YLE Suomen luotetuin!

Suomalaisten luottamus Yle Uutisiin ennallaan
Tuoreessa Ylen uutisarvostuksia mittaavassa tutkimuksessa Yle Uutisia piti luotettavana uutismediana 86 prosenttia vastaajista.

Samalla menetelmällä vuosina 2015–2016 tehdyissä tutkimuksissa tulokset ovat vaihdelleet 86 prosentista 89 prosenttiin. Edellisessä, viime joulukuussa julkistetussa ja lokakuussa tehdyssä suuressa Uutisarvostukset-tutkimuksessa tulos oli 90 prosenttia.
Tutkimuksessa kysyttiin myös mielikuvaa Ylen uutistoiminnan riippumattomuudesta. Vastaajista 47 prosenttia arvioi Ylen uutiset riippumattomaksi. Viime lokakuussa tehdyssä tutkimuksessa Ylen uutisia piti riippumattomana 48 prosenttia vastaajista. Vuosina 2013–2016 näin koko 51 prosenttia vastaajista.
Arvokkaana suomalaiselle yhteiskunnalle Ylen uutisia pitää vastaajista 73 prosenttia.
25270
4Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

kyllä luotan enemmän kotimaiseen, suomalaiseen mediataloon
kun kansainväliseen tai ruotsalaiseen.
puhumattakaan venäläiseen trollitehtaaseen

1Äänestä
  • Hahaha, Nytkö YLE on aloittanut kasvojenpesu-kampanjan.
    Vtun kommaripesäke tarvitsee totuuskomission, joka puhdistaa syöpäläiset sieltä.
    YLE on jo myynyt Suomen turvallisuuden venäläisille.

    Tutkimuskin tehtiin aitoon itä-euroopan tyyliin, jossa vain luotetuilta kysyttiin.

    1Äänestä

  • Yle = kepun ja Sipilän suorassa ohjauksessa Atte Jääskeläisen alaisuudessa. Onko muut puolueet täysin hampaattomia?

    Äänestä

hhahahaah taas näitä Ylen taloustutkimuksia uskottavuus on -10000 prosenttia

Ei kukaan usko enää Yleä

Mikä sen Uskon muuttaa kun Uskokaan ei ole muuttunut

Todellisuudessa Yleä ei ota vakavasti enää kukaan ehkä sokeat ja kuurot ja Yleläiset itse

telkkari on auki turhaan nurkassa ihan mielenkiinnosta sen jälkeen käyn katsomassa MV-lehden sivuilla mikä on asioiden oikea laita

1Äänestä
  • Älä nyt, kaksi hirviötä lähti jo Yleltä.

    1Äänestä

Ketjun aloittaja tunge jo perseesees nuo taloustutkimukset ne on Ylen itse vääristelemiä valheita

Totuuden Ylestä löytää vaikka internetistä laitan tässä yhden esimerkin

http://yleisradio-yle.blogspot.fi

1Äänestä
  • Jonkun nimimerkin takaa huutelevan bloggarin kommenteilla vuodelta 2012 voi vaikka pyyhkiä perseensä, siinä moisten arvo.

    Mutta sinä voit toki polvistua pussaamaan Iljan pakaroita tänäkin iltana... ;)

    1Äänestä

  • yleluotettavin kirjoitti:

    Jonkun nimimerkin takaa huutelevan bloggarin kommenteilla vuodelta 2012 voi vaikka pyyhkiä perseensä, siinä moisten arvo.

    Mutta sinä voit toki polvistua pussaamaan Iljan pakaroita tänäkin iltana... ;)

    Hyi Jessikka! ;)

    Kyseinen blogi on päivitetty MV:ssä ja Uberilla 2015 joten tuoretta nostalgiaa on

    http://mvlehti.net/2015/06/11/yleton-suomi

    1Äänestä

  • MV:llä! :D

    Äänestä

  • yleluotettavin kirjoitti:

    Jonkun nimimerkin takaa huutelevan bloggarin kommenteilla vuodelta 2012 voi vaikka pyyhkiä perseensä, siinä moisten arvo.

    Mutta sinä voit toki polvistua pussaamaan Iljan pakaroita tänäkin iltana... ;)

    Mikä tyhmä apina.
    Montako kertaa taloustutkimus on jäänyt huijauksistaan kiinni?
    YLEn Taanilan kasvattamat toimittajat jatkavat "neuvostovartti" linjalla.

    Äänestä

Ja Kim Jong-un P-korean rakastetuin johtaja! Huraa!

1Äänestä

Yle yhtäkuin pohjois koren lehdistö vapaus.
Nstsi sipilän yle.
En halua maksaa ylevero kun yle on saastunut kuin hitlerin saksa tai venäjän puutin

1Äänestä
  • Kappas toihan oliki hyvä tos ekassa oikeenmedian jutussa se linkki! :P Obamahan on estäny jo vaikka minkä maan kansalaisia lähes parikyt kertaa saapumasta jenkkeihin, ja ykskään NIISTÄ ei sit o kuitenka ollu perustuslakien vastane!? :D WTF! :/

    1Äänestä

Onko luvut kysytty Stubilta?Saattavat olla toisinpäin.

1Äänestä

hahahhaa joku hallitsee kuvakieli vittuilun tuo jyrsijä tuossa kuvassa muistuttaa niin paljon viereisessä kuvassa olevaa jöpökkä Jääskeläistä tirsk*

Äänestä
  • Ei ole ihme, että täällä YLEä puolustelevat nimimerkit "venäläinen-ystävä". Se venäläisyys meitä suomalaisia YLEssä juuri ärsyttää.

    Miksi YLE rikkoo lakia ja käyttää verorahojamme venäläisille sunnattuihin uutisiin ja nettipalveluihin? Venäläiset eivät ole virallinen vähemmistö joille nämä palvelut kuuluu verovaroin kustantaa.

    Äänestä

Eli siis puolet suomalaisista ei luota Yleen? ...Ja jos tutkimuksen olisi tehnyt joku riippumaton taho, eikä huijaripari YLE-taloustutkimus olisi tulos ollut aivan toisenlainen.

Yleen uskoo kouluttamaton typerä kansanosa.

1Äänestä

Pitäisi tehdä kansalaisaloite jossa vaadimme YLE-teeman ohjelmista vastaavalle henkilölle potkuja. Syy: Valtiollisen tv-yhtiön käyttämisen omien venäläismielisten näkemyksiensä esilletuomiseen.

Äänestä

Miksi ihmeessä luottamusta Yleen pitää tutkia ja ylistää vähän väliä? Tutkijoilla luulisi olevan tähdellisempääkin tekemistä. Ylen laadun hehkuttaminen on samaa tympeää koreilusarjaa uutispimennon jatkuessa vuosikymmenestä toiseen.

Äänestä

miten muut mediatalot?
tuleeko vastaavia tutkimuksia, kertooko kukaan muu luottamuksesta?

Miksi Ylen luotettavuutta ihmetellään, mutta ei yhtään vaikka
Maikkarin, tai TS yhtymää entä joku muut , ulkomaalaiset

Äänestä
  • Näitä luotettavuustutkimuksia ei kannata tehdä, luvut olisivat liian karuja. Joutuisi harrastamaan Ylen tavoin "pientä" hienosäätöä prosenteissa.

    Maikkarin luotettavuutta siis sen puutetta ei jaksa enää edes ihmetellä, puljun omistajina kun ovat ruotsalaiset globalisti-juutalaiset niin uutisetkin ovat sen mukaisia todellisuudessa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kyllä-kansa-tietää kirjoitti:

Suomalaisten luottamus Yle Uutisiin ennallaan
Tuoreessa Ylen uutisarvostuksia mittaavassa tutkimuksessa Yle Uutisia piti luotettavana uutismediana 86 prosenttia vastaajista.

Samalla menetelmällä vuosina 2015–2016 tehdyissä tutkimuksissa tulokset ovat vaihdelleet 86 prosentista 89 prosenttiin. Edellisessä, viime joulukuussa julkistetussa ja lokakuussa tehdyssä suuressa Uutisarvostukset-tutkimuksessa tulos oli 90 prosenttia.
Tutkimuksessa kysyttiin myös mielikuvaa Ylen uutistoiminnan riippumattomuudesta. Vastaajista 47 prosenttia arvioi Ylen uutiset riippumattomaksi. Viime lokakuussa tehdyssä tutkimuksessa Ylen uutisia piti riippumattomana 48 prosenttia vastaajista. Vuosina 2013–2016 näin koko 51 prosenttia vastaajista.
Arvokkaana suomalaiselle yhteiskunnalle Ylen uutisia pitää vastaajista 73 prosenttia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu