia.org/wiki/Riikka_Venäläinen

Men - men:

Försvarsmakten: åtgärder mot allmänhet ingen känd
Tisdag 2017/02/07 vid 14,28
Försvarsmakten har inte planerat eller beslutat om de åtgärder Generellt kommunikationsdirektör, kapten Jan Engström säger.

Engström, har frågan inte diskuterats och inga åtgärder är inte heller känt.

Yle avvisade förra veckan på den finska försvarsmakten rättelse dubbelt medborgarskap i media. Korrigering till försvarsmakten sade att YLE har undergrävt sitt rykte, enligt nyhetsrapportering var felaktig och vilseledande.

Engström sade förra veckan att främjas i den ursprungliga nyhet är huvudsakligen terminologiska fel, vilket kan bero på att enligt hans uppfattning, det faktum att det inte förstått hur försvarsmaktens organisation fungerar.

STT

Äänestä

Palstalle kirjoittavat aivottomat ameebat eivät tajua, että Suomen puolustuksen salaiset tiedot kuuluvat vielä vähemmän maailman röyhkeimmälle terroristi- ja rosvovaltio USA:lle, kuin joillekin kaksoiskansalaisille. Siitähän tässä oikeasti pitäisi olla kysymys, ettei mätö-USAlle olisi saanut ikinä paljastaa mitään, puhumattakaan että on menty kimppaan maailman pahimman mätäpesäkkeen kanssa.

Äänestä
  • Vasuripaska voikin lopettaa vihakirjoituksen ja valehtelun tuohon.
    Ovatko nuo uusimmat ohjeet moskovasta?

    Äänestä

Puolustusvoimat sijoittaa henkilöt paikkoihinsa armeijassa omilla ehdoillaan, ei kenenkään siviili-jani-petterin mielen mukaan! Tätä ei punavihervasurin järjenlahjoilla tulla ymmärtämään ikinä, mutta elämöivät suureen ääneen, niinkuin heidän tapansa on ulospäin suuntautua!

Äänestä

Venäläinen ja Happonen, olkaa nyt putinin saappaannuolijat hiljaa vihdoinkin!

Mistään totuudesta ole missään ollut kyse , vaan Suomen itsenäisyydestä ja turvallisuudesta.

Ilman USA-sopimustakin on päivänselvää etteivät mitkään Happoset pääse Armeijan tai Valtion tärkeisiin virkoihin.

Ei edes venäjällä...

1Äänestä

Palstan sekopäät eivät ymmärrä, että YLE:n ja muiden tiedotusvälineiden tehtävänä on tehdä uutisia. Jotkut puhuvat, että YLE julkaisisi jotain salaisuuksia, mutta eihän näin asia ole. Kaksoiskansalaisuutta koskevassa uutisessa puhutaan siitä, miten puolustusvoimat rikkoo lakia.
Lainsäädäntöä ollaan muuttamassa, mutta tällä hetkellä puolustusvoimat rikkoo perustuslakia ja yrittää ohjestuksella kiertää lainsäädäntöä. Sellainen ei ole sallittua. Pitää pysyä lain sallimissa rajoissa, se on aivan selvä juttu.
YLE:llä ei ole mitään tekemistä lain rikkomisen kanssa, ainoastaan puolustusvoimat on rikkonut tässä asiassa lakeja. Ei kai sitä tarvitse salata?
Onko tämä vähän liian vaikeaa ymmärrykselle? Jos niin on, niin täytyy sitten tehdä jotain helpompaa. Pyöritellä vaikka peukaloita.

Äänestä
  • Ylen tehtävä ei ole noudattaa journalismia ja tehdä uutisia. Ylen tehtävä on nykyään vääristellä valehdella ja kieroilla. Ohjailla kansaa erehdyksiin.

    Katso täältä alkuvuoden 2017 koosteita Ylen mokailuista. Jotenkin somaa hehe että kuvassa oleva jyrsijä on erehdyttävästi saman näköinen nöpönenä Jääskeläisen kanssa


    https://www.facebook.com/Suomen-Yleisradio-1843009189279099

    Äänestä

  • mv-rulettaa kirjoitti:

    Ylen tehtävä ei ole noudattaa journalismia ja tehdä uutisia. Ylen tehtävä on nykyään vääristellä valehdella ja kieroilla. Ohjailla kansaa erehdyksiin.

    Katso täältä alkuvuoden 2017 koosteita Ylen mokailuista. Jotenkin somaa hehe että kuvassa oleva jyrsijä on erehdyttävästi saman näköinen nöpönenä Jääskeläisen kanssa


    https://www.facebook.com/Suomen-Yleisradio-1843009189279099

    Kuvassa vasemmalla siis Atte Jääskeläinen ja oikealla isossa kjuvassa hamsteri vai marsu vai mikä lie

    Äänestä

>> Sen jälkeen kun isäntämaasopimus allekirjoitetiin, on armeijan ylin johto ohjeistanut siten etteivät Venäjän kaksoiskansaliset voi olla mukanan kuin vain tarkoin rajatuissa toiminnoissa.>>

Onhan tuo käytäntö ollut olemassa jo paljon ennen Isäntämaasopimustakin. Isäntämaasopimuksen teksti on kaikkien luettavissa, joten siinä tekstissä ei ole enää salassapidettävää.

Lännen suunnaltahan meille viestintäjalusto ja asekalusto valtaosin ostetaan. On ihan kansallisen turvallisuuden nimissä hyvä asia, ettei näistä vuoda liian yksityiskohtaista tietoa Venäjälle.

Puolustusvoimat joutuu toimimaan pikkasen lain tiukan tulkinnan kirjainta vastaan, koska maan puolustuskyvyn säilyttäminen on kuitenkin niin tärkeä asia. Erilaiset Paavo Arhinmäkien ja Ville Niinistöjen ym. suvakit esittävät vaatimuksia että "tasa-arvon nimissä on kaikki sotilaalliset salaisuudet kerrottava kaikille varusmiehille, oli kaksoiskansalaisia tai ei."

Tuossa on selvä ristiriita tiukan laintulkinnan ja toisaalta puolustuskyvun kannalta. Meidän Arhinmäen ja muiden siviilipalvelusmiesten veljeskunta ei tosiaan edistä maanpuolustuskykyä.

Mutta juuri nämä onnettomat, Ville Niinistöt ym, he ovat suureen ääneen vaaltimassa milloin mitäkin asiaa, ja jaloon "tasa-arvoon" viitaten tietenkin aina.

1Äänestä
  • Kukaan ei ole ollut vaatimassa sitä, että puolustusvoimien salaisuuksia pitäisi saada paljastaa varusmiehille tai vastaavassa asemassaoelville. Kukaan ei ole sanonut niin.
    Vaatimuksena on ollut pelkästään se, että puolustusvoimienkin on noudatettava lakeja, eikä puolustusministeri saa valehdella.
    Ministeriössä on lepsuiltu, eikä ole aktiivisesti ajettu lainsäädännön uusimista. Lainsäädännön muuttaminen on ainoa keino saada asiat lailliselle pohjalle.
    Eihän tuosta mitään tule, jos puolustusvoimissa on monenmoista "ohjeistusta" ohi lainsäädännön. Sellaisesta tulee helposti mieleen, että puolustusvoimilla olisi käytössä "salainen lain tulkinta ja ohjeistus", siis epävirallinen. Tästä epävirallisesta tulkinnasta puhui puolustusministerikin, koskapa mainitsi, ettei ole olemassa mitään virallista (kirjallista) ohjeistusta.
    Tarkoittaako tämä sitä, että on kuitenkin olemassa "epävirallinen" ohjeistus?
    Ei taida puolustusministeri olla aivan tehtäviensä tasalla.

    Äänestä

  • YLE puhui totta. Puolustusministeri valehteli haastattelussa, selitteli sitten myöhemmin sanomisiaan. Sitten, kun huomasi puhuneensa perättömiä, osasi jo olla hiljaa. Eipä ole kaksisissa kantimissa puolustusvoimien johto!

    Äänestä

  • Puhui_totta kirjoitti:

    YLE puhui totta. Puolustusministeri valehteli haastattelussa, selitteli sitten myöhemmin sanomisiaan. Sitten, kun huomasi puhuneensa perättömiä, osasi jo olla hiljaa. Eipä ole kaksisissa kantimissa puolustusvoimien johto!

    Eikö Ylelle kuulu vastuun kanto Suomen puolustuksesta? En osaa muuta sanoa, oliko tämä vain asioiden sotkemista, koska kansalaisten ei haluttu penkovan Terrafamen kauppaa. Jos Yle haluaa olla vapaa valtiosta, sopii hankkia yksityisomistajia.

    Äänestä

Ihan turha ketju, koska Trump.

Aivan sama vaikka kaksoiskansalaiset johtaisivat koko puolustuslaitosta, tai ehkä se olisi parempikin, he voisivat helpommin neuvotella venäläisten kanssa, jos kriisi tulee.

Äänestä

No, olisipa turvallinen olo, jos mahdollisen kriisin sattuessa tietäisi, että oman armeijan johdossa on henkilöitä, joiden pitäisi ehkä hyökätä omia sukulaisiaan vastaan. Aika outoa, jos tuppaantuu edes sellaiseen virkaan.

Äänestä

Vajaaälyiset USAnisitit eivät kykene tajuamaan, millaista TAHALLISTA Suomen lain rikkomista liittyy isäntämaasopimuksen allekirjoitukseen.

Ruotsi ja Suomi olivat yhtä aikaa liikkeellä, mutta Ruotsin päättäjät eivät voineet allekirjoittaa sopimusta, koska se sisälsi Ruotsin lakien vastaisia asioita. Suomen päättäjät tiesivät hyvin lainvastaisuudet, ja sen, että sopimus rikkoo Suomen ja Venäjän välisiä sopimuksia. Silti se allekijoitettiin.

Mielisairautensa huipuksi isäntämaasopimus teki Suomesta Venäjän vihollisen ydiansevaltiona, koska USA:lle ja Natolle annettiin oikeus tuoda ydinaseet suomeen ja käyttää niitä Venäjää vastaan.

Kansa ei selvätikään tajua kuinka valtavaan, nopean täystuhon vaaraan sopimus on koko kansakunnan saattanut vain siksi, että jotkut päättäjät keräävät lahjuksia ja nuoleskelevat amerikkalisia syvältä anuksesta. Rikolliset päättäjät saavat tehdä mitä tahansa kansan tuhoamiseksi, ja hölmöt ovat vain innoissaan kun ollaan maailman törkeimmän rosvo- ja terroristivaltion hyviä kavereita.

Se jos mikä on typerää, ettei sodan lietsomisen sijasta ole pyritty yhteistyöhön Venäjän kanssa sen suunnattomien luonnovarojen hyödyntämisessä molempien maiden hyödyksi, jolloin talous olisi paljon paremmalla mallilla, eikä sodan uhkaa olisi.

Äänestä
  • Tässä taas yksi neropatti jonka tiedot taloudesta ovat viisivuotiaan tasolla. Kovat ovat luulot ja odotukset Venäjän Italiaakin pienmmän talouden suhteen.

    Äänestä

  • Eniten sotarikoksia ja siviiliuhreja on kansana tilillään venäläisillä. Puhutaan miljoonista siviiliuhreista.


    Afganistan 1979-1989 2 miljoonaa kuollutta, 3 miljoonaa haavoittunutta, 7 miljoonaa pakolaista.
    https://www.youtube.com/watch?v=mR7xwzjkxbY

    Tsetsenia
    https://www.youtube.com/watch?v=xyDNtMojVF4

    https://www.youtube.com/watch?v=ITQTd0CPPAQ

    Ukraina
    https://www.youtube.com/watch?v=X9P7R-l9bUY

    Suomi
    http://www.iltalehti.fi/kuvagalleria/data/yleinen/544/


    Lisäksi kommunismin ideologian uhreja on 100 miljoonaa.

    Äänestä

  • Tämä on nimimerkille "USAnismi-ON-mielisairaus"

    Tiedätkö miksi sinun on turha täälläkään mitään kirjoitella?
    Siksi, että jos huutelet tuollaisia juttuja oikeassa elämässä saat selkääsi melko nopeasti.
    Miksi siis kuvittelet, että ihmiset ottavat sinut täälläkään vakavasti? Miksi kukaan vaivautuu edes vastaamaan, kun ei sinulle oikeassa elmässäkään kukaan mitään puhu.

    Äänestä

Vanha valtio viisaus; hanki ystävät läheltä ja viholliset kaukaa. . Mites nyt😉

Äänestä

YLE on fake news! Kuten CNN. Useat maat ovat kieltäneet CNN:n valeuutiset maassaan. Miksei Suomessa? HS jase likaiset kumppanit jakavat CNN:n uutisia totuutena!!

Äänestä

Kannattaa muistaa, että tärkeintä on estää ryssien pääsy puolustusvoimiin.

1Äänestä

Mikä tuolle aloittajavajakille on epäselvää? Miksi ainoan potentiaalisen vihollisemme pitäisi päästä armeijan virkoihin?
Kuinka saatanan pihalla sitä voi olla?

Äänestä
  • Sinulle aivokääpiölle ei ainakaan selviä mikään. USA on potentiaalisin uhka maailmanrauhalle, mitä todistavat mm. Irakin ja Ukrainan tapahtumat, sekä USA:n aiheuttama pakolaistulva Irakista Suomeen.

    Suomen puolustusvoimat olisi aina tullut pitää omissa käsissä, eikä antaa määräysvaltaa maailmanterroristi USA:lle yli Suomen lakien. En siis halua venläisiä, mutta vielä vähemmän amerikalaisia rosvoja sisäisiin asioihin.

    Saatanan idiootti kun et tajua mitään, mitä isäntämaasopimus pitää sisällään. LUE SE JA AJATTELE, AIVOTON KAHJO. Niin minkäkin olen tehnyt, jotta TIEDÄN mistä kirjoitan.

    Äänestä

Ryssien Moskovan Valheet on Tiltujen propagandaa . Kunnialliset suomalaiset ei sitä lue.

1Äänestä

Yle toimi täysin oikein ja kertoi totuuden.

Puolustusministeri valehteli haastattelussa, selitteli sitten myöhemmin sanomisiaan.

Äänestä
  • No tuohan olikin Venäjän mielipide asiasta.

    Sitten vielä kun kerrot mitä Suomalaiset ovat mieltä venäjän kätyreiden valheista.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Järki-ja-totuus kirjoitti:

Vain vähä-älyisimmät aivokääpiöt eivät suostu tajuamaan, että YLE kertoi totuuden kaksoiskansalaisten syrjinnästä puolustusvoimissa.

USA:n kanssa solmittu isäntämaasopimus kieltää Suomea päästämästä Venäjän kaksoiskansalaisia sellaiseen asemaan puolustusvoimissa, että näillä on mahdollista päästä näkemään USA:n kanssa sovittuja asioita kriisitilanteisiin ja ylensäkin yhteistoimintaan liittyen.

Lopetakaa siis paskan jauhaminen asiasta, että YLE valehteli. Sen jälkeen kun isäntämaasopimus allekirjoitetiin, on armeijan ylin johto ohjeistanut siten etteivät Venäjän kaksoiskansaliset voi olla mukanan kuin vain tarkoin rajatuissa toiminnoissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu